Luuletteko että pystyy miehen kans jatkamaan samassa taloudessa asumista, vaikka erottaisiin pariskuntana?

mä saattaisin uskaltaa suositella pariterapiaan menemistä jos vaan suostutte.. jos vaan siis rakkautta riittää. Mutta jos tuntuu ettei sitä rakkautta ole niin ei kannata edes lasten takia olla yhdessä.. kyllä ne vaistoo ettei kaikki ole kohallansa.. se mikä sopii yhdelle ei välttämättä sovi toiselle.

Jos parisuhteenne on teidän mielestä pelastamisen arvonen niin sen eteen kannattaa tehdä kaikkensa. Ja sitten kun se on tehty ja siltikään ei sitä yhteistä säveltä löydy niin kannattaa sitten laittaa lusikat jakoon. SItä en suosittele et lasten takia asutaan yhdessä. Kyllä ne lapset siitä erosta selviää ajan kanssa.

 

Näin sitä varmaan sais varmuuden tunteistaan jos tosiaan päästäis toisen menemään. Näkisi että sykähtääkö missään, vai ei.
Nyt ainakin tuntuu ettei sykähdä, ja kaipaan kauheasti sellaista ihmistä joka pitäisi minua kuin kukkaa kämmenellä. Haikailen jopa sitä kuinka ex- piti minua kuin olisin ollut maailman ainoa nainen, rakasti ja piti huolta... :ashamed:
Nykyinen kun tavallaan vetää huumorilla että "itsepä olet valinnut kokonaisvaltaisen paketin!", viitaten siihen miten hän saattaa kadota juomaan kausittain. Se kun on iso syy tähän minun tympääntymiseeni. Minua tuo viinanjuonti ei huvita pätkääkään, mies ei sitä tajua edelleenkään 7v jälkeen...
Viimevuonna meni muutama kk ilman viinapisaraakaan, ja silloin olin onnellinen oikeasti! Silloin tämä kolmas lapsi uskallettiin pistää alulle kun ajattelin että nyt tämä elämä menee juuri niinkuin pitää!
Vaan sitten ku viinattomuus loppui, loppui myös minun mielenkiintoni. Nyt olen mennyt vain eteenpäin mitään sen kummempaa ajattelematta; välillä tietenkin valmistellut henkistä eroa...

Periaatteessa siis kaikki olisi ok; ellei tuo satunnaisesti ilmenevä alkoholin liikakulutus söisi minua...

eikös se seitsemäs vuosi ole aina se vaikein. luin että se eka kriisi voi tulla pahimmillaan just silloin. ja kun olet raskaana, niin raskaushormoonit muuttaa niin paljon käytöstä ja ajatuksia. jos itelläni olis tuo tilanne, niin eroa ei laitettais vireille, vaan muutettais erilleen. eikä että jatkettais mutta papereilla erottais. miehesikin vois poismuuttaessaan huomata ettei se viina niin kiva kaveri olekkaan.

 

miehesikin vois poismuuttaessaan huomata ettei se viina niin kiva kaveri olekkaan.

Varsinkin, kun ei olis vaimo kotona odottamassa ryyppyreissulta palaavaa, vaan tulis tyhjään yksiöönsä...

 

miehesikin vois poismuuttaessaan huomata ettei se viina niin kiva kaveri olekkaan.

Varsinkin, kun ei olis vaimo kotona odottamassa ryyppyreissulta palaavaa, vaan tulis tyhjään yksiöönsä...

:wave:

Voisitte kokeilla sitä pariterapiaa jos mies ymmärtäis kuinka paljon se viina vaikuttaa. Ja jos ei toimi niin sanoa miehele että valitsee perhee tai viinan.

Saanko udella miksi erosit ex:stä jos oli noin ihana kun kehuit?

 

miehesikin vois poismuuttaessaan huomata ettei se viina niin kiva kaveri olekkaan.

Voisitte kokeilla sitä pariterapiaa jos mies ymmärtäis kuinka paljon se viina vaikuttaa. Ja jos ei toimi niin sanoa miehele että valitsee perhee tai viinan.

Saanko udella miksi erosit ex:stä jos oli noin ihana kun kehuit?

