Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

Kevät etenee ja olisi pikkuhiljaa voimia (ja rahaa) taas seuraavaa hoitoa miettiä. En ole hetkeen jaksanut tänne palstalle, kun yrittänyt vain keskittyä pään koossa pitämiseen.
Tässä on itketty, kirottu, rukoiltu, murjotettu ja toivottu ihmettä, mutta ei. Ei meidän omilla soluilla lasta taida tulla; omilla soluilla hoitojen lisäksi on kokeiltu hoitoa luovutetuilla munasoluilla ja myös luovutetuilla siittiöillä (ei yhtäaikaa). Mutta ei tuloksia, eikä pakkaseen ikinä saatu mitään vaikka soluja tulee ja hedelmöittyy, solut vaan hajoaa / kuolee.

Joten katse nyt Tsekkeihin ja hoitoon luovutetuilla alkioilla.
Täyttelin aloituslomakkeen sinne ja odottelen vastauksia että huolivatko meidät.
Sillävälin olisin kovin kiitollinen kokemuksista ja vinkeistä mitä kannattaisi ottaa huomioon. Esim mitä tutkimuksia nyt heti alkuun he haluisivat otettavan. Ja missä Suomessa (pääkaupunkiseutu) olette käyneet jne jne. Kaikki vinkit on tarpeen :)

Onnea myös onnistuneille.
Ja tsemppiä yrittäjille, ei ole helpoimmasta päästä tämä polku..
 
  • Tykkää
Reactions: vongole ja Eetuha
@Onni ja Unelma, jotenkin sitä silti joka kuukausi ajattelee, että jos nyt kuitenkin tässä kuussa ihan luomuna... mutta ei, jos omat munasolut ei toimi niin ne ei toimi.

Mekin olemme nyt alkaneet ihan kunnolla suunnitella hoitoja luovutetuilla. Olen siinä pisteessä, että haluan vain lapsen. Jos sillä ei ole sukuni vaivasenluita, onko sillä oikeastaan mitään väliä.

Oletteko ajatelleet kertoa vanhemmillenne tai ystäville, että käytte hoidoissa luovutetuilla?

Jaksamista kaikille! <3
 
..kumma kun tuntuu nyt että ei sieltä Reprofitilta oikein tule vastauksia. Haluaakohan ne meitä asiakkaikseen ollenkaan..

Me ei olla kerrottu kuin muutamalle lähimmälle ystävälle hoidoissa käynneistä tai edes lapsen saamisen yrittämisestä. Ja ne muutamat tietävät sitten koko kuvion. Tai no, lähinnä minä olen puhunut, mies ei ole tietääkseni kertonut kenellekään.
Ei tämä salaisuus ole, mutta jotenkin sitä ei halua että omien pettymyksien lisäksi joutuisi myös esim omien vanhempien pettymystä käsittelemään. Että se olisi jo liian raskasta.
Ollaan puhuttu että kerrotaan koko tarina sitten kun jotain kerrottavaa on. Eli sitten kun toivottavasti raskaus alkaa (ja kestää). Tai kun kokonaan luovumme toivosta ja yrityksestä..
 
@Onni ja Unelma älkää luopuko toivosta! Oletteko ensimmäistä kertaa kokeilemassa luovutetuilla vai onko teillä ollut jo aiempia yrityksiä?

@neppari7 en osaa kyllä yhtään sanoa, sillä ei ole vielä omaa kokemusta näistä hoidoista. Onko asiaan tullut selvyyttä?

Mielenkiinnosta utelen, että mikä teillä kaikilla on syynä näihin hoitoihin? Minun kohdallani munasolut ovat nuoresta iästä huolimatta huonolaatuisia eikä niitä juurikaan ole kehittynyt IVF:ssä vaikka ollaan kokeiltu maksimimäärällä lääkkeitä stimuloida jo pariin otteeseen...
 
