Mä en tiedä oonko enemmän surullinen vai raivona vai molempia. Lähinnä appiukosta nyt kysymys. Mukava mies, mutta arvot sanalla sanoen persiistä.
Mun mies on sen vanhin lapsi. Appiukon mielestä pojan piti harrastaa, hankkia kunnon kavereita ja elää ihmisiksi: käydä lukio ja lukee itsensä hienoon ammattiin. Poika harrasti, harrasti oikein urakalla ja on oman lajinsa suomen mestari muistaakseni vuodelta -97. Kaveritkin on fiksuja eikä tuo ole ikinä rellestänyt eikä rypenyt missään: koko nuoruus meni tuohon harrastukseen eikä sillä jäänyt aikaa edes tyttöystäville, mä olen toinen luettelossa. Lukioon meni mutta se jäi kesken: oli raskasta olla hyvä sekä koulussa että urheilussa, joten koulu meni alusta asti sitten vähän penkin alle. Ja lopulta mies on itse sanonut, että ei ole oikein lukiotyyppi: on kyllä viisas, ja lukee ja muistaa paljon asioita, mutta siltikin on enemmän käytännön ihminen. Muutti kotoansa hyvin nuorena, kun sukset meni isän kanssa ristiin juuri tämän koulun vuoksi: isä ei hyväksynyt sitä että koulu jätettiin, ja poika lähti suoraan työelämään.
Mies ei ole ikinä pyytänyt isältään mitään: sillä on nyt jo kolmas oma asunto tulossa siis kierrokseen ja ihan aina on rahoittanut itse omilla rahoillaan kaiken, mitä on elämiseensä tarvinnut. Sillä on ollut aina vakityö, ja nyt perhekin tietysti mun kanssa.
Ajateltiin tässä asuntokauppojen yhteydessä että rohkaistutaan pyytämään apelta lainaan käsirahaa varten rahaa: pankki lupasi aluksi puolet, ja mietittiin että jos se puolikas lainattaisiin sitten appiukolta. Tämä summa on appiukon kuukausi palkasta puolet, eli ei voida sanoa että nyhdettäisiin viimeisiä rahoja keneltäkään (on eräässä tällä hetkellä hyvinkin kuuluisassa pankissa päällikkönä miehen isä ).
Arvatkaa lainasiko? Ei. Ei senttiäkään. Samaan aikaa se on luvannut miehen pienemmille sisaruksille, että hakee molemmille uudet autot saksanmaalta jos alkavat käyttäytymään ihmisiksi ja käyvät koulunsa loppuun.
Mies ei käynyt, joten apujakaan ei saa ikinä mihinkään.
Miten epäoikeudenmukaisesti voikaan omaa lastaan kohdella. |O
No eipä mitään, meillä on hyvä pankki vaikka sen päällystö kohteleekin jälkikasvuaan epäreilusti.
Mutta silti, kiukuttaa niin paljon, varsinkin kun tiedän kuinka paha olo miehelle tästä kaikesta tuli.
Mun mies on sen vanhin lapsi. Appiukon mielestä pojan piti harrastaa, hankkia kunnon kavereita ja elää ihmisiksi: käydä lukio ja lukee itsensä hienoon ammattiin. Poika harrasti, harrasti oikein urakalla ja on oman lajinsa suomen mestari muistaakseni vuodelta -97. Kaveritkin on fiksuja eikä tuo ole ikinä rellestänyt eikä rypenyt missään: koko nuoruus meni tuohon harrastukseen eikä sillä jäänyt aikaa edes tyttöystäville, mä olen toinen luettelossa. Lukioon meni mutta se jäi kesken: oli raskasta olla hyvä sekä koulussa että urheilussa, joten koulu meni alusta asti sitten vähän penkin alle. Ja lopulta mies on itse sanonut, että ei ole oikein lukiotyyppi: on kyllä viisas, ja lukee ja muistaa paljon asioita, mutta siltikin on enemmän käytännön ihminen. Muutti kotoansa hyvin nuorena, kun sukset meni isän kanssa ristiin juuri tämän koulun vuoksi: isä ei hyväksynyt sitä että koulu jätettiin, ja poika lähti suoraan työelämään.
Mies ei ole ikinä pyytänyt isältään mitään: sillä on nyt jo kolmas oma asunto tulossa siis kierrokseen ja ihan aina on rahoittanut itse omilla rahoillaan kaiken, mitä on elämiseensä tarvinnut. Sillä on ollut aina vakityö, ja nyt perhekin tietysti mun kanssa.
Ajateltiin tässä asuntokauppojen yhteydessä että rohkaistutaan pyytämään apelta lainaan käsirahaa varten rahaa: pankki lupasi aluksi puolet, ja mietittiin että jos se puolikas lainattaisiin sitten appiukolta. Tämä summa on appiukon kuukausi palkasta puolet, eli ei voida sanoa että nyhdettäisiin viimeisiä rahoja keneltäkään (on eräässä tällä hetkellä hyvinkin kuuluisassa pankissa päällikkönä miehen isä ).
Arvatkaa lainasiko? Ei. Ei senttiäkään. Samaan aikaa se on luvannut miehen pienemmille sisaruksille, että hakee molemmille uudet autot saksanmaalta jos alkavat käyttäytymään ihmisiksi ja käyvät koulunsa loppuun.
Mies ei käynyt, joten apujakaan ei saa ikinä mihinkään.
Miten epäoikeudenmukaisesti voikaan omaa lastaan kohdella. |O
No eipä mitään, meillä on hyvä pankki vaikka sen päällystö kohteleekin jälkikasvuaan epäreilusti.
Mutta silti, kiukuttaa niin paljon, varsinkin kun tiedän kuinka paha olo miehelle tästä kaikesta tuli.
Kun itse kyllä on aina vanhemmiltaan niiden vähistä rahoista tarvittaessa apua saanut, ja aina olen kaiken takaisinkin maksanut... En siis voi ymmärtää ettei omaa lasta auteta. Ja vaikka ei autettaisi, niin miksi pitää eriarvoistaa tuolla lailla omiin sisaruksiin nähden? Varmasti miehellesi tuli paha mieli 
