Tässä olisi "vähän" synnytyskertomusta eli viime viikolla maanantai-tiistai välisenä yönä klo 1.30 heräsin siihen kun jotain lorahti housuihin, ajattelin käydä pissalla ja katsoa tilannetta. En oikein ymmärtänyt että kyseessä olisi lapsivesi, mutta kun menin takaisin sänkyyn, holahti sitä niin paljon että asiasta ei ollut enää epäilystä. Herätin miehen ja soitin sairaalaan että mitäs nyt ja sanoivat että olla vain rauhassa aamuun kotona ja nukkua jos vielä pystyy. No eihän siitä nukkumisesta enää mitään tullut, supistukset alkoivat säännöllisinä viiden minuutin välein ja kulutin aikaa pakkaamalla itselleni ja vauvalla tavaroita. Miehen annoin vielä nukkua että ainakin toinen olisi virkeänä kun päästään tositoimiin.
Kahdeksan aikaan sitten lähdettiin äippäpolille ja pääsin käyrille, jolloin supistukset loppuivat kuin seinään. Kotiin ei enää kuitenkaan infektioriskin takia ollut asiaa vaan jouduttiin tarkkailuun... supistukset alkoivat epäsäännöllisinä ja harvoina uudelleen aamupäivällä, joten nukkumisestakaan ei oikein tullut mitään. Edistystä ei kuitenkaan tapahtunut, kohdunsuu ei ollut kuin sormelle auki tässä vaiheessa. Olo oli melko turhautunut, olin ajatellut että pikkuinen syntyy nopeampaa. Supistukset säännöllistyivät taas iltaa kohden ja alkoivat olla tosi kipeitä. Avautuminen ei kuitenkaan ollut edistynyt, joten päätettiin että mies lähtee kotiin nukkumaan ja ilmoitan jos alkaa tapahtua. Sain hoitajalta petidiini-piikin ja unilääkkeen yöksi, ja nukuinkin pari tuntia kuin tukki. Sitten supparit tulivat taas kovasti läpi ja valvottivat koko yön. Ne sairaalassa olevat lämpötyynyt oli kyllä ihania, supparit otti kovasti selän puolelle ja niistä sai hyvin helpotusta ja ne pysyi pitkään kuumana.
Aamulla sitten mies tuli takaisin, olin siinä vaiheessa niin kipeä että sain tuskin sanaa suustani ja lähdettiinkin taas kävelemään kipuja miehen kanssa pois. Lääkäri tuli käymään ja totesi että ihan vähän on edistystä tapahtunut, kahdelle sormelle auki. Lääkäri sanoi, että jos ei puoleen päivään mennessä ole edistystä tapahtunut, saan tipan vauhdittamaan touhua. Päiväaika meni sitten kävellessä suppareiden kipuja väsyksissä pois ja iltapäivällä ei edistystä ollut tapahtunut joten sain tipan vauhdittamaan touhua noin kolmen aikaan.
Tippa alkoikin heti vaikuttaa ja supparit kovenivat, jo viiden aikaan olin viisi senttiä auki ja sain epiduraalin kipuihini. Sitä ennen sain kylläkin kokeilla ilokaasua, jonka vaikutusta vähän epäilin. Kokeilin kuitenkin ja mitään vaikutusta ei tuntunut, ei tullut hyvää eikä huonoa oloa. Myöhemmin selvisi että iäkkäämään puoleinen kätilö oli antanut minulle puhdasta happea naamarista, että ei sinänsä ihme, että vaikutus ei tuntunut. Epiduraali oli ihan mahtava juttu, siihen asti kärvisteltyäni kaikki kivut olivat poissa kuin salamaniskusta. Sanoinkin siinä vaiheessa miehelle että voin tehdä tämän vielä joskus uudelleen, tiedä mitä tuli luvattua =) Mies oli seurannut kauhuissaan epiduraalin laittoa, sanoi että olisi omakin mieleni muuttunut jos olisin nähnyt neulan koon
. Kahdeksaan asti meni tosi hyvin epiduraalin voimalla, sitten alkoi paikat olla valmiina toimintaan, ja alkoi tuntua ponnistamisen tarvetta. Kuitenkin vielä pari senttiä oli vielä auettavaa ja ohjeeksi sain että älä laita vastaan mutta älä vielä ponnista. Se oli inhottavinta koko touhussa, ei saanut antaa kehon merkeille periksi ja piti tehdä juuri toisinpäin kuin itsestä tuntui. Tämä lopun avautuminen iltakymmeneen saakka oli vaikein asia koko synnytyksessä. Kohdunsuun etureuna ei meinannut millään avautua kokonaan ja siihen jäi "läppä" painamaan. Hoitaja sai suostuteltua taas kokeilemaan ilokaasua (tällä kertaa oikeasti
) että jos se rentouttaisi sen verran että läppä menisi pois ja ilmeisesti se auttoikin, en kyllä pitänyt naamariin hengittämisestä, ihan kuin ei olisi saanut tarpeeksi happea.
Lopulta sain luvan alkaa ponnistamaan, olin ihmeissäni siitä että tämä vaihe ei käynytkään ollenkaan kipeää. Kovaa hommaa se kuitenkin oli, hikipäässä punkesin menemään ja aluksi ärisin suun kautta sen verran että kaikki voima meni päähän. Kohta kuitenkin sain voiman toiseen päähän ja vauva alkoi tulemaan ulos. Reilun tunnin ponnistamisen jälkeen hoitaja leikkasi välilihan ja sitten pikkuinen jo syntyikin. Lopussa tuntui villiltä se kohta kun pää oli ulkona eikä saanut enää työntää vaan piti läähättää, kätilö vain otti sitten vauvasta kiinni ja jotenkin pyöräytteli sen ulos ja siinä se oli klo 23.12. Olin ihan naatti koitoksesta, en ollut nukkunut kunnolla kahteen vuorokauteen ja mehut oli kyllä kokonaan pois. Palkinto oli kyllä sen arvoinen ja vaikka hommassa menikin melkein kaksi vuorokautta (virallinen kesto kylläkin 16,5 h) ei jäänyt traumoja. Kätilöt oli tosi kannustavia ja ammattitaitoisia, tunsin olevani turvallisissa käsissä ja tietysti miehen mukanaolo oli korvaamatonta.
Tällainen romaani tästä nyt tuli =)
Taralee ja Kalle 1 vko