Loukkaantuisitko vai olenko jotenkin vain outo?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Magdalenaa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Magdalenaa

Vieras
Mulla oli synttärit alkuviikosta ja nyt rupesin kelailemaan jotenkin ajatuksen kanssa, että mitäs siinä nyt sitten oikein kävi??
Eli en täyttänyt tasavuosia ja jonkun verran yli 30 tuli kasaan, mutta mutta...kuitenkin.
Aina ennen olen saanut vanhemmiltani lahjan, ihan aina.
Kortti myös tullut.
Nyt menin lasten kanssa käymään heidän luonaan kahvilla syntymäpäivänäni siis ja onnittelut sain, en muuta.
Ns. "paras" ystävä soitti kyllä kyseisenä päivänä ja jaaritteli niitä näitä..työasioitaan mm., sitten n.10minuutin juttelun jälkeen sain sanottua, että BTW mullahan on tänään synttärit.
Ystävä onnitteli, siinä kaikki. Ollaan ostettu toisillemme aina jotain lahjaa ja niin minäkin joitain kuukausia sitten ostin hänelle.
Tänään sitten kävi eikä sanallakaan maininnut saati onnitelut enää.
Oma veli välitti onnittelut tekstarilla, noh en enempää odotellutkaan.
Tätini, joka aina ennen on soittanut onnitellakseen ei sitten soittanut.
Vanhoista, hyvisät ystävistä 3 seitsemästä muisti tekstarilla, muut eivät edes siten.
Olen siis saanut sen mitä olen tilannut.
Tai ehkä ansainnut.
Kukaan ei todellakaan muista mua tai ole kiinnostunut.
Ja pointti ei ole lahja. Kortti olis ihan kiva, taikka vaikka yhteinen hetki puhelimessa taikka vastaavaa.
Tosin kummastuttaa juuri esim. tuo vanhempieni käytös, koska todellakin olen saanut heiltä aina lahjan. Ja muutama vuosi sitten molemmilta erikseen kun olivat juuri riidelleet ennen mun päiviä ja olivat erikseen sitten käyneet lahjaostoksilla.
En olisi ikuna, kuuna päivänä voinut kuvitella, että elämäni olisi näin tyhjää ettei kukaan edes onnittele mua enää!
Anteeksi vuodatus.
 
Muista hankkia niille synttärilahjat, niin nekin varmasti sitten enskerralla hankkii sulle. Ja olisin ittekin hölmistynny, meillä kun on tapana 'lahjoa' toisiamme ihan ilman synttäreitäkin perheen ja ystävien kesken. Ja uskon, että apllä on myös tärkeetä ihmissuhteissa muu kuin synttärin muistaminen, kuten minullakin, mutta kyllä tuo ihmetyttäs. 'Oonko mä muka liian hanha saamaan lahjoja, yhyy, en oo, olis mun fiilis' :)
 
Noista vanhemmistasi ja erityisesti tädistäsi tulee mieleen kysyä, että ovatkos iäkkäitä? Vanhempasi siis muistivat, mutta entäs jos eivät muistaneet riittävän ajoissa?

Muistan aikoinaan, kun mummoltani ei ekan kerran tullut synttärikorttia. Se oli kova kolaus. :|
 
En loukkaantuis. Mun ihmisuhteissa on tärkeetä ihan muut asiat kuin synttäreiden muistaminen.

Niinhän se on.
Mulla tosissaan yks todella hyvä ystävä, asuu toisella paikkakunnalla.
Ollaan 15 vuotta sitten opiskeltu samassa paikassa ja siitä asti oltu sitten ystäviä.
Ikinä en muista sen synttäreitä eikä se mun.
Mutta pointti on se, että nähdään aika usein ja joka viikko jutellaa puhelimessa.
En osaa loukkaantua ja tuskin se mulle.
Mutta jotenkin sellasilta keneltä nyt vois kuvitella jotain muistamista odottavansa ja jotka aina ennen ovat muistaneet.
Tai sitten ne, jotka almanakasta katsovat ja kerran vuodessa suunnilleen jotain itsestään ilmoittelevat.
Noh, ehkä todellakin vain olen outo.
Tuntuu vaan ihmeelliseltä...
 
Noista vanhemmistasi ja erityisesti tädistäsi tulee mieleen kysyä, että ovatkos iäkkäitä? Vanhempasi siis muistivat, mutta entäs jos eivät muistaneet riittävän ajoissa?

