Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

Onnen toivotukset Tuttituulialle ! Katsoin asian työpaikalla, mutta oli niin kiire, etten ehtinyt kommentoida. Onhan noita useampia kirjoitteluja siitä, että alussa arvo on ollut alhainen ja siitä se vaan on lähtenyt nousuun. Kävin yhden kerran veritestissä ja arvo oli jotain 14... Hoitaja sanoi, että pitäisi olla vähintään 50, että kannattaisi jatkaa lääkitystä. Niin ja se, että minulla nyt virtsatesti 4.2. ja verestä vasta 7.2. Sinulla hyvin aikaisin otettu, jos käsitän. Eli onnea matkaan !

Itse uskon noihin pissatesteihin. Jotenkin noloa, jos ei "riittävän positiivista tulosta". Itse helpompi tutkailla tilannetta. Minullahan oli yksi ns. kemiallinen raskaus, jossa jo päivää ennen tuli poistiivinen tulos kotitestissä. Sitten hurja vuoto alkoi 4 päivän päästä. Niin kova, etten enää käynyt tsekkaamassa tilannetta muualla. No...

Nyt kiire töissä ja hyvä niin, etten jouda hirveästi miettimään tätä asiaa. Olen yksityisyrittäjä, jotenka miettimistä riittää muutenkin.

Olo on ihan ok. Tunne on, että neljäs kerta puolen vuoden sisällä ja pieleen menee.

Toivon sydämestäni Teille kaikille onnea hoidoissa ja pikkuisten hoidoissa !!!
 
Tervetuloa Sela! Tosi ikävä tarina sinulla, mutta älä menetä uskoa ja toivoa. Mikä muuten on anti-müller hormonikoe? Aika monella klinikalla jonotukseen pääsee varaamalla ajan sellaiselta lääkäriltä, joka klinikalla hoitaa luovutettujen hoitoja. Voit olla useammassakin paikassa samaan aikaan jonossa, mutta se vaatii jo vähän vaivannäköä. Jonot ilmeisesti vaihtelee n. puolesta vuodesta pahimmillaan lähemmäs kahteen vuotteen. Jos saat itse hankittua luovuttajan, hoitoon pääsee nopeammin. Riikaahan täällä on ainakin kehuttu ja sinne pääsee ilmeisesti melkein heti. Mutta ulkomailla käyneet kertoo varmaan tarkemmin..
Itse olen yrittänyt kampanjoida lähettämällä lehtien toimittajille toivetta tehdä juttua tästä hoidosta, jos sen julkiseksi tuominen auttaisi löytämään lahjoittajia, mutta eipä näytä yksi kirjoittelu auttavan.. joten jos joku muukin jaksaa kirjoitella, aina parempi :headwall:
 
Miltä olo tuntuu Tuuttituulia? Voi kun on hienoa, kun plussa pärähti. Ja niin kuin moni todennut, niin ei alhainen hcg aina huonoakaan tarkoita.. Voihan olla, että se kiinnittyminen tapahtunut myöhemmin.. Mikä pv ensi viikolla meet testiin uudestaan? Heti maanantainako? Toiv silloin lukema lähtenyt hienosti nousuun! Peukut edelleenkin pystyssä teille. Aivan mahtavaa, jos hoito tuotti toivotun tuloksen.

Täällä käytiin eilen ottamassa possurokote. Illalla käsi kipeytyi niin, ettei voinut kuin selällään nukkua. Mutta tämän käden kipeytyminenhän on pieni juttu, jos sillä selvitään.. vaikka särky onkin aika kova.

Ensi maanantaina mennään siihen limakalvoultraan ja loppuviikosta toiv selviytyy kyytiläinen matkaan. Maanantaina myös selviää se muu lääkitys. Kuinka te olette kokeneet tuon klexanen piikityksen? Onko paha laittaa? Mulle on tullut hirveä piikkikammo sen keskeytyneen keskenmenon jälkeen, kun sairaalassa silloin piikkiä yrittivät laittaa joku 15 kertaa ennen kuin onnistui.. vaikka tuohan on ihan eri asia.. mutta piikki kuin piikki.

