Mä en osaa rakastaa mun esikoista samalla tavalla kuin kuopusta.

[miksi?]

Mä rakastan mun lapsia, mutta musta tuntuu, että mä rakastan mun kuopusta paljon enemmän tai jotenkin ihan eri lailla kuin esikoista. Mä hellin mun kuopusta paljon enemmän, nauran sen kanssa ja leikin, mutta esikoinen herättää mussa useimmiten vain ärtymyksen tunteita mekastaessaan tai viisastellessaan.

En tiedä, onko sillä jotain vaikutusta että esikoinen on poika ja kuopus tyttö. Mä en jostain syystä osaa jakaa mun esikoiselle hellyyttä, aivan kuin joku seinä olisi vastassa, ja vaikka joskus haluaisinkin halata, niin en pysty. En vaan pysty. En oo pystynyt siitä lähtien kun esikoinen on ollut vauva, antamaan sille hellyyttä ja rakkautta niin paljon kuin olisi pitänyt.

Mä olen ihan rikki tämän asian kanssa, ja tiedän, että esikoinenkin on. Mitä mä teen?

En tarvi haukkuja, vaan neuvoja... Haluan kuitenkin muuttaa tämän tilanteen.

 

[apua]

Kehottaisin hakemaan apua/neuvoja perheneuvolasta. Esikoisessi käytöksesi saattaa jättää pysyvät jäljet. Ole siis kunnon äiti ja hae apua!

 

[vieras]

Mulla vähän sama juttu, paitsi et esikoinen se toivottu tyttö ja kuopus "toivottu-tyttö-mut-toteutunut-poika". Silti jotenkin tuota poikaa helpompi pusutella ja halia kuin esikoista. Luulen et se johtuu siitä et kun toi poika syntyi, niin vei niin paljon mun ajasta ettei esikoiselle enää jäänyt niin paljon. Ja koska esikoinen rauhallinen, ei sitä aikaa äänekkäästi vaatinutkaan. Nyt kuopus jo 2v mut silti pidän häntä kai vauvana jota helppo sylitellä ja äänekkäänä ja vaativana lapsena sitä osaa ottaakin. Haluaisin kyllä helliä esikoistakin, mut se tuntuu jotenkin vaikealta ja teennäiseltä

 

[ap]

Kehottaisin hakemaan apua/neuvoja perheneuvolasta. Esikoisessi käytöksesi saattaa jättää pysyvät jäljet. Ole siis kunnon äiti ja hae apua!

Mitä ne voi tehdä tai sanoa sellaista mitä mä en jo tiedä? MÄ tiedän, miten paska tilanne tää on, mä tiedän, miten se vaikuttaa mun lapsiin, mä tiedän, että mä saisin sen muuttumaan, jos vaan osaisin antaa rakkautta esikoiselle, mutta kun en osaa.

 

[yhäippä]

Yritä miettiä mikä esikoisessa on hyvää ja mukavaa. en tiiä minkä ikäinen sun esikko on, mut riehuvaa ja rähjäävää leikki-ikäistä on joskus vaikea rakastaa, vauvaa on paljon helpompaa. Mulle kävi vähän samoin kuopuksen synnyttyä, vaik rakastin esikoista niin paljon että luulin etten pysty kuopusta edes rakastamaan. Mutta kun mietin ton haastavan esikoisen hyviä puolia ja välillä se tekee niin ihania juttuja, että pakko halia. Harmi vaan kun ne jää kaiken muun jalkoihin arkisin-

 

[*]

Tietenkin joka lasta ja yleensäkin joka ihmistä rakastaa eri lailla. Ei siinä ole mitään erikoista.

Joo, mutta silti kaikkia lapsia on kohdeltava tasapuolisesti ja annettava sama määrä hellyyttä ja rakkautta.

 

[---]

Kehottaisin hakemaan apua/neuvoja perheneuvolasta. Esikoisessi käytöksesi saattaa jättää pysyvät jäljet. Ole siis kunnon äiti ja hae apua!

Mitä ne voi tehdä tai sanoa sellaista mitä mä en jo tiedä? MÄ tiedän, miten paska tilanne tää on, mä tiedän, miten se vaikuttaa mun lapsiin, mä tiedän, että mä saisin sen muuttumaan, jos vaan osaisin antaa rakkautta esikoiselle, mutta kun en osaa.

