"Lokakuun lutuset 2014"

Onnea, Bosch! Ja kiva että teillä noustiin uusiin korkeuksiin, ninni.

Täällä ultrassa (jouduin käymään kahdesti) paljastui kohdunulkoinen raskaus, oikeassa munatorvessa. Ei onneksi jouduttu leikkaamaan tai mitään. Hcg-arvoa seurattiin ja se alkoi onneksi laskea itsestään, nyt ollaan jo selvillä vesillä. Huh sentään.
 
Moikka pitkästä aikaa!

Tuntuu nyt, että elämä on varsinaista hulinaa, en oo muka ehtiny tännekään ;)

Alkukuusta meillä vietettiin esikoisen rippijuhlia ja sitten koulujen aloitukset ja kaikenmoiset. Leipoilin tuonne juhliin kaikki tarjottavat itse ja siivoilua ym. oli tarpeeksi. Tehtiin vielä sellainen rappuremonttikin juuri ennen juhlia ja nyt taas laitettiin sitten keittiötä :D

Meidän neiti on alkanut nyt nousta lattialta ilman mitään tukea seisomaan. Pikku askeleenkin on jo ottanut, mutta sellaista en kävelyksi laske. Eikä oisi niin kiirettäkään vielä, 10kk tulee täyteen vasta 3.9.
Nukkumiset on edelleen pätkittäisiä, hampaiden ja parhaillaan olevan nuhan piikkiin laitan osittain tuon. Hampaita on jo 8. Osittain sitten syynä on varmasti tuo vieressä nukkuminen ja edelleen jatkuva imetys. Moniko täällä vielä imettää?

Ovikello soi, vieraita tulee... jatkuu myöhemmin...


Kasenja, hyvä että tilanne ei menny sit pahemmaksi, vaikka kurjaa tietysti tuokin...
 
Viimeksi muokattu:
Kasenja, osanotot! Sitä varmasti jo ehtii tuossakin ajassa tuudittautua ajatukseen uudesta vauvasta ja suru on suuri. Voimia siis! Täällä on noustu tukea vasten seisomaan, toki se on holtitonta makaronimaista huojumista vasta. Outoa on, että tyttö ei vieläkään istu ilman tukea, eikä oikeen tykkää edes tukeakaan vasten olla istumisasennossa. Hampaita on neljä. Elli, mä lopetin imetyksen joitain viikkoja sitten. Yöheräämiset kun jäivät pois niin maidon tulo väheni kun imetyskertoja oli niin vähän. Kaupungilla tai muualla menossa ollessa kun olen antanut myös korviketta pullosta. Eikä tyttö enää malttanut rinnalla olla vaan kääntyi koko ajan seuraamaan jotain mielenkiintoisempaa :) Öiden heräilyt on onneksi takana. Nyt nukutaan useimmiten 22-7.30 heräämättä. Pidettiin pieni "tassuttelu" unikoulu ja muutamassa yössä jäi heräämiset pois.
 
Osanotot Kasenja

Bosch Onnea!

Huomenna tulee 10kk täyteen ja kävimme neuvolassa tänään. Mitat 73,5cm ja 7980g. Ihan nätisti kasvaa omalla käyrällään, mutta onhan tuota painoa vähän. Tyttö varaa painoa jaloilleen aina joskus kun sattuu huvittamaan, ryömii ja istuu tukevasti ja melkein aina osaa lähteä istumasta nätisti liikkeelle. Ei nouse itse istumaan. Pinsettiote on hallussa ja maitoa pyytää nätisti mam mam. Ihan vauva siis meillä. Syöminen on vähäistä ja ei oikein kiinnosta tyttöä. Imetän ja ei mitään suunnitelmia lopettamisen suhteen. Itselleni olisi kiva lopettaa joskus keväällä, että saisin syödä allergiakauden "kunnon" lääkkeitä kun näistä imetyksen kanssa sopivista ei ole oikein apua ollut ja olen niiskuttanut koko kevään ja kesän.