Eilen ystäväni kertoi hänen ystävästään, joka oli rv 12 mennyt ultraan julkiselle puolelle. Hän oli saanut tuolla käynnillä tietää odottavansa kaksosia. Lääkäri oli onnitellut näistä kaksosista. Ei ollut näyttänyt ruudulta mitään eikä puhunut sykkeestäkään. Parin viikon päästä tästä käynnistä tällä odottajalla oli alkanut vuoto ja hän oli mennyt takaisin lääkäriin. Lääkäri oli vaan todennut, että no nyt se alkaa vuotamaan pois.. ja että mitä sä suret siinä.. uutta yritystä kehiin vaan! Kyllä niin suututti kuulla tuo! Ystävänikin oli ihan järkyttynyt. Hänen tuttunsa oli siis käynyt siellä ensim. kerran rv 12 ja jo silloin masussa oli kuolleet kaksoset, joista lääkäri ei maininnut mitään. Asukit oli kuolleet jo rv 6+6.. Aivan törkeää kohtelua lääkäriltä ja julkiselta puolelta! Miten voi julkinen puoli kohdella ihmisiä noin? Mielestäni niin törkeää ja vihaksi pistävää käytöstä kuin olla ja voi!

Millä fiiliksillä Typyliini ? Joko olet ultrassa käynyt? Tsemppiä tulevaan koitokseen! Ihanaa saada piinistelykaveri :)

Sharlin hienoa, että jaksat olla aktiivinen :) Minne olet koittanut yhteyttä ottaa? Aika vähän kyllä ihmiset ovat ylipäänsä tietoisia tällaisista hoidoista.. ja siitä, että luovuttajia tarvittaisiin.. ei monet meidänkään tutut/ystävät ole olleet tietoisia edes tällaisesta asiasta. Voisin koittaa myöskin pommittaa toimittajia.. ei siitä ainakaan haittaa olisi..

Meille oli eilen yritetty soittaa VL:sta, mutta en ehtinyt vastaamaan kun olin urheilemassa.. En tiedä olisiko heiltä sitten löytynyt meille luovuttaja vai mistä kyse.. Mutta sinne emme ole kuitenkaan menossa enää. Se että lääkäri ei suostunut siellä kokeilemaan mitään muutoksia lääkityksessä, niin tuntui jo turhauttavalta.. Onhan se halvempi klinikka, mutta kyllä sekin aika reippaasti nostanut hintojaan.

Sela Suomessa luovuttajan voi saada jo muutamassa kuukaudessa, mutta se on sitten näillä kalliimmilla klinikoilla. Meidän hoidon hinnaksi tuli aika lailla tasan 6600?. Saimme kela korvauksesta sen melkein 600? tällä viikolla tilille. Kalliitahan hoidot on, mutta kyllä tiedän paljon huonommankin käytön sille rahalle.. Ja kuten joskus tullut mainittua, että jos joskus lapsen kotiin saisi, niin silloin ei olisi mitään väliä kuinka paljon rahaa on palanut.. Tsemppiä sinulle hoitopaikan valintaan ja odotukseen!

Mukavaa myrskyistä perjantaita kaikille ja rentouttavaa viikonloppua!
Itsellä la kuluu tosin töissä, mutta sunnuntaina saa rentoutua kunnolla. Nyt koirien kanssa lenkkeilemään tuonne lumisateen sekaan:)
 
Huomenta!
Aliisa moi! Kyselit vointia, tässähän tämä henkeä pidätellessä menee... =) Tuntuu ihan oikeasti, että hengitän vaan puoliksi. Mistähän johtuu... Kävin eilen neuvolan kautta veritestissä ja lupasivat tulokset tänään. Neuvolan soittoaika on puolilta päivin, joten siihen asti odottelua.
Netistä ei muuten jossain tilanteissa kannata etsiä tietoa... :) Tulee kyllä sellainen olo, että on kaikki tuulimuna- ja rypäleraskaudet vähintään samaan aikaan päällä. Ja ainakin yksi kohdun ulkopuolinen vielä päälle päätteeksi. Jossain puhuttiin toispuoleisesta hartiasärystä ja eiköhän alkanu heti särkemään. :LOL: No oikeasti; vatsa on kipeän tuntuinen, ihan kuin alkaisi menkat samantien. Voikohan ne alkaa vaikka olisi lääkitys meneillään, vai siirtääkö lääkitys niitä niin kauan kuin on käytössä?
Sellasta täällä, palaan asiaan!

Tsempityksiä hoitojaan aloittaville!!! :wave:
 
Heippa..ajattelin tulla vähän kyselemään teidän pinoon jos sallitte???

