Luovunko toivosta?

Olen pahoillani jos olen loukannut jotakuta.
Kuitenkin me kaikki ollaan erilaisia, ja ajatellaan asioista eri tavalla. Älkää ottako itseenne! En ole tarkoittanut loukata ketään, en syyttää ketään. Kaikkihan me aina virheitä teemme. Minulle itelle on vaan helpompi elämässä ylipäätään ajatella, että kaikelle on syynsä. Näitä asioita on vaikea käsittää, jos ei tahdo, ja aina ei kaikki vaan pysty näkemään asioita samanlailla.

Pyydän anteeksi jos loukkasin. :ashamed:

 

Voi Tinttara ystävä rakas. Älä luovu toivosta. Luonto on niin ihmeellinen asia, jonka edessä olemme toki vain pieniä ihmisiä. Mutta ihmeitä tapahtuu. :heart: Myös hoitojen muodossa. Minäkin suosittelen käymään uudestaan siellä lääkärin puheilla, asiat voi pikku hiljaa lähteä sitä kautta ihan kivasti rullaamaan. Minäkään en ole mieheni kanssa saanut lasta, neljättä vuotta jo yritetään. En ikimaailmassa kuvitellut koskaan lähteväni lapsettomuushoitoihin mukaan, mutta mieheni halusi, joten hänen vuokseen tähän kaikkeen ryhdyin, enkä ole hetkeäkään katunut. Hoidoissa on ihan hyvä olla ja toivo elää yhä! Ja aivan ihana tuki ja turva matkan varrelle on löytynyt täältä palstalta. Täällä on ystäviä joihin nojata. Täällä jaetaan ilot, surut, pelot ja toivon siemenet. Voimia ja oikein paljon tsemppiä sinulle, Tinttara, mitä sitten päätätkin!

 

tää osoittautui oikeaksi syväterapiapalstaksi. On kiinnostavaa ja liikuttavaa lukea kommentteja, koska kyseessä on kaikille niin herkkä asia ja perustavanlaatuinen kehityskriisi, ja kaikki on eri vaiheessa sen käsittelyssä.
osa on oivaltanut jotain, osa vielä syyllistää itseään ja miettii onko lapsettomuus jotenkin ansaittua. joka tapauksessa syyllisyys ja häpeä näyttää vaivanneen kaikkia jossain vaiheessa, mut ainakin ne on vetäneet identiteettikriisiin naisena ja ihmisenä. Sanni-tyyppiset kommentit ovat lisänneet pahaa oloa kun on pitänyt nöyrtyä kuuntelemaan vinoilua ja vihjailuja että tää on jotenkin omaa syytä.
meillä takana tasan 5 vuotta yritystä, pitkä prosessi ja viimeinen vuosi on ollut raskain. nyt tuntuu että tunnelin päässä on valoa kun järkeähkön hoidot on vihdoin alkamassa.
tinttara, älä menetä uskoasi ja lannistu prosessin mutkikkuudesta! se on kalenteri eteen, yksi puhelinsoitto ja spermatesti on varattu. siitä on hyvä aloittaa. mutta olet oikeassa siinä että siihenkin pitää olla valmis, mulla kesti 4 vuotta ennenkuin hyväksyin että mussa on jotain "vikaa", en tule raskaaksi normaalisti niinkuin "kaikki" muut. se oli tosi vaikea hyväksyä!

peepee, tippa tuli linssiin kun luin että plussasit! onnea :heart: :flower:
Noista onnistumisista tulee positiivinen olo meille muillekin.

 

Tinttara Kuten jo monet on sanoneet, niin spermatesti on nopea, halpa ja tehokas keino saada selville miehen osuus lapsettomuuteen.. Ja naiselle labrat ja aukiolotutkimus.. Tosin aukiolotutkimus maksaa aika paljon.. Onnea paljon uudesta kodista, jospa ne asiat jotenkin selviäisi :heart:

 

Ja vielä tuosta loukkaamisasiasta: Tuskin kukaan lapseton tarkoituksella loukkaa toista lapsetonta, jos on yhtään empatiakykyä.. Mutta ihmiset käsittelee asioita eri tavalla, jotkut yrittää pitkään luomusti myöntämättä ongelmaa, osa aloittaa hoidot mahdollisimman nopeasti, osa syyttää itseään koko ajan.. Mutta kaikille se on kriisi, erilainen vain eri ihmisille Aina kriisit vahvistaa, mutta jossain vaiheessa liika on liikaa jokaiselle.. Ei me sentään terästä olla.. Orion kommentoi tavalla, jotka montaa satutti, mutta se on hänen näkemys, jota ei pidä vähätellä Se voi olla myös keino selviytyä kriisistä Sallin kommenttia en kyllä perustele millään muotoa hyväksi, se että hoetaan "älä stressaa" aiheuttaa vain pahaa oloa ja lisää stressiä..