Esikoinen toi syyskauden ekan flunssan taloon ja itse ei tullut edes kunnolla kipeäksi, mutta pieni on ollut kuumeessakin ja tosi räkäinen. Monta yötä meni jatkuvien yskäherätysten parissa, mutta viime yö meni jo paremmin niin jos tämä tästä. Tyttö kyllä tänäänkin edelleen on kieltäytynyt kaikesta ruoasta ja tissiäkään ei oikein saa imettyä tukkoisen nenän kanssa.

Miehellä alkaa parin viikon loma ja toivottavasti Tirppa suostuisi nyt syömään ruokaa niin, että mies voisi yrittää rauhoitella häntä yöllä. Toisaalta yöimetysten määrä välillä 1 krt ja välillä useammin niin toisaalta uskon, että pieni haluaa maitoa nälkäänsä eikä tutiksi.

Oletteko aloittaneet pienten kanssa uusia harrastuksia nyt syksyllä? Me aloitimme eilen muskarin ja muihin ei ole oikein mahdollisuutta kun tuo esikoinen on kotona. Perhekerhoillaan sitten taas kun ulkoilusäät huononee.
 
Kiitos osanotoista / sympatiasta kohdunukoisen suhteen. Täytyy sanoa, että en (onneksi) oikein ehtinyt asennoituakaan vielä asiaan oikeana raskautena. Epäilytti alusta asti, kun oli niin haalea plussa, ja kun meillä on tosiaan ollut niin vaikeaa tuo raskautuminen aiemminkin. Toki toiveita elätteli, että jospa kuitenkin, mutta yllättyneempi varmaan olisin ollut jos kaikki olisi ollut hyvin.

Silti havahduin sellaiseen asiaan, että varmaan toisessa raskaudessa vauvan mieltää "todelliseksi" paljon aikaisemmin kuin ensimmäisen kohdalla. Tuota kohta 11-kuista odottaessa en jotenkin osannut kunnolla mieltää vauvaa oikeaksi ihmiseksi vielä silloinkaan, kun tunsin liikkeet. Tutustuminen alkoi vasta syntymästä, ja heti syntymän jälkeenkin oli vielä semmoinen tovi että vain ihmetteli että tuoko ihan tosissaan on minun lapseni. (Ei siis mitenkään pahassa mielessä, en nyt osaa kuvata asiaa oikein...) Jos toistamiseen vielä raskaudun, varmasti tuntisin lapsen ikäänkuin perheenjäseneksi jo aiemmin. Ja itseni tuntien varmaan stressaisin paljon enemmän kaikesta mahdollisesta. No, toivottavasti vielä joskus pääsen stressaamaan.
 
Elli kysäisi imetyksen jatkumisesta. Täällä jatkuu, mutta varmaan lopuillaan. Nyt kolme kertaa päivässä enää (hoitoon lähtiessä, hoidosta palatessa ja illalla unilleimetys). Olen miettinyt, pitäisikö jossain kohti oikein vieroittamalla vieroittaa, mutta näyttää vähän siltä, että poika jättää ihan itse imetyskertoja pois. Nyt on aamuimetys se, joka ei enää oikein jaksa kiinnostaa. Ja iltaisinkin poika meinaa nukahtaa ennen kuin paljoa ehtii juoda.

Meilä tilanne on kehittynyt näin:
5-6 kk, n. 8 krt/vrk, yksi yösyöttö, useimmiten aamuyöllä, nukkui kuitenkin heräämättä vaihtelevasti 5-8 tuntia putkeen
7 kk, 6 krt/vrk, satunnaisesti heräsi vielä syömään aamuyöllä
8-9 kk, 4-5 krt/pv
9- kk, 3 krt/pv

En muista, kirjoitinko tänneaikaisemmin lapsosen yöuniin liittyneestä oivalluksesta. Pojan yöunet häiriintyi siitä, jos aamulla tai aamuyöllä imetin niin, että poika jatkoi unia vielä imetyksen jälkeen. Lapsi alkoi heräillä pitkin yötä: ilmeisesti aina kun vähän havahtui, alkoi arvella että nyt voisi jo saada maitoa. Mutta kun aamumaidon saikin vasta kun oli vaippa vaihdettu, päivävaatteet puettu ja tukka kammattu, selkiytyi rytmi ihan selvästi. Yö nukuttiin kunnolla ja pitkään, n. 10 tuntia. Tämä siis liittyy 7-9kk iän seutuville.