Eilen olisn siirrossa ja sain yhden alkion kyytiin mutta kaikki 6 muuta olivat sen verran huonoja ettei pakastusta kannattanut tehdä eli pakkanen tyhjä ja mieli maassa.

Kysyin lääkäriltä että voitaisiinko kokeilla vaikka luovutettuja munasoluja seuraavaan hoitoon ja hän oli ehdottomasti sitä miletä ettei missään nimessä siihen vielä lähdetä.
Vaan uutta hoitoa putkeen vaan.
8kpl munasoluja saatiin,7 hedelmöittyi ja kaikki lähti jakautumaan mutta vain tämä yksi selvisi 3 päivään ja yli.

Miten kauan te olette yrittäneet omilla jos olette yrittäneet????
Vikana mulla on hieman koholla olevat kilpirauhasvasta-aineet joihin nyt syön kortisoonia.Ja mies lupasi lopettaa kokonaan tupakan polton.

Ja kun 3 hoidon jälkeen ei saa enää kelakorvauksia niin saako ne kuitenkin niistä lääkkeistä vai miten se menee???
 
Tuuthan Tuuttituulia sitten kertomaan heti kun tulos tulee? Toivotaan hyviä tuloksia. Joo, netti on vähä semmonen paikka.. sieltä löytää välillä vähän liikaakin juttuja.. mun mies onkin sanonut, että älä eti enää mitään tietoa kun kaikki vaivat tuntuu iskevän sit saman tien :LOL: Niistä menkoista.. lääkkeet pitää kyllä ne melko hyvin pois.. mutta jos on raskautunut ja km tapahtuu, niin toki silloin useimmiten vuodolla alkaa.. ja eihän pieni tiputteluvuoto ole poissuljettua myöskään lääkkeistä huolimatta.. Mutta pääsääntöisesti lääkkeet pitää kk:set poissa..
 
Limisultrassa tuli tänään käytyä ja nippa nappa tuli siirtolupa. Paksuus oli 8,2 mm ja maksimi lääkityksillä siis mennään. Siirtopäivä on ensi torstaina jos pikkuiset selviää sulatuksesta. Nyt alkioille tehdään myös alkion kuoren avaus, jospa se auttaisi takertumaan tuohon onnettomaan kalvooni. Toivossa kuitenkin elellään, nämä kun ovat viimeiset alkiot pakkasessa. :wave:
 
Sela Kiitos tiedosta, mielenkiintoinen tuo hormoni, en ollut koskaan kuullutkaan.
Sela ja Aliisa olen laittanut sähköpostia naistenlehtiin, mm. Kauneus ja Terveys, Kotilääkäri, Hyvä Terveys.. jee jee, lähtekää mukaan vaan!
Aliisa millä kalliimmilla klinikoilla pääsee niin nopsaa?
shenda Oletkin tuttu jostakin aiemmasta pinosta.. :) Kyllä mäkin melkein lähtisin sinun sijaan omilla vielä yrittämään, on se kuitenkin niin iso asia ja kun sitä ei yhtään tiedä mitä tällä elämällä on annettavana. Mutta eihän mikään estä sinua jo nyt laittamasta teitä jonoon, voit olla jonossa ja silti hoidossa, koska jonot ovat pitkiä..
 
Sharlin
Kyllä kait me omilla vielä yritetään.Lääkäri sanoi että tupakointi heikentää siittiöiden dna:ta eli oli kuinka hyvät alkiot tahansa,ja hedelmöitys onnistuu niin alkiot saattaa tyssätä siihen.

Mutta onneksi edes yksi saatiin.Hassua muuten että olen itse 5 vuotta sitten luovuttanut 3 kertaa munasoluja eli onhan mun geenejä mennyt eteenpäin.
Jos mä jostain saisin vastauksen siihen että miten hemmetissä meillä voi olla yksi luomulapsi jos toisen saaminen on näin vaikeeta??

Nyt en halua väheksyä millään tavalla heitä keillä on pitempi hoitohistoria takana tai muuta.
 
Heippa!
Ei tullut hyviä uutisia. Arvo oli vain 112, kun olisi pitänyt olla jo vähintään 370. :'(
No oma klinikka haluaa vielä varmistuksen ennen lääkkeiden lopetusta, että ei varmasti nouse se luku. Sanoivat kyllä, että ei hyvältä näytä, joten on jo itketty tätä tilannetta.