@vongole: Meillä on takana pitkä hoitohistoria sekä kotimaassa omilla että luovutetuilla soluilla ulkomailla. Hoitojen tuloksena itekseen todettu että vika on meissä molemmissa, varsinaista syytä ei meistä löydetty mutta kun ei niin ei.
Nyt seuraava "kokeilu" on luovutetuilla alkioilla.Ylläykseksi vanhalla klinikalla Virossa. Tsekeistä (Rerofit) vastanneet niin huonosti ja omituisia viestejä, että ehkä hyvä näin..mennää sitten sinne jos on pakko.
Alkaa usko ja toivo olla aika vähissä.

@neppari7 : neuvoisin ottamaan pikapikaa hoitavaan lääkäriin; saa tietoa ja/tai lääkkeet että hoito voi jatkua.
 
@vongole, meillä syy hoitoon hakeutumiseen on mun matala AMH-arvo 0,3 sekä se, että suvussa on periytyvä kehitysvamma. Alkuperäinen suunnitelma oli IVF-hoito alkioiden seulonnalla, mutta tuolla arvolla olis aika epätoivoista saada tarvittava määrä hyviä alkioita. Ja kun ikää on jo 43 niin ei oo ees aikaa montaa keruuta yrittää, sekä kustannukset ois varmaan ihan kauheet.
 
Menkat alkoivat lauantaina (kerrankin onnellinen menkoista) tänään alkoi Zumenon ja Synarela jatkuu.. siirto tapahtuu viikolla 24 tai 25. Jännittää ja pelottaa, kantaako tämä tulosta, kun ei mikään muu ole meillä onnistunut.

Itse en ole kokenut hoitoja mitenkään rankaksi.. vaikka pettymystä toisen perään on tullutkin. Nyt mietityttää eniten se, että jos ei luovutetullakaan onnistuta niin mistä rahaa jatkoon.

Elämä on epäreilua... miettikää miten hullua, että tässä maassa sukupuolileikkauksesta aiheutuvat kulut maksetaan valtion kassasta? Mutta ei korvata edes yhtä hoitoa lapsettomalle parille.
 
Tosiaan meillä minussa vika. Munasarjat eivät tuota tarpeeksi muniksi. Amh arvo niin huono, ettei sitä voinut edes mitata.

Meillä lähdettiin hoitoprosessiin muutama vuosi sitten, mutta julkisen puolen vitkuttelujen vuoksi aikaa kului hukkaan ja viimeisetkin mahikset omilla soluilla hupeni lopulta nollaan, koska odotettiin puoli vuotta hoitoa Helsinkiin ja edellisenä päivänä, kun meidän piti mennä lääkäriä tapaamaan ja sopimaan hoidoista sieltä ilmoitettiin etteivät he voikaan tarjota meille hoitoja.

Yritettiin yksityisellä omilla, mutta ei päästy edes keräys vaiheeseen. Siirryttiin yhteistuumin luovutettuun munasolujonoon reilu kuukausi sitten ja yllätykseksi ensi kuussa ollaan jo raskaana jos hyvin käy ☺
 
  • Tykkää
Reactions: karhuemo75
Nyt on sitten hoitoprosessi aloitettu; ensikäynti oli skype-tapaaminen lääkärin kanssa. Klinikaksi valittiin Ovumia Tampereella. Kesän lopulla/syksyllä pitäis päästä hoitoihin, jos kaikki menee hyvin.

Täysin omakustanteisesti mennään mekin, enkä itse osaa edes ajatella, että se olisi jotenkin kohtuutonta. Tietty se hiukan v*tuttaa, mutta totuus on se, että mää olen keski-iässä ja lisääntyminen ei tässä vaiheessa oikein enää onnistu. Kyllähän niitä hoitoja nuoremmille kuitenkin korvataan vaikka itellä se juna menikin jo :)
 
@karhuemo75 olit näköjään kysynyt multa aiemmin, sori en huomannu. 7-10 munasolua on siis se satsi mikä saadaan munasolupankista. Niistä sitten hedelmöityy se määrä mikä hedelmöityy, ei näissä vissiin anneta mitään takuita, eikä oikein voidakaan :unsure: Tuorekeruulla ois mahikset saada enemmän (tai tietty huonolla tsäkällä vähemmän!), mutta se on aikataulullisesti niin paljon vaikeampi järjestää, ettei meillä ole siihen mahdollisuutta.

