Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

nega tuli täälläkin

 

Tinulinen ja Sharlin :hug: teitä tulin kurkkaamaan ja luin uutiset, joita en olisi halunnut lukea. voimia pettymykseen. tulkaahan kertoilemaan jatkoajatuksista, kun aika on siihen kypsä.

 

Hei!

Watrossi: onnea plussasta

Sharlin ja tinulinen: Pahoittelut

amv: ajattele, olet jo noin pitkällä raskaudessasi, hienoa! Hassua kyllä ettet päässyt ultraan, minä pääsin kyllä vaikka en veriseulaan osallistunut, se jopa tarjottiin vaihtoehtona jos ei halua muuten seulontaan osallistua.

limakalvosta: minulla on molempien onnistuneiden siirtojen edeltävällä ultralla ollut 7 mm paksuinen limakalvo. Se ei siitä kasva paksummaksi sitten millään. Osassa epäonnistuneista on taas ollut vain 6 mm, silloin on lääkitystä lisätty (on muutenkin ollut melkoinen hevoskuuri) mutta ei ultrattu uudestaan. Eli kyllä ohuellakin limakalvolla voi onnistua

Täällä menee nyt ihan hyvin. Poika lepäilee sairaalassa ja kerää voimia, opettelee syömään ja hengittämään ilman lisähappea. Hän on nyt hyväkuntoinen, joten alamme jo kovasti odottaa kotiinpääsyä! Vielä ei ole sen aika, mutta toivottavasti siihen ei mene enää pitkä aika. Paino nousee tasaisesti. Nyt rupeaa tuntumaan oikeasti siltä että meillä on vauva, ja tavallaan se vauva-arki on jo alkanut, hieman erilaisena vaan. Lähtö sairaalaan, vaipan vaihto, syöttö rinnasta tai pullosta, loppumaidon letkutusta ja sylittelyä, maidon pumppaaminen, äidin ruokatauko, vaipan vaihto, syöttö..... Tuo maidon pumppaaminen on tässä koko hommassa se tylsin, tuntuu että olen naimisissa sen pumpun kanssa :| Yölläkin on kello soimassa jotta saan pumpattua riittävän usein. Mutta pojalle se maito tekee hyvää, ja se riittää motivaatioksi minulle

Hathor ja poika 3 vkoa 1 pvää (rv 36+6 olisi tänään)

 

Nuppu, oon ajatellut kirjoittautua sinne keskustelufoorumille. Missä vaiheessa sun tilanne on, ootko jonossa?

Marbel. me ollaan Suomessa kun se on maantieteellisesti niin lähellä meitä. Ollaan kyllä jonossa muuallakin varmuuden vuoksi. Siis Avalla ollaan jonossa ja sitten muullakin klinikalla.

Neganneille voimia :hug:

Plussauutiset piristää mieltä. Pelkään kovasti hoidon epäonnistumisia kun on tuota päätä tullut jo muutaman kerran hakattua seinään. Psykologi yritti rohkaista ja sanoi, että pikkaisen saa uskaltaa toivoa koska onnistumisprosentit ovat näissä hoidoissa aika hyviä. Mutta eihän se lohduta jos se onnistuminen ei omalle kohdalle osu.

Mukavaa viikonloppua kaikille

 

Hei kaikki,

Tosta lahjamunasolusta vaihtoehtona yrittää omilla: Mä innostuin tästä asiasta niin myöhään että mun ei tarvinnut käydä sisäistä taistelua ja luovuttamista kun AMH hormonin tulos oli niin surkea sitten kun päätin selvittää mahdollisuuteni. Ei olisi mitään järkeä toivoa enää omilla soluilla lasta. Ehkä mulla siksi ei mitään hurjaa pettymys / luovutusfiilistä ole tästä aiheesta ollutkaan. Mutta olen kyllä vahvistanut ajatuksiani että luovutettu munasolu on meidän tapauksessa hyvä asia:

1. Luovuttajat ovat nuoria, paljon paremmat mahdollisuudet terveeseen lapseen.
2. Mun geenisukulaiset on tyypillisesti kuolleet alle 70v. Tietysti elintavat vaikuttaa mutta veikkaan että aika heikot geenit olisi siirtyneet lapselle. Mun suvussa on ollut paljon syöpää, myös niillä jotka eivät ole vielä kuolleet tai elivät yli 70v. vaikka oli hyvät elintavat. Vielä enemmän on alkoholisoituneita sukulaisia, sekin kai osittain on geneettistä. Mahikset että lapsi saisi edes vähän paremmat geenit Virosta on olemassa.
3. Usein geeniperimän laajeneminen voi yleisesti tuoda mukanaan positiivisia asioita tulevan lapsen terveydelle, edes suomi-viro laajennus.
4. Ja tämä on paras: kun tulevalla lapsella on jotain ikäviä ominaisuuksia, mies ei voi koskaan sanoa että ne olisi periytyneet multa ! No tää oli vitsi...

