mä en tunne mitään vauvaani kohtaan..

[--]

laskettuun aikaan olis 7viikkoa. pelottaa nämä mun "tunteet" kun niitä ei ole. toivon vain että raskaus olis jo ohitse, että voisin jatkaa normaalia elämääni. mutta ai niiin, enhän mä varmaan voikkaan kun on tuo vauva! kuinkakohan sokkina se arki sitten alkaakaan.. adoptioon en pysty, mutat miten ihmeessä pärjään lapsen kanssa jota kohtaan en tunne mitään. musta tulee varmaan ihan hirveä tunteeton äiti:/

 

[?????]

Oliko raskaus suunniteltu? millainen elämän tilanteesi on? Onko raskaus sujunut hyvin? Näitä kysymyksiä herää mieleen. Mahdatko olla masentunut?

 

[Isä]

Minkälainen on perhe-elämäsi/työelämäsi juuri nyt?

 

["vieras"]

Viime hetken panikointia. Kyllä sä rakastut siihen vauvaas ennemmin tai myöhemmin.. toivottavasti.
Puhu asiasta neuvolassa.

 

["natunen"]

älä pelkää...itse olin 17 kun tulin raskaaksi,vahingossa juu,mutta vakituisessa suhteessa.raskaus meni sumussa ja itseä inhotessa,pelätessä,sitä oman elämän menettämistä odottaessa ja ärsyyntyessä hiukan välillä siitä,etten ollut tavallinen nuori.kun vauva sitten tuli,olin masentunu varmaan ekan puoli vuotta,en kovin pahasti,mutta niin etten paljoa itse tuntenut.hymyilin kyllä ja pystyin hyvin hoitamaan vauvaa ja pitään sille seuraa.pikkuhiljaa se rakkaus vaan tulee,kun ei anna ennakko-odotusten vallata mieltä ja ottaa sen asian kuin se on.nyt poika on 2,puol,ja eihän sitä voi katua...

 

[alottaja]

yh-olen kun mies lähti lätkimään. työtön tällä hetkellä, että varmaankin se surkeimmasta päästä oleva mitä nyt vaan voi olla.. lapsi tähän tilanteeseen kyllä tuntuu niiiiin helveti hienolta että... ahdistaa pelkkä ajatuskin. ei ollu ihan suunnitelmissa tulla tässä iässä äidiksi ja vielä yh-ksi

 

["natunen"]

lisään vielä että en mäkään tuntenut yhtään mitään sitä mahassa olevaa vauvaa kohtaan.kun se tuli,oli ensin vaan tunne että sitä täytyy hoivata ja näin.rakkaus ei synny edes muutamassa päivässä/viikossa välttämättä ja se on ihan normaalia... kunhan pitää lasta lähellä paljon ym.

 

["noh"]

Onko toi sun eka lapsi?
Et tiedä mitä on tulossakaan. Parempi noin, ettei olekaan mitään ihme odotuksia.

Noin mäkin ajattelin, kunnes vauva sitten syntyi. Voi jestas, miten mä rakastuin siihen heti ja ihan täydellisesti Halusin vaan pitää vauvaa kokoajan vieressäni, yötäpäivää.
En halunnut, että kukaan olisi edes nähnyt vauvaa ja koskenut siihen, muuta kuin minä ja mieheni.
Tätä höperyyttä kesti pari kk.
Sitten aloin järkiintymään, sitten sitä sai jo nähdä ja koskea muutkin

 

["vieras"]

yh-olen kun mies lähti lätkimään. työtön tällä hetkellä, että varmaankin se surkeimmasta päästä oleva mitä nyt vaan voi olla.. lapsi tähän tilanteeseen kyllä tuntuu niiiiin helveti hienolta että... ahdistaa pelkkä ajatuskin. ei ollu ihan suunnitelmissa tulla tässä iässä äidiksi ja vielä yh-ksi

Suomessa on pilvin pimein tulevia äitejä ja isejä, joiden sylit ovat vielä tyhjiä odottaen omaa rakasta pienokaista. Jota he eivät voi saada muutoin kuin adoptoimalla. Heillä on varastossa paljon rakkautta jotakuta pientä ihmistä kohtaan, joka voisi olla heidän lapsensa. Heillä on elämäntilanne kohdillaan lasta varten. Heillä on rahaa ruokkia ja vaatettaa lapsi ja antaa lapselle kaikki hänen tarvitsemansa. Mieti, olisiko oikeasti kohdallasi parasta tehdä vastuulisen äidin rakkaudellisin päätös, ja antaa lapsi tällaiselle pariskunnalle kasvatettavaksi. Adoptioon päätyminen ei ole paha teko.

 

["vieras"]

yh-olen kun mies lähti lätkimään. työtön tällä hetkellä, että varmaankin se surkeimmasta päästä oleva mitä nyt vaan voi olla.. lapsi tähän tilanteeseen kyllä tuntuu niiiiin helveti hienolta että... ahdistaa pelkkä ajatuskin. ei ollu ihan suunnitelmissa tulla tässä iässä äidiksi ja vielä yh-ksi

Miten niin, ei ollut suunnitelmissa tulla äidiksi? Mies häippäisi tosta vaan?
Mikä ehkäisy sulla oli?

