[QUOTE="Kätilö";27564215]Juu, tiedän tunteen, synnyttävät, jotka ei kestä yhtään kipua, haluavat synnytyksessä sujuvan oman suunnitelman mukaan ja jos niin ei käy, valitusta pukkaa. metrin pituinen toivelista mukana tullaan synnyttämään, eikä ymmärretä, että kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan ja äidin ja lapsen parhaaksi niitä ikäviäkin asioita tehdään
Kätilölle jopa haistatellaan....
Huumeiden ja Alkon käyttäjät, jotka sikiävät kun kanit, saavat lapsen kotiin, vuoden - kahden päästä lapsi huostaan ja eikun uutta vauvaa uuden miehen kanssa tulemaan.
Jatkuva kiire, henkilöstöstä pulaa, joudutaan tekee ylipitkä vuoroja.
Joo, töihin pitäis taas kohta lähteä
sais ees kunnon palkkaa![/QUOTE]
Tämä menee ny hiukan OT, mutta sinulle kätilö haluaisin sanoa, että joskus se äitikin SAATTAA olla oikeasti se, joka tietää tilanteen ja tuntee itsensä kaikkein parhaiten, mutta saa teidän ammattikunnaltanne osakseen vain vähättelyä ja lässytystä.
Mulla on välilevyn pullistuma alaselässä, ollut jo yli 20 vuotta (juu diagnoosi ja röntgenkuvat löytyy) ja ikää lasissa sen verran, että tunnen sekä tuon viheliäisen vaivan, että oman kivunsietokykyni ihan pilkulleen. Kun tulin synnyttämään omaa esikoistani, mulla oli vain yksi toive (huom! ei listaa!); että saisin synnyttää joko kontallani tai seisten, jotta paine selässä helpottaisi ponnistusvaiheessa, kun kyljellään kohdussa oleva lapsi ei painaisi juuri tuohon pullistuman kohtaan. Ja kerroin hyvin selvästi, että kestän kipua alapäässä vaikka kuinka paljon, senkun tunkevat vaikka sorkkaraudan sisään, mutta tuo selkäkipu on niin julmaa ja yhtäkkistä, että taju on mennyt useammankin kerran. Ja eikun pakolla vaan siihen perkeleen puoli-istuvaan asentoon ponnistamaan, vaikka se on pahin mahdollinen asento tälle vaivalle. Kolmella eri imukupillahan se lapsi sitten ulos kiskottiin ja yksi kätilö makasi vatsan päällä työntämässä, kun mammalla alkoi tajunta hämärtyä, eikä ponnistelusta tullu mitään. Verta tuli saavikaupalla ja samalla kun hengittämätöntä lasta juostiin teholle, multa pimeni vintti.
Toisen raskauden aikana kävin erikseen synnärillä puhumassa asiasta. Esitin kuvat ja diagnoosit, sekä edellisen synnytyksen "kun kaikki menee pieleen" -epikriisin. "Juu juu, tällä kerralla saat synnyttää kontallaan..." -sanottiin, mut kuinkas kävikään; Ihan sama toistui uudelleen. Pyysin, anelin, lopulta huusin (kyllä, huusin, mutten sentään haistatellu) että saisin kääntyä kontalleni, mutta pakolla vaan mentiin vanhan kaavan mukaan. "Kyllä me tiedetään paremmin nämä asiat", oli selitys. Ja taas haettiin imukuppia ja kiskottiin ja revittiin. Ja silti, voin sanoa, että pahinta noissa kahdessa synnytyksessä ei edes olleet ne helvetilliset kivut pullistuman kohdalla, vaan se, miten alentuvasti ja vähätellen minuun suhtauduttiin. "Niih, semmostahan se on. Koitas ny vaan ponnistella siitä istuvaltas, nii saadaan tämä homma ohi", oli asenne.
Että anteeksi vaan kaikki kätilöt ja muutkin hoitajat. Kunnioitukseni teidän työtänne kohtaan on edelleen suuri ja paljon on hyviäkin kokemuksia ammattikunnastanne plakkarissa, mutta joskus se vika voi olla siellä toisessakin päässä.
