~ Lokakuun lapsoset elokuussa ~

Palstailenpa minäkin pitkästä aikaa. Tai siis luen kyllä joka päivä, mutta kommentointi sitten jää.

Ainakin olitte keskustelleet vauvan sänkyyn laitettavasta muovifroteesta (yksihän muuten tulee äp:ssä, mutta tietenkin kätsyy olla enemmän). Mä oon suojannut aiempien lapsien kohdalla sänkyä vuotovahingoilta niin, että olen käyttänyt petaria ja petarin alla tuota muovifroteeta. Se pieni ja ohut petari on kuitenkin helppo pestä koneessa verrattuna patjan pesemiseen. Ja kun petari on välissä niin sitten se frotee ei hiostakaan vauvaa.

Hb on mulla ollut kokoajan ihan hyvä, viimeksi oli 136 ja silti oli puhetta että voisin ottaa rautaa silloin tällöin. Ettei vaan tule romahdusta lopussa ja sitten kuitenkin synnytyksessä on hyvä olla kunnon varastot. Meilläkin tuijotetaan enemmän kyllä lähtöarvoa, kuin taulukoita. Väsymys mulla on kyllä kokoajan aika paha, mutta ilmeisesti ei johdu ainakaan hb:stä.

Olitte jossain vaiheessa keskustelleet myös lomasta äitiys- ja vanhempainvapaan jälkeen. Loma-ajalta voi saada kyllä kotihoidontuen hoitorahaa, mutta loma-ajan palkka vaikuttaa hoitolisään ja kunnasta riippuen saattaa vaikuttaa myös kuntalisään, jos sellaista maksetaan. Ainakin osa mun kavereista ei ole tätä huomannut, ja näin menettänyt niistä vähistäkin rahoista jotain, en tiedä miten herkästi ottavat kelasta sitten yhteyttä ja kysyvät tarkennuksia tällaisessa tilanteessa. Jos isä taas on isäkuukaudella niin sittenhän ei saa kyllä tuota hoitorahaakaan. Jos on vanhempia lapsia niin voi toki tarkistuttaa silloinkin oikeuden hoitolisään, samoin kuin äitiys- ja vanhempainrahan aikana, mutta eipä siitä usein jää hirveästi maksettavaksi kun nuo muut tulot vaikuttaa (jos siis toinen töissä). Ja sitten vielä sellanenkin, että sitä isäkuukauttahan voi siirtää, mutta kannattaa siirtää sitten enemmän kuin 1 kk, ettei taas menetä tuota kotihoidontukea siitä välistä. Sitä taas ei makseta 1 kk lyhyemmältä ajalta. En tiiä tajusitteko tätä mun pitkää sepustusta, varsinkaan kun tää meille lokakuisille ei oo niin ajankohtaista, mutta oikeastaan pointtina, että melkein kannattaa tarkistaa oma tilanne suoraan Kelasta, koska on niin monia eri tilanteita. Toivottavasti meni suuriinpiirtein noi jutut oikein, joskus niihin olen perehtynyt.

Fb Mä mietin vielä tätä, jos kaikki sinne katoatte.

Tärkein juttu meinasi unohtua, eli Suuren suuret onnittelut ensimmäiselle "lokakuiselle" vauvalle! Olisi kiva kuulla kuulumisia, miten pikkuinen ja tietysti äiti ja muu perhekin voi?

Ehkä oli jotain muutakin mutta tässä nyt tällä erää :)

Syystoivo melkein rv 30
 
Hb mulla ollut toi hb jo lähtöön 123 ja siitä vaan tasaisesti pudonnut viikko viikolta alaspäin (ton raudan syömisestä huolimatta!) ja nyt on siis enää 109. Jotain se terkka puhui, et synnytyksessä vois olla haittaa tosta alhaisesta hb:sta, mut ei siitä kait sen suurempaa haittaa vauvalle kuitenkaan ollut...? :confused: Mulle ainaki terkka sanoi, et vauva ottaa joka tapauksessa sen, mitä se tarvii. Ei kuulemma kysele lupia. :D