Uutena harrastuksena olen suunnitellut vauvauintiin menoa lapsen kanssa. Onko kellään siitä kokemuksia?
 
Harrastuksista on ollut puhetta niin meillä aloitettiin muskari tämän kuun alussa. Pikku neiti tykkää tosi kovasti ja on ihan innoissaan kun on musiikkia ja toisia lapsia. Muskari kestää puoli tuntia mutta menisi varmaan pidempäänkin :)

Meillä on hiljaiseloa täällä eletty sillä olen aloittanut työt. Tyttöä ei onneksi ole tarvinnut hoitoon viedä vaan on järjestynyt isovanhempien avulla :) Vuoden alusta katsotaan uudelleen hoitoon viemistä.

Imetys on meillä lopetettu kokonaan 9kk iässä, sitä ennen muutaman viikon imetin aamuin ja illoin. Kivuttomasti onneksi lopetus onnistui :)

Elämä välillä pääsee yllättämään ihan totaallisesti nimittäin täällä myös piirtyi plussa raskaustestiin. Aivan käsittämätöntä! Siis kun meillähän oli tytön kanssa neljän vuoden projekti ja loppujen lopuksi raskaus saatiin alulle rankoilla hedelmöityshoidoilla. Tästä johtuen emme osanneet edes kuvitella että voisin luomusti tulla raskaaksi. Ihana, vaikka hieman odottamaton, yllätys tämän oli <3
 
Paljon onnea raskautumisen johdosta lullaby!

Meidän vauvahaave valitettavasti kariutui tuulimunaksi :( Kamala, kamala kokemus tyhjennyksineen kaikkineen. Mutta elämä jatkuu ja uutta yritystä vaan kehiin.

Vauva-arki rullailee muuten mukavasti. Poika on vihdoinkin ruvennut juomaan itse nokkamukista, pitäisi alkaa enemmän harjoittelemaan sitä omatoimista syömistäkin mutta se on niiiiin rasittavan sotkuista että ei oikein ole hotsittanut :p Sormiruokailu kyllä onnistuu ja löytyihän se pinsettiotekin lopulta vaikka näytti jo ettei sitten millään!

Yksiin päiväuniin siirryttiin kuin taikaiskusta, ajoitus taisi osua nappiin. Aika voimakasta eroahdistusta on ollut nyt pari viikkoa, tulee esiin varsinkin nukkumaankäymisissä :unsure: Ennen jätettiin vaan sänkyyn ja nätisti yksikseen nukahti, nyt oikein kyttää ettei häntä vain jätetä yksin ja huutaa vertahyytävästi jos huoneesta karataan. Sama juttu jos/kun öisin heräilee. Toivottavasti menee pian ohi.

Ensi viikolla täyttyy 11kk, jo saa alkaa synttäreitä suunnitella kohta täälläkin! Saas nähdä joko meillä siihen mennessä kävellään. Taaperokärryllä mennään lujaa(!) ja välillä tulee konttaamisen sijasta karhukävelyä. Vauhti sekä tapaturma-alttius ovat kovia :rolleyes: Kiipeilyvaihetta "innolla" odottaen siis!
 
Lullaby Onnea!

Bocsh voimahali!

Syyskuun on jo niin pitkällä, että porukan eka vauva on jo 1v. Kertokaa mitä suunnitelmia teillä on 1v juhlien ja tarjoilujen suhteen. Meillähän juhliin on vielä aikaa, mutta kutsut voisi kuun vaihtuessa laittaa matkaan. Mitä olette toivoneet pienille lahjaksi? Nyt kun 1v synttärit ja joulu ovat melkein peräkkäin pitää yrittää kehittää kunnon toiveita, ettemme huku leluihin kun kaikenlaista löytyy jo esikoisen jäljiltä. Suunnitelmissa leikkikeittiö, nukke ja nukenvaunut lelupuolelta.