Niijja me asutaan Australiassa, sitäkin oli joku kysynyt :) Eli täältä ei piipahdeta klinikalle äkkiä vaan viikonloppuna tms :LOL:
 
  • Tykkää
Reactions: karhuemo75

Odottaa hoitoa/Luovuttajaa/pitäätaukoa/monesko lapsi
Ikä suluissa
Onni ja unelma (36)
Tallinnan Nova Vitassa 1,lapsi
Mamma Vaan (44) 3. lapsi hoito 1/2017
Peikkoeukko (40+) 1. lasta yksin yrittävä
oivikki, 2. lapsi toiveissa
Johkuli (40), 3. luovuttaja, lahjamunasoluhoito
Sufka
Tepsuttelija,
prinsessatyttö
Jumprahuitti,
2. lapsi
Odottava73, 2.lapsi.
Toivokkaat
Mimossa2013
SofiaH,
plastex (36)
: 2. lapsi,
Lilla86 (28)
esemila
syyskuussa siirtoon
Hassutassu (40+), 2 lapsi toiveissa
Ramiina (30)
Aliisa08 (26) 2 lapsi.
Karvanautti (32)

Piinailijat




Plussanneet
Armiina
(30)1. ja 2 lapsi, la 26.10.2015
Lumona (28) 2 lapsi, la ?
Katheriina (31) 2 lapsi, la 9.12.15
Mummotauti, 2 lapsi, la 27.1.2015
La bambina, (41) 1 lapsi LA 1.3.2016
bessonnitsa, 1 ja 2 kaksoset
RouvaK 33 (36) 1 lapsi
Jonnuli 77 (37) 1. lapsi LA 28.8.16
Pikkukintsu (39), 1. lapsi LA 12.11.16
Pinkki Myy
Tsägä
1 lapsi. La Elokuun alku 17
Iida-Karoliina (45+) 5 lapsi. La 1/9-17
Fibbis (40)+ 2 lapsi