Ihanaa tämä, et saa unta vasta illalla myöhään ja sitten sitä kuitenkin herää viimeistään puoli viideltä kieppuun taas. Onneks ei oo töitä tai mitään, että ehtii nukkua päivällä ja sillon kun väsyttää. Kun se on jotenkin aivan sama, mihin aikaan menee nukkumaan. Uni tulee kun se tulee ja loppuu ihan yhtä nopeasti. Mut eikös tää oo nyt sitä "valmentautumista" synnytyksen jälkeisiin yösyöttöihin yms. :)

Mut ihanan nätti aamu on tulossa. :heart:

pipituuna & pikku-ukko 33+2 :heart:

(ja mä en kyllä ainakaan katoa täältä mihinkään, kuten on varmaan jo huomattu. :D)
 
Kiitokset tsemppauksista, pahin ahistus alkaa jo helpottaa. Rupesi vaan niin jännittämään sekin, kun lääkäri vilautteli mahdollisuudesta käynnistää synnytys jo muutama/pari viikkoa ennen laskettua aikaa ja itse olen aina ollut luonnonmukaisuuden kannalla :( Niin paljon kuulee tarinoita siitä, että keinotekoisesti käynnistetyssä synnytyksessä supistukset on, jos mahdollista, vielä kivuliaampia kuin luontaisesti alkaneissa. Tosin juttelin eilen äitini kanssa, jolla kolmas synnytys oli aikanaan käynnistetty ja hänen mielestään ei ollut suppareissa eroa aiempiin itsestään käynnistyneisiin synnytyksiin. Omalla kohdalla tuo käynnistäminen olisi toki siinä mielessä ok, että ehkä ehdittäisiin sitten huolehtia sekä antibioottitippa (edellisessä raskaudessa streptokokki) että asianmukainen puudutus ajoissa. Kahdessa edellisessä kun ei ole ehditty mitään puudutteita antamaan eikä kolmannessa sitä antibioottiakaan.

Alkuperäinen kirjoittaja ÄitiDino;24393476:
kolmenmutsi: Jännää miten nuo vaihtelee. Mulle ei ole annettu ateriainsuliineja, vaan viimeisin lääkäri sanoi vaaan, että hiilarit pois. Mä olen itse vaan nin kypsä tähän karppaukseen --> haluan taas normaali ihmiseksi, joka saa syödä ruisleipää, hedelmiä jne. Tää on ollut mulla jo niin monta viikkoa, että kymmenen viikkoa lisää tuntuu tappotuomiolta.

Ajattelin, että lisään vaan hiilareita ja sittenpähän arvot on yli .. joskos ne siitä sitten heräisi.

Jossain netissä luki, että joka kerta rd on aina pahempi --> en halua kokea tätä pahempaa enää, joten TODELLAKIN tämä on viimeinen lapsi.
ÄitiDino, mulla oli sekä paastoarvot koholla, että aterioiden jälkeen paljon kohonneita arvoja, joten perustelivat noita ateriainsuliineja sitten sillä. Ja tietty lääkityksen lisäksi pitää kiinnittää huomiota siihen mitä syö ja milloin. Samat tuntemukset alkaa olla täälläkin, oon aika kurkkuani myöten täynnä tätä ruoan kanssa temppuilua ja syömisten kyttäämistä, kun se ei ole mulle ollut mitenkään aiemmin tavanomaista...No, ehkä tämä on toisaalta ihan hyvä herätys tässä vaiheessa, jotta välttyisi diabeteksen uudelleen puhkeamiselta myöhemmin synnytyksen jälkeen.
Meillä tämä on myös viimeinen lapsi, kyllä luonto nyt on ihan selvästi ilmoittanut että antakaa jo olla :D vanhat ihmiset!
 
Kolmenmutsi: mullahan on ollut monta viikkoa pitkävaikutteinen insuliini paastoarvojen takia. Ruokailun jälkeiset arvot pysyy hyvinä jos syön karpisti. Jos söisin niin miten ravitsemusterapeutti sanoi, niin arvot olisivat koko ajan korkeita. Mä vaan niin kaipaan ruisleipää, jogurttia... Mun elimistöni huutaa hiilareta. :)
 