Meidän Tirppa oli jo viikon terve ja tämän viikon taas flunssassa. Myös hammas nro 7 tuli esiin tällä viikolla. Viikon ajat yöt olivat yhtä valvomista, mutta nyt kaksi viimeistä yötä ovat menneet syömättä pari unille taputtelua kyllä), mutta vain 9h unet. Päiväunet perinteiset 2x30min niin väsykitinää oli tänään melkoisen paljon. Voi nämä nukkumiset siis olla vaikeita, mutta tänäänkin tyttö heräsi toisilta unilta 30min jälkeen liikkuvista vaunuista niin ei ole oikein keinoja pidentää päiväunia ja aamulla unet eivät jatkuneet vaikka nostin kainaloon tissille.

Syömisten suhteen tilanne on taas vähän parempi. Kaupan valmiista 5kk ikäisistä lihaa/kanaa/kalaa sisältävistä soseista kelpaa useampi maku ja välillä menee jopa lähes koko pikkupurkki kerralla. Maitotuotteista olen antanut vasta viiliä, mutta eilen sitä meni melkein koko 2dl purkki kun annoin syödä niin paljon kuin halusi. Riisikakkua syö nyt yskimättä jatkuvasti niin ruoalle nirsoilu on paljon muutakin kuin sitä palojen inhoamista. Kokonaisuutena ruokien menekki vaihtelee tosi paljon, mutta toivottavasti tämä syömisten kanssa kamppailu alkaisi vihdoin helpottamaan.
 
Täällä tyttö on ensi viikolla vuoden! 8400g ja 72cm. Lahjaksi on pyydetty potta, 1v kuvaus, talvikengät, dubloja, vaatteita, vyöhyketerapiaa..

Alkusyksy on menty lähes koko aika flunssassa mutta korvat on ollu kunnossa.

Nukkumaan mennään klo 21 ja aamulla herää 7-8 välillä, yöllä jos herää jatkaa tutin avulla unia.

Päiväunet nukkuu klo 11:30-14 ulkona rattaissa.

Sopivia ruokia on mango, maissi, kalkkuna, bataatti, kesäkurpitsa, palsternakka ja kaura. Kolmena päivänä on kokeiltu vehnää, siitä ei osaa vielä sanoa. Kiinteitä menee 4-6 pikkupurkkia päivässä.

Fysioterapeutti käy 1-2 kertaa viikossa, tällä hetkellä istuu, konttaa, menee peppukiitoa toinen jalka edessä, seisoo ja hieman kävelee tukea vasten.

Eli kaikki on hyvin, ruokavaliota yritään laajentaa hitaasti!
 
  • Tykkää
Reactions: lullaby89
Hurjaa tosiaan että kohta on ensimmäiset 1 v synttärit jo!!

Bosch Voi ei miten ikävää :( voin vaan kuvitella miten kamala kokemus tyhjennykset yms. ovat. Voimia ja tsemppiä teille.

Ninni Teillähän ollaan edistytty hienosti! Hienoa että monipuolisuutta myös ruokavalioon on saatu. Teillä oli kyllä hankala alku, mutta hienosti olette jaksaneet ja ponnistelleet eteenpäin :)

Koiruuz Ikävää että teilläkin ollaan sairasteltu. Hyvä kuitenkin että ruokia on alkanut menemään paremmin.

Meillä on annettu jo ihan tavallista maitoa muutaman kerran korvikkeen joukossa muutama kymmenen milliä. Ei ole tullut mitään vaivoja tms.

Meillä oli nyt ensimmäinen korvatulehdus, voi raasua miten ikävää oli kun korvaa piti imeä kun valui eritettä. Onneksi taitaa alkaa jo helpottaa kun viime oli eka hyvä yö kolmen vaikean yön jälkeen. Antibiootti ei tunnu olevan mitään herkkua mutta onneksi on saatu menemään kuitenkin. Itselle iski nyt sitten vapaiden kunniaksi flunssa myös.
 