Discovery voi pässinpää sentään! Harmittavaakin harmittavampi juttu. :hug:

Shenda meille tehtiin 3 IVF-hoitoa omilla soluilla. Mutta kun vaan yhdessä päästiin edes siirtoon, niin todettiin, että nämä on nähty. Ollaan kyllä sen kolmen hoidon jälkeen saatu lääkkeistä korvaus tässä luovutetun hoidossa. Minäkin kannastan silti kokeilemaan vielä omilla. Tulee katottua juttua tarpeeksi pitkälle.

Dream23 hyvä kun ottavat ton alkion kuoren avauksen lisäämään onnistumisen mahdollisuutta! :) Tsemppiä odotteluun.

Lokakuu joko päätit hoitoon lähdöstä? Mä olisin varmaan kanssa hoidossa tossa helmikuun puolessa välissä, jos viimeiset pakastetut alkiot selviää pakastuksesta ja pääsee siirtoon asti.

Mä muuten olen näitä jotka uskoo jonkinlaiseen kohtaloon. Että kaikella mitä tapahtuu, on joku tarkoitus. Haen asioista hyviä puolia ja nyt olen päätynyt seuraavaan: kun kerran jotain on sentään tapahtunut, se on merkki siitä että hoitoja voisi jatkaa. Aikaisemmin puhuttiin miehen kanssa, että mietitään jatkoa vielä. Tänään pohdittiin pikaiseen, että jos tämä oli joku merkki, että jatketaan vaan, kun kerran jotain yritystä sentään oli. Eikä tämä ole mitään uskovaishihhulointia, vaan ihan puolijärjen pohdintaa... =)

Hyvää viikonloppua tasapuolisesta kaikille, vaikken jokaista varmaan muistanut kommentoida ja huomioida! =)
 
piti tulla kurkkimaan Tuuttituulian tilannetta, mutta eipä ollu kiva uutinen :hug: Hemmetti! Mut joo, jotain silti on tapahtunut, eli sinäänsä paikat toimii. Ja jos alkio ei sitten vaan ollu "tarpeeksi" kunnollinen, niin ehkä parempi että tässä vaiheessa kävi näin :(.. Mutta jos vaan toivoa vielä on, niin toivon sydämestäni että arvo nousisi.

kauniskuu
 
Meillä poikien raskaudessa toinen näkyi 6+jotain viikolla vain ruskuaispussina. Tuskin olisi kovin vahvaa lukemaa alussa antanut. Onneksi toinen kehittyi/kiinnittyi normaalisti, muuten olisi vain varmasti lopetettu lääkitys ja raskaus keskeytynyt. Myöhäisempi kiinnittyminen on kuulemma mahdollista aina silloin tällöin. Pojilla oli syntyessäänkin kokoeroa 700 g ja 5 cm.

Jospa hyvinkin onnistaa !!!
 
Tuuttituulialle halit. Tuo HCG-arvon seuraaminen on ihan kamalaa. Lohdutuksena on se että jotain tapahtui. Toivon mukaan ensi kerralla tarraa paremmin kiinni. Alkio peräisiähän nuo varhaiset km:t ovat. Harmi juttu...

Terveteluoa mukaan uudet! Tänne mahtuu :heart:

Aliisa ja Dream piinikaverini...Me oltiin ultrass eilen. Siellä limakalvo oli 12 mm, oikeastaan arvasin sen koska mulla on nyt Zumenon 6 mg pvässä, kun 4 mg on ihan hyvin riittänyt sekin. Mutat nyt eri klinikka joten niiden hormonimäärillä mennään. Lugesteron 800 mg starttaa maanantaina ja eilen aloitin vielä lisäksi predisolonin, joka mulla nyt sitten ekan kerran mukana kuvioissa. Siirto torstaina.

Typyliini
 
Sivusta passailija purkaa mieltään... keskellä yötä ja hieman margaritan voimalla. Takana on ainakin 5 inssiä ja 2 ivf -yritystä omilla soluilla (joita eikoskaan saatu) ja luovutetuilla 4:n top-alkion siirtoyritykset. Eikä ensimmäistäkään plussaa. Kivinen on tie.

Ja pieleen menee niin että soi. Ennen joulua luovuttaja joutui lisätutkimuksiin (toivottavasti ei huonoja uutisia) ja homma jäi siihen. Tammikuun luovuttajalta saatiin soluja ensimmäiselle saajalle ja minä jäin ilman. Elämäni tarina. Ikuinen toinen nainen. Kuukautiset oli passattu justiinsa ja limakalvokin olisi ollut ekassa kontrollissa 11 mm. Mihin lukemiin se olisikaan ehtinyt?