Tuota asiaa että Viron lain mukaan lapsella ei ole mahdollisuutta selvittää biologista vanhempaansa ei voi auttaa. Olisi se tavallaan ehkä hyvä asia, mutta kun hoitovaihtoehtoa ei enää iän takia ole Suomessa niin ei ole. Olen kyllä sitä miettinyt, jos itse olisi se aikuiseksi kasvanut lapsi, kuinka paljon se vaivaisi. En tiedä. On kivaa että itse tietää omista juuristaan. Mutta kun elämä on joka tapauksessa kaikille lahja, niin lahjamunasolulapselle se on tuplalahja, ja hän ei voi epäillä ettei häntä olisi suuresti toivottu tähän maailmaan. Toisin kuin me 60-luvulla syntyneet joista useat putkahtivat maailmaan vanhempiemme toivomatta / suunnittelematta. Ainakaan mua ei suunniteltu vaan lähinnä vanhemmilla iski paniikki, opinnot jäi kesken ja naimisiin oli sosiaalisen paineen vuoksi pakko mennä.

Jos=kun se lapsi joskus syntyy, uskon että osaan selittää asian hänelle niin että hän ymmärtää että biologinen äiti ei ole halunnut häntä synnyttää ja kasvattaa, vaan antaa minulle ja miehelleni arvokkaan lahjan. Ihmisen arvo tässä maailmassa ei kuitenkaan muodostu siitä millaisilla geeneillä hänet on varustettu siinä mielessä että niiden seikkaperäinen tietäminen tekisi hänestä jotain enemmän tai vähemmän. Nehän ovat vaan pelilaudan alkukortit. Mitä niillä omilla ominaisuuksillaan ja mahdollisuuksillaan sitten tekee, tekee hänestä sen uniikin ihmisen. Menipä filosofiseksi...

Keväistä viikonloppua!

 

Sharlin, Voi että! Eikös vielä pieni toivonhippu ole olemassa, sulla pp10? Montako sulle siirrettiin ja oliko koko piinailuaikana mitään oireita?

lumeton, mulle siirrettiin 2 blastoa viikko sitten keskiviikkona, jotka oli siis jo 5vrk:n ikäisiä. Huomenna testailen. Nega sieltä on tulossa Ei niin mitään oireita! Noista onnistumisprosenteista kun mainitsit, niin mun käsityksen mukaan jopa 50% voi olla alkionadoptiossa onnistumiset.. Näkis vaan joskus omalla kohdalla, grr!

Hathor, onpa kiva kuulla, että vauva-arki on alkanut ja vauveli on tervehtymään päin. Oli niin rajun ja pelottavan kuuloinen se sun aiempi tarinas. Päivä päivältä parempaan suuntaan siis. Tuosta ohuesta limakalosta on löytynyt aika useinkin netistä juttua, mutta paksusta taas ei niinkään ja mullahan tosiaan oli peräti 15mm :O! I-K:lla oli onneksi lääkärin näkemys asiaan.

Marbel, onko sulla oikeesti ajatusta milloin aloittaisitte hoidot, kun kerran kerroit, että vain soudatte ja huopaatte Ootteko esim. alkututkimuksia tms. tehneet ja Avallako meinaatte aloittaa?

Satusofia, totta turiset! Minäkin tuota pohdintaa oon käynyt läpi oman geeniperimäni "jatkuvuudesta". Onko mun suvussa jotain niin hienoa, että sen soisi jatkuvan? No ei oo. Mulla on myös tuo tilanne, ettei mahdollinen lapsi tule koskaan saamaan tietoa luovuttajista. Asiasta vähäsen puhutitin myös psykologin kanssa siellä Helminauha-tapaamisessa.
Nuppu pp9

 

Hei,
Olen seuraillut keskustelua satunnaisesti n. 5 vuotta - lähes koko sen ajan kun olen lasta toivonut. Nyt poikkesin taas käymään, ja silmiini osui Lumettoman kirjoitus. Meillä on samantyyppinen tilanne, eli yksi hoidoilla saatu biologinen lapsi (-09) ja jonotamme luovutettua munasolua. Olemme olleet jonossa viime kesästä saakka ja talvella olisi toiveita päästä hoitoon. (Varmasti olisi ollut nopeampiakin klinikoita, mutta olemme pysytelleet tutussa paikassa)

Jo ennen esikoista toiveet olivat heikot biologisen lapsen suhteen, ja siksi aloin ajatella lahjasoluasiaa. Kävi kuitenkin
onni, ja siksi tosiaan nyt olemme tässä tilanteessa, että vasta nyt toden teolla lahjasoluilla sisarusta haaveilemme.

