L
luoonnonoikku?
Vieras
Tämä on nyt todella nolo ja varmasti erittäin outo kysymys, mutta asia vaivaa ja hävettää minua todella. En siis ole koskaan ollut yhdynnässä mutta epäilen että minulla on poikeuksellisen väljä emätin. Nyt kun seurustelu ja siis myös seksi voisi olla ajankohtaista, aloin kiinnittää huomiota siihen millainen alapääni on, aiemmin en sitä ollut juuri katsellut. Katsoin sitä siis peilillä ja emättimeni aukko näytti hyvin isolta, mitään immenkalvoakaan en nähnyt. Kokeilin sitten sormilla kuinka isolta emättimeni oikein tuntuu, tätä ennen en ollut ikinä käyttänyt edes tamponia saati työntänyt sisääni sormia tai muuta, joten alapääni ei ollut "tottunut" siihen että sinne työnnetään jotain. Sain kuitenkin 3 sormea menemään vaikka alapääni oli ihan kuivakin. Hävettää, mutta kokeilin sitten suunnilleen peniksen kokoisella esineellä ja kaiken järjen mukaanhan sen ei olisi pitänyt mahtua mutta se meni sisälleni aivan helposti, ei sattunut eikä tuntunut edes yhtään kiristävältä tai vaikealta
.
Olen ilmeisesti aivan poikkeuksellinen "luonnonoikku" kun saan kokemattomaan alapäähän menemään peniksen kokoisen esineen ilman että tuntuu missään? Useimmilla naisillahan se ensimmäinen seksikertakin sattuu todella paljon, tulee verta ja muutenkin on hankalaa. Olen myös kuullut ja lukenut että neitsyellä on esteenä paitsi immenkalvo myös emättimen tiukat lihakset, joten ihan helposti ei tuollainen iso esine tai useampi sormi kokemattomalla alapäähän mene. Minulla kuitenkin meni.
Onko minulla siis aivan poikkeuksellisen iso emättimen aukko ja kai itse emätinkin? Onko kenelläkään muulla kokemusta vastaavasta löysyydestä jo ennen seksikokemuksia? Tunnen itseni täysin eriliseksi verrattuna muihin naisiin. Tuskimpa koskaan tulen sitten seurustelemaankaan koska häpeän isoa alapäätäni. Olisiko minulle mitään apua emättimen pienennysleikkauksesta?