Mitäpä siis tein. Ilmoittauduin (pitäisi varmaan kirjoittaa monikon ensimmäissä persoonassa, mutta minä se olin joka ilmoittauduin, miestä viedään kuin pässiä narussa) adoptioneuvontaan. Tuntuu vähän luovuttamiselta, mutta periksi ei anneta. Kaiken varulta on koiranpentukin varattu. Todella epätoivoista ottaen huomioon, että olen peruskoulunope ja jonossa myös pride-koulutukseen. Sekin takkuaa uskomattomasti. Ensimmäisestä yhteydenotosta on jo vuosi ja mitä on takana: tupatarkastus. Juu, kodikasta on -meiningillä. Ei voi muuta kuin ihmetellä. En ymmärrä missä mättää. Toistaikseksi tuudittaudun ajatukseen, että tyttäreni tulee Kiinasta ja koirani Puolasta. Olisin toivonut jotain muuta, mutta katsotaan, mitä elämä tuo tullessaan. On tämä niin väärin. Mitä siis opetan murkuillemme? Saahan sitä haluta ja tahtoa...

Yhteenvetona... luovutettuihin en enää jaksa uskoa, vaikka vielä toisen kerran sen läpi käymmekin, joskus. Sijaisvanhemmaksikoulutus ei millään ala (johtopäätöksenä: tarvetta ei ole) ja adoptiossa menee 5 vuotta. Taidanpa kääntää tiimalasin ja ryhtyä pitkään odotukseen. En edes kehtaa netissä tunnustaa, miltä tuntuu.
 
Ei sinullakaan Alma ole ollut helppoa. Minulla päästiin omillakin siirtoon ja jopa positiiviseen testitulokseen, mutta ei pidemmälle. Kun luovutetulla onnistui, lääkäri totesi, että olis ehkä omillakin onnistunut.

Nyt juilii niin, että lopputulos melkein varma. Enää neljä päivää. Jotenkin surullista tuo testaaminen ja sen lopullisuus. Kysyin lääkäriltä, että miksi kaksi testipäivää, että eikö aika epätodennäköistä, jos negatiivinen, että muuttuisi positiiviseksi. Myönsi asian ja laittoikin minulle nyt vain yhden pissatestin. Teoriassahan tämän pitäisi näyttää positiivista aiemmin, kun pitkä viljely takana.

No verta ei tule, mutta tuo menkkamainen kipu. Hermostuttaa. No lasten kanssa satunäytelmään ja syömään. Saa muuta ajattelemista, vaikka tuo lääkitys kyllä vaikeuttaa asian hautaamista. Negatiivisessa se positiivinen asia, että saa jättää sen pois. No mieluummin jatkaisin kuitenkin. Synkkä yksinpuhelu :kieh:
 
ALMA, luin kirjoitukseksesi kerran ja vielä uudestaankin ja heti tahdon sitä kommentoida. Tiedän todellakin miltä tuntuu, kun asiat tökkii eikä mikään tunnu toimivan.

Ensinnäkin, noista luovutetuista sen verran, että neljä alkiota siirrettynä on vasta varsin vähän, joten toivoa TODELLAKIN vielä on!!! Taloudelliset asiat uusiin hoitoihin on taas asia aina erikseen.

Meillä luovuttajia oli VÄHINTÄÄN viisi, enää en asiaa edes muista. Ja alkioita saimme jokaiselta melko hyvin. Yhden plussan saimme ja sekin meni kesken muistaakseni viikolla yhdeksän.

Tutkimuksia meille tehtiin ja miehen spermakin ihan ok. Suomalaisen lapsettomuuslääkärin muistan sanoneen, että keskimäärin 1 kahdestakymmenestä alkiosta kiinnittyy. Meille tuli plussa ekasta luovutetusta siirrosta ja tämän jälkeen siirrettiinkin monta kymmentä alkiota ilman sitä plussaa. Hoidoissa olimme usealla eri klinikalla mm. fertinova, ava tampere sekä ava rika.

Siirryimme hoitoihin tarton elite klinikalle. Siellä teimme yhden tai kaksi luovutushoitoa saamatta myöskään sitä plussaa. Näihin hoitoihin sekä hoitohistoriaamme perustaen lääkäri totesi, että ilman skopioita ja hoitoa en tulisi raskaaksi. En enää muista mitä epäili, kun kaikesta tuntuu olevan aikaa ikuisuus. Jotain endometrioosin tapaista kuitenkin, että alkio ei pääsisi kiinnittymään.