Kamalaa, bosch, miten kävi. Voimia!

Meillä huonot uutiset vain jatkuu. Minulle kävi käsky kilpirauhasen radiojodihoitoon, mikä tarkoittaa käytännössä viikon täyttä eristäytymistä pikkuisesta (kun meidän vaapero on niin pieni, ettei ymmärrä mitään parin metrin suojavälimatkaa), toista viikkoa osittaista eristäytymistä (lapsi saa olla lähellä max 3h/vrk), imetyksen lopettamista (heti) ja raskaussuunnitelmien lykkäämistä puolella vuodella (mikä meidän iässä taitaa tarkoittaa, että mahdollisuudet vähenee aika minimaalisiksi). Tuo radiojodi siis tarkoittaa, että liikatoimiva kilpirauhaseni tuhotaan osittain tai kokonaan radioaktiivisella jodilla, mikä saa minut säteilemään pari viikkoa. Totta kai kilpparin liikatoiminta pitää hoitaa, vaarallinenhan se on hoitamattomana, mutta ikävä kun tässä vaiheessa tilanne meni tähän. Olisi nyt pysynyt kurissa vielä jonkun vuoden...

Lapsukainen onneksi voi hyvin. Ensimmäinen flunssa on jo voitettu. Kävelemistä taaperokärryn kanssa opetellaan. Sanoja tulee lisää, ja puhettakin ymmärtää yhä paremmin.
 
Ninni teidän tyttöhän on kasvanut oikein kivasti kaikista ongelmista huolimatta :)

Kasenja kyllä sua ja teitä nyt koetellaan! Pakkohan tuo on tietenkin hoitaa, mutta tosi ikävä juttu.

Muut kävelee jo ohi kun meidän pieni keikkuu tänäänkin (tasan 11kk) kontausasennossa ja miettiin miten pitäisi edetä. Ei myöskään osaa mennä istumaan tai seisomaan. Välillä kyllä komentaa napakasti ota ja välillä kohteliaammin ole (tämän sanoo hasusti) hyvä (tämän osaa sanoa). Saa nähdä miten taidot tästä kehittyy tulevan kuukauden sisällä.
 
Voihan itku Kasenja mikä koettelemus teillä on edessä. En voi muuta kuin toivottaa parhainta jaksamista koko perheelle.

Onnea hurjasti muutamille jo 1 vuotta täyttäneille :love::ROFLMAO:(y):D

Toivottavasti lullabyn raskaus sentään on edennyt hyvin?
Omasta tyhjennyksestä on kohta kolme viikkoa. Henkisesti olen toipunut ihan hyvin ja toivoisin jo kovasti että uusi raskaus saataisiin alulle mahdollisimman pian. Harmi vaan että raskaustesti on yhä vaan positiivinen eli mitään uutta ei vielä pääse tapahtumaan. Kamalan turhauttavaa tämä odottelu tässä tilanteessa :(

Lapsonen voi hyvin. Eroahdistusvaihe tuli ja meni, sitä kesti liki kuukauden ja ilmeni siten ettei missään tapauksessa voinut nukahtaa yksin ja öisin heräili montakin kertaa hysteerisenä huutamaan ja nukahti uudestaan vain uneen asti silittelemällä. Myös päiväunet noudatti samaa kaavaa. Tosi raskas vaihe, onneksi näyttäisi nyt olevan ohi ja lapsi nukuttaa taas itse itsensä ja nukkuu pääsääntöisesti hyvin. Äitikin on taas paaaaljon pirteämpi!