En tiiä sitä pariterapiaa...Harkittiin kyllä yhteen vaiheeseen, vaan ei koskaan menty. Ja nyt tuntuu turhalta edes mennä.
Saattais välimatka saada miehen heräämään, ja myös sitten minut...

Ex:stä erosin kun "alkoi ahdistaa"...tiiättekö ku toinen on liian rakastunut ja tekee kaikkensa suunnilleen sun hyväksi; se on liian hyvä. (Sitä oli ite silloin vielä kypsymätön) Ei se mikään siis sellanen nössö tohvelisankari ollu, vaan ihan miehekäs iso mies.
Mun vanhemmat tykkäs siitä kans paljon ku se oli meillä; autteli isää, teki miesten hommia -autto meidän isää koneitten kans, kalasti ym.
Tykkäsin iteki että oli kiva ku oli sellanen touhukas ja sen kans käytiin milloin mettäreissuilla, milloin hauskaa pidettiin...
Oma ukko kun ei harrasta oikein mitään, eikä osaa tehä noita miesten hommia, niin välillä sitäkin kaipaa. Osaa hän kyllä olla hyvä seuramies ja aivan älykäskin on ja työssään hyvä, mutta väliin sitä metsien miestä kaipaisin ku ite tykkäisin älyttömästi mm. käydä kalalla. Nykyään en oikein luonnon helmaan kunnolla pääse, ja harmittaa ku miehen kaverit kesäisin ovat järvellä ja minä en pääse...

No joo, mutta perusjuttu oli kuiten se että lasten takia puhtaasti jäätäisiin saman katon alle. Siinä oli se alkuajatus tän ketjun alottamisessa.
(Ja vikojahan kaikista löytyy ku aletaan oikein ettimään; niinku nyt munki sepustuksista voi saada jo kuvan että ois aivan paska koko mies! Ei toki, hyvääki paljon on.)

 

Mie en ainakaa pystyis..

 

ehkä lasten takia saattaisi jonkun aikaa asuakkin saman katon alla jos ero olisi oikeasti ainoa vaihtoehto eli siis kummallakin olisi oikeasti oma elämä ja selvät peli säännöt.
ja kun kerta olet raskaanakin niin olisihan se helpompi ratkaisu koska arki on aika vaativaa.
mutta olen samaa mieltä sen kanssa joka kirjoitti että joskus erillään asuminen auttaa ymmärtämään haluaako sitä oikeasti erota ja ovatko tunteet sittenkään täysin kuolleet.
tosin se että asutaan yhdessä vaikka on erottu voi silti sekoittaa lapsia enempi kuin selkeä asumis ero.
lapset pienimmätkään kun eivät ole tyhmiä vaan tajuaa yllättävän paljon asioita enempi kuin me aikuiset uskoisimmekaan.

 

Mie en kyllä osaa tuollaista erona pitää, kun saman katon alla perheenä kuitenkin asutaan :ashamed:

 

ehkä lasten takia saattaisi jonkun aikaa asuakkin saman katon alla jos ero olisi oikeasti ainoa vaihtoehto eli siis kummallakin olisi oikeasti oma elämä ja selvät peli säännöt.
ja kun kerta olet raskaanakin niin olisihan se helpompi ratkaisu koska arki on aika vaativaa.
mutta olen samaa mieltä sen kanssa joka kirjoitti että joskus erillään asuminen auttaa ymmärtämään haluaako sitä oikeasti erota ja ovatko tunteet sittenkään täysin kuolleet.
tosin se että asutaan yhdessä vaikka on erottu voi silti sekoittaa lapsia enempi kuin selkeä asumis ero.
lapset pienimmätkään kun eivät ole tyhmiä vaan tajuaa yllättävän paljon asioita enempi kuin me aikuiset uskoisimmekaan.