Osmiina hemoglobiiniarvoon vaikuttaa enemmän mikä sun ennen raskautta ollut hemppa on ollut. Jos se on pyörinyt 135-140 luokilla on pudotus 115 tosi kova = lisärautaa tupla-annoksella viikon pari (ellet ota Iron Vital F, joka on vahva ja hyvin imeytyvä, jolloin normi annos riittää). Jos taas sulla norm. 120 luokkaa, niin ei ole suuri pudotus. Jatka raskausvitskuja ota lisäksi joku nestemäinen rauta, joka imeytyy paremmin. Maitoa ei saa nauttia missään muodossa (juustot, jogurtit ym.) tuntia ennen eikä tuntia jälkeen raudan oton, kun se heikentää sen imeytymistä. Tämä kannattaa muistaa myös vitskujen kanssa, jos niissä on rautaa. Ei ole haittaa liian matalasta muuta kuin oma väsymys ja tietty pitkittynyt aneemia on aina huono juttu. Tässä tapauksessa enemmänkin vaikuttaa sun parantumiseen ja jaksamiseen synnytyksen jälkeen. Synnytyksessä, kun tuppaa hemppa laskemaan verenhukan myötä entisestään.

Kolmenmutsi Olethan huomannut, että pistäessäsi ihan kynnen reunaan pistos ei satu? Eli sormen sivulle :)

Maarit ja Niksu 31+
 
Auts, supistaa! Onko muille tullut jo tässä vaiheessa kivuliaita supistuksia? Mulla on menossa kolmas raskaus, mutta aikaisemmilla kerroilla ei ole alkanut tässä vaiheessa vielä supistaa... Nämä eivät ole siis kivuttomia vaan ihan kunnolla jomottaa. Toivotaan, että lepo auttaisi - tosin se on helpommin sanottu kuin tehty näiden elohopeatyyppien kanssa täällä kotona :D

Ksylofoni 29+6
 
Kiitos vastauksista:) Nyt on "rautakaupassa" käyty. Toivottavasti rupeais pian tehoamaan,on tämä väsymys niin jäätävää. Tänään on lisänä ollut kamalia menkkakipuja selässä,lonkissa ja reisissä...Oisin saanut nukkua kun mies on kotona mutta kun ei kivuilta pysty vaan makaamaan.Pitää välillä kävellä ympäri kämppää.Taas tuli vaan valitettua...Seuraavaks kirjotan jotain positiivisempaa:))))
T:Osmiina ja Ostei-Ossi 30+3
 
Ksylofoni mulle tuli jo ekaa odottaessa rv 28 jälkeen kipeitä suppareita ihan pienestäkin kävelystä ja nyt 4. odottaessani ihan sama. Tosin osasin ottaa rauhallisemmin eikä ole päässeet yltymään samalle tasolle vielä... tosin tänään jouduin lähtemään kesken pois suppareiden takia yhdestä esityksestä, jossa yleisö käveli paikasta toiseen. Tiukkaa teki autolle raahautuminen ja nyt maha vieläkin aika ajoin kivikovana vaan ei onneks enää kipeästi.

Osmiina toivotaan parasta! Otatko alkuun tupla-annosta?
 
Kolmenmutsi Olethan huomannut, että pistäessäsi ihan kynnen reunaan pistos ei satu? Eli sormen sivulle :)
Kiitos vinkistä, Maarit! Tästä oli vähän puhetta siellä diabeteshoitajan luona, kyseli miten sormenpäät jaksavat ja sanoin että kohta alkaa olla aika kovettuneet nuo pistoskohta-alueet :p Mutta täytyy tosiaan siirtyä noille reuna-alueille.

Aurinkoista päivää kaikille,
kolmenmutsi + tiitiäinen 31 + 4
 
Nännien karaisusta lueskelin jotain vanhaa neuvolasta saatua paperia, ja siinä oli, että nännejä voi rasvata ihan apteekista saatavalla perusvoiteella. Pitäisi estää kuivumista/halkeilemista ja kipua imettäessä.

