Hei kaikille pitkästä aikaa!
Meillä oli rakenneultra 1.6. ja kovasti jännitti allekirjoittanutta ultraan meno. Jännitys johtui siitä, että edelleen hiljaisia liikkeitä tuntuu harvakseltaan ja välillä on pitkiä aikoja, ettei tunnu mitään. Edellisestä neuvolakäynnistäkin ehti ennen ultraa vierähtää 6 viikkoa, mikä tuntui kyllä ihan älyttömän pitkältä ajalta. Lisäksi, kun tuohon pitkään väliin lisää toukokuun ajan työstressin, niin olo ei ollut todellakaan mitenkään varma.
Ultrassa kuitenkin todettiin kaverin liikkuvan ja potkivan ihan reippaasti. Kätilön mukaan potki kuulemma anturiakin tosi tehokkaasti! Tuntuikin todella hassulta katsella kaverin liikkumista: potkuja, heilutuksia, ym., kun itse ei tunne niitä ollenkaan! Olenkohan jotenkin poikkeuksellisen "tunnoton" tuolta alueelta?!?!?
Kaikki oli ultran mukaan pääosin ihan kunnossa -- kuitenkin kätilön silmään pisti pikkuisen toinen munuainen näyttävän vähän normaalista poikkeavalta, joten pääsemme katsomaan pientä uudelleen heinäkuun 13. päivä. Kätilön mukaan ko. munuainen oli ihan rajojen mukainen, mutta varma on varmaa. Kyseinen uusi ultrapäivä on siis 13. ja perjantai, joten kätilö kysyi meiltä haluammeko tulla paikalle jo päivää aikaisemmin. Emme pitäneet perjantaita ja 13. päivää huonona enteenä ja menemme siis katsomaan pientämme tuolloin sovittuna aikana. Itse en pikkuisen lumoutuneelta katselulta huomannut edes kysyä hänen sukupuoltaan, mutta onneksi mies muisti. Saimmekin siis
poikalupauksen ja kätilön toteamuksen, että ko. munuaiseen liittyvä epäilys saattaa johtua juurikin kaverin sukupuolesta.
Pituudesta ei meille ihmeempiä sanottu eli normaali ja painoa oli kertynyt pikkuisen vajaan 400 gramman verran. Koko vastasi viikkoja. On se ihmeellistä päästä katsomaan Murua! Siinä ihmetellessä poikaa (itse vähän toivoin tyttöä, vaikka pojasta epäilys olikin
) menikin koko viime perjantai.
Vaatehankintoja olen edelleen tehnyt todella vähän. Vaatteita saamme veljeni perheeltä ja ystäväperheiltämme, joten omat hankinnat teen sitten vasta lomalle päästyäni. Isommista ostettavista olemme jo hankkineet hoitopöydän. Vaunuista, kaukalosta ja telakasta olemme sopineet yhden ystäväperheemme kanssa. Vaunut on Teutonia S3:t. Ainut, mikä ko. vaunuissa askarruttaa, on, miten tuollaiset kolmipyöräiset toimivat linja-automatkustamisessa??? Pinnis ostetaan varmaankin Ikeasta uutena. Lisäksi haluaisin joko keinutuolin tai sitten katosta ripustettavan riipputuolin. Entäs onko tuosta riipputuolista kenelläkään kokemusta?
Omat vanhemmat, puolison vanhemmat ja näiden mahdolliset uudet puolisot... Meiltä löytyy lähes kaikkea näistä. Omat vanhempani ovat eronneet, kun olen ollut noin vuoden ikäinen ja olen siinä äärettömän onnellisessa asemassa, että nämä kaikki ovat ihania, fiksusti ajattelevia ihmisiä ja tullaan kaikkien kanssa toimeen. Äitipuoleni on se porukan pahin hössöttäjä ja kova äänisin, jolle ei auta, vaikka sanoisi, että ei saa hössöttää. Mielestäni pahinta on älytön hössöttämin tämän "tilani" vuoksi ja siitä seuraavat rajoitukset ja säätö. Argh! No, äitipuoleni on omanlaatuisensa ihminen ja olen tottunut asiaan.
Omalle äidilleni sanoinkin, että tästä ei sitten hössötetä, ja nyt minulla on tunne, että äitini vie tämän hössöttämyyden vähän liiankin pitkälle eli ei uskalla kysyä oikein mitään minulta. No, onneksi äiti kysyykin sitten vävykokelaaltaan. Fiksu äiti!
Mieheni perhe onkin sitten ihan normaali. Hänen äitinsä on kovin samanlainen kuin omani. Ei siis tuppaa liikaa sekaantumaan ja antaa meidän elää elämäämme kuten halutaan, mutta on tarvittaessa läsnä. Anoppikokelaani lievittää myös osittain ikävääni omaa äitiäni kohtaan. Oma perheeni on 250 km päässä, joten ei nähdä läheskään niin usein kuin haluaisin.
Isäni on ns. "iltatissuttelija" eli alkoholia menee huomaamatta aika paljonkin. Lisäksi hän poltti todella paljon. Onneksi molemmat pahat tavat on vähän vähentyneet maaliskuussa saadun infarktin vuoksi. Pääsi säikyttämään pahasti. Kerroin hänelle tulossa olevasta jälkikasvusta, kun hän oli sairaalassa paranemassa pallolaajennuksesta. Totesin hänelle, että nyt olisi parasta pysyä hengissä, koska olisi ensimmäinen lapsenlapsi tulossa. Toivon, että tämä pikkaisen auttoi häntä tsemppaamaan paranemista. Nyt kaikki hänellä hyvin, sai terveen paperit, vaikka lääkkeitä joutuukin syömään lopun elämäänsä.
Tälläinen perhe meillä!
Oikein mukavaa kesän jatkoa. Toivotaan, että tulee vielä lämpimiä päiviä (mutta ei liian) ja että vatsat kasvavat sopivasti!
Minnuli ja Pyry 21+4
Ps. Työnimeksi tuli nyt sitten virallisesti meillä tuo Pyry. Päätettiin viime perjantaina saunassa, kun kerran saatiin poikalupaus.
Ja jos joku tämän jaksoi lukea loppuun asti, niin onneksi olkoon... Pitäisi kirjoittaa useammin eikä vaan lukea.