Näinhän se varmaan on.
Aattelin että jos tää kesä ja syksy mentäis vielä ainaki saman katon alla että tosiaan saatais esikko koulutielle laitettua ja kuopuksen kans päästäis rutiiniin, nii sitte vois olla helpompaa lähteä eri suuntiin jos tilanne sitä vaatii.
Tää ku on lasten takia niin sydäntä särkevää, ku ei me miehen kans kumpikaan haluttais lapsilta rikkoa kotia. :/ Miehellekin lapset ovat kaikki kaikessa -varmaan suunnilleen kuolis pois jos esim muuttaisin lasten kans kauas eikä hän näkis heitä... Vaikeata.
Mut muuttamassa en ole, ainakaan kovin kauas.

 

Jos ihan oikeasti tahdot erota niin älä jää lasten takia siihen olemaan.Lapset huomaa,minun sukulaisillani oli tuon tyylinen tilanne ja lapset sanoivat minulle että kunpa isä ja äiti eroaisivat kunnolla.Lisäksi omalta kohdaltani voin sanoa että aikoinaan ex-avomieheni kanssa menetin häneen mielenkiinnon,kosketus ällötti eikä tietenkään seksi kiinnostanut jne.ja jauhoin että erotaan haluan lähteä,no tämäpä taivutteli että asutaan yhdessä.Yhdessä vaiheessa sitten sanoin ettei me olla enää yhdessä ja minä etsin asuntoa itselleni.Löysin sitten miehen ennen asunnon löytymistä,mitäpäs kävikään,exä kyttää menoja soittelee perään ja myös uudelle miehelle puhuen minusta pahaa jne.Voi että mä olin henkisesti todella pahoinvoiva aina kun jouduin olemaan exän seurassa..taivas aukesi kun sain asunnon ja pääsin omaan kotiin!sen jälkeen en enää ole pitänyt enää yhteyksiä,ei ole syytä kun meillä ei luojan kiitos ollut lapsia.Takana kyllä kahdeksas vuosi yhdessä..mutta minun neuvoni kokemuksien kautta lopullinen erilleen meno jos oikeasti et tahdo olla miehen kanssa...noi päätökset ehkä kuitenkin kannattaisi sitten tehdä kun vauva syntynyt?Ellet sitten saa asuntoa ennen sitä ja muutettua.

 

Jos pystyisitte kuitenkin elämään saman katon alla niin missä vika? Ehkä kuitenkin saisitte vielä välit selviksi ja tulisi parempia aikoja? Minä erosin siinä vaiheessa kun en enää kertakaikkiaan pystynyt kattelemaan toisen naamaa sekuntiakaan. Ja kun joka päivä oli omassa kodissa niin paha olla että ei nähnyt elämässä mitään hyvää. Mites jos menisitte johonkin pariterapiaan?

 

Jos pystyisitte kuitenkin elämään saman katon alla niin missä vika? Ehkä kuitenkin saisitte vielä välit selviksi ja tulisi parempia aikoja? Minä erosin siinä vaiheessa kun en enää kertakaikkiaan pystynyt kattelemaan toisen naamaa sekuntiakaan. Ja kun joka päivä oli omassa kodissa niin paha olla että ei nähnyt elämässä mitään hyvää. Mites jos menisitte johonkin pariterapiaan?

Kyllä me ihan sovussa ollaan; mutta aika intohimotonta meno on kyllä. Minua mies kiinnostaa tällä hetkellä lähinnä ystävänä ja lasten isänä.
Tiiä sitte palaisivatko tunteet jos tuo ajoittainen hälläväliä-meininki ja viinanjuonti loppuis; siihen viinattomaan ajanjaksoonhan mulla liittyy kuitenki mukavat muistot, ja se läheisyyskin silloin palasi.

Täytyy varmaanki miehelle ottaa tää puheeksi uudestaan kunnolla että miten se kokee sen oman viinattoman kautensa, ja miksi ihmeessä päästi ittensä taas lipsumaan!? Eikö sitte sekään ollu hänen mielestään hyvä. :/

 

Jos se miehen viinan juonti ja viinamäen reissut on se suurin ongelma, voisitteko hakea siihen apua?

Mä e oikein usko siihen, että lasten vuoksi kannattaa kulisseja pitää pystyssä. Rakkaus ja välittäminen, myönteinen yhdessäolo ja toisen arvostaminen kun opitaan kotoa. JA miten silloin oikein oppimisen käy, jos vanhemmat ovat etenkin psyykkisesti eronneet?