Mihinkään skopioihin en kuitenkaan suostunut, vaan päätimme tehdä lahja-alkio siirron. Ensimmäistä kertaa jotain muuta!!Fiilikset oli jo sellaiset, että rutiinilla tässä mennään ...siirtoa siirron perään... tuloksetta. Ikäkin alkoi jo painaa siten, että siirtohetkellä, kun lääkäri olisi tarjonnut kahta alkiota, pyysin siirtämään ainoastaa yhden. Kuulostaa ehkä vähän omituiselle, kun aiemmin olimme menneet pääsääntöisesti kahden alkion siirroilla. Mieskin ihmetteli päätöstäni kovin, kun myöhemmin hänelle kerroin. Oli siirtohetkellä odotustilassa poikamme kanssa, eikä päässyt asiaan vaikuttamaan.

Olen miettinyt tätä päätöstä monasti jälkeenpäin ja minusta se kuvastaa jo jonkinlaista luovuttamista hoitojen suhteen. Olen sitä mieltä, että päätökset kypsyy hitaasti itsekseen ja meillä vaikutti tähän jo molempien ikä ja jaksaminen, vaikka fyysinen kunto parempi kun monella nuoremmalla. Ikä vaan tekee tehtävänsä. Kaksosia emme enää olisi tahtoneet, mutta plussaaminen yhdellä alkiolla olisi ollut meille se lahja, jota olemme yhdessä kovin toivoneet.

Ja tällä kertaa sen lahjan saimme, odotamme nyyttiä syntyväksi aivan lähiaikoina. Kerron tämän, koska tahdon viestittää positiivista mieltä, että mahdottomaltakin tuntuvat asiat saattavat onnistua!!!

Ja sitten muutama sana noista muista vaihtoehdoista. Adoptio minulle vieras asia, koska ikämme puolesta se ei meille enää olisi ollut mahdollista pitkien jonojen vuoksi.

PRIDE-koulutusta kävimme viime keväänä ja syksyllä olisi jatkunut enää muutaman kerran. Käynnistyminen oli meilläkin kovin kankeaa. Tuli sellainen fiilis, että tosiaankaan tarvetta ei olisi. Soittelin kuitenkin pelaan ja useampaan kuntaan ja kolmannella taisi tärpätä. Tarjosivat meille jopa perhekohtaista valmennusta miehen epäsäännöllisten työaikojen vuoksi, koska yhteistapaamiset eivät olisi aina onnistuneet. Meillä kävi työpari kotonamme.

Tässäpä taas tällä kertaa, mukavaa lumista päivää kaikille ja tsemppiä omiin vaiheisiin!!

Terv. VEKARA :D
 
Tervehdys!

Voi Alma, tuttua juttua!! Voimia sinne!! Kirjoitit kivaan tyyliin ja välillä lukiessa nousi hymy huulille, pientä ironiaa löytyy asiaan kuitenkin. Mä olen todennut, että huumorilla ja pienellä ironialla pääsee eteenpäin. Ei jää liikaa murehtimaan asioita sillä hetkellä, vaikka todellakin epätoivoiselta usein tuntuu. Kirjoitit, että miestä viedään kuin pässiä narussa, näin se taitaa monella olla. Mulla ainakaan mies ei ole kiinnostunut "tarpeeksi" asioista, vaan kuuntelee kyllä kiltisti selostukseni ja tekee marakattina mitä käsketään. No ehkä vähän kärjistystä, mutta moni täällä ymmärtää mistä on kyse.

Vekara, kirjoitat tosi kannustavaan tyyliin, kiitos!! Sitä täällä varmaan halutaan kuulla, kun tuntuu että maailma oikein potkii päähän. Olet jo tosi pitkällä, onnea loppusuoralle!! =)

Kiitos minua tsempanneille! Toivoa ei enää taida löytyä tähän asiaan. No ei muuta kuin eteenpäin vaan, näin se menee. Lueskelin eilen netistä (paha paikka :) ) että alkio on ilmeisesti joko yrittänyt kiinnittyä, kiinnittynyt vähäksi aikaa tai raapaissut pintaa, joka aiheuttaa hcg-arvon nousun. Eli ei tämä nyt vielä huima "läpimurto" meidän hoidoissa ollut, mutta tuudittaudun nyt edes vähäksi aikaa siihen, että "jotain on tapahtunut". :)
 
Hei kaikille, Tuuttituulia, päätimme lähteä hoitoihin tässä kierrossa. Lääkäriltä vielä varmistin että samallako reseptillä, ja vastaus oli että kyllä, eli pelkät Zumenonit nyt kehissä, ja ultra 11.2. Piti myöhästää ultraa muutamalla päivällä kun oleilen paraikaa muilla mailla kotoisilla (vakiosoite on mulla ulkomailla). Eli nyt positiivisin mielin yritän olla.