Ehkäpä ne voivat auttaa sua oppimaan sen rakkauden osoitusta. Enkä nyt tarkoita, että juuri perheneuvola, mutta on heillä tietoa ja verkostoja.

 

[henna]

Mun kohdalla on sama juttu. Ikää kun on lapselle tullut niin on paremmin oppinut häntäkin huomioimaan ja antamaan hellyyttä. Luulen johtuvan sen vaikeuden siitäkin että hän ei ole sen luontoinen että tulisi kiehnäämään ja pyytämään haleja ja omatoimisesti haluaisi usein syliin vaan kun taas nuorimmainen on sitä sorttia että aina tulee syleilemään ja kiehnään. En tiedä.

 

[vieras]

Tietenkin joka lasta ja yleensäkin joka ihmistä rakastaa eri lailla. Ei siinä ole mitään erikoista.

Joo, mutta silti kaikkia lapsia on kohdeltava tasapuolisesti ja annettava sama määrä hellyyttä ja rakkautta.

Aivan! Kyllä jokainen lapsi ansaitsee rakkautta ja hellyyttä itselleen. Ei vain sivusta seuraamista kun toinen sitä saa.

 

[pk]

Kehottaisin hakemaan apua/neuvoja perheneuvolasta. Esikoisessi käytöksesi saattaa jättää pysyvät jäljet. Ole siis kunnon äiti ja hae apua!

Mitä ne voi tehdä tai sanoa sellaista mitä mä en jo tiedä? MÄ tiedän, miten paska tilanne tää on, mä tiedän, miten se vaikuttaa mun lapsiin, mä tiedän, että mä saisin sen muuttumaan, jos vaan osaisin antaa rakkautta esikoiselle, mutta kun en osaa.

No jos sä et saa itse tilannetta muuttumaan, niin kai sen verran välität esikoisesta että olet valmis yrittämään edes tuota perheneuvolaa? On sieltä moni muukin saanut apua vaikka ensin ovat sanoneet "ei ne sano mitään uutta".

 

[vieras]

Oliko kuopuksen synnytys helpompi? Itselläni oli esikoisen synnytys vaikea, ja oli jotenkin vaikea luoda kiintymyssuhdetta. Se on rakentunut vuosien aikana. Kuopus taas oli rakkautta ensi silmäyksellä heti syntymän jälkeen. Esikoiset hakevat huomiota monin tavoin, ja sisarkateushan siihen usein on syynä. Siitä syntyy helposti oravanpyörä, ja aikuisen on vaan sinnikäästi pyrittävä pois siitä pyörästä. Yritä järjestää kahdenkeskistä aikaa esikoisen kanssa, ja kehu aina kun mahdollista ja ihaile esikoisen oivalluksia ja hulluttele vaikka liikuntaleikeissä ulkona. Kyllä sitä kaikua alkaa vähitellen tulemaan takaisinkin päin ja oravanpyörä alkaa pyöriä toiseen suuntaan.

 

[toivon kaikke hyvää]

heti maanantaina soitat ja kerrot tilanteet, ovat varmaan kuulleet pahempaakin ja veikkaan ettet ole yksin asian kanssa.

Esikoinen varmasti tiedostaa asian ja se että sinä haluat muuttaa tilannetta kertoo siitä että rakastat esikoistasi.

Miehelle kannattaa avautua varmaan vasta sitten kun olet puhunut jonkun "osaavan" kanssa.

Voimia asian kanssa ja koita nähdä itsesi esikoisen kohdalla, mitä jos sinulle oltaisiin näin tehty? tarkotan että koita hetken esittää edes tai sitten kuopuksen kanssa saatte "viilentää" hetkeksi välejä jottei kolo ole liian suuri sisarusten välillä.

Painotan asiaa ,puhu maanantaina sydänmesi phtaaksi olet sillon jo paljon pidemmällä kuin tänään.

 

[ja]

mä voisin ton esikoistytön vaikka antaa pois ja pitää nää 2 nuorempaa poikaa

 

[juu]

Mä rakastan mun lapsia, mutta musta tuntuu, että mä rakastan mun kuopusta paljon enemmän tai jotenkin ihan eri lailla kuin esikoista. Mä hellin mun kuopusta paljon enemmän, nauran sen kanssa ja leikin, mutta esikoinen herättää mussa useimmiten vain ärtymyksen tunteita mekastaessaan tai viisastellessaan.