Muovitetun froteen lisäksi miettisin, paljonko harsoja tarvitsee :) Meillä esikoinen oli sellainen puklukone, että vaikka pyykkikone pyöri monta kertaa viikossa, niin harsoja tarvittiin lisää (siis niiden äitiyspakkauksessa tulevien lisäksi). Niitä huruuttelin eurokankaan metritavarasta, kun tuli halvemmaksi, mutta niitähän myydään ihan erillisinä paketteina. Ja joitakin isoja harsoja pistin neljään osaan, oli mukavampi pestä niitä pieniä pukluisia liinoja tiheästi kun yrittää kääriä sitä yhtä isoa rättiä niin, ettei uutta puklua pyyhkiessään sotkisi käsiään entisiin tuotoksiin.

osmiina vähän jälkikäteen, kun paljon hyvää kommenttia jo saitkin, mutta sama vika meikäläisellä :wave: Verenpaineet olleet koko raskauden ihan samoissa lukemissa kuin sinulla, mikä väsyttää ja heikottaa kovasti, hemoglobiini jo pari kuukautta 108 lisäraudasta (2x100mg/vrk) huolimatta. Sekin väsyttää ja heikottaa. Lähtöarvo oli 150, joten jo useamman kuukauden olen popsinut noita lisärautoja. Nyt sitten kokeilussa Iron vital F, nestemäinen rauta, jonka pitäisi kuulemma auttaa. Lisäksi menee raskausmonivitamiini. Omaan oloon se vaan vaikuttaa, vauva kyllä ottaa, minkä tarvitsee :)

Kivuliaista supistuksista oli joku kysellyt. Niitä tulee muutama päivässä, ei nyt mitään apua-tasoisia, mutta selvästi jomottavia kuitenkin. Ihan normaalia kuulemma näillä viikoilla, kunhan pysyvät satunnaisina eivätkä muutu säännöllisiksi. Silloin pitäisi soitella synnärille. Juuri viime neuvolassa kysyin terkkarilta.

(.) Jäätävä väsymys |O Vaikka nukkuu sen kymmenen tuntia ja ihan hyviä unia, niin silti tuntuu, ettei riitä. Josko se olisi tuosta hemoglobiinista kiinni...

Meillä muuten mies haluaisi jo pakata sairaalakassia :D Tiedä vaan sitten, milloin sitä tekisi? Vähän tuntuu vielä aikaiselta...

Branwen ja Sissi 33+3
 
Hei pitkästä aikaa! En ole ehtinyt vielä kaikkea lukea, eli terveisiä tasapuolisesti kaikille.

Täällä palataan kahden viikon lomalta Provencesta, hyvää teki vaikkei tietysti mahan ja elohopeakaksivuotiaan kanssa niin aktiivisesti pääse retkeilemään jne. kuin aikoinaan aikuisten esken. Olimme vuokranneet mahtavan talon maaseudulta, siellä oli paitsi kaikki elämää helpottavat mukavuudet, myos uima-altaan reunalla ja viini- ja laventelipelloilla tekemistä taaperolle.

Pakko hehkuttaa ihanaa kotiinpaluuyllätystä: paikallinen verotoimisto oli muistanut muhkealla veronpalautuksella (menimme viime vuonna naimisiin ja siihen liittyvä verohelpotus tuli sitten nyt), ja paikallinen "kela" äitiysavustuksella. Eli kerrankin ei ole tili lomalta tullessa tyhjänä, pikemminkin päinvastoin! Riensin heti nettiin tilaamaan vauvalle tällaisen hoitolaukun jota olen himoinnut
Kaverilla on samanmerkkinen, olivat vauvan kanssa lomalla meidän kanssa ja pääsin hypistelemään tuota, hieno on. Mulla on nimittäin mennyt ekan lapsen kanssa jo rikki kaksi kolmenkympin nailonista hoitolaukkua, jospa tuo nyt kestäisi, ja lisäksi on niin kivan näköinen (menee miehenkin olkapäällä ihan man bagistä). Seliseli. Siis: sekosin ja laitoin 113 euroa hoitolaukkuun ! :D
 
Hyvä sunnuntain alku: Lapset riidelleet koko aamupäivän! :stick: Pikkusisko sai isoveljen silmäkulmankin punaiseksi kun nakkasi lelukannun silmään! Mä tulen lievästi sanottuna hulluksi!

Tänään onkin sitten rv 30+0 POKS!
 
Heipparallaa!!