Hampaita on viisi kpl. Ruuat maistuu yhä hyvin ja tuttipullot on vaihtuneet nokkamukiin josta juo itse. Liikkuminen tapahtuu konttaamalla ja seiniä vasten kävelemällä, taaperokärryksi myös kelpaa kaikki mikä vähänkin liikkuu, esim syöttötuoli tai imuri :rolleyes: Viralliset ensiaskeleet on vielä ottamatta. Kiipeilyä alkaa olla pelottavissa määrin!
Pottailua on treenattu jo parikin kuukautta ja hienosti tulee tulosta miltei joka istunnolla paitsi nykyään kun ei oikein malta istua paikallaan. Mitäpä muuta.. Elämä lapsen kanssa tuntuu mukavalta, rutiinit on tylsistyttäviä mutta ah niin ihania :LOL:

Olen itse hoitovapaalla mutta teen keikkaa muutamiin hoitoalan paikkoihin, tänäänkin tehdään läpsystä vahdinvaihto kun mies tulee töistä. Toimii meillä hyvin, mies pärjää lapsen kanssa hienosti ja lisäansiot on erittäin tervetulleita.
 
Kyllä on ikävää että on useammalla käynyt nyt ikävästi raskauksien kanssa :(

Täällä on mennyt raskaus ihan hyvin, mitä nyt aina ajoittain pistää mietityttämään se neuvolan ultrassa saatu viikkoa pienempää vastannut pikkuinen, mutta sydän jyskytti kyllä reippaasti että josko se oli joko mittausvirhe tai sitten vain hedelmöittymisaika on luultua myöhemmin :)

Kovasti on mietinnässä lähestyvät 1v synttärit. Minkälaisia lahjoja olette ajatelleet ostaa tai pyytää pikkuisille?
 
Ninni myös meidän esikoinen oli viikkoa vaille 1v 4kk kun lähti kävelemään ilman tukea. Kyllähän nämä lapset ehtivät tallata. Mietin vaan jo onko tytön kehitys liikkumisen suhteen jo liiankin hidasta, mutta tänään hän nousi seisomaan sohvaa vasten niin kenties se ja ryömiminen riittää 1 vuotiaalle :)
 
Heipä hei pitkästä aikaa! En ole pitkään aikaan kirjoitellut.

Ikävä kuulla noista pieleen menneistä, uusista raskauksista. Itsellä kun noita keskenmenoja on ollut 4kpl:tta, niin tiedän tunteen. Ja hurja tuo Kasenjan jodihoito, huh huh, en ole ikinä kuullutkaan tuollaisesta.

Rokotuksista ei tullut mitään, onneksi. Meillä neiti on kävellyt tasan 10kk iästä, normimaito aloitettiin tasan vuoden iässä, joten synttäreillään sai jo normi kermakakkua. Muutenkin neiti menee samalla ruokavaliolla kuin muukin perhe. Syö aika hyvin jo itse ja pottailut aloitettu hyvällä menestyksellä. Nyt täytyisi jättää bodyt kokonaan pois, että saisi vielä helpommaksi tuon touhun. Sanoja tulee ehkä 10kpl:tta. Imetys lopetettiin pari viikkoa sitten, joten sai samaan syssyyn opetella menemään nukkumaan ilman maitoa, kun pulloa ei ole meillä ole ollut käytössä ollenkaan. Ollaan lähdössä miehen kanssa pidennetylle viikonlopulle Lontooseen tänä viikonloppuna ja isovanhemmat tulee hoitamaan katrasta. Vähän jännittää miten itse kestän ikävän.
 
Malttamaton oliko huippureissu vai kiersittekö vaan lelukauppoja lapsia ikävöiden? :)

Meillä tyttö huutaa ja karkaa jos yritän laittaa potalle. Tiedän kyllä, että muutos voi tulla, koska vaan niin noin kerran viikossa kokeillaan. Mä taas ajattelin, että pitää ostaa bodeja seuraavassakin koossa kun nepparit napsauttamalla olalla kiinni pysyy mekkojen ja tunikoidenkin helmat pois potasta. Nää on niin makuasioita...

