Lukekaa miten rankkaa Helena Koivun elämä jääkiekkoilija Mikko Koivun puolisona oli

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
"Koivut elivät oikeuden mukaan ylellisempään elämää kuin varakkaat ihmiset tavallisesti elävät Yhdysvalloissa. Siksi Mikko ei pystynyt asiakirjojen mukaan kasvattamaan merkittävästi varallisuuttaan avioliiton aikana, vaan tuloja meni runsaasti elämäntyylin ylläpitoon.

Siksi on hämmentävää, että podcastissa nojattiin narratiiviin, jossa Mikko kartutti varallisuuttaan ikään kuin Helenan kustannuksella. Todellisuudessa Helena pääsi nauttimaan luksusvuosista yhtä lailla."

Kun ihminen tienaa satoja tuhansia tai jopa miljoonia vuodessa eikä siitä huolimatta kasvata omaisuuttaan, niin elämäntyyli on lievästi sanottuna hulppea. Eikä siinä ole mitään väärää. Tottakai rahoista kannattaa nauttia ja omaisuutta käyttää. Mutta on täysin älytöntä ajatella, että koska viime vuonna oli rahaa, niin on jotenkin oikeutettu käyttämään yhtä paljon rahaa tänäkin vuonna, vaikka sitä ei mistään tule. Mikko Koivu ilmeisesti tajuaa tämän, mutta Helena on onnistunut jotenkin aivopesemään itsensä ajattelemaan toisin.
Totta.

Täytyy sanoa, että Onhan Helenakin harvinaisen tyhmä. Kaikella tuolla ajalla ja rahalla hän olisi voinut alkaa kasvattaa omaa omaisuuttaan, luoda uraa ja näinollen hänellä olisi enemmän kuin Mikolta saadut 1,5 miljonaa.
 
Nainen on naiselle susi. Jäi vielä mainitsematta, että lehtijutun kirjoittaja kiinnitti täysin eri asioihin huomiota podcastissa kuin minä.
Elämä koulii ja kasvattaa. Tunnen myötähäpeää nsistoimittajan puolesta.
Tämän ketjun miesoletettujen kommentit ovat aina sitä yhtä ja samaa surkimussettiä.
Hanna Vesalan kirjoitus seuraavan hallituksen kokoonpanosta sitä vastoin on täyttä asiaa.
Itse en ole kenenkään puolella heidän sukupuolensa, seksuaalisen suuntautumisensa tai polittisen/uskonnollisen näkemyksen vuoksi. Joten en oikein ymmärrä lausetta nainen on naiselle susi. Minusta Helena on hoitanut asiansa surkeasti ja ollut aika hölmö. Hän olisi voinut pedata itselleen huomattavasti varallisemman tulevaisuuden, mutta sen sijaan hän oli vakuuttunut, että voi elää ex- miehensä siivellä lopun elämäänsä huolimatta siitä, millaisen avioehdon hän on itse allekirjoittanut.

Helena kusi ihan itse omille nilkoilleen ja nillittää nyt siitä. En arvosta, oli kuinka nainen tahansa.
 
  • Tykkää
Reactions: Palstapesu
vierailija
Kyllä se näyttäisi menevän sillä tavalla, että sinä olet se kaunainen reppana. Eihän noissa ulostuloissa ole muuten mitään järkeä. Kun kommentointisi ei kerran perustu faktoihin tai logiikkaan, ei jäljelle oikein jää kuin tunteen palo.
Ehkä olosi helpottuu, kun hommaat itsellesi ison nuken ja hypit sen päällä.
Naisvihasi laantuu ja pystyt keskittymään töihisi, jos niitä edes on olemassa.
Jokainen hoitaa raha-asiansa tyylillään.
Juristit ovat ahneita ja kuorivat vain kerman päältä. Eikö siitä jo kerro jotain, että Lakimiesliitto ei saa muutettua nimeään muutaman sovinistin jarrutuksen takia?
 
Mites sun miesviha?

Mites sun naisviha Purraa kohtaan?

Lakihenkilöliitto?

Äidinmaidosta henkilömaito?

Isänmaasta henkilömaa?

Äidinkielestä henkilökieli?
 
vierailija
Kuuntelin podcastin tämän ketjun luettuani.
Yllättävän tasokasta keskustelua Tuomaksella ja Seiskan toimittajalla.
Hörkkö oli ns. varjostanut Mikkoa ja hänen avovaimoa Turussa
luppoajallaan sen jälkeen, kun oli käynyt aamulla Sedun oikeusjuttuistunnossa.
Olen samaa samaa mieltä podcastin toimittajien kanssa siitä, että Saku Koivu on täysin erilainen persoona kuin Mikko positiivisessa mielessä.
Mikko on kylmäkiskoinen, tunnevammainen sovinisti.
Helena puhuu hyvää suomea. Vain muutama sana hänen täytyi sanoa englanniksi. Tässäkin ketjussa kirjoittaa Mikon klooneja. Suomi on täynnä luonnevikaisia miehiä, jotka pettävät vaimojaan ja jättävät heidät sitten tyhjän päälle. Mitättömistä asioista suuttuvia miesoletettuja, joilla mikään sadistinen koston keino ei jää käyttämättä. Jos heidän ex-vaimojaan joku puolustaa, hyväntekijä saa varautua loputtomaan maalitukseen ja loan heittoon.
Podcast oli ihan asiallinen ja saman käsityksen saanut itsekin näistä veljeksistä. Siis kiekkoillessaan. Naisjutut sitten vielä erikseen. Mikko ei ole ns. Yhden naisen mies, se nyt on selvää.
 
vierailija
Kukaan mies ei ole yhden naisen mies, koska se on kirjoitettu miesten geeneihin.
Pelimiesten eli naistenmiesten kannattaa jättää perheenperustamispuuhat sikseen. He vain tuhoavat elämää ja aiheuttavat paljon surua ja itkua. Samalla haitallinen geeni jää pois ihmisperimästä.
Jos aikoo pettää, siitä pitää kertoa avoimesti ennen suhteen solmimista.
Ehkä vakka kantensa löytää-teoria osuu kohdallesi.
 
Tuossa on vain yksi mutta: naiset rakastavat pelimiehiä eli naistenmiehiä yli kaiken.
 
vierailija
Ehkä olosi helpottuu, kun hommaat itsellesi ison nuken ja hypit sen päällä.
Naisvihasi laantuu ja pystyt keskittymään töihisi, jos niitä edes on olemassa.
Jokainen hoitaa raha-asiansa tyylillään.
Juristit ovat ahneita ja kuorivat vain kerman päältä. Eikö siitä jo kerro jotain, että Lakimiesliitto ei saa muutettua nimeään muutaman sovinistin jarrutuksen takia?
Oliko sulla tähän ketjun aiheeseen jotain vai ihan jankuttamisen vuoksiko jankutat?
 
Yhteistyössä