Maaliin päässeet

Lutuliini, poika 1.6.2008
Bea, esikoinen tyttö 10/2008
Enkelitytön äiti, tyttö 23.1.2009
Watrossi, esikoinen poika 5.2.2009
Suzyanne, esikoinen, poika, 7.5.2009
Pihla, esikoinen tyttö 3/2009
Piri, toinen lapsi, tyttö 6.6.2009
Bardolino(30) eka, tyttö 3.11.2009
Kauniskuu (32) eka, tyttö 8.11.2009
Juuni (48) 2. lapsi tyttö 16.11.2009
Rudy, kaksostytöt 1/2010
Marru (35) esikoiskaksostytöt
Simmis (38) toinen lapsi, tyttö 1/2010
Vekara (45) eka yhteinen, peikkotyttö 2/2010
Pomppaduu (27) kakkonen, tyttö 2/2010
Nennuliini (35) eka lapsi, tyttö 3/2010
Vilhelmiina72 (37) ekat, terveet pojat 24.4.2010
Matilda (30) esikoinen, poika 7/2010
Minni007 (45) poika 12.7.2010
Discovery (40+) tyttö 9/2010
Aliisa08 (26) esikoistyttö 11.11.2010
Tuuttituulia (39), tyttö 26.11.2010
lokakuu (40+) esikoistyttö kuoli kohtuun rv 26+, Kultakutri syntyi 25.12.2010
sela 2. yhteinen, poika 3.1.2011 (1. kuollut hoitovirheeseen)
Lyyra 3 lahjasolulapsi tyttö 3/2011
Tyyne73(36) eka, Pikku-Ukko 4.4.2011
Hathor (34), toka, pieni poika 21.4. kiireinen sektio rv.33+5
Alma (34) eka , alkioadoptiosta poika 6/2011
Utopia(25), eka, 18.7.2011 poitsu
amv (-76) eka, lahja-alkiohoito, tyttö 9/2011, rv 31+
Seinäkukkanen (45), eka , 10/2011 tyttö
plastex (33) eka , poika 1/2012
Cava (30+), esikoinen 2/2012
Katheriina, (27) 18.3.2012 poika
Elsama, 23.3.2012 tyttö
Nuppu68, 1.4.2012 tyttö
Olki, eka , 10.4.2012 poika
Minni007 (48), kolmas, 31.5.2012 tyttö
Typyliini (30) toinen, 1.6.2012 poika
Annamari, 06/2012 tyttö
Aliisa (28), pikkukakkonen, 18.6.2012 poika
Haaveita, 26.6.2012 tyttö
SatuSofia (47), eka, 29.6.2012 tyttö
Utopia(27), toinen, 4.12.2012 tyttö, rv 31+6 1,7kg
Lumeton, 5.1.2013 tyttö
SaimiRiikka (46), 17.4.2013 poika
Mirkkuusi 9.10.2013 Tyttö
Odottava73, 17.4.2014 poika (rv 31+6)
Nalletyttö, poika 29.4.2014
amv, 20.6.2014, toinen lahja-alkiotyttö (rvk 33+6)
Vekkuliina (31) Poika 14.7.2014
Johkunen: Esikois kaksospojat. 13.11.2014
Rudy: aiemmin lahjasolu kaksoset, 24.11.2014 tyttö
Tauku (40+), poika 10.12.2014
Ulpunen: poika 1/2015
Sussuanna: poika 18.2.2015
Paulanna(40+) kaksoset, tyttö ja poika 3/2015
Persika (38), Esikoinen Tyttö 7.5.2015
Burma (39), Esikois poika 4.7.2015
Fanni tyttö 9/2015
Weeru, identtiset kaksostytöt, 27.9.2015
Tia-Tuu, poika, 10/2015
Lempiviola, tyttö, 10/2015
Aniraz_, poika, 10/2015
Iitu78. 2.lapsi, tyttö, 12/2015
Nat (41) poika 1.1.2016
Tytsy75,(39) 1.lapsi, tyttö 16.1.2016
Saiga tyttö 1/2016
Piper86, (29) 1 lapsi. Poika 6/2016
Pikkukintsu Tyttö 4.11.2016
Burma (39), Esikois poika 4.7.2015. Kaksos tytöt joulukuu/16
Maria73. 2 lapsi poika 1/2017
elinas 2 lapsi poika 2/2017
Solakka Silakka (45+) Esikois tyttö 19.2.2017(rv 37+2)

Taustalle siirtyneet

Dream73 (36)
Minni 73 (36) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Lotta77 (37), adoptiolapsi saapunut 6/15
OnniUnelma76 (34) adoptiolasta odottamaan
Hillevi (40+) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Sharlin (36) 5 vuoden yrityksen jälkeen
HalleB (alle 30v) suuntana adoptio-prosessi
Calcifer
 
Viimeksi muokattu:
Kertoisiko joku miten tämä toimenpide tehdään? Onko kivulias ja tuleeko sairaslomaa?
Tarkoitatko siirron tekemistä?
Minulle ei koskaan ole ollut siirrot kivuliaita, itseasiassa ei tunnu miltään.
Ekaksi lääkäri tutkii ultralla alakautta. Labrahoitaja tuo alkiot ja kysyy nimen.
Hoitaja ultraa mahan päältä ja lääkäri siirtää pitkällä kapealla "ruiskulla" alkion/-t kohtuun. Sen jälkeen lepäillää n 10 min ja sitten saa lähteä kotiin.
Ennen siirtoa on ollut keskustelu lääkärin kanssa.
Näin meillä ulkomailla homma hoidettu, Suomessa en tiedä onko samoin, mut tuskin kovin paljon eroaa.
Joissain paikoissa, rakossa olevalla virtsamäärällä on paljonkin merkitystä ja jos niin, niin se tuntui itsestäni hankalalta. Onneksi nyt ei ole sitä ongelmaa enää.
 
Viimeksi muokattu:
Milloin nämä pettymykset loppuu... alan olla vakavasti sitä mieltä, että tämä ainainen epäonnistuminen on merkki jostain.. ettei lasta meille vaan ole tarkoitettu.

