T
tahtoo imettää
Vieras
Tyttäremme täyttää kohta 8 kuukautta. On touhukas ja iloinen.
Hänellä on jo pitkään ollut kaksi alaetuhammasta ja torstaina ylös tuli ensimmäinen yläetuhammas.
Ja samana päivänä tyttö päätti ettei ota rintaa päiväsaikaan. Ei natise eikä kätise, ei vaan ota nänniä suuhunsa. Hymyilee vain ja selittelee omia juttujaan.
Yöllä nukuksissaan siinä neljän maissa hakeutuu rinnalle ja syö antaumuksella molemmat rinnat tyhjiksi mutta taas kun aamu valkenee ja olisi normaalin "rinta suussa hellän heräilyn" aika niin tyttö vain hymyilee, taputtelee rintaa ja lähtee konttaamaan pitkin vuodetta.
Päiväunillekkin lähtee nyt ilman rintaa vaikka vielä keskiviikkona ottikin unet niin että rinta suussa nukahti. Nyt nukahtaa ihan vaan syliin tai viereen eikä herättyäänkään halua ottaa rintaa. Edes yöunille lähtiessään ei ota rintaa vaikka keskiviikkoiltana se oli tyylinä kuten on ollut aina tähän saakka.
Onneksi tämä vauva on tottunut ottamaan pullostakin juotavaa joten ei ihan vielä ole hätää neuvoa mukista juomista mutta koska minä en heru pumpulle eikä käsinkään lypsämällä tule maitoa kunnolla niin Nan:iahan tuo tyttö sitten pullosta saa vaikka olisi tätä äidinmaitoakin tarjolla ja mielelläni sitä hänelle antaisin.
Kikka kolmosia vastaanotetaan, kuinka saan tyytyväisen rinnasta kieltäytyjän ihastumaan taas rintoihin? Näin kuumina päivinä en uskalla jättää pulloa poiskaan koska onhan tuon pienen nestetasapainosta huolehdittava ja jos kerran rinta ei kelpaa niin pullo on mielestäni välttämätön.
Minun rintanihan eivät kyllä pysty pitkään tuottamaan maitoa aamuneljän imetykselle jos maitoa ei muulloin tilata vai onko olemassa ketään joka pystyisi imettämään vain kerran vuorokaudessa ja jos on niin kuinka pitkään sellainen on mahdollista onnistua ?