Itse olen välillä kaivannut ajatusten vaihtoa, vaikka asian suhteen olenkin "tyyni" ja sopusoinnussa. Jos ajattelet samoin, niin täälläpä olen...

 

Nuppu on vasta pp10. mutta tehtiin luonnolliseen kiertoon ja sen mukaan menkat ois pitänyt alkaa eilen, mutta alkoivat tänään. Varmistin vielä Elitestä, että lääkärin mukaan kuitenkin maanataihin asti pitää lääkkeitä käyttää ja verikokeessa käydä, vaikka on niin turhaa! Ikävä tunkea niitä Lugeja, mutta kilttinä tyttönä teen sitten niin. Oireettomuus on raastavaa piina-aikana, olisi niin helppoa jos alkaisi heti vaan yrjöömään niin ei tarvisi arvuutella. Tosin itsellä on usein tapana mielessä kehitellä kaikennäköisiä epätoivoisia oireita raskauden toivossa. Esim. mulla yleensä aina tulee ennen menkkoja rintojen väli ihosta hyvin rasvaiseksi, mutta nyt ei tullut, kaikki poikkeava toiminta normaalista saa mielikuvituksen liikkeelle. Tsemppiä piinapäiviin!

Me ollaan oltu Suomessa yli vuosi jonossa ja tarkastelin tilannetta ja näyttäisi siltä, että syksyllä saatetaan päästä hoitoon. Täytyy sitten vaan vielä kolmas luovutuskerta yrittää. Meillä oli alkuun toiveissa, ettei tiedettäisi lahjoittajaa ja siksi Viro tuntui oikealta, mutta nyt olen alkanut ajattelemaan asiaa enemmän ja lapsen kannalta kuitenkin toivon, että hänellä on se mahdollisuus halutessaan. Katsoin aikoinaan niitä Kadonneen jäljillä ohjelmia ja siinä oli niin koskettavia tarinoita mm. adoptiolapsista. Käsittääkseni tähän astiset kokemukset aikuistuneista lahjasolulapsista on ollut, ettei lapset ole olleet kovinkaan kiinnostuneita selvittämään lahjoittajaa. Näin kertoi klinikan lääkäri tai psykologi aikoinaan..

Mulla oli yksi siirroista perjantaina 13.pv ja nyt taas tämä pe 13.pv testipäivä..

 

Sharlin, voi meitä Minäkin testasin negan tänäaamuna, pp 10 Eikä ollu mitään oireita, pöh. Mulla on virallinen testipäivä maanantaina, joten kiltisti myös luget ja estrogeenit siihen asti otan. Oliko sulla kortisonia tai babyaspirinia tukena?

Tarkennan vähän tuonne ylös kirjoittamaani, että minäkin mieluusti olisin omia geenejäni halunnut jatkaa eteenpäin, se lienee sisäänrakennettuna vaistona ihmiseen, mutta kun ilmi kävi, ettei se onnistu, niin alkionadoptioon olen nyt jo "kasvanut" ajatuksen ja tunteen tasolla.

Omien juurien etsiminen.. huoh, on myös vaikea asia.. Parasta minusta olisi, että mahdollinen lapsi aikanaan taustansa (voisi halutessaan) saada selville, mutta tällä hetkellä mun ainoa mahdollisuus (?) on se, että alkio on anonyymi, niin siihenkin ajatukseen olen sopeutunut matkan varrella. Toisaalta oon myös sitä mieltä, ettei näitä asioita yksinkertaisesti voi loputtomiin pohtia. JOS lapsen saa ja jos hän aikuiseksi kasvaa, niin mun tämänhetkiset pohdinnat asioista eivät varmaankaan mene ihan yhteen sen tilanteen kanssa, mitä ja miten hän asiat sitten kokee Pidän johtoajatuksena sitä, että lapsi on toivottu, odotettu ja rakastettu. Ja se läsnäoleva, synnyttävä ja hoitava äiti on se tärkein lapselle. Äsh, en minä osaa selittää tarkemmin

Myös tuo mitä sanoit, etteivät lapset sitten kuitenkaan ole halunneet joitain perusasioita enempää lahjoittajista tietää, niin myös mulla on tuo käsitys ja juurikin niiltä Helminauhaketjun psykologien kanssa on tuosta juteltu.

Marbel, harmi, ku karkas sun juttu Mä pelkään sitä kans ja kikkakolmosena aina väillä otan ctrl+a ja perään ctrl+c, niin teksti on muistissa

Joskohan se meidän Oskari illalla pärjäisi

 

Heipä hei taas kaikki! Miulla on taas huomenna aika Helsinkiin klinikalle juttelemaan luovutuksesta. Ja vaikka asialla ei mulle niin merkitystä olekkaan niin tahtoisin teiltä kysyä että miten olette myöhemmin ajatelleet että kerrotteko lapselle/lapsille miten on saanut alkunsa?