Tällä viikolla luovuttajan keräys ja ensi viikolla tuore siirto. Luovuttajalla ei sitten munasoluja tullutkaan ja hoito keskeytettiin. Seuraavaa yritystä syksyllä. Alan olla loppu, en henkisesti siksi, että itse hoidot olisi rankkoja vaan sen vuoksi, että meillä kaikki epäonnistumiset ovat jonkun muun syyn seuraus.. kenelläkään tapahtunut vastaavaa??
 
@Neppari17 :( Tunnistan tunteen ja mietteet.
Sama pyörii usein itsellä mielessä jatkuvien epäonnistumisien jälkeen. Että ehkä ei vaan ole tarkoitettu että saamme lapsen. Ja varsinkin silloin usein synkkiä mietteitä kun joku esim neljännen lapsen ilmoittaa saavansa. Tuntuu silloin kuin maailma löisi märällä rätillä päin naamaa ja ivaisi päälle.
Mutta vielä toistaiseksi olen löytänyt hetken harkinnan kuluttua voimia aina uuteen hoitoon.. Seuraavat kaksi hoitoa tulee olemaan viimeiset, sitten on kaikki kokeiltu ja rahat loppu. Ja on vaan hyväksyttävä tämä.
Kivinen ja rankka on tämä tie. Ja epäreilu.
Ei niinkään hoitojen, vaan epäonnistumisien vuoksi. Stemppiä!
 
Täällä on hiljaista...
Meillä syksyllä jatketaan hoitoja. Nyt yritän nauttia kohta alkavasta kesälomasta, vaikka elin jo siinä toivossa, että saan kasvatella massua tämän kesän :(

Minut saa laittaa tuohon listaan:
neppari 7/odottaa hoitoja (39v) ensimmäinen lapsi
 

Odottaa hoitoa/Luovuttajaa/pitäätaukoa/monesko lapsi
Ikä suluissa

neppari 7/ (39)
odottaa hoitoja 1 lapsi
Onni ja unelma (36) Tallinnan Nova Vitassa 1,lapsi
Mamma Vaan (44) 3. lapsi hoito 1/2017
Peikkoeukko (40+) 1. lasta yksin yrittävä
oivikki, 2. lapsi toiveissa
Johkuli (40), 3. luovuttaja, lahjamunasoluhoito
Sufka
Tepsuttelija,
prinsessatyttö
Jumprahuitti,
2. lapsi
Odottava73, 2.lapsi.
Toivokkaat
Mimossa2013
SofiaH,
plastex (36)
: 2. lapsi,
Lilla86 (28)
esemila
Era testi 31.5.
Hassutassu (40+), 2 lapsi toiveissa
Ramiina (30)
Aliisa08 (26) 2 lapsi.
Karvanautti (32)

Piinailijat




Plussanneet

Armiina
(30)1. ja 2 lapsi, la 26.10.2015
Lumona (28) 2 lapsi, la ?
Katheriina (31) 2 lapsi, la 9.12.15
Mummotauti, 2 lapsi, la 27.1.2015
La bambina, (41) 1 lapsi LA 1.3.2016
bessonnitsa, 1 ja 2 kaksoset
RouvaK 33 (36) 1 lapsi
Jonnuli 77 (37) 1. lapsi LA 28.8.16
Pikkukintsu (39), 1. lapsi LA 12.11.16
Pinkki Myy
Tsägä
1 lapsi. La Elokuun alku 17
Iida-Karoliina (45+) 5 lapsi. La 1/9-17
Fibbis (40)+ 2 lapsi