Aika ihanaa.. tuo mun mies sai mut pitkästä aikaa eilen illalla raahautmaan ulos panacodin voimalla :) Käytiin kaveri pariskunnan kanssa Iguanassa syömässä ja sen jälkeen mentiin oluthuone Kaislaan (mamma tietenkin joi vaan vettä :LOL:). Mutta voi helvetti.. Sain niinkun sellaset myötähäpeät, että.. meinasin kesken illan lähteä ovet paukkuen kotiin.. Mä tietty olin join alkoholittomia ja tää kaveri pariskunta joi silleen sivistyneesti muutamat, mutta sitten toi mun "rakas ihana höpönassu" veti lärvit!!! :headwall: Ja siis kun se välillä käyttäytyy kun mikäkin kakara kun se on kännissä.. Onneksi kuitenkin jälkeen päin osasi anteeksi pyytää ja sanoi kyllä, että häpeää käytöstään.. :)
 
Mahan laskeutumisesta vaan sen verran, että kyllähän se voi jo laskeutua. Mulla on jo laskeutunut. Neuvolassa näin totesivat 2 viikkoa sitten. Mun vauva on ollut jo pitkän aikaa myös kääntyneenä. Taitaa syntyä ennen aikaisena. Polttoja ollut muutaman päivän, sellasta aaltoilevaa, alaselässä ja tooodella kovaa lantio ja nivuskipua. Mun äiti meinas, että hänellä oli smanlaiset supistukset avaavia. Pelottavaa. En olis näitä supistuksiksi uskonut?! :O Huomenna neuvola, kyselen sieltä lisää.

Toiveissa vaan oli, että vauva syntyis ainakin viikon yliaikaisena, meillä kun on tuo remontti kesken, niin en usko olevan kovin herkkua kahden lapsen kanssa ilman suihkua!

äitykkeliini, 32+6
 
kone tökkii, enkä saa jostain syystä kunnolla luettua nuita muutaman päivän takaisia juttuja tuolta! Joten enpä oikein taas tiedä, mikä meno mikä mekkala täällä on ollu...

Kovasti olette olleet halukkaita facebookiin siirtymään! Voisinpa minäkin sinne ehkä liittyä, melkein aina se kuitenkin auki, niin josko silloin ei tulisi tälläsiä, ettei ole moneen päivääb kerenny lukea kuulumisia ja sitten onkin ihan pihalla!?

ja kovasti paljon onnea, ensimmäisen "loka"vauvan syntymästä! kovasti minuakin kiinnostaa, kuinka teillä voidaan!? meille syntyi juuri vuosi sitten serkku vkolla 29 ja kovin oli rankka alku, mutta nyt kaikki hyvin ja reipas lapsi on! :)

Vieläkö jaksatte samalla tavalla hoitaa kotihommia!? Meille mies eilen jutteli, että hän sitten siivoaa loppu ajan, etten edes pölyhuiskaan "saa" tarttua! Ja tänään hoiti ihanasti pyykkihommat puolestani, kerroin vaan aamulla, että kuivaushuoneessa on kuivat ja koneessa kuivumista vaille olevat. Niin ei tarvinnut toiseen kertaan vihjata, vaan ukko lähti hoitamaan homman kuntoon! :)

Mitenkäs teilllä muilla nuiden seksi hommien kanssa?? Vieläkö tekee mieli, onko mies vielä halukas... meillä on kyllä niin, että itse olisin valmis vaikka koko ajan, mutta mies ilmeisesti vähän arastelee kasvanutta mahaa ja sitä kun vauvan liikkeet näkyy jo uloskin! Vaikkakaan, kertaakaan ei ole mahasta mitään kuulunut, kesken kaiken! Ja lähes kaikki vielä onnistuukin! Nyt vaan mietityttää, kun eilisen jälkeen tuli maha aikasta kipeäksi ja alapäätäkin jomotti oikein kunnolla, sekä tuikki silleen ikävästi... että pitääkö tässä alkaa selibaatissa elelemään loppuaika!? :(

Tänne on myös muuttanut oikein kunnon raivotar!!:mad: tänään oon vaan suuttunut ehkä kymmenen kertaa miehelle ja kymmenen kertaa pojalle ja jälkeen päin niin paha mieli, kun ei kuitenkaan oikeasti ole ollut kunnon syytä!! Tulistuin ja itkupotkut otin mm. kun mies ei osannut oikeaan järjestykseen laittaa astianpesukoneesta säilytyskippoja sekä kun ei samalla sekunnilla tullut koneelle katsomaan kuvia vaunuista joista oon kiinnostunut, vaan kehtasi makkarissa treenata illan keikkaa varten biisejä kuntoon!!