Mun tilannehan on se että olen luovuttanut nyt kolme kertaa tiedän että yhteen perheeseen on syntynyt lapsi. Itsellä kaksi tyttöä. Huomenna ehkä kuulen että onko viime luovutuskerrasta onnistanut.

Musta on kauheen kiva huomata kuinka tiivisti te kirjoittelette kokemuksiaanne täällä ja tsemppaatte toisianne!

 

Marbel minusta hoidoissa käyminen on niin henkilökohtainen ja raskaskin asia, ettei sitä tarvitse kertoa kellekään, on ikä mikä vaan. Voi kai sitä jotain ympäripyöreitä vastata, jos ei halua valehdella, että "juu ihme tämä raskaus onkin" tmv. mutta jos ei itse halua, ei lapsettomuushoitoja tarvitse kenellekään kertoa tai perustella.

Noista geeneistä sen verran, että on varmaan luonnollisinta ajatella, että mieluiten jatkaisi ja näkisi omassa lapsessa omia geenejään, mutta niinkuin tällä palstalla tiedetään, se ei todellakaan ole kaikilla mahdollista.

Minusta äiti on se joka lapsen kasvattaa ja sitä rakastaa, vaikka lapsi olisi saanut alkunsa ihan vieraistakin soluista. On hassua, kun joku ajatteli, että lapselle pitäisi perustella miksei äiti(luovuttaja) halunnut lasta, kun lahjoitetuista munasoluista kyse. Hyvänen aika, naisilla menee sadoittain/tuhansittain munasoluja hukkaan elämänsä aikana, eikä kyse ole siitä etteikö haluaisi pitää lasta. Luovuttajilla on monesti jo omia lapsia. Luovuttaja luovuttaa siis ainoastaan solun, jolla antaa mahdollisuuden jollekin tulla äidiksi/perheeksi. Luovuttaja ei luovuta omaa lastaan kellekään.

Jokainen varmaan omalla kohdallaan ratkaisee, koska kertoo lapselle hänen alkuun saamisestaan ja miksi ei voinut saada lasta omilla soluillaan... Jos kaikki edes pääsemme tätä asiaa koskaan oikeasti miettimään.

 

Sharlin ja Nuppu, harmi :hug:

NIin, oman geeniperimän jatkamiinen on useimmiten se helpoin ja luonnollisin vaihtoehto. Ja näissä hoidoissakin vielä paljon halvempi vaihtoehto (sillä ovatahan nämä hintavia), mutta silloin kun sitä mahdollisuutta ei ole, niin ei ole, kuten Solakka Silakkakin totesi.

Ja kaikilla taas ei olem mahdollisuutta hoitoihin kotimaassa, joten sitten on jatkettava niillä korteilla jotka on annettu. Alunperin en pitänyt lapsen biologisen perimän selvittämistä tärkeänä, mutta nyt olen kallistunut siihen ajatukseen, että jos niin onnellisesti sattuu käymään että meidän perheeseen lapsi siten suodaan, niin haluaisin että hän voisi halutetessaan selvittää sitä. Yritin ajatella itseäni samaan asemaan (aika mahdolton tehtävä kyllä) ja ajattelin että se ehkä kiinnostaisi. Olen myös käsittänyt että lahjasolulapset ovat halunneet tietää vain jotain perusjuttuja siitä millainen heidän solunlahjoittajansa on.
Psykologi kehotti olemaan käyttämättä sanaa 'biologinen äiti', sillä kyseessä ei varsinaisesti ole äiti vaan lahjoittaja.

Niin, ja Riivinrauta iso kiitos :heart:

Sitten tuosta kertomisesta, itse varmaan kertoisiin (niin vaikeaa kun tilanne on vielä niin abstrakti, pelkkä haave) alusta asti, niin paljon kuin lapsi ymmärtää. Alkaen vauvansiemenistä, joita äidillä ei ollut ja jossa asiassa lääkäri auttoi. Mutta nämä ovat niin perhekohtaisia asioita, yksi tapa sopii toiselle ja toinen toiselle.