..Nauttikaa kaikki ihanista kevätpäivistä, jospa se olisi jokaisen vuoro jossain vaiheessa saada oma pieni nyytti syliin :heart:

 

Lainaan itseäni:

Tinttara pienelle ensiksikin :hug: . Ja :hug: kaikille muillekin lapsettomuudesta kärsiville.

...

Toiseksi, nuo älä stressaa -puheet ovat todella ärsyttäviä. Ei ole mitään tieteellistä näyttöä stressittömän "vauvanteon" ja lapsen saamisen välillä. Mutta tietenkin elämä ilman stressiä on muuten vain kivempaa.

Mutta en todellakaan usko, että ajattelematta asiaa sen kummemmin voisin tulla paremmin raskaaksi, koska jos ajatuksen voimalla voi ehkäistä raskauksia, niin tuskin e-pillereitä olisi edes keksitty.

Tai nythän voidaan katsoa, että onko tuossa stressijutussa mitään perää, koska sain juuri tietää, etten ovuloi, niin että olen jättänyt varsinaisen vauvakuumeilun siihen saakka, kunnes saan ongelmaani asiallisen lääkityksen. Rupesin jopa syömään antihistamiineja, kun eipä ilman ovulaatiota niidenkään vaikutusta tartte pelätä. Mutta jos nyt sitten tuunkin ihmeellisesti raskaaksi, kun en kerran asiasta stressaa, niin tuun tänne teille kertomaan ja ylistämään stressittömän vauvanteon etuja...


Lupaus on lupaus. Eli testasin tänään kp40 haamun ekasta TJOTtailukierrosta... Aika noloa, vai mitä? Ei aavistustakaan, koska olen ovuloinut, en yhtään kattellut kp:tä tai yrittänyt ajoittaa yhdyntöjä tai mitään...

Viiva on vaalea, niin että voi olla ihan kemiallinenkin, mutta ainakin olen ovuloinut tässä TJOTtailukierrossa, mikä tällaiselle PCO:sta kärsivälle on iso juttu jo sinänsä.

En tiedä, oliko vain yhteensattumaa (ollaan 10kk yritetty, niin että tilastojen mukaan alkoi jo olla todennäköistä, että tulisin raskaaksi), mutta hyvin eri tavalla olen elänyt tämän kierron aikana kuin yleensä.

Pakko oli tulla kertomaan, kun kerran lupasin :ashamed:

 

Niinhän se on että vaikka olisi saman kokenut niin aina ei löydä sanoja. Tai ehkä juuri siksi, kun tietää että oikeasti mikään ei auta.

Mutta haluan rohkaista sinua selvittämään asian perin pohjin. Joko lähtemällä hoitoihin tai sitten työstämällä asiaa muuten (jos meille ei tulekaan lapsia). Itselleni nopea järeämpiin hoitoihin lähteminen oli oikea ratkaisu, joka tuotti sitten tulostakin. Lapsettomuutta ehti kuitenkin kestää sen 3,5 vuotta, josta siis melkein 2 vuotta hoitoja. Ja jokainen päivä oli liikaa mulle.

Lopuksi :hug: .

 

Älä luovu toivosta! Ja se neuvo että "lakkaa yrittämästä niin tärppää helpommin" on musta ihan pee:stä! Monilla hoidot auttavat raskaaksituloon, mutta totuus on että mikäli hoitoja ei olisi aloitettu niin ei se raskauskaan kyllä itsestään olisi alkanut!