En tiedä, onko sillä jotain vaikutusta että esikoinen on poika ja kuopus tyttö. Mä en jostain syystä osaa jakaa mun esikoiselle hellyyttä, aivan kuin joku seinä olisi vastassa, ja vaikka joskus haluaisinkin halata, niin en pysty. En vaan pysty. En oo pystynyt siitä lähtien kun esikoinen on ollut vauva, antamaan sille hellyyttä ja rakkautta niin paljon kuin olisi pitänyt.

Mä olen ihan rikki tämän asian kanssa, ja tiedän, että esikoinenkin on. Mitä mä teen?

En tarvi haukkuja, vaan neuvoja... Haluan kuitenkin muuttaa tämän tilanteen.

Ei johdu siitä, että esikoinen on poika ja kuopus tyttö. Itsellä samalla tavalla täysin erilainen suhde esikoiseen kuin kuopukseen. Ja molemmat samaa sukupuolta.
Aivan sama tilanlne, että pienempi tuntuu läheisemmältä, ja hänen kanssa on helpompi ja luonnollisempi sylitellä jne. Vähitelen kuopuksen syntymän jälkeen tapahtui.

Ehkä ikäeroa pitäisi olla lähes 10 vuotta, että jaksaisi olla läheinen molemmille...

 

[ap]

Oliko kuopuksen synnytys helpompi? Itselläni oli esikoisen synnytys vaikea, ja oli jotenkin vaikea luoda kiintymyssuhdetta. Se on rakentunut vuosien aikana. Kuopus taas oli rakkautta ensi silmäyksellä heti syntymän jälkeen. Esikoiset hakevat huomiota monin tavoin, ja sisarkateushan siihen usein on syynä. Siitä syntyy helposti oravanpyörä, ja aikuisen on vaan sinnikäästi pyrittävä pois siitä pyörästä. Yritä järjestää kahdenkeskistä aikaa esikoisen kanssa, ja kehu aina kun mahdollista ja ihaile esikoisen oivalluksia ja hulluttele vaikka liikuntaleikeissä ulkona. Kyllä sitä kaikua alkaa vähitellen tulemaan takaisinkin päin ja oravanpyörä alkaa pyöriä toiseen suuntaan.

Synnytyksissä ei juurikaan eroa, mutta kuopukseen loin heti erilaisen suhteen kun oli syntynyt. Olen miettinyt, että johtuiko se siitä, että esikoinen oli "harjoituskappale", jotain omituista ja uutta, ja vielä koliikkivauva kaupan päälle, ettei mitään suurta kiintymystä päässyt vauva-aikana syntymään. Kuopus taas oli niin helppo vauva, että hänen viestejään oli helppo tulkita, ja täten koin paljon enemmän onnistumisen tunteita hänen kanssaan... En tiedä, mutta voisin ajatella jotain tällaista.

 

[juu]

Kehottaisin hakemaan apua/neuvoja perheneuvolasta. Esikoisessi käytöksesi saattaa jättää pysyvät jäljet. Ole siis kunnon äiti ja hae apua!

ja montako lasta sinulla on? Kyllä vaan aika monissa perheinen esikoinen on se jolle ei riitä haleja, joka niitä ei osaa hakea, koska hänelle se toisen lapsen syntymä on trauma.

Esikoisilla on ihan erilainen luonne kuin muilla lapsilla, kunnianhimoisempi, pärjäävämpi jne.

eli en usko että ap ja minä olemme ainoat. luulen että hyvin moni tai lähes kaikki kokevat samoja tunteita. sen sijaan esikoinen on usein suvulle tärkein.

 

[vieras]

Minä en lähtisi sotkemaan perheneuvolaa tällaiseen asiaan. Nuo ovat kuitenkin varsin normaaleja tuntemuksia, ja ilmeisesti lapsesi jokseenkin ns. normaali lapsi. Tiedostat, että käyttäytymisesi ei ole kohdallaan, ja tästä tiedostamisesta se muutos juuri alkaa. Nyt vain otat härkää sarvista, ja mietit ihan kokreettisesti, miten osoitat huomiota. Jos läheisyys tuntuu vaikealta, niin aloita huomioiminen sanallisesti ja keksimällä yhteistä puuhaa. Voit ehkä kysyä lapseltakin, mitä hän haluaisi puuhailla. Kyllä se rakkaus ja läheisyys vähitellen tulee luonnolliseksi kaikkia lapsia kohtaan.