 

Lapselle kertomisesta; me tehdään niin, että kerrotaan lapsille heidän elämän alusta vasta kouluiässä, kun osaavat itse harkita mitä asioita haluavat muiden itsestään tietävän. Kuitenkin ennen murrosikää, jotta ehditään sitä käymään läpi ennenkuin nuori alkaa todenteolla etsiä omaa identiteettiään. Tämä siksi, että pienet lapset kertovat auliisti ympärillä oleville ihmisille (päiväkoti,sukulaiset, kaverit jne.) asioitaan. Ja vaikka tämä asia ei perheessämme todellakaan ole salaisuus tai millään tavalla hävettävä asia, niin monet paheksuvat asiaa. Emme halua lapsiemme joutuvan ikäviin tilanteisiin, kun he innoissaan tästä kertovat ja esim. tarhan hoitaja asiaa siinä ääneen hänelle kauhistelee. Kuten olemme jo monesti todenneet, että tämä on arka aihe ja jakaa kanssaihmisissä mielipiteitä. Meistäkin lähes jokainen on käynyt pitkän mietintäprosessin, ennen kuin on itselleen sopivaan ratkaisuun päätynyt.

Olemme jo nyt lukeneet ja keskustelleet vanhemman lapsemme kanssa siitä, että "vauvoja tehdään" monella eri tavalla. Ja, että on olemassa monenlaisia perheitä. Hän on juuri sen ikäinen, että se kiinnostaa kovasti Hän sitä kaikille toitottaakin, kuinka hän on syntynyt äidin vatsasta ja äitiin sattui

En ole koskaan kokenut solun lahjoittajaa biologiseksi äidiksi, hän on lahjoittanut meille solun. Ollut auttamassa meitä saamaan lapsemme. En edes aina muista, että lapsemme ovat syntyneet lahjasolusta Ja silloin kun muistan, kiitän lahjoittajaa sydämeni pohjasta iltarukouksessa :heart:

Hathorille ja pienokaiselle paljon onnea ja enkeleitä elämän alkuun ja tuleville vuosille :heart:

Terveisiä kaikille ja plussarikasta alkukesää !!!

Rudy ja rupsukat kohta 1,5 v

 

...ja vielä pitää tarkentaa, että en pidä termistä "tehdään vauvoja", mutta lapseni käyttää sitä ja siksi sen tuohonkin laitoin =)

 

Riivinrauta, onneksi kaltaisiasi ihmisiä on olemassa, kiitos lahjastasi! JOS joskus raskaudun, niin tarkoitus on alkuperästä kertoa lapselle ikäkauden mukaisesti aloittaen noista mainituista vauvansiemenjutuista. Lähipiiri myös asiasta saa kuulla heti, sillä en halua, että asiasta tulisi salailtava tabu suvussa, ja asia, jossa lapsi aistii olevan jotain epätavallista. Ehkä helpommin sanottu nyt kuin käytännön elämässä toteutettu..

Saako udella mikä oli se kimmoke, joka sai sinut luovuttamaan? Tästä mahdollisuudesta ei kai niin kovin ääntä pidetä..? Ovatko luovuttajat lähes aina sellaisia, joille asia on tullut tutuksi lähisuvun/ystävien lapsettomuusongelmien tms. kautta?

Marbel, oon samaa mieltä Solakan Silakan kanssa. Nää on kipeitäkin ja henkilökohtaisia asioita. Surutyötä on tehty hoitojen eri vaiheissa. Luota itseesi ja arvosta omia ratkaisujasi, ja kerro vain sellaisille, kenet koet luottamuksen arvoisiksi. Mä oon kertonut yrityksistä vain kolmelle ystävälle. Tilanne tulee olemaan eri, jos raskaudun. Sitten asia pitää taas pohtia uudestaan ketkä tietävät ja mitä, mutta uskon, että se oikea ratkaisu tulee ulos itsestään..

Lapselle kertomisesta vielä, että luin tai kuulin tutkimuksesta, jonka mukaan ne lahjasolulapset, jotka ovat perimänsä alusta asti tienneet, niin heillä se on ollut koko ajan luonnollinen osa omaa identiteettiä, ja siten he ovat hyväksyneet asian paremmin kuin ne, joille asia tulee "yllätyksenä" 18-vuotiaana.

Kohta matsia jännittämään iik?!

*muoks* olitte jo monet tuohon väliin ehtineetkin kirjoittaa yhtäaikaa.. voi olla, että jotkut kommenttini vanheni jo

 

Marbel, Vielä jatkan, et mullakin on yleensä vkonloppuisin enemmän aikaa netissä seilata Oon 2 x käynyt akupunktiossa, mutta toistaiseksi hyödyttä Muita hoitoja en ole aikonut kokeilla. Joitain tutkimustuloksia on akupunktiosta, että auttaisi, mutten tiedä auttaako se parempilaatuisten munasolujen kasvattamiseen (en tarvitse) vaiko sitten kiinnittymiseen (tarvitsen!)..? Terveistä elämäntavoista mullaki tuli mieleen, että josko seuraavan yrityksen aikana noudattaisi oikeesti tosi tiukkaa terveysruokavalioo; ilman kahvia, söisi paljon proteiineja, kasvisruokaa, kalaa jne. pystyisköhän sitä? Liikuntaa harrastan jo nyt, mutta stressiä en kyllä saa pois nykyisen työn aikana