 

Tämän puolison kanssa tuo järjestely ei onnistuisi, jonkun muun kanssa voisi onnistua hyvinkin.

Minusta tuo on harkitsemisen arvoinen ajatus. Edellyttäen että sopu säilyy.

 

Mä e oikein usko siihen, että lasten vuoksi kannattaa kulisseja pitää pystyssä. Rakkaus ja välittäminen, myönteinen yhdessäolo ja toisen arvostaminen kun opitaan kotoa. JA miten silloin oikein oppimisen käy, jos vanhemmat ovat etenkin psyykkisesti eronneet?

Kyllä meillä halataan ja pussataan paljon, ja sanotaan että rakastetaan.
Tosin me miehen kans ei pussailla keskenämme, mut muuten ollaan sopuisia.
Eihän monissa perheissä muutenkaan osoiteta tunteita isän ja äidin kesken (muutakuin tietty siellä peiton alla salaa), eikä aina edes lapsia halata...

 

Kai se riippuu ihmisistä...Mutta itse en ainakaan voisi asua saman katon alla vaikka hyvissä väleissä ollaan ex:n kanssa.

 

Kyllä varmaan pystyy jos molemmilta löytyy halua ja kypsyyttä eikö uudet kumppanit ole vielä kuvioissa.

mulle itse asiassa mies eilen ehdotti että eikö voitaisi tässä nykyisessä asunnossa asua yhdessä vaikkei parisuhdetta enää jatketakkaan. En mä siihen pysty. Sanoin ettei ole kiirettä mihinkään mutta että syksyyn mennessä täytyy olla uusi koti jo et päästään tytön kanssa rauhottumaan tähän kahdestaan. Miehessä ei ole kertakaikkiaan mitään vikaa mutta en osaa kuvitella asuvani "kämppiksenä" kenenkään kanssa. Parisuhde on sitten eri juttu...

 

Mä e oikein usko siihen, että lasten vuoksi kannattaa kulisseja pitää pystyssä. Rakkaus ja välittäminen, myönteinen yhdessäolo ja toisen arvostaminen kun opitaan kotoa. JA miten silloin oikein oppimisen käy, jos vanhemmat ovat etenkin psyykkisesti eronneet?

Kyllä meillä halataan ja pussataan paljon, ja sanotaan että rakastetaan.
Tosin me miehen kans ei pussailla keskenämme, mut muuten ollaan sopuisia.

Se on tietty hyvä, että olette sopuisia. Mä itse satun uskomaan siihen, että vanhempien parisuhde on lasten henkinen koti.

Mutte toivottavasti pääsette teitä tyydyttävään ratkaisuun, ettekä turhaa kiirehdi. :flower:

 

Siis kamalasti rakastatte toisianne mutta kuitenkin pitäisi päästä eroon?
En ymmärrä. Suhteessa on suvantovaihe, ei mikään kriisi.
Arkea pitää tässä maailmassa myös elää, eikä haaveilla vaan siellä aidan takana olevasta vihreämmästä ruohosta.

Piristäkää suhdettanne!!

 

Mä e oikein usko siihen, että lasten vuoksi kannattaa kulisseja pitää pystyssä. Rakkaus ja välittäminen, myönteinen yhdessäolo ja toisen arvostaminen kun opitaan kotoa. JA miten silloin oikein oppimisen käy, jos vanhemmat ovat etenkin psyykkisesti eronneet?

Kyllä meillä halataan ja pussataan paljon, ja sanotaan että rakastetaan.
Tosin me miehen kans ei pussailla keskenämme, mut muuten ollaan sopuisia.

Se on tietty hyvä, että olette sopuisia. Mä itse satun uskomaan siihen, että vanhempien parisuhde on lasten henkinen koti.

Mutte toivottavasti pääsette teitä tyydyttävään ratkaisuun, ettekä turhaa kiirehdi. :flower:

Niin, täytyy jutella kunnolla tuon miehenki kans, josko hällä ois sanansa sanottavana. :saint:
Ja ei tietty pitemmän päälle tää kämppis-systeemi toimiskaan; ainoastaan väliaikasesti.