Pahoittelen huonoa hcg vastausta Tuuttituulia...enpä muuta juuri osaa sanoa. Ehkä itselläni olisi ollut vastaavat arvot syksyn tuulimunassa, mutta mä testailin vaan pissasta joka sanoo siis joo ja ei...en tiedä olisiko tieto lisännyt tuskaa, vai helpottanut sitten pettymystä.

Kyllä on monella kirjoittajalla kova polku takana myöskin...kiitos että jaatte tarinanne täällä kaikille. Kyllä tämä vertaistuki on tosi tärkeää, eli kaikille iso kiitos. Ihanaa sunnuntaita kotisohvalta. :)
 
No voi harmi Tuuttituulia :( Kyllähän tuo arvo aika matalalta kuulostaa, kun siinä se 4 päivää oli välissä. Tärkeintähän olisi tosiaan että se arvo vähintäänkin tuplaantuisi joka toinen päivä. Mutta peukut vielä pystyyn teidän puolesta! Ja jos nyt käy huonosti, niin olen samaa mieltä.. nyt ainakin jtn on tapahtunut ja toivoa on.. ainakin paikkasi ovat valmiita ottamaan vastaan raskauden :)

Vekaran viesti oli ihanan kannustava.. tosin, ihan niin kuin aina :) Aivan mahtavaa, että siellä mennään jo loppusuorilla :) Mukavaa loppuraskauden aikaa sinulle :) !

Alma Kovin tuttuja ovat nuo sinun kommenttisi ja ajatuksesi. Uskon, että monen meidän päässä on pyörinyt osittain samoja ajatuksia. Mutta kuten Vekarakin totesi, niin 4 siirtoa on vielä suhteellisen vähän. Itsekin lähentelen jo pian kymmenettä siirtoa.. no ei ihan, mutta melkein. Ette te ole sitä alkioadoptio miettineet? siinähän voi olla ihan hyvätkin mahdollisuudet raskauteen :) Joka tapauksessa hurjasti tsemppiä ja voimia taipaleellesi. Tule ihmeessä kertomaan, miten asiat lähtee etenemään.. niin hoidoissa, kuin adoptioissa..

Hienoa Typyliini että limis oli jo noin hienoksi kasvanut. Mikä lääke tuo sinun predisolon on? Tsemppiä siirron odotteluun :) !


Lokakuulle tsemppiä hoitojen alkuun :) ! Mukava kuulla, että päätitte lähteä hoitoihin taas.

Ulkona kamala lumipyräkkä ollut.. mutta silti aivan ihana ilma, kun pakkasta vain muutama hassu aste. Lenkki koirien kanssa ja lumityöt tuntui todella hyvältä, kun ei tarvinut tutista missään 26 asteen pakkasessa.
 
Niin tässä tilanteessa helposti. Selkää juilii armottomasti. Tunne on, että jos vain yhdet Luge-pallukat jättäis pois niin vuoto alkais. Eivät edes enää jaksa valeraskausoireita aiheuttaa.

Taidan tehdä huomenaamulla sen Predictor Early Detection-testin. Kyllästynyt piikittämään itseään turhan takia.

Tsemppiä kuitenkin kaikille !
 
Multakin kovasti, kovasti tsempitystä Tuututuulialle ja Discoverylle!!!
En oo paljo kirjotellu, ainoastaan seuraille, kun mennään nyt tän Piitkän kaavan mukaan, siis tosi pitkän tuntuu musta.
Ke kp21 ja Procren, sitten 15.2 ultra et lepotilassa kaikki, sitten Zumet 800 mg päivä 17.2 alkaen ja sitten taas ultra 25.2 jossa limiksen kasvu, ja sitten luget 7.3 ja siirto 10.3 ja samalla klexane..... hoh,hoh
 

Yhteistyössä