Maaliin päässeet

Lutuliini, poika 1.6.2008
Bea, esikoinen tyttö 10/2008
Enkelitytön äiti, tyttö 23.1.2009
Watrossi, esikoinen poika 5.2.2009
Suzyanne, esikoinen, poika, 7.5.2009
Pihla, esikoinen tyttö 3/2009
Piri, toinen lapsi, tyttö 6.6.2009
Bardolino(30) eka, tyttö 3.11.2009
Kauniskuu (32) eka, tyttö 8.11.2009
Juuni (48) 2. lapsi tyttö 16.11.2009
Rudy, kaksostytöt 1/2010
Marru (35) esikoiskaksostytöt
Simmis (38) toinen lapsi, tyttö 1/2010
Vekara (45) eka yhteinen, peikkotyttö 2/2010
Pomppaduu (27) kakkonen, tyttö 2/2010
Nennuliini (35) eka lapsi, tyttö 3/2010
Vilhelmiina72 (37) ekat, terveet pojat 24.4.2010
Matilda (30) esikoinen, poika 7/2010
Minni007 (45) poika 12.7.2010
Discovery (40+) tyttö 9/2010
Aliisa08 (26) esikoistyttö 11.11.2010
Tuuttituulia (39), tyttö 26.11.2010
lokakuu (40+) esikoistyttö kuoli kohtuun rv 26+, Kultakutri syntyi 25.12.2010
sela 2. yhteinen, poika 3.1.2011 (1. kuollut hoitovirheeseen)
Lyyra 3 lahjasolulapsi tyttö 3/2011
Tyyne73(36) eka, Pikku-Ukko 4.4.2011
Hathor (34), toka, pieni poika 21.4. kiireinen sektio rv.33+5
Alma (34) eka , alkioadoptiosta poika 6/2011
Utopia(25), eka, 18.7.2011 poitsu
amv (-76) eka, lahja-alkiohoito, tyttö 9/2011, rv 31+
Seinäkukkanen (45), eka , 10/2011 tyttö
plastex (33) eka , poika 1/2012
Cava (30+), esikoinen 2/2012
Katheriina, (27) 18.3.2012 poika
Elsama, 23.3.2012 tyttö
Nuppu68, 1.4.2012 tyttö
Olki, eka , 10.4.2012 poika
Minni007 (48), kolmas, 31.5.2012 tyttö
Typyliini (30) toinen, 1.6.2012 poika
Annamari, 06/2012 tyttö
Aliisa (28), pikkukakkonen, 18.6.2012 poika
Haaveita, 26.6.2012 tyttö
SatuSofia (47), eka, 29.6.2012 tyttö
Utopia(27), toinen, 4.12.2012 tyttö, rv 31+6 1,7kg
Lumeton, 5.1.2013 tyttö
SaimiRiikka (46), 17.4.2013 poika
Mirkkuusi 9.10.2013 Tyttö
Odottava73, 17.4.2014 poika (rv 31+6)
Nalletyttö, poika 29.4.2014
amv, 20.6.2014, toinen lahja-alkiotyttö (rvk 33+6)
Vekkuliina (31) Poika 14.7.2014
Johkunen: Esikois kaksospojat. 13.11.2014
Rudy: aiemmin lahjasolu kaksoset, 24.11.2014 tyttö
Tauku (40+), poika 10.12.2014
Ulpunen: poika 1/2015
Sussuanna: poika 18.2.2015
Paulanna(40+) kaksoset, tyttö ja poika 3/2015
Persika (38), Esikoinen Tyttö 7.5.2015
Burma (39), Esikois poika 4.7.2015
Fanni tyttö 9/2015
Weeru, identtiset kaksostytöt, 27.9.2015
Tia-Tuu, poika, 10/2015
Lempiviola, tyttö, 10/2015
Aniraz_, poika, 10/2015
Iitu78. 2.lapsi, tyttö, 12/2015
Nat (41) poika 1.1.2016
Tytsy75,(39) 1.lapsi, tyttö 16.1.2016
Saiga tyttö 1/2016
Piper86, (29) 1 lapsi. Poika 6/2016
Pikkukintsu Tyttö 4.11.2016
Burma (39), Esikois poika 4.7.2015. Kaksos tytöt joulukuu/16
Maria73. 2 lapsi poika 1/2017
elinas 2 lapsi poika 2/2017
Solakka Silakka (45+) Esikois tyttö 19.2.2017(rv 37+2)