Menin ulkomaille suoraan siirtoon, ilman tutustumista klinikkaan etukäteen (suomalainen lääkärini kyllä suositteli käymistä tutustumassa). Eli riippuu persoonasta, mikä kullekin käy enkä omaa tapaani kaikille suosittele. Mutta se onnistuu hyvin siis niinkin - varsinkin, kun mulla oli hyvä sähköpostisuhde luotu lääkärin kanssa ennakkoon.

 

Marbel vyöhyketerapiaa kokeilin ennen ekaa ivf:iä muutaman kerran, ei tainnut olla apuja. Nyt oon käynyt hierojalla ja huomenna meen ensin turvehoitoon rentoutumaan ja sit hierontaan. Mua on vaivannut kohta vuoden kipeytyvä ja jäykkä alaselkä. Lisäksi mun hieroja löysi alaselästä patteja ja sanoi siellä olevan kuona-ainekertymiä ja se kohta on joku hormonaalinen paikka, en muista oikeaa termiä sille. Eli ensisijaisesti toivon saavani itseni ja selkäni kuntoon, mutta siinä samalla salaa toivon, että auttaisi tähän vauva-asiaankin :heart: Liikuntaa olen nyt lisännyt kun selkä kuntoutuu eli käyn joka ilta lenkillä vähintään puoli tuntia ja kohta lisään viikottaisen pilateksen mukaan.

Ruokavalio on sellainen, että siinä en rupea nirsoilemaan, sillä olen herkuttelija. Mutta teen kaiken ruoan itse ja käytän paljon luomua tai oman maatilan tuoteita. Kahvia menee muutama kuppi päivässä ja viiniä nautin joskus.

 

Nuppu 68: Joo toki saa kysyä. Mä olen itse aikanaan teinistä saakka kärsinyt jatkuista alavatsa kivuista ja podin kauheeta vauvakuumetta 16 vuotiaasta asti. Mutta kivuista johtuen olin aivan sata varma että en tule lapsia saamaan. Hölmöä... tiedän
Ja mieheni kanssa jossain vaiheessa yritettiinkin lasta muutama kk siinä onnistumatta. Erottiin ja palattiin muutaman kk jälkeen takaisin yhteen. Seuraavan kerran kun alettiin yrittämään niin napsahti kerrasta.
Jostain täältä kaksplussalta luin tästä mahdollisuudesta ja mietin asiaa koko raskauden ajan ja viimeistään siinä vaiheessa kun tuon esikoiseni sain syliini ensimmäistä kertaa, oli selvää että lähden luovuttamaan. Jos kerta niin pienellä vaivalla voin antaa jollekkin, vaikka sitten tuntemattomalle, sen ihanan tunteen niin miksikäs ei!

Mä tästä kerroin yhdelle ystävälleni joka on nyt myös luovuttanut kaksi kertaa. Olen kyllä muutaman muunkin kanssa asiasta puhunut.

Mutta joo... tänään siis Hesaan klinikalle taas jutteleen lääkärin kanssa.

 

Riivinrauta aivan tosi upeeta että ajattelet ja toimit noin! Täällä Suomessa se on niiiin iso lahja, kun jonot ovat niin pitkiä. Mua ei juuri sen takia huolittu enää suomalaisille klinikoille, kun sanoivat että menee liian pitkälle ennenkuin selviän jonotuksesta hoitoon.

Luulen kans että haluan mahdollisimman varhain kertoa lapselle. Sitten se on luonnollisempaa. (Ja siinähän tulee sitten lapsen suulla samalla hoidettua kaikki tutut joille sitä ei ole ehtinyt kertoa.) Jos se jonkun mielestä on outoa niin itsepähän hän elää omien kaavojensa, tiukan piponsa ja ahtaan maailmankuvansa kanssa. Tuskin jaksan sellaisen ihmisen mielipiteistä ihan kauhesti välittää, niin ainakin toivon osaavani sitten ajatella.

Marbel ja muut: Mä olen kanssa ajatellut mitä itse voi tehdä tukeakseen hoidon tulosta. Liikuntaan ja ruokavalioon voi tosiaan kiinnittää enemmän huomiota, toi luomun valitseminen ja tuoreista raaka-aineista ruuan valmistaminen on varmaan parhaita keinoja. Olen myös harkinnut akupunktiota. Muutamia vuosia sitten kävin kohtuullisen säännöllisesti astmani takia, mutta sitten se jäi. Niin jäi astmakin mutta tarviin nykyisin tosi pienen määrän lääkettä. Ja flunssia on max yksi per talvi. Uskon että neulat voisi olla hyvä apukeino. Sillä tasapainotetaan elimistöä ja varmaan voi aktivoida asiaan liittyviä elimiä.