 

[Tallu -]

Ensimmäisen askeleen kohti parempaa olet jo ottanut, kun tiedostat asian ja haluat siihen jonkinlaisen muutoksen. Mun neuvoni olisikin, että viettäisit enemmän aikaa esikoisen kanssa (kahden), jolloin läheisyytenne kasvaisi. Muista myös, että rakkautta antamalla rakkautta saa, ja se on sellainen voimavara, joka lisääntyy, kun sitä tuhlataan.

 

[vieras]

jos ei muu auta niin anna lapsi pois,jollekin joka oikeesti osais rakastaa sitä koko sydämmestään. mä rakastan lastani niin paljon kuin vain voi.en ikinä hylkäis tai tekis mitään pahaa sille. ollut todella kiltti pienestä pitäen ja on vieläkin stemppiä teille sinne.kyllä se äidin rakkaus sieltä tulee.halaat vain tyttöäs ja pusuttelet

 

[vieras]

Oliko kuopuksen synnytys helpompi? Itselläni oli esikoisen synnytys vaikea, ja oli jotenkin vaikea luoda kiintymyssuhdetta. Se on rakentunut vuosien aikana. Kuopus taas oli rakkautta ensi silmäyksellä heti syntymän jälkeen. Esikoiset hakevat huomiota monin tavoin, ja sisarkateushan siihen usein on syynä. Siitä syntyy helposti oravanpyörä, ja aikuisen on vaan sinnikäästi pyrittävä pois siitä pyörästä. Yritä järjestää kahdenkeskistä aikaa esikoisen kanssa, ja kehu aina kun mahdollista ja ihaile esikoisen oivalluksia ja hulluttele vaikka liikuntaleikeissä ulkona. Kyllä sitä kaikua alkaa vähitellen tulemaan takaisinkin päin ja oravanpyörä alkaa pyöriä toiseen suuntaan.

Synnytyksissä ei juurikaan eroa, mutta kuopukseen loin heti erilaisen suhteen kun oli syntynyt. Olen miettinyt, että johtuiko se siitä, että esikoinen oli "harjoituskappale", jotain omituista ja uutta, ja vielä koliikkivauva kaupan päälle, ettei mitään suurta kiintymystä päässyt vauva-aikana syntymään. Kuopus taas oli niin helppo vauva, että hänen viestejään oli helppo tulkita, ja täten koin paljon enemmän onnistumisen tunteita hänen kanssaan... En tiedä, mutta voisin ajatella jotain tällaista.

Meilläkin oli esikoisen kanssa vaikea vauva-aika. Kyllä tällaiset asiat vaikuttavat. Helposta ihmisestä on helppo pitää, näin se on myös omien lasten osalta. Mutta kun esikoinen alkaa oppia uusia taitoja, niin onnistumisen tunteet ovat molemminpuolisia, ja rakkaus alkaa syttyä. Aitoja, syviä tunteita odotellessa kannattaa toimia kuten järki sanoo.

 

[ap]

Minä en lähtisi sotkemaan perheneuvolaa tällaiseen asiaan. Nuo ovat kuitenkin varsin normaaleja tuntemuksia, ja ilmeisesti lapsesi jokseenkin ns. normaali lapsi. Tiedostat, että käyttäytymisesi ei ole kohdallaan, ja tästä tiedostamisesta se muutos juuri alkaa. Nyt vain otat härkää sarvista, ja mietit ihan kokreettisesti, miten osoitat huomiota. Jos läheisyys tuntuu vaikealta, niin aloita huomioiminen sanallisesti ja keksimällä yhteistä puuhaa. Voit ehkä kysyä lapseltakin, mitä hän haluaisi puuhailla. Kyllä se rakkaus ja läheisyys vähitellen tulee luonnolliseksi kaikkia lapsia kohtaan.