Taustalle siirtyneet

Dream73 (36)
Minni 73 (36) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Lotta77 (37), adoptiolapsi saapunut 6/15
OnniUnelma76 (34) adoptiolasta odottamaan
Hillevi (40+) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Sharlin (36) 5 vuoden yrityksen jälkeen
HalleB (alle 30v) suuntana adoptio-prosessi
Calcifer
 
ERA tehty ja niin on kaikki siirrot oikeaan aikaan tehty kuin olla ja voi. Ei voi maallikon, kun ei lääkärinkään pää ymmärtää missä vika kun en raskaudu. Kaikki pitäisi olla just eikä melkein kohdillaan.
Siirtoja on nyt tehty 7 eikä mitään yritystäkään. Lääkäri vakuuttaa ja vannottaa, että mitään vikaa ei ole koska samaisella hoidolla on raskautunut aikaisemmin. Iällä ei ole mitään merkitystä kohdun vastaanottavaisuuteen.

Nooh, nyt taas katse eteenpäin ja syyskuussa kertaalleen vielä siirtoon.

Neppari7 niin tuttu tunne tuo kun on ajatuksissaan jo miettinyt tulevaa odotusta, mutta kaikki viedään pois yhdessä hujauksessa. Tästä suosta vielä noustaan!!
 
On tämä elämä epäreilua... silti ihania uutisia omasta ystäväpiiristä. Yatäväni (40v) erosi lapsettomana ja löysi uuden elämänkumppanin ja nyt heille tulossa vauva. Niin ihmeellistä tämä elämä vaan on ❤

Samalla itse painin pahan olon kanssa, jos meille ei koskaan. Tunteet ovat olleet viime aikoina todella pinnassa. Kauhean paha olla. Pettymys, kun omilla soluilla saatu mitään aikaiseksi ja pettymystä taas, kun luovutetuillakaan ei päästy edes yrittämään..hitto. Miten tämän ajan saa kulumaan. Kesälomalla ja en osaa lomasta nauttia, kun odottelen vain syksyä ja tulevia hoitoja...
 
Uskomatonta! Monen, monen, monen turhan yrityksen ja hoitokierron ja vuoden jälkeen vihdoin elämäni ensimmäinen selkeä plussa?! Verikoe vahvisti että näin tosiaan on kun hcg 470.
Että onneksi lähdettiin hoitoon luovutetuilla alkioilla (PAS).
Kuulutaan siihen pieneen vähemmistöön jossa "vika" molemmissa, näin tulkitsisin.. varsinaista syytä kuitenkaan ei lääkärit löytäneet.

Kun vaan nyt kaikki menisi loppuun asti hyvin. On ollut niin pitkä ja kivikkoinen tie tähän asti edes päästä, että enempää ei töyssyjä kaipaisi.
Mutta pessimistinä niitä odotan tulevan..
 
Onni ja Unelma: Onnea!!!! Ihan mahtavaa, vihdoin raskaana! Voi tuo tunne on niin mieletön; onnellinen mutta samalla pelokas. Nyt kaikkea hyvää jatkoon!
Itselläni alkaa loppusuora häämöttää, Nyt alkaa jo vko 37 ja vauvelit edelleen matkassa mukana molemmat. Uskomatonta...toivotaan että kaikki menee hyvin loppuun saakka!
Onnea tuleviin hoitoihin ja raskauksiin teille kaikille! Ja hyvää kesää!
 
On aika epätodellista vielä. En oikein usko että on totta ja kaikki hyvin. En usko ennen kuin kuulen/näen omin silmin. Pari viikkoa siihen tässä kärvisteltävä :D

Tämä oli ensimmäinen kerta luovutetuilla alkioilla. Kaksi kaksipäivästä hyvälaatuista siirrettiin.
Muita hoitokiertoja ja siirtoja on vuosien mittaan tullut liuta (oisko siirtoja ollut yhteensä joitain 6-8 kpl) kun on yritetty täysin omilla, luovutetuilla munasoluilla, luovutetuilla siittiöillä..mutta siis vasta täysin luovutettu alkio toi sen elämäni ensimmäisen oikean plussan <3

Stemppiä kaikille kesään!
 

Yhteistyössä