Luovuttaisitko elämän lahjan?

Hei,

Oletko koskaan harkinnut munasolujen luovutusta? Jos olet, niin antaisit elämän arvokkaimman lahjan meille. Olemme rakastava pari ja molempien hartain tarve on ollut lapsi jo vuosia. Itse jonottelemme Turun väestöliittoon. Kaivattua puhelua ei ole vielä tullut. Takana lapsettomuushistoriaa kymmenisen vuotta, koeputkihoitoja ja keinohedelmöityksiä lukematon määrä. Samoin keskenemenoja. Surua, itkua, kaipuuta, joka seuraa päivästä päivään. Emme voi enää voi yrittää omilla soluilla. Jos olet joskus harkinnut tätä keinoa auttaa lähmmäistäsi, ja sinulla on voimia auttaa ja sydän paikallaan, tee se nyt, annat elämän arvokkaimman lahjan. Ota yhteys lähimpään lapsettomuusklinikkaan. Jos haluat auttaa juuri meitä, niin Turun väestöliittoon. Olemme jonossa, mutta tällä hetkellä luovuttajia ei ole. Lämmin kiitos!

 

Tuskin kukaan haluaisi munasolua asd-naiselta.

 

Tahtoisin luovuttaa munasoluja mieluusti, mutta suvussa on kaikenlaisia periytyviä sairauksia, joista itelläki osa niin ei mitään mahiksia :|

 

En halua luovuttaa.
Mulle tulee kuitnekin jotekin siitä sellinen tunne että se lapsi olisi osa minua. onhan siinä MINUN geenejä

 

Olen itse käynyt monen vuoden punnitsemisen tämän asian suhten. Tämä on todella viimeinen keino. Jotkut luovuttavat verta, jotkut munuaisen - auttaaksen. Minun ei ole ollut helppo hyväksyä, että lapsi olisi biologisesti mieheni ja jonkun vieran naisen. Olen kypsynyt ajatukseen. Vanhemmuus on enimmäkseen ihan muuta kuin biologiaa ja geenejä. Se on rakastamista, turvaa, yhdessä elämistä ja kasvamista. Mutta Rollolainen, meitä valistaneen psykologin mielestä lapsen äiti on se, joka on synnyttänyt ja kasvattanut lapsen. Lapsi saa tietää biologisen vanhemman 18-vuotiaana niin halutessaan. Adoptiolapsellakin on vieraita geenejä, mutta adoptio on meiltä poissuljettu itsestämme riippumattomista syistä. Uskon, että munasolun lahjoittaminen vaatii aivan erityistä kypsyyttä ja empaattisuutta ihmiseltä, eikä siihen kannata muutenkaan ryhtyä, jos asian kokee itselleen vieraaksi.

 

Mitään estettä luovuttamiselle tuskin olisi, mutta en halua, missään nimessä. Korvauskin on naurettavan pieni. Ja kuka oikeasti haluaa vapaahetoisesti lähteä moiseen ruljanssiin, johon menee aikaa ja kroppaan pumpataan hormoneja. En ihmettele, että luovuttajia ei löydy.

Ikävää tietysti luovuttajaa kaipaavien kannalta, mutta näin se on.

 

Onneksi luovuttajia löytyy satoja Suomessa vuosittain. Joka vuosi Suomessa syntyy noin 400 lasta lahjasoluilla, 800 luovuttajaa. Hienoja, pyytettöömiä naisia! Tällä hetkellä vaan tilanteemme on tämä, juuri nyt luovuttajia ei ole, mutta tilanne muuttuu vielä, sanotaan klinikalla. Hormoneja on minuunkin pumpattu näiden vuosien ajan aika määrä. On tämä sen verran arvomaailmaa muuttanut, että itse kyllä auttaisin muita, jos voisin.

 

Sellaisen ei kannatakkaan luovuttaa, joka haluaa asiasta rahaa tms. Täytyy olla kypsä ajatukseen, muunlaisia ei huolitakaan, enkä huolisi minäkään sellaiselta ihmiseltä.