Mä olen äärettömän kiitollinen, että täällä on tänään niin ihania ja ystävällisiä ihmisiä. Mä olen todella nyt ottanut asiakseni hoitaa tämän tilanteen, kuopus on nyt jo yli 1 vee, joten hänen kanssaan päivärytmit ym. on vakiintunut, ja olen taas huomannut muunkin maailman, kuin vauva maailman. Onneksi esikoisen isä puuhailee hänen kanssaan paljon, enemmän kuin kuopuksen kanssa, joten en usko, että tämä vielä mitään suuria traumoja on ehtinyt aiheuttaa, mutta en halua että aiheuttaakaan, siksi haluan tilanteen muuttuvan.

 

[vieras]

Minkä ikäiset lapsesi ovat? Itse koin hyvin samanlaisia tunteita esikoistani kohtaan, kun kuopus oli alle 1½-vuotias. Tuntui, että en millään jaksaisi sitä esikoisen jatkuvaa kitinää ja rutinaa ja haluaisin vain keskittyä vauvaan. Mutta nyt kun kuopus on kasvanut tuohon samaan kitinä ja rutina ikään ja esikoinen vastaavasti on jo sen yli niin huomaan, että nyt nautin taas paljon enemmän esikoisen seurasta kuin kuopuksen kanssa narisemisesta. Eli kyllä nuo tunteet tulee ja menee. Pitää vain jaksaa pitää oma pää kylmänä ja yrittää viettää kahden keskistä aikaa myös sen "ärsyttävämmän" kanssa. Meillä ainakin kaikki narinat unohtuivat aina siihen, kun jäi sisarus sivuun ja lapsi sai itse täyttä huomiota positiiviseen sävyyn.

 

[jkjöoiyuigj]

jos ei muu auta niin anna lapsi pois,jollekin joka oikeesti osais rakastaa sitä koko sydämmestään. mä rakastan lastani niin paljon kuin vain voi.en ikinä hylkäis tai tekis mitään pahaa sille. ollut todella kiltti pienestä pitäen ja on vieläkin stemppiä teille sinne.kyllä se äidin rakkaus sieltä tulee.halaat vain tyttöäs ja pusuttelet

Mä en tajuuuuuuu... Antakaa kaikki lapsenne pois, jos ette aina jaksa sitä, tai se ottaa teitä joskus päähän...

 

[vieras]

Yritä järjestää kahdenkeskistä aikaa esikoisen kanssa, vaikka jokin yhteinen harrastus. Ja aina kun halit ja suukotat, kehut tms. kuopusta, tee sama myös esikoiselle, vaikka aluksi se tuntuisikin teennäiseltä. Jos olet pitänyt esikoista vähemmän hyvänä, hän saattaa oudokseltaan hieman vastustellakin aluksi, mutta kyllä se siitä vähitellen. Yritä keksiä myös sellaisia yhteisiä leikkejä ja muita juttuja, joissa molemmat lapset saavat olla kanssasi samaan aikaan ja huomioit molempia yhtä paljon.

 

[ap]

Minkä ikäiset lapsesi ovat? Itse koin hyvin samanlaisia tunteita esikoistani kohtaan, kun kuopus oli alle 1½-vuotias. Tuntui, että en millään jaksaisi sitä esikoisen jatkuvaa kitinää ja rutinaa ja haluaisin vain keskittyä vauvaan. Mutta nyt kun kuopus on kasvanut tuohon samaan kitinä ja rutina ikään ja esikoinen vastaavasti on jo sen yli niin huomaan, että nyt nautin taas paljon enemmän esikoisen seurasta kuin kuopuksen kanssa narisemisesta. Eli kyllä nuo tunteet tulee ja menee. Pitää vain jaksaa pitää oma pää kylmänä ja yrittää viettää kahden keskistä aikaa myös sen "ärsyttävämmän" kanssa. Meillä ainakin kaikki narinat unohtuivat aina siihen, kun jäi sisarus sivuun ja lapsi sai itse täyttä huomiota positiiviseen sävyyn.

Esikoinen on 6 ja kuopus vähän yli 1 vee. Toisaalta he ovat muutenkin ihan erilaisia, kuin yö ja päivä, esikko on hirveän villi, vilkas ja avoin, kun taas kuopus on rauhallinen, tuumaileva ja varovainen. Itse olen ehkä liian samanlainen kuin esikoinen, siksi se ärsyttää. Kuopus taas on kuin avuton lintu, suojelunvaistot herättävä.