Loppuraskauden tuntemuksia, apua!

[ap]

Eli minulla on kuukausi laskettuun aikaan. Esikoinen on kolmen vanha.
Minulla on ollut nyt vaikeaa. Välillä on hyviä päiviä, hyviä hetkiä, mutta usein vaikeaa. En ymmärrä tunteitani. Tänäkin aamuna, kun esikoinen tuli repimään sängystä, tunsin vihaa. Pelkään välillä jäädä lapsen kanssa kahden. Tuntuu, etten selviä rutiineista. Olen kireä, lyhytpinnainen. Kaikki työt kaatuu päälle, ja kotona ei saa aikaiseksi mitään.

Ihmettelen välillä, mihin olen itseni pistänyt? Miten selviän kahdesta lapsesta?
Älkää ymmärtäkö väärin, että olisin ilkeä ja kiukkuinen esikoiselle. Pidän sen sisälläni. Esikoinen ehkä huomaa, etten ole niin jaksavainen tai keskustele niin paljon tai leiki. Hammasta purren koitan pitää ärtymykseni piilossa. Samalla tunnen hirmuista sääliä esikoista kohtaan.

Onko jollain mahdollisesti ollut samanlaisia tunteita? Että voi lohduttaa ne menevän ohi? Vai tarvitsisiko hakea apua?

 

[k]

Mulla ei tuollaista oo ollu, mutta oon kyllä muuten kuin perseeseen ammuttu karhu. TÄnään laskettu aika ja tuntuu ettei tää synny koskaan.

 

[maranooka]

Kuulostaa tutulta.. Aika ajoin on omatkin fiilikset välillä tuon kaltaisia. Meillä kolme ihanaa, kilttiä ja rakasta lasta. Joskus vain on yksinkertaisesti niin väsynyt (sekä fyysisesti ja henkisesti), että pitää yrittää kasata itsensä ja tsempata.. Itselläni nämä vähemmän mukavat hetket tulevat ja menevät. Helpottaa yleensä siinä vaiheessa kun saan hetken omaa aikaa (vaikka sitten ruokakaupassa käyntiin tai vaikka siivoamiseen).

 

[www]

sä psyykkaat alitajuntaisesti tilaa uudelle vauvalle.. no hätä, se menee ohi.