 

["Vieras"]

En mäkään ole tuntenut mitään suurta rakkautta tuleviin vauvoihin raskausaikana, vaikka molemmat ihan suunniteltuja ovatkin.
Myöskään en kokenut synnytettyäni mitään valtavaa pakahduttavaa rakkautta siihen pieneen ihmiseen. Rakkaus on kasvanut vauvan kasvamisen myötä. Toki sitä vauvaa rakastaa tietyllä tapaa, mutta ainakin mulla se paljon puhuttu äidin rakkaus on herännyt vasta myöhemmin, kun lapsi on alkanut olemaan enempi oma persoonansa.

Ja nyt rakastan noita murusia niin paljon että sattuu, ja tiedän miten mielipuolisen kaikennielevää se äidinrakkaus on.

 

[-]

laskettuun aikaan olis 7viikkoa. pelottaa nämä mun "tunteet" kun niitä ei ole. toivon vain että raskaus olis jo ohitse, että voisin jatkaa normaalia elämääni. mutta ai niiin, enhän mä varmaan voikkaan kun on tuo vauva! kuinkakohan sokkina se arki sitten alkaakaan.. adoptioon en pysty, mutat miten ihmeessä pärjään lapsen kanssa jota kohtaan en tunne mitään. musta tulee varmaan ihan hirveä tunteeton äiti:/

Miksi et pysty adoptioon? Mitä pahaa adoptiossa on? Se voi olla hyväkin ratkaisu.
Mun mielestä, vastuullinen ihminen joka tietää ettei pysty huolehtimaan lapsestaan,
tekee mitä suurimman rakkauden teon, kun antaa lapsensa adoptioon.

Oikea ratkaisu ei ole se, että pitää lapsen itse, ja antaa ongelmien vaan kasautua.

 

[--]

kondomi mikä petti. aborttia en tehnyt, koska mielestäni se ei ole oikein.. mies ei halua lasta, joten ilmeisesti jättäminen ja puh.numeron vaihtoehto tuntui hänestä helpoimmalta vaihtoehdolta. en minä adoptioonkaan pysty, raskauteni on aivan julki ja siitä saisin ikuisen leiman otsaani jos oman lapseni hylkäisin...toivon vain että toivottavasti opin jtn tuntemaan, ei se tämän pienen ihmisen vika ole jos itse asiani olen sotkenut..

 

["piip"]

elä murehdi,kyllä opit.tai se tulee luonnostaan,.itse en oo koskaan ollu mikään vauvafani,ei oo ollu vauvakuumetta tms.mutta oma lapsi vaan on oma,siinä näkee kaikkia samoja ilmeitä ja juttuja mitä itsessä,ja kun kasvaa niin ne jututkin on niin huvittavia... tottakai pitää selvitä vauva-ajasta ensin mutta yritä vaan ottaa rennosti.toivottavasti sulla on läheisiä ihmisiä joilta saat juttuseuraa ja muuta apua,tsemppiä.

 

["Vieras"]

Adoptioon ei kannata kovin helpolla ryhtyä, siitä voi jäädä elinikäiset arvet myös lapselle.

 

["mari"]

kondomi mikä petti. aborttia en tehnyt, koska mielestäni se ei ole oikein.. mies ei halua lasta, joten ilmeisesti jättäminen ja puh.numeron vaihtoehto tuntui hänestä helpoimmalta vaihtoehdolta. en minä adoptioonkaan pysty, raskauteni on aivan julki ja siitä saisin ikuisen leiman otsaani jos oman lapseni hylkäisin...toivon vain että toivottavasti opin jtn tuntemaan, ei se tämän pienen ihmisen vika ole jos itse asiani olen sotkenut..

ymmärrän hyvin tuntemuksesi, itse samassa asemassa aikanaan ollut. halusin vain sanoa että älä anna muiden mielipiteiden ja leimatuksi tulemisen pelon sumentaa ajatuksiasi. et ole huono ihminen jos päädyt adoptioon. se on iso prosessi itselle sulatella mutta kannattaa sitäkin miettiä. uskoisin myös että tuo lapsen isän lähteminen vaikuttaa isolta osin tunteidesi sekamelskaan. kyllä ne tunteet vauvaa kohtaan sieltä tulevat, et ole ollenkaan tuossa poikkeus. on paljon äitejä jotka eivät raskausaikana eikä heti vauvan synnyttyäkään tunne sitä suurta rakkautta vauvaa kohtaan. meitä ihmisiä on erilaisia.

 

["mjm"]

kuinka vanha muuten olet?

 

[--]

20 olen

 

["vieras"]

kondomi mikä petti. aborttia en tehnyt, koska mielestäni se ei ole oikein.. mies ei halua lasta, joten ilmeisesti jättäminen ja puh.numeron vaihtoehto tuntui hänestä helpoimmalta vaihtoehdolta. en minä adoptioonkaan pysty, raskauteni on aivan julki ja siitä saisin ikuisen leiman otsaani jos oman lapseni hylkäisin...toivon vain että toivottavasti opin jtn tuntemaan, ei se tämän pienen ihmisen vika ole jos itse asiani olen sotkenut..