Nyt toivotan sulle paljon uutta tsemppimieltä ja katse kohti hoitoja! Ei todellakaan kannata antaa vielä periksi kun paljon hyviä keinoja on vielä jälellä! :hug:

 

Ja vielä piti lisätä, että mikäli jatkotutkimuksiin haluatte niin kannattaa ottaa asenteeksi se että asioiden on edettävä mahdollisimman nopeasti! Jos menette julkiselle niin pikasesti aikaa varaamaan ja käynnillä sillä asenteella että yritystä on ollut jo niin pitkään että asioitten pitää lähteä pikaisesti rullaamaan. Helposti tutkimusten ja hoitojen aikana kuluu reilusti aikaa, joten kannattaa lähteä ajoissa liikkeelle ja olla vähän "vaativakin".

Siksikin omasta mielestäni hoitojen läpikäyminen on hyvä asia, että ei tarvitse sitten joskus myöhemmin elämässään jossitella tilannetta. Itse saisin mielenrauhan vaan sillä että tietäisin että itse olen tehnyt kaiken mahdollisen asian eteen.

Nyt vaan taistelumieltä sinulle ja uskoa tähän asiaan! :heart:

 

ÄLÄ IHMEESSÄ LUOVUTA! Ihmeitä saattaa tapahtua, mutta sillä välin hyödynnä kaikki lääketieteen keinot. Itse hakeuduimme hoitoihin n. 2 v. tuloksettoman yrityksen jälkeen. Sitten viimeisinä hoitoina tehtiin viime syksynä 2 ivf tuoresiirtoa, joista en raskautunut. Sitten raskauduin luomusti (4,5 v. meni siis). Mutta luulenpa, että hormoneilla oli tekemistä asian kanssa, ja sitten kun olin jo lääkärin hoidossa järjestyi tukihoidot ym. samalla, jotta raskaus jatkuisi. joten menehän lääkäriin!

 

Anteeksi kun puutun asiaan joka ei suoranaisesti itseäni kosketa, mutta haluaisin tietää yhden asian. Tunnetteko te paljon ihmisiä, jotka eivät ole koko hedelmällisenä ikänään, siis esim. naiset vaihdevuosiin mennessä, saaneet hoidoilla tai luomusti lasta? Siis sellaisia, jotka ovat yrittäneet lähes koko ajan, ihan kirjaimellisesti tehneet kaikkensa, eivätkä silti ole saaneet lasta?
Minä olen tavannut vain sellaisia lapsettomuudesta kärsiviä, jotka ovat loppujen lopuksi vuosien jälkeen saaneet lapsen. Toisin sanoen, olen kuullut vain niitä "loppu hyvin, kaikki hyvin" -elämäntarinoita. Kuinkahan moni ei ikinä onnistu..? Ja miten sen asian loppujen lopuksi käsittelee? Ja onko se yleistä, ettei ihan oikeasti millään keinoilla onnistu edes ajan kanssa?

 

Kyllä minä tunnen useita sellaisia, jotka eivät ole koskaan saaneet lasta, vaikka ovat pitkään yrittäneet ja olleet hoidoissa. Mutta en tiedä, ovatko yrittäneet "ihan kaiken mahdollisen". Itse asiassa en tunne ketään, joka olisi saanut lapsen hoitojen avulla, siis livenä, täällä netissä toki heitä on onneksi paljonkin. Osa näistä on sitten päätyneet adoptioon, jotkut ovat jääneet elämään kahdestaan.

Tilastollisesti se menee kai suunnilleen niin että 80-90 % saa hoitojen avulla lapsen, sellaisia lukuja olen nähnyt. Ja eihän kaikki varmaan syystä tai toisesta (voimien tai rahan loppuminen jne.) yritä kaikkea mahdollista, vaan osa luovuttaa jo aikaisemmin. Eli voisi ajatella, että lähes kaikki jotka jaksavat tarpeeksi pitkään jatkaa, onnistuvat jossain vaiheessa? Tai näin ainakin HALUAN ajatella, vaikka tosiaan tuttavapiirissä on toisenlaisia tapauksia.

Kuuntelin jonkun psykologin haastattelua, joka sanoi, että pariskunnat kuitenkin hyvin harvoin eroavat lapsettomuuden takia, vaan useammin se sitten loppupelissä lähentää. Ja kuulemma yleemsä ne, jotka ovat tästä kriisistä selvinneet, elävät lopulta hyvinkin onnellisina. Se kuulosti minun korviini todella lohdulliselta.