Nämä meidän päivät ovat nyt aika raskaita kun tyttö nousee seisomaan jatkuvasti ja huutelee apua tai kiskoo multaa kukkaruukuista jne. Herätys 5.30-6 usein vain 10h unien jälkeen (siinäkin kyllä heräillään ja syödäänkin) ja päivällä 2x30min päiväunet. Nukkuu vaan vaunuissa niin usein nuo uniajat menee kokonaan ulkona ja tuntuu, haastavalta saada kotihommat tehtyä. Onneksi on esikoinen kotona apulaisena.
 
KoiruuZ: ei mennyt ikävöinniksi. Oli aivan mahtava reissu, hoidettiin tuliaiset ensimmäisenä pois joten sitten päästiin keskittymään ihan meihin kahteen vaan. Ja kukaan lapsista ei ollut itkenyt ikäväänsä. Taisi olla juuri sopiva aika olla pois kun itse kesti ikävän ja lapset herätessään antoivat vaan pusut ja kävivät sylissä jatkaen normiarkea ihan kun missään ei oltais ollutkaan. Mahdollisimman pian uusiksi! Myös isovanhemmille oli ollut mahtavaa ja lähentävää aikaa. Pienin eli juuri tämä 1v. oli kietonut papan pikkusormensa ympärilleen sylityksillä, pusuilla, taputuksilla, housun lahkeesta leikkimään kiskomana ja pyytämällä: paaaaappppaaaa. Meidän ollessa kotona, pappa ei ole aiemmin kelvannut mihinkään.
 
Kiva että oli kiva reissu! Täällä kärvistellään vieläkin rokotteiden jälkiseurauksista. Syömättömyyttä, yskää, nuhaa.. Sitten kun tämä on ohi, vuorossa on influenssarokote ja todennäköisesti uusi flunssa. Syömättömyys johtuu kyllä osittain hampaista. Esikoinen reagoi aikoinaan ihan samalla lailla, mutta ei ihan näin voimakkaasti. Tämä tyttö oli viikon totaallisessa tuttipullolakossa. Nokkamuki tai lasi ei käy. Tänään onneksi vähän suostui juomaan.

Siskon nukenrattaiden avulla kävely sujuu jo, muuten pääasiassa liikutaan peppukiitoa. Aika huvittavan näköistä :) fysioterapeutti on vähän eri mieltä..
 
Uskomatonta mutta totta, pieni-suuri-mies täytti kuin täyttikin viikonvaihteessa 1 vuotta :ROFLMAO: hmm, outoa että äiti ei ole vanhentunut yhtään ;)

Tuoretta tietoa neuvolasta, painoa 12kg ja pituutta 78cm. Rokotuksia kolme kappaletta, hyiii.. Hammashoitajalla käytiin myös viime viikolla, hyvältä näytti suussakin ja kyllä sieltä varmasti niitä hampaita tulee vielä vaikkakin verkkaiseen tahtiin, nyt siis vasta 5 hamppua.

Kävelemäänkin on lähdetty! Joka päivä enemmän ja enemmän tulee konttaamisen sijasta kävelyä. Aika "puujalkaista" se meno tietty vielä on ja pyllähdyksiä sattuu kyllä, se sallittakoon. Varsinaisia sanoja ei ole mutta babytalkia tulee koko ajan.

Maitoallergisina saimme jo aiemmin luvan alkaa yksivuotiaana vähän kokeilemaan maitotuotteita. Kypsennettynä näyttäisi menevän kyllä hyvin, ei mitään oireita tai vaikeuksia. Nyt parina päivänä saanut muutamia lusikallisia piimää ja valitettavasti näyttää aika pahalta.. Ilmavaivat lisääntyi heti ja eilen illalla oli nukahtaminen vaikeaa selkeästi mahavaivojen takia. Vielä ei luovuteta, kokeillaan varovasti vielä pari päivää ainakin, mutta ei me kyllä tahallaan aleta pientä kiusaamaan jos selkeästi näkee että ei vaan maitotuotteet (vielä) sovi. Paska juttu.

Mites ninni teidän pieni allergikko? Eikös hänelläkin ollut ainakin maitokielto?
 

Yhteistyössä