Viikonloppuna katsoin dokkarin suomalaisesta kaksostutkimuksesta. Leena Palotie oli yksi tutkijoista. Siinä kerrottiin mm. epigenetiikasta. Epigenetiikka tarkoittaa esimerkiksi sitä että hedelmöityksen jälkeen raskausaikana voi vielä vaikuttaa lapsen geeneihin. Esimerkiksi tupakointi, ravitsemuksellisesti köyhä ruokavalio ja liian kova stressi voivat aktivoida joitakin geenejä jotka päinvastaisilla asioilla jäisivät aktivoitumatta. Aika villiä. Joten myös kaikki onnelliset jo plussanneet, pitäkää hyvää huolta itsestänne ja ajatelkaa onnellisia asioita =) !

 

Kävin tänään siellä turvehoidossa. Sen jälkeen oon juossut vessassa kun nesteitä poistuu. Etin netistä tietoa turpeen vaikutuksista ja löysin ihan mielenkiintoisen jutun:

Turpeen on koettu auttavan myös selittämättömään lapsettomuuteen. Tämän vaikutuksen taustalla Larva näkee useita tekijöitä.

– Lapsettomuuden takana voi joskus olla lantionseudun lihaskrampista johtuva turvotus, joka vähenee turvehoidolla. Myös turpeen rauhoittava vaikutus voi edistää ovulaatiota. Turpeen hormonaalisiin vaikutuksiin en oikein usko. Riitta Korhosen mittauksissa turpeen estrogeeninkaltaisten kasvihormonien pitoisuudet olivat hyvin pienet.

Larva arvelee myös turpeen sisältämällä melaniinilla olevan lääkinnällisiä vaikutuksia. Melaniini on puolijohde, joten sillä saattaa olla pieni sähköinen, akupunktion tai laserhoidon vaikutusta muistuttava vaikutus.

– Esimerkiksi turpeen alavatsakipuja helpottava vaikutus voi johtua melaniinin sähköisistä ominaisuuksista. Alavatsakivut ovat paljon useammin lihasperäisiä kuin gynekologisia kipuja. Turve näyttää refleksinomaisesti rauhoittavan myös syviä lihaksia, Larva kertoo.

 

Heippa!

Minäkin pitkästä aikaa kirjoittelen. Palstalla on kivasti vilkasta ja mielenkiintoisia keskusteluja.

Marbel vähän kyseli muiden utelemisista. Minulta ei ole siis udeltu millä tavoin "tehty", mutta koska tuota ikää on, niin kaksi kertaa on kysytty että oliko vahinko. No olen vastannut että kaksi keskenmenoa koettu ennen tätä ettei ihan vahingoksi voi sanoa...vähän kysyjä menee vaikeeksi, mikä on tarkoituskin, koska kysymys on tyhmä. Tuosta luovutetusta en kyllä ole kertonut enkä aiokaan. Jos nyt kysyttäisiin että tuliko hoidoilla...hmm enpä tiedä mitä vastaisin. Pitäisi olla niin hyvä vastaus valmiina että kysyjä menisi noloksi, koska on mielestäni aivan tahditon kysymys. Huh, tässä jo kuumenee vaikkei ole (vielä) kysyttykään :--)

Sitten tästä luovuttajasta ja lapselle kertomisesta. Meille psykologi sanoi että luovuttaja ei ole lapsen biologinen äiti vaan geenien antaja, eli ei kehottanut puhumaan luvouttajasta äitinä, koska äiti ei siis olekaan (kuten Solakka Silakkakin kirjoitti). Oli kiva lukea SatuSofian jutusta, että geenehihin voi vaikuttaa raskausaikana...

Me olemmea ajatelleet kertoa lapselle jo ihan pienenä, heti kun alkaa kyselemään mistä on tullut, jolloin lapsi ikäänkuin kasvaa siihen. Mielessä on käynyt että saattaa siitä hoitopaikassa tms. puhua mutta ei voi mitään, koska asian kuitenkin olisi tarkoitus olla ihan luonnollinen ja normaali hänelle eikä siinä saisi olla mitään hävettävää. Toki se riski on myös että voi tulla kovia mielipiteitä, mutta onhan noita normaaleitakin adoptioita, mikä sitten tässä "vika". Tässä linkki yleensäkin hedelmöityshoitojen avulla syntyneille kertomisesta www.simpukka.info/download.php?file=31 . Itselle tulee mieleen, että jos vasta kouluikäiselle kertoo se voi olla aika kova pamaus.

