"Joululistalta" on poistettu nyt siisti ja kaunis koti, jouluverhot, koristeet, valot, joululahjat, joulukuusi ja jouluruoat. Pakko kysyä, että mitä jää jäljelle?
Mitä eroa on joululla ja helmikuun kolmannella päivällä? Tai joululla ja heinäkuun neljännellä päivällä?
Joulu on juhla, eikä siihen juhlantuntuun riitä monellekaan pelkästään se, että perhe on läsnä. Aika monella meistä se perhe kun on läsnä ihan joka päivä, joten mikä on joulussa se erityinen juttu, joka tekee siitä erityisen juhlan?
Joulun tekee siisti ja kaunis koti, joulukoristeet, perhe ja ystävät, jouluvalot, joululaulut, kiireettömyys, kynttilät, juhlavaatteet, kinkunostoreissu, lahjat, jouluruoka, joulupukki, joulukortit, joulukuusi, lumi, piparin tuoksu ja toisen huomioon ottaminen. Varmasti moni muukin asia, mutta nämä tuli nyt ensimmäisinä mieleeni.
Jos juhlavaatteille kaatui kahvit, piparit paloivat uuniin ja joulukortitkin jäi lähettämättä, voi joulu silti olla lämminhenkinen ja mukava. Ja vaikka kaikki ulkoinen olisi kuinka kohdillaan, mutta jokin "sisäinen" puuttuu, joulu saattaa jäädä tunnetasolla tulematta tupaan.
Sitä sisäistä joulutunnetta ei kaada ikkunoilta puuttuvat jouluverhot. Kuten tässäkin ketjussa on tuotu esiin, joku viettää joulunsa huomattavan kurjissa oloissa, jonka rinnalla ne puuttuvat jouluverhot ovat pikkujuttu. Mutta jos ne verhot uupuvat ikkunoilta siksi, että puoliso ei auta niiden ripustamisessa, vaikka hän tietääkin niiden merkitsevän toiselle paljon, tilanne onkin jo aivan eri. Tällöin kyse ei ole enää verhoista, vaan jostakin aivan muusta.
Järjestän joulun vuodesta toiseen lähes yksin. Saan apua siivoukseen ja vähän ruoanlaittoonkin, mutta kaiken muun teen itse. Siivoan, koristelen, kutsun suvun koolle, laitan jouluvalot sekä ulos, että sisälle, laitan joululevyn soimaan, koen kiirettä, sytytän kynttilät, puen kauniit vaatteet lapsille, ostan kinkun, suunnittelen lähipiirille ostettavat lahjat, jotka myös ostan, teen jouluruokaa, sovin joulupukin kyläilyajankohdan, teen ja postitan joulukortit, haen joulukuusen, toivon valkeaa joulua, leivon lasten kanssa pipareita ja koitan tehdä kaikille muistorikkaan ja lämminhenkisen joulun.
Aikansa se tuntui mukavalta, sillä tykkään tehdä ja touhuta. Kun tarvitsin apua, sitä pyysin. Mutta en saanut. Vuosi vuoden jälkeen etenimme samalla kaavalla, mutta tänä jouluna tuli stoppi vastaan.
Siivosin vain vähän. Ruokaankaan en panostanut. En ole koristellut, en sytyttänyt valoja, enkä kutsunut ketään luoksemme. En laittanut joulumusiikkia soimaan, en kokenut kiirettä. En sytyttänyt kynttilöitä, lapset olivat iltapäivään saakka yöpuvuissaan. En ostanut kinkkua, en ostanut lähipiirille lahjan lahjaa, joulupukin käynnistä sentään sovin. En postittanut kortteja, en hakenut kuusta. Toivoin valkeaa joulua, mutta piparitaloa emme tänä jouluna tehneet. Joulumme on varmasti muistorikas, mutta lämpö karkasi tuvasta jo viikko sitten, kun huomasin, että fakta tosiaan on se, että jos minä en tee, niin ei tee kukaan muukaan.
Perhe on paikalla, joulu kuitenkaan ei.
