V
Valmis
Vieras
Kaikki on jo pitkään ollut vaikeeta. Tässä kuussa oon taistellut toimeentuolon kanssa, ja nyt ei rahaa kuitenkaan tullut niinkuin piti. Vuokra jää maksamatta, mä voin saada häädön. En pääse huomenna yhteen helvetin tärkeeseen tapaamiseen, en tänään (maksulliseen) illanviettoon ystävien kanssa. Mä oon sairastellut ikuisuuden mutta oon edelleen ilman diaknoosia. Kaikki pitää mua vaan laiskana, saamattomana, pummina. Ex vaatii lapsen itselleen kaska näkee että oon väsynyt, ja mulla on nuorempana ollut masennusta. En nyt uskalla hakea mitään hoitoakaan, se kääntyy mua vastaan heti. Joka vitun aamu kun mä nousen niin PAKOTAN itseni ylös, PAKOTAN reippaan mielen, PAKOTAN itseni töihin. Ja miks? Että kaikki luisuis vaan alaspäin? Että kukaan ei välittäisi, ei hoitaisi mun terveyttä, ei tukis ahdingossa, ei mikään virallinen tahokaan, puhumattakaan edes mistään inhimillisestä kohtaamisesta.
Mä haluun nyt vaan kadota. Puf. Heippa keskeneräiset duunit, joihin olen pistänyt niin saatanasti työtä, ja jotka eivät vie mua kuitenkaan yhtään eteenpäin. Heippa palaverit joihin en pääse, sillä mulla ei ole varaa matkustaa, heippa lääkärit ja teidän minimaalinen kiinnostuksenne hoitaa mua kuntoon. Heippa ystävät jotka puhutte vain itsestänne. Heippa (ja anteeksi) jopa lapsi, joka multa kuitenkin yritetään kokoajan viedä.
Mä en kestä enää sekuntiakaan. Maailma on rikkaille, ja ylimielisille, ne ei tunnu täältä katoavan. Mä vihaan tätä asuntoakin. Tää on mun vankila. Ja mä pelkään näitä viikkoja kun lapsi on isällään. Se on se tekijä joka mut pitää kasassa ja keskittyneenä. Ilman sitä mä rupeen aina vajoamaan ja haahuilemaan. Asiat pirstaloituu. Mut jos mä sanon johonkin, että tapan itseni jos multa viedään lapsi, niin se on siinä sitten. Yhtä hyvin voisin tappaa itseni nyt samantien.
Mä haluun nyt vaan kadota. Puf. Heippa keskeneräiset duunit, joihin olen pistänyt niin saatanasti työtä, ja jotka eivät vie mua kuitenkaan yhtään eteenpäin. Heippa palaverit joihin en pääse, sillä mulla ei ole varaa matkustaa, heippa lääkärit ja teidän minimaalinen kiinnostuksenne hoitaa mua kuntoon. Heippa ystävät jotka puhutte vain itsestänne. Heippa (ja anteeksi) jopa lapsi, joka multa kuitenkin yritetään kokoajan viedä.
Mä en kestä enää sekuntiakaan. Maailma on rikkaille, ja ylimielisille, ne ei tunnu täältä katoavan. Mä vihaan tätä asuntoakin. Tää on mun vankila. Ja mä pelkään näitä viikkoja kun lapsi on isällään. Se on se tekijä joka mut pitää kasassa ja keskittyneenä. Ilman sitä mä rupeen aina vajoamaan ja haahuilemaan. Asiat pirstaloituu. Mut jos mä sanon johonkin, että tapan itseni jos multa viedään lapsi, niin se on siinä sitten. Yhtä hyvin voisin tappaa itseni nyt samantien.
