Mä olen niin epätoivoinen, voimaton, uupunut, hukassa. Mä en vaan tiedä mitä mä teen noitten lasten kanssa.

[Yksin]

Mulla meni niin hermot ja kävin itkemään En oikeasti jaksa enää, en tiedä mitä mun pitää tehdä, mistään ei saa apua, kukaan ei kommentoi mitenkään.

Olen ollut yh jo vuosia, laittanut aina lapset etusijalle. Pyrkinyt tarjoamaan noille mahdollisimman hyvän, turvallisen ja tasapainoisen elämän. Opiskellut itselleni kunnon ammatin, että pystyn elättämään lapseni ja tarjoamaan heille sen mitä he haluavat. Rakastan, välitän, lohdutan, paijaan, hellin, olen lähellä ja läsnä. Olen hakenut apua itselleni ja lapsilleni, olen hommannut tukiperheen jotta saan joskus levätä, olen hakenut yhdelle lapsista apua kasvatusneuvolasta, lastensuojelusta, olen hakenut itselleni apua terapiasta että saan käsiteltyä vanhat traumat ja että voisin hyvin ja olisin hyvä äiti.

Tämän kaiken olen tehnyt, eikä se edes riitä.

7-vuotias huutaa lähes päivittäin että olen tyhmä ja läski äiti ja että hän haluaa muuttaa isälleen. 5-vuotias repeää hillittömään parkuun ja huutaa ettei häntä täällä enää tarvita, parempi kun hän muuttaa pois. Jne jne jne jne. Nämä siis tilanteissa, joissa kiellän jotakin. Esim. äskettäin kielsin että eivät saa alkaa katsomaan dvd:tä vaan on alettava nukkumaan. Siitäkös riemu repesi. Hajosin myös itse, en vaan jaksa tätä enempää.

Uskotteko, mun sydän särkyy. Mä en käsitä mitä ihmettä mun pitäis tehdä, ettei mun lapset kokis tuommoista. Että en muka rakasta enkä välitä? Ja että kotona ei ole hyvä olla?? Mä oon yrittänyt kaikeeni, ihan kaikkeni, eikä se edes riitä. Mua itkettää, mä oon väsynyt ja maailman huonoin äitikin näköjään vielä kaiken lisäksi. Mä en jaksa, en. Mitä mä oon tehnyt väärin, etten ole edes lapsiani osannut kasvattaa onnellisiksi?!!!

 

[Daisy]

Et tietenkään ole huono äiti, kun parhaasi ja kaikkesi yrität!! Vaistoaako (tai onko siis näin?) lapset että tunnet jotenkin huonoa omaatuntoa siitä ettei isä ole paikalla? Tuli vain mieleen jos ikäänkuin osoittavat sinulle mieltään ja yrittävät isäänsä suosia. Olet vain jämäkkä äiti joka tietää milloin mennään nukkumaan jne. Arjen täytyy pyöriä vaikka isi siten olisi se hauska isi joka viikonloppuisin viettää kivaa aikaa lasten kanssa.

 

[haleja sulle]

En voi muuta kuin myötätuntoa antaa, ison halirutistuksen. Tuo ajatus on ollut mullakin päässä, etten ole osannut kasvattaa lapsia onnellisiksi. Voimia sinne, parhaasi olet tehnyt. Kyllä ne niin kovasti sua rakastaa, että uskaltavat uhmatakin.

 

[Piika-äiti]

Ensin: lapsesi ovat varmaan onnellisia.

Samalla kun olet ollut lastesi kanssa, he ovat oppineet tuntemaan sinut tavattoman hyvin. Jo 7-vuotias osaa vallan mainiosti ottaa tilanteen niin vaatiessa vallan, jonka hän näillä taikasanoilla "tyhmä läski äiti!" ja "mä muutan isin luo" sinusta saa.

En tiedä miten tilannetta voisi lähteä purkamaan, ehkä kieltämällä nämä "taikasanat" tai muuttamalla itse tietoisesti ja hyvin radikaalisti omaa toimintaansa näissä tilanteissa. Se mistä energian tähän tietoisuuteen ja toimintatavan muutokseen saa, on sitten eri asia.

Jaksamista sinulle...

 

[ap]

Et tietenkään ole huono äiti, kun parhaasi ja kaikkesi yrität!! Vaistoaako (tai onko siis näin?) lapset että tunnet jotenkin huonoa omaatuntoa siitä ettei isä ole paikalla? Tuli vain mieleen jos ikäänkuin osoittavat sinulle mieltään ja yrittävät isäänsä suosia. Olet vain jämäkkä äiti joka tietää milloin mennään nukkumaan jne. Arjen täytyy pyöriä vaikka isi siten olisi se hauska isi joka viikonloppuisin viettää kivaa aikaa lasten kanssa.