Meinasin kysyä miks et pysty adoptioon, jos et tunne vauvaa kohtaan yhtään mitään, mutta siinähän se tulikin. Hei kuule, sinun on ihan oikeasti nyt alettava ajateelemaan epäitsekkäästi. Ei se saa vaikuttaa siihen, että sulle jäisi joku leima! Ajattele hyvä ihminen sitä lasta! Sen parasta ja jos adoptio on parasta mitä hänelle voit antaa, niin harkitse sitä!

 

["vieras"]

Mulla kaksi lasta, enkä kyllä tuntenut raskausaikana heitä kohtaan yhtään mitään. Enhän edes tiennyt, millainen tyyppi siellä mahassa oli. Esikoista kohtaan en tuntenut oikein mitään ensimmäiseen kolmeen kuukauteen, mutta kyllä se rakkaus sieltä sitten pikkuhiljaa tuli. Kuopusta aloin rakastaa vähän aikaisemmin, mutten mitenkään hullaantunut hänet nähdessäni. Joten en vetäisi hätäisiä johtópäätöksiä tuon perusteella.

 

["piip"]

Älä huoli, minulla kesti usea viikko synnytyksen jälkeen ennenkuin aloin tuntea minkäänlaista rakkautta vauvaa kohtaan. Olin ihan varma, että olen kamala äiti ja näin painajaisia, mutta kyllä se sieltä tuli Älä anna lastasi adoptioon, ainakaan ennenkuin olet lapsen saanut ja kokeillut edes äitiyttä. Maailmassa on tarpeeksi äidittömiä lapsia :/ Minulla on muutenkin ollut aina sääntönä, ettei raskaana (varsinkaan loppuraskaudesta) kannata tehdä mitään suuria päätöksiä, koska siinä hormoonimylläkässä ne eivät aina ole oikeita ja sitten myöhemmin kaduttaa. Voimia!

 

["satu"]

Lopeta sinä yksi se adoptioon painostaminen. Se rakkaus vauvaa kohtaan syntyy ihan varmasti, ajan kanssa. Se, että yleensä edes ääneen mietit asiaa on jo siitä merkkinä

 

["vieras"]

Mulla oli erittäin hankala parisuhde tilanne raskausaikana, jatkuvaa huolta, murhetta, itkua ja tappelua. Tilanne tuntui toivottamalta ja en muuta tehnyt kuin itkenyt ja nukkunut. Lapseen mulla ei ollut lähes koskaan tunnesidettä, joka aiheutti suurta syyllisyyttä. Kuitenkin lapsi on synnyttyään ollut paras asia mun elämässäni, enkä rakkauttani ole koskaan epäillyt.

Sä reagoit tilanteeseen, jonka koet epäreiluksi. Ja niinhän se on. Raskausajan pitäisi olla onnelista aikaa, mutta välillä se kuluu pelkässä paniikissa. Sulla on oikeus sun tunteisiin ja se on hyvä käsitellä niitä läpi ennen lapsen syntymää. Pystytkö puhumaan jollekin tunteitasi? Oma äiti on usein aika ymmärtäväinen ja tajuaa, ettei äitiys ole pelkkää ruusuilla tanssimista.

Kaikki ei aina mene niin kuin strömsössä, ja se on epäreilua. Se, että sä puhut ensimmäistä kertaa asiasta kertoo, että sulla on halua saada tilanteeseen muutos ja se muutos on varmaan lapsen syntymä. On niin eri asia olla raskaana, kuin nähdä viimein se lapsi. Mulle asia tuli todeksi vasta silloin.

Voimia!

 

[samanlaista]

suomessa onneksi tuetaan hyvin yh-äitejä jotka ovat varattomia. Neuvolassa voit ottaa jo ennen lapsen syntymää esille erävarmuuden jaksamisen suhteen, useimmissa kunnissa on saatavana apua perhetyöntekijän ja kodinhoitajan muodossa. sosiaalitoimistosta toimeentulotukihakemusta menemään ja harkinnanvaraisena pyydät vaunuihin ja pyykinpesukoneeseen apua.
selviät kyllä. Jos itse pyydät apua ja myönnät jaksamattomuutesi niin sinua tuetaan ihan eri tavalla ja se on merkki kypsästä ja vastuuntuntoisesta äidistä.
Myös ensi ja turvakodit voivat auttaa sinua alussa lapsen kanssa jotta saatte arjen kulkemaan. voimia.

olen itse kokenut saman....

 

["shihtzu"]

Minäkin muistan kun esikoinen syntyi ja katselin sitä nukkuvaa kääröä siinä sängyllä ja mietin, että pitäisikö minun olla nyt onneni huipulla ja niiiiin rakastunut. En tuntenut lasta kohtaan oikeastaan mitään vielä siinä vaiheessa, mutta kyllä ne tunteet sitten ajan kanssa ovat tulleet.