 

itse mieluusti luovuttaisin munasoluja ja vertakin mutta lastenreuma lääkityksellä estää :/ harmittaa. Joku saisi kauniin lapsen

 

Aika jännä, ihmiset, joilla on joku sairaus, ovat heti valmiimpia luovuttamaan. Aivan hölmöä, ettei heitä huolita luovuttajiksi. Onkohan niin, että kun on kärsinyt jostakin sairaudesta tai lapsettomuudesta, ja nähnyt, ettei oma kroppa aina toimi, kuten itse toivoisi, ja kärsinyt siitä, se opettaa nöyryyttä ja muiden asemaan asettautumista. Empatiaa. Sitä tarvitaan nykyajan itsekkäässä maailmassamme, nykyään liian monet ajattelevat itsekkäästi. Luovuttamisestakin on monenlaisia harhaluuloja. Luovuttaneita naisia on tutkittu pitkäaikaisseurannassa ja kukaan ei ole haikaillut "lapsensa" perään. He ymmärtävät antaneensa lahjan, solun, ja vastaanottajapariskunta ovat lapsen vanhemmat. Eivät luovuttajat koe olevansa lapsen äitejä tai edes kiinnostuneita hänen elämästään tämän jälkeen. Meille neuvottiin jo nyt, että lapselle ei saa edes puhua "biologisesta äidistä", vaan "lahjan antajasta".

 

Olisin ollut valmis siihen vielä pari vuotta sitten. Mutta kun omat lapsetkaan eivät terveimmästä päästä ole, niin ei ole takeita, tulisiko normaaliterveitä lapsia ollenkaan. : /

 

En pidä autismin kirjoa sairautena, mutta epäilen valtaväestön suhtautuvan toisin.

 

Astrolabe, sun apusi kelpaisi mulle heti! Jos klinikka suostuu, niin mikä ettei. Sulla on kaunis sydän!

 

Minulla on (todennäköisesti) kromosomimutaatio joka aiheuttaa keskenmenoja, joten en kelpaisi luovuttajaksi. Enkä luoja paratkoon haluaisi että kukaan joutuisi minun munasolujeni takia käymään läpi samaa kuin minä. Kaiken lisäksi tuo kromosomivika on periytyvä, eli ne tuurilla syntyvät lapsetkin joutuisivat aikanaan kokemaan keskenmenon toisensa jälkeen. Ilmeisesti se on jo meidän lapsilla joka tapauksessa edessä...

 

[QUOTE="onneton";26844627]Astrolabe, sun apusi kelpaisi mulle heti! Jos klinikka suostuu, niin mikä ettei. Sulla on kaunis sydän![/QUOTE]

Jos me joka tapauksessa päädytään siihen munasolujen keräämiseen omien lisälasten hankkimiseksi niin jos siitä jää sukusoluja yli niin kaipa ne mieluummin voisi toisille antaa kuin roskiin heittää.... Oishan se jännä ajatus, että joku palstalainen kasvattaisi 50 % min perimääni muistuttavaa jälkeläistä.

Tosin en tiedä onko sitten eksoottiseksikin luonnehdittu ulkonäköni luovutuseste. :xmas:

 

En kelpaa luovuttajaksi mutta esikoiseni annoin adoptioon.

 

En pysty siihen. Olen juuri nitä, jotka jäisivät pitämään lasta kuitenkin omanaan. Onneksi kuitenkin on ihmisiä joille ei näin käy.

 

Olen pahoillani ap, mutta muutama asia tekstissäsi häiritsee. En vertaisi munasolun luovuttamista ihan veren tai munuaisen luovuttamiseen - näillä kun pelastetaan henkiä. Ja kyllä vain se hormonien ylimääräinen pumppaus epäilyttää. Se, että sinuunkin niitä pumpataan ei taas kosketa luovuttajan arkea millään lailla. Siihen kun lisää hoitokäynnit tulee jo taakasta sellainen joka pistää kahden lapsen äidin miettimään. Kylmä totuus on, etten itse valitettavasti alkaisi siihen ilman rahallista korvausta. Toivotan teille kuitenkin onnea ja kaikkea hyvää.