Lumeton, meillä myös luovuttaja suomesta, meillä kesti ensimmäisestä soitosta klinikalle siihen kun siirto tehtiin vajaat 5 kuukautta, ja siinä oli siis kesäkin välissä. Luovuttaja löytyi kolmenkuukauden kuluessa ja loppuaika meni sitten "valmisteluihin" eli kierron yhteensovittamiseen jne. Toivotaan että pääsette nopeasti myös.

Itse en uskaltaisi alkaa ottamaan isoja ja suuria hoitoja itselle (siis esim. akupunktio tms) ennen siirtoa, ettei sekoita kropan toimintaa.

Minna ja poitsu 10 kk

 

rudy kirjoitti: "En ole koskaan kokenut solun lahjoittajaa biologiseksi äidiksi, hän on lahjoittanut meille solun. Ollut auttamassa meitä saamaan lapsemme. En edes aina muista, että lapsemme ovat syntyneet lahjasolusta Ja silloin kun muistan, kiitän lahjoittajaa sydämeni pohjasta iltarukouksessa"

Itselläni aivan sama tilanne tässä asiassa, En todellakaan mieti ja muistele miten lapsi alkunsa on saanut. Hän on niin 100% meidän lapsi kuin olla ja voi. Meillä pikkumies on vielä niin isänsä näköinen, että ei tosikaan, varpaita myöden pitsi, että hänellä on ihan samanlaiset silmät kuin minulla ja värikin on sama. Kaikki on osunut kyllä niin kohdilleen ku vain voi vaikka mitään ei saa valitakkaan juurikaan alkioadoptiossa, lääkäri katsoo parhaimman oman ilmoituksen mukaan. Sen verran olemme ajatellut, että hänen on kaikkine ulkoisine piirteineen oltava meidän soluista lähtöisin. Voikohan se olla edes mahdollista, että niin olisi käynyt. Meillä siis oli alkioadoptio.

Sela ja pikkumies 4kk2vko

 

sela tuota en ole tullut ajatelleeksi, eli jos seksiä harrastaa hoidon aikan, niin teoriassa voisi olla sellainen mahdollisuus, että lapsi onkin syntynyt "omista soluista". Oliskohan koskaan käynyt niin?

 

Solakka Silakka Niin, tuota olemme tosissamme miettineet. Meillä kun ei ollut mitään hormonien alasajoa ensiksi vaan ihan normikiertoon tehtiin ja se tehtiin vielä 18 pvänä menkkojen jälkeen. No periaattessa se on sama, mutta toisaalta olisi ihan mielenkiintoista tietää tuo mahdollisuus siihen. Lääkärihän ei tussa vaiheessa voi vielä havaita raskautta jos olisi omilla soluilla alkanut.

 

En usko tiedon alkuperästä tulevan lapselle kovinkaan "kovana pamauksena", sillä pieni koululainen about 7-9 vuotias on vielä aika lapsenomainen ajatusmaailmaltaan. Ja kun hänelle on tuttuja (ehkä keskiverto kaveria paremmin) kaikki laspsen "tekotavat", niin on sitten sen esim. lahjasolusta kertovan sadun yhteydessä (jonka hän on kuullut pienestä saakka) aika luontevaa ottaa asia puheeksi. Se saattaa olla "pamaus" murrosiässä, vaikka hän olisi kasvanut ajatukseen ihan pienestä asti tai sitten ei. Minnille vielä että, jos lapsesi (esim 4 vuotiaana) on vieressä, kun joku kyselee lapsen "tekotavasta" tai oliko vahinko ym. fiksua=) ja kuten sanoit, et aio lahjasolusta kertoa, niin lapsesi saattaa tehdä sen puolestasi. Olen täysin samaa mieltä, että asiassa ei ole mitään hävettävää, mutta ympäristö ei aina ole samaa mieltä. Lapsi hyvin helposti alkaa asiaa häpeilemään, kun joku täti/setä/kaveri tekee hänelle selväksi, että asia ei ole heidän mielestään ok tyyliin " hyvänen aika, on se varmasti rankkaa kun ei saa asua biologisten vanhempien luona" tai jotain muuta yhtä kaukaa haettua. Itse en osaa rinnastaa tätä asiaa adoptioon, en edes alkionadoptiota. Meillä ollut siis lahjoitettu munasolu.

Asiaan on varmasti yhtämonta oikeaa ratkaisua, kuin on meitä vanhempiakin. Kaikki varmasti löytävät sen omalle kohdalle sopivimman ratkaisun. Minä en ikäväkyllä luota tähän yhteiskuntaan niin paljon, että tällainen meille niin luonnollinen asia tulisi yleisesti hyväksytyksi.