OOOH, POKSPOKSPOKS, 30+0
 
Kotityöt Meillä tuppaa menemään niin että vaikka mies on sanonut että mun pitäis löysätä kotiöiden kanssa niin en osaa olla tekemättä mitään. Tuppaan touhuamaan siis koko ajan jotain vaikka ei mikään pakko olis. :D Mitään muuta haittaa ei tuosta touhuamisesta ole ollut paitsi että jos ihan koko ajan olen jaloillani niin johan särkee selkää ja jalkoja sen jälkeen ja ehkäpä muutamat harkkasupistuksetkin sieltä tulevat.

Seksi
Meillä on seksiä vaikeuttanut nyt viime aikoina mun toistuvat hiivatulehdukset. Lähes koko ajan vaivaa. Mutta ei terkkari/lääkäri oikein osannut sanoa siihen muuta kun että yritetään hoitaa puikoilla + rasvalla ja sitten pitää kiinnittää huomiota ruokavalioon. Helpottaa kuulemma sitten kun lapsi syntyy... No seksielämä ei ainakaan samaan aikaan helpotu. :D Mutta kyllä tässä nyt vielä mieli tekee seksiä silloin kun vaan pystyy ja muuten jaksaa. Esikoinen tuppaa viemään päivän aikana voimat niin että kun sen saa unille niin itsekin väsähtää.

Branwen kyseli harsoista. Mä luulen että mä tuun niitä ostamaan ainakin yhden paketin verran lisää. Esikoiselta on melkoiset pinot tuolla jemmassa, mutta edelleen käytetään harsoa mm. suun pyyhkimiseen ruokailun jälkeen ja joskus on uniharsonakin. Mutta ajattelin että hommaan tulokkaalle yhden paketin niitä lisää jos on samanlainen puklukone kuin isosiskonsa niin ne on koko ajan likaisena.

Huomenna poksuis sitten 30 viikkoa. Jospa se olis viimeiset täydet kympit mitkä poksahtais...

- Hapsiainen ja Lyllervo 29+6
 
Harsoja on meilläkin reippaasti, esikoinen puklaili melko lailla. Minäkin hain Eurokankaasta metritavarana esikisen aikaan, tuli halvemmaksi. Nyt en ole ostanut yhtään lisää, pakkauksessa tuli ne muutamat.

Seksi ai mikä? :ashamed: Kun ei tee oikein mieli, mulla on se ongelma ollut melkein koko raskausajan. Kuitenkin välillä on, mutta sen jälkeen mahaa kiristelee, supistaa, ja alapää menee kipeäksi. Yritäpä siinä sitten!

Täällä alkoi tänään äitiysloma :heart:

Nessu ja pieni 33+4
 
Täällä ollaan taas hetkellisesti sairaslomalla. Mies on töissä ja tyttö hoidossa joten ihanaa aikaa itsellemon nyt luvassa. Ens viikon puoleen väliin asti olis saikkua ja sit saa taas mennä kokeilemaan ja jos ei onnistu niin sit kirjottavat loppuun asti. Olis ihan kiva olla vielä töissä mutta jos ei niin sit ei.

Kenzielle jaksuja ja koita nauttia raskaudestakin:heart:

Seksistä: Meillä mies olis valmis ihan koko ajan:/ Mua kiinnostaa aina välillä, välillä ei ja välillä en vaan jaksa. Mies ymmärtää kyllä ja lähinnä vitsaillaan asiasta.

Kotityöt: Meillä normaalielämäntilanteessa tehdään kotityöt yhdessä ja mies kyllä tekee jos mä en pysty. Ongelma on vaan se että kun me nyt rakennetaan ja mies on koko ajan raksalla niin ne kotityöt jää kyllä mulle ja välillä saa sitten kärsiä kun on liikaa huhkinut. Mies sanoo että anna olla että älä nyt rasita itteäs mutta ei täällä sikolätissä pysty olemaan. Mulla vielä jotenki raskaana ollessa alkaa ärsyttää jos on sotkusta ja haluun että on siistiä ja puhdasta.