 

Minä pystyisin ja olin ajatellutkin luovuttaa, mutta tuossa nousi yhdellä foorumilla esiin semmoinen ajatus, että kun Suomi on kuitenkin pieni maa, niin entäs jos oma lapsi ja "luovutettu lapsi" joskus tapaisivat, mitäs jos menisivät naimisiin ym. Että vaikka en pidäkään heitä sisaruksina (kun eri perheissä eivätkä tuntisi toisiaan kasvaneena), en haluais kummallekaan sitä riskiä, että joskus saisivat vaikka sairaan tai vammaisen lapsen vain siksi, että itse viljelin munasolujani ympäri maata. Tiedän et tää on vähän kumma ja typeräkin juttu, mutta silti.

 

No, mun ainokainen lapsi on vammainen, joten kuka ottaisi riskin? Syytä vammaisuudelle kun ei ole löytynyt.

 

Olen luovuttanut. En kokenut luovutusprosessia mitenkään raskaaksi, mutta voin kuvitella että se on hankalampaa, jos on virka-aikaan töissä ja joutuu töiden kanssa sumplimaan käynnit. Hormonien pistäminen ei aiheuttanut minulle mitään ylimääräisiä oireita, kaikkein hankalin juttu oli käyttää kondomia ehkäisynä prosessin ajan. Ja kulukorvauskin on ihan ok.

Jos joku kysyy minulta kannattaako mennä luovuttamaan munasoluja, niin ehdottomasti kannustan

 

Jos me joka tapauksessa päädytään siihen munasolujen keräämiseen omien lisälasten hankkimiseksi niin jos siitä jää sukusoluja yli niin kaipa ne mieluummin voisi toisille antaa kuin roskiin heittää.... Oishan se jännä ajatus, että joku palstalainen kasvattaisi 50 % min perimääni muistuttavaa jälkeläistä.

Tosin en tiedä onko sitten eksoottiseksikin luonnehdittu ulkonäköni luovutuseste. :xmas:

Jos saa udella niin miksi näin? Vai ettekö voi saada lapsia "normaalilla" tavalla. Onko sun aiemmatkin lapset keinohedelmöityksellä?

 

Ei taida onnistua, kun mut on steriloitu. Muuten olisin heti valmis. Luovutanhan mä vertakin.

 

[QUOTE="Onneton";26844595]Aika jännä, ihmiset, joilla on joku sairaus, ovat heti valmiimpia luovuttamaan. [/QUOTE]
Ovatkohan oikeasti, vai onko vaan helppo sanoa "minä kyllä luovuttaisin heti, mutta..." koska tietää ettei "joudu vastaamaan sanoistaan"?
Ja alkuperäiseen kysymykseen vastaus, en luovuttaisi koska en en ole valmis pumppamaan itseeni hormooneja, kärsimään mahdollisista sivuvaikutuksista, matkustamaan satoja kilometrejä enkä järjestelemään työasioitani ko asian vuoksi. En myöskään haluaisi että joskus parin kymmenen vuoden kuluttua ventovieras ihminen seisoisi oveni takana ja kertoisi olevansa olevansa biologinen jälkeläiseni.

Hatunnosto niille jotka hommaan ryhtyvät, ja toivotaan että teillekin luovuttaja löytyy.

 

[QUOTE="pöö";26844738]Ei taida onnistua, kun mut on steriloitu. Muuten olisin heti valmis. Luovutanhan mä vertakin.[/QUOTE]
Steriloiduille tehdään myös hedelmöityshoitoja, mikäli mielipide kuitenkin muuttuu ajan kanssa ja haluaakin lisälapsia. Tietenkin siinä tapauksessa käännytään yksityisen klinikan puoleen.