Heissan!
Ensinnäkin onnittelut kaikille vauvautuneille. :flower: :heart: Täällähän alkaa olla jo paljon vauvoja maailmassa.
Ei oo kauheesti ehtinyt palstailla tässä, kun tuota pikkuista Helmeä on täytynyt ihmetellä.
Adette kyseli tuosta närästyksestä. Ei närästänyt paljon yhtään, huomattavasti enemmän muiden lasten kanssa on ollut noita vaivoja. Olin vielä synnytyssalissakin ihan varma että tulee kalju poika, kun ei siis ollut närästystä ja miusta miulla oli ihan poika maha.
Tässä tulisi miun synnytyskertomusta sitten:
Aamulla kuuden maissa tuli ensimmäinen supistus, josta jo tiesinkin että lähtöhän tästä tulee. Miehellekin sanoin että valmistautuu sitten lyhyempään työpäivään. No kahteentoista mennessä ei ollut mitään merkittävää muutosta tapahtunut noissa supistuksissa, vähän lyhentynyt väli ja pikkasen enemmän tuntuivat. Mies tuli töistä kahden maissa, mutta sitten oli kaikenlaista touhua siinä vielä joten sairaalaan lähdimme vasta neljän jälkeen, olimme siellä varmaan vähän ennen viittä, kun tuossa matkan varrella oli vielä tietyö.
Kätilö otti vastaan, teki sisätutkimuksen, olin silloin 2-3 senttiä auki ja laittoi käyrälle puoleksi tunniksi, supistuksia tuli säännöllisesti n. 6 minuutin välein, mutta eivät olleet vielä kovin kipeitä eikä synnytys tuntunut edistyvän. Kerroin kätilölle että sen takia tultiin niin ajoissa kun haluaisin jotain kunnon kivunlievitystä enkä pelkästään ilokaasua Tuli ihan syyllinen olo kun tuntui että ei tämä homma tästä nyt mihinkään edisty. Muutenkin kätilö siinä kertoili että uudelleen synnyttäjillä saattaa kokonaan supistukset lopahtaakin, itse olin siinä vaiheessa sitä mieltä että olisi ollut parempi vaan kärvistellä kotona. Olin sitten kokonaisuudessaan n. tunnin siinä käyrällä ja sitten kätilö sanoi että tässä voi mennä jopa vuorokausikin että halutaanko mennä oleilemaan tarkkailuhuoneeseen vai lähdetäänkö käymään jossain.
Päätettiin sitten miehen kanssa että lähdetään käymään Mäkissä syömässä, kun reppana ei kotona muistanut syödä. Joten lääkärin kanssa neuvoteltuaan kätilö antoi meille luvan lähteä syömään ja vähän kävelemään kaupungille. Silloin kello oli 18.30.
Mäkissä jo alkoi tuntua huomattavasti tujakampia suppareita, syötiin ja mentiin vielä Anttilaan ostamaan minulle jotain luettavaa ja siellä sitten jo joutui oikeasti puhaltelemaan. Kävimme vielä moikkaamassa yhtä kaveria ja sitten totesinkin miehelle että nyt on pakko lähtee takasin sairaalaan.
Menimme takaisin sinne tarkkailuhuoneeseen ja laitoin sairaalan ihanat vaatteet päälle. Kätilö oli ajatellut että otetaan siinä tarkkailuhuoneessa lisää sitä käyrää, mutta tehtyään sisätutkimuksen totesikin että tästähän lähdetään synnytyssaliin. Silloin kävi itsellä mielessä että voi pska ei taaskaan ehdi saada mitään puudutusta.
Minulle suositeltiin sitten paracervikaalia, koska spinaalia tai epiduraalia ei voitu antaa kun vedet eivät olleet menneet. Suostuin sitten siihen, lääkäri tuli ja ensin puhkaisi kalvot ja laittoi vauvan päähän sen sydänääniä mittaavan anturin. Sitten oli aika laittaa puudutusta, meinasi koko lääkäri ensin laittaa ihan väärää ainetta sinne, kätilö opasti sitten että ei sitä kuulu antaa vaan tätä. Katsottiin vähän aikaa miehen kanssa toisiamme että huhhuijaa miten taitava lääkäri taas. Tässä vaiheessa kun sain puudutuksen kello taisi olla 20.15 tjs. Sen jälkeen en kelloa kauheasti katsellutkaan.
Makasin kyljelläni synnytyssängyssä ja sain vielä lisäksi ilokaasua. Mies oli siinä minun vieressä silittelemässä päästä ja piti kädestä kiinni. Puudutus vei suurimman supistuskivun mennessään ja ilokaasu viimeisetkin rippeet. Huoneeseen tuli toinenkin kätilö ja kätilöopiskelija, joka sitten siinä teki ulkotutkimuksen ja toi juotavaa. Hengittelin ilokaasua supistusten aikana, ja toinen puoli kohdunkaulasta nähtävästi hävisi nopeammin kun supistukset alkoivat tuntumaan kipeinä toisella puolella. Reidessä tuntui kauhean polttavaa kipua ja sitä ei ilokaasukaan vienyt kokonaan pois.
Kaikkein kauhein vaihe olikin sitten siinä kun puudutus alkoi häviämään ja jostain syystä vauvan edessä oli jotain repaleita kohdun suusta eikä se alkanut laskeutua.
Siinä vaiheessa minut käännettiin selälleen ja kätilö kokeili että mikä on tilanne ja ei saanut lupaa ponnistaa. Ihan hirmuisen kipeitä supistuksia piti kestää ainakin kolme tai neljä ja ne tuntuivat tunnin pituisilta. Hengenhädässä vedin sitten ilokaasua ja välillä happea kun alkoi silmissä pimenemään. Onneksi kätilö oli tosi ihana ja kertoi koko ajan että missä mennään ja kuin pitkään vielä pitää kestää.
Sitten kun vauva alkoi tulla alaspäin ja sain luvan ponnistaa niin menikin, ainakin miehen mukaan, kaksi ponnistusta ja vauva oli ulkona. Itsestä tuo aika tuntui taas tunneilta kun kipu oli niin kauhea. Luulinkin että nyt repeää paikat pahemminkin, mutta lopulta tuli vain kaksi tikkiä. Sitten kun vauva oli ulkona, niin kaikki kipu hävisi. Se oli kyllä ihana tunne. Siinä se pikkuinen tuhiseva nyytti sitten oli minun paidan alla ja onnen tunne oli ihan mahtava.
Hienosti on täällä arki lähtenyt sujumaan, Helmi herää kerran tai kaksi yössä syömään, ja päivälläkin nukkuu melko paljon. Nyt tänään on alkanut olemaan enemmän hereillä ja ihmettelemään tätä maailmanmenoa. Käytiin tänään ensimmäistä kertaa ulkonakin, kun oli niin kivan lämpöinen ilma.
Tsemppiä kaikille joiden nyytti antaa vielä odotuttaa itseään.
AngelEyes ja Helmi 6 pvä