J
Järki hoi tais jo jättää
Vieras
Mä oon haaveillut tuosta koirarodusta jo tosi pitkään. Tänään näin kaupan pihalla muutaman pyrren, ja voi mikä koirakuume taas syttyi! Ne on niin ihania! Valtavia, upeita, kauniita koiria.
Nuorempana mulla oli kolmekin koiraa, kävin koirakouluissa ja agilityssä jne joten vähän jotain kokemuspohjaa on. Nyt aikuisiällä on ollut yksi koira, pian viisivuotias kultsunarttu joka on ollut meillä pennusta saakka. Oon lukenut rotuesittelyjä, ja ymmärtänyt että pyrre ois suht helppo koulutettava? Ja hyvä vahtikoira?
Asutaan lasten kanssa taajaman ulkopuolella maalla, omaa pihaa on paljon joten koira voisi olla vapaanakin pihalla (jos sen saa koulutettua niin ettei katoile) tai sitten noille voisi tehdä tarhan johon ne (koirat) vois laittaa. Päivät ollaan poissa, mä töissä ja lapset koulussa, mutta koirille yksin oloa tulis reilu viis tuntia.
Voih, puhukaa mulle järkeä. Oon melkein jo lähettämässä yhdelle kasvattajalle viestiä ja kyselemässä hinnoista jne.. Oon tän kasvattajan siis "bongannut" jo aiemmin netistä, ja ne vaikuttaa siltä että heidän kasvattaman koiran tahdon.