Muistan aikoinaan, kun mummoltani ei ekan kerran tullut synttärikorttia. Se oli kova kolaus. :|

Ei nyt kovin vanhoja. Karvan verran yli 60 v.
Ja täti alkoholisoitunut, mutta on kyllä ennenkin humalassa soitellut kuulumisia taikka onnitteluja.
Ja todellakin kyse jotenkin siitä, että olenko tehnyt jotain jollekkin, että tarvitsee näpäyttää tällä tavalla.
Ja veljeni mua vanhempi ja kyllä hänelle on lahjoja tullut aina.
Niin ja oikeestaan parasta oli, että yks "sukulaistäti" toiselta puolelta Suomea soitti ja lörpäteltiin ummet ja lammet vaikka vajaa viikko oli edellisestä näkemisestä.
Ja hän siis todellakin ainoa, joka soitti VAIN ja AINOASTAAN onnitellakseen.
Ja vanhemmiltani olisi voinut kyllä vaikka odottaa kirjekuorta, jossa olisi ollut rahaa.
Ja kortti, että osta jotain mukavaa itsellesi taikka joskus äiti harrastanut semmosia lahjoja, että kirjoittanut korttiin, että varaa itsellesi aika jalkahoitoon ja hierontaan ja hän sitten maksaa ne!
Joten unohduksen olisi voinut korvata jotenkin näinkin...
 
Ja ehkä se on sekin kun ei ole edes sitä miestä ja lapset alle 5 vuotiaita, joten eivät korttiakaan omatoimisesti vielä väsäile niin tuntuu aika kylmältä jos ja kun kukaan ei lahjaa antanut.
Jotenkin kun itse ostaa omat äitienpäiväkukat ja vie kyllä lahjoja muille ja onnittelee todellakin parasta ystävää ja omia vanhempiaan niin tuntuu vaan ontolta.
Ja en siis tod ole lahjan perään taikka sen arvon, mulle kelpais vaikka korillinen oman pihan omppuja!
 
No olisin mäkin loukkaantunut =/

Meillä juhlitaan nimppareitakin yms ja mä aina lahjon porukat ja anopin ja miehen ja parhaan kaverini, joten vastavuorottomuus olis tosi outoa ja tietty ikävääkin.
 
Omien vanhempieni käytös tuntuu todella oudolta, koska todellakin aina ovat lahjan antaneet ja miksi ei siis nytkin??
Mutta eniten loukkaa ehkä toi "parhaan ystävän" käytös.
Kun kuitenkin on se jolle aina kaikesta vuodatan ja jotenkin tietää kuinka tavallaa yksinäistä elämäni on ja monet kerrat puhuttu kuinka hyvät ystävät ovat kultaakin kalliimpia. Ja sitten ei ole edes muistanu koko mun synttäriä ja olis voinu vaikka käydä tiputtamassa kortin postilaatikkoon kun vasta eilen kotiuduttiin.
Taikka tuoda mukanaan jonkun lahjan kun tuli tänään iltakahville.
Mut jotenkin se sen sellanen, ai niin unohdin ja onnee nyt sit vaan-asenne jäi ärsyttämään.
Ja todellakin mä aina muistanu sen synttärit etc...
 
No se ystäväkin kuitenkin kävi iltapäiväkahvilla eli vietitte aikaa yhdessä? Eikö se ole tärkeämpää kuin lahjat syntymäpäivänä? Selvästikin hän sinusta kuitenkin välittää.
 
Mä olen vanhempieni ainoa lapsi ja minua muistivat säännöllisesti merkkipäivinä niin kauan, kunnes sain omia lapsia. Sen jälkeen huomio on siirtynyt vanhemmillani täysin lapsenlapsiin ja eivät tosiaan välttämättä edes muista soitella ja onnitella syntymäpäivilläni. En osaa asiasta loukkaantua, vaikka vasta joskus viikko pari synttärien jälkeen muistaisivat "ai niin, sullahan oli synttäritkin tässä, onnea!" Sama juttu ystävien kanssa, eli vaikka aiemmin jopa muistettiin toisiamme lahjoin, nyt ei aina muista edes tekstarilla onnitella. On vaan niin paljon muuta elämässä lasten ja työn myötä, että ei huomaa/ei jaksa/ei muista.
 
No en minäkään loukaantuisi. Itsekkään en muista kenenkään synttäreitä (paitsi omien pienten lasteni) Omianikaan en ole juhlinut 15 vuoteen..oon varmaan tosi tylsä tyyppi. Ei vaan kerkee kalenteri naamassa elää ja ulkoa ei toivoakaan muistaa kaikkien synttäreitä.
 
En loukkaantuisi.

Ja täälläpäin on tapana, että synttärisankari tarjoaa kahvit, jotenkin tuntuu oudolta tuo että omana synttäripäivänä mennään kahville vanhempien luo ja odotetaan vielä lahjaa lisäksi.
 
Meillä ei enää pahemmin syntymäpäiviä näin 30+ ikäisenä muisteta. Mutta muistan, että ekana vuonna, kun syntymäpäivät unohtuivat esim. vanhemmilta, tuntui se hieman pahalta. Nykyään siihen on niin tottunut, että kavereiden soittelut kyseisenä päivänä tuntuvat lähes "tunkeilulta". :D
 

Yhteistyössä