Lasten isä ei ole ollut heidän elämässään enää vuosiin. Ei siis tapaa lapsiaan. Se asia on ollut yksi suuri ongelmakohta lapsilla jo kauan, on varmasti vieläkin. Mutta en osaa terapoida lapsiani, eikä tähän asiaan ole juuri apua hellinnyt vaikka sitä olenkin etsinyt. Toivon vain että se asia menee ajan myötä ohitse.
Koen olevani lapsilleni sekä äiti että isä, olla kuin kaksi vanhempaa yhtäaikaa. Koen riittämättömyyttä ja suruakin asiasta. Tuo isättömyys heijastuu minuunkin, tiedän hemmottelevani lapsia ehkä liiaksikin, koska minua säälittää heidän surunsa sen suhteen, ettei heillä ole isää.

Riittämättömyyden tunteen saavat vain lisää bensaa liekkeihin kun saan harva se viikko kuulla olevani tyhmä ja typerä ja huono äiti jne. En osaa suhtautua niihin sanoihin aikuismaisesti ja ohittaa niitä

 

[mietinpä vain...]

Tilanteesi kuulostaa kyllä hankalalta. Minä ajattelisin niin, että lapsesi ovat oikeasti turvallisesti kiintyneitä, koska uskaltavat näyttää sinulle ne negatiiviset tunteet, oman isän kaipuun, mikä nyt näyttää ehkä kanavoituvan sinuun kohdistuvana kiukutteluna, nimittelynä ja uhitteluna. Tuon ikäisten lasten on vielä vaikea liittää tunnetta ja kokemusta aina yhteen siten kuten aikuisilla. Ja kuten joku tuossa jo aiemmin totesi, ovat lapset siinä mielessä kyllä fiksuja, että oppivat äkkiä aikuisten reaktiotavat - esim. juuri sen, että annat periksi kun sanovat "taikasanat": "äiti on tyhmä läski". Yksi keino on tietysti se, että ei reagoi kaikkeen - niin vaikealta kun se kuulostakin, mutta tällöin lapsi ei saa haluamaansa palkintoa - ts. negatiivisesta käyttäytymisestä ei palkitakaan äidin huomiolla. Toisaalta lasten kanssa auttaa myös tilanteen ja tunteiden sanoittaminen lapselle. Ovatko muuten isovanhemmat tai muut sukulaiset mukana kuvioissa? Tai tiedätkö, ilmeneekö samanlaista testaavaa käyttäytymistä esimerkiksi tukiperheessä?

 

[ap]

Ei lapsilla ole muualla tuommoista uhittelua. Kehuja saa aina siitä, miten reippaita ja kilttejä ovat (kun vieraita on paikalla tai kun en itse ole läsnä).
Kai se sitten on jotain ikäänkuuluvaa tms. Kuulostaa vaan niin pahalta, varsinkin ne sanat jotka koen siten että lapsi ei arvosta itseään tai kokee "itsesääliä" tmv. Ne sattuu kaikista eniten. Vihatkoon sitten vaikka minua, sen kestän, mutta jos vihaavat itseään, sitä en kestä. Olen koettanut kaikin tavoin tukea ja kasvattaa heistä itsetunnoltaan vahvoja, enkä kai sitten ole siinä onnistunut.

 

[niiiiin]

Tuskin he vihaavat itseään, tämäkin kuuluu siihen vallankäyttösanastoon, niihin "taikasanoihin". Kun he ovat kerran huomanneet, miten reagoit niihin, niin kai niitä sitten kannattaa toisenkin kerran käyttää.

Jatkossa voisit vaikka sanoa tehostetun topakasti "höpöhöpö" kun kuulet heidän sanovan näin.

 

[ilkeä äitipuoli]

Mulla on huushollissa suurinpiirtein tuon ikäisiä lapsipuolia ja saman tyylin juttua sieltä lasten suusta lentää jatkuvaan (ja itse oon väsynyt ja pinna kireellä, ei jaksais). Eli jatkuvaan saa kuulla olevansa tyhmä, kun kieltää esmes nukkumaan meno aikaan ulos lähtemisen tmv. tai miten kotona on tylsää kun ei saa tehdä sitä ja tätä ja miten minä en kuitenkaan anna tehdä mitään. Mitä väsyneempi oon sitä varmemmin nuo mukulat kokeilee ja äkkiä ollaan siinä tilanteessa, että kaikki on hepulin partaalla. Sun lapses selkeesti rakastavat sua ja luottavat, kun uskaltavat puhua tuolleen (mun mielestä) ja ovat löytäneet kunnon aseet/lauseet joilla voi yrittää saada tahtoaan lävitse. Ehkä sinun pitäs ottaa ittelles aikaa ja hemmotella itseäs, huolehtii omasta hyvästä olosta siinä määrin kun on mahdollista. Kun on itte virkee ja kokee olonsa hyväksi, niin jaksaa vastaanhangoittelijoita ja uhittelijoita paremmin.