Vaipoista: Esikoiselle kokeiltiin Liberoa, Muumeja ja Pampersia ja nuo pampersit on ollut parhaita. Istu parhaiten likalle. Muumeista tuli kaikki läpi jstain suuaukosta ja Liberoista on aina takapuoli ollut näppylöillä ja punottanut. Nyt kun on enää yöllä vaippa niin ollaan osteltu mitä sattuu merkkejä, nyt taitaa itseasiassa olla paketti Liberoa kaapissa. Yövaippa on ollut nyt parin viikon ajan kuiva melkein joka aamu niin mietin että josko rupeis jättää senkin pois. Vauvalle meinaan ostaa Pamperseja heti alkuun kun ne on hyväksi havaittu. Jos ei sitten käy niin kokeillaan jotain muuta. Moni on sanonut että pojille on sopinut paremmin Liberot ja tytöille Pampersit....En sitten tiedä.

Niin joo ja tervetuloa uusille:wave:

Omaa napaa: Täällä vauva painaa tuonne alas niin että tekee välillä kipeetä. Supistelee jonkun verran ja selkä vihottele. Heti kun tekee vähänki jotain ylimäärästä niin sen tuntee heti selkäkipuna. Väsymys vaivaa myös ja illat on melko tuskaa ton villin esikoisen kanssa. Nyt on tullut kuvioihin myös liitoskivut, välillä vihloo niin että ja tuntuu kuin puukolla väännettäis. Toikin vaikuttaa ilmenevän jos on oikein huhkinut jotain tai on tosi väsynyt.

Jaa-a, jospa sitä siivoilis tässä vähän ja sit pitää käydä raksalla vähän mittailemassa jotta saadaan tilattua keittiö ym. kiintokalusteet sekä kaakelit:D

Matilda ja pikkuvauva 30+1
 
Hellou!

Kotitöistä, mä olen ne aina hoitanut, ja hoidan edelleen. Ihan ruuanlaitosta pyykkeihin, mitään ei isännän tartte tehdä, asia olisi tietenkin eri jos olisin töissä: silloin toki hoidettaisiin molemmat, mutta nyt lasken sen mun hommaksi kun kotona olen. Hyvin olen jaksanut tehdä, mutta nyt huomaa et esim. lastenhuoneen siivous, tavaroiden poimiminen lattialta käy voimille. Onneksi meillä tytöt siivoaa hyvin itsekin jo, ja auttavat mua viemään roskia, pyyhkimään pölyjä jne. Tykkäävät siivota :D Musta 7 ja 6vee on jo ihan hyvä tietää että kotona pitää olla toisinaan apuna ja että roskat viedään kun mennään ulos jne.

Seksi, mä olen aina ollut kauhean aktiivinen (nyt puhutaan useista kerroista per päivä:ashamed:) ja kyllä halut ovat edelleen kotona :D Vielä vähän pahemmat kuin normaalisti, joten mies saa kyllä olla hätistämässä mua kimpustaan. 6 pvän työviikot kun tuppaa sitä väsyttämään aika usein, mut aina mä sen ympäri puhun :D Silloin en kyl edes yritä kun jos illalla menee kainaloon ja toinen sanoo et onpa mukavaa kun oot JUST siinä tollai... Se on vähän niinku vihje mulle et nyt ukkoa väsyttää kyllä ihan liikaa:LOL:. Toisinaan mä kyllä herätän sitä keskellä yötäkin "touhuilemaan":ashamed: oonko rasittava:LOL: Mut eipä se ole valittanut:whistle:
sanoi se kerran et TAASKO niin tietty hormoonihuuruissa sitten otin sen itseeni ja seuraavana iltana ku se teki aloitetta ni sanoin et ai nyt sit sopii herralle että enpä taida viittiä... mut sekin on niin hyvä kyl ympäripuhumaan :D:cool::LOL:

Harsoista, esikoisella oli refluksivaivaa, ja harsoja ja vaatteita KULUI... saattoi pulauttaa 30 kertaa tunnissa :O Kuopus taas oli halkiolapsi, ja varoiteltiin pulauttamisista, mutta se ei sit juurikaan kyllä... harsoja siis reilusti ostan, josko tämäkin sattuu olemaan kaari-pulauttelija.

(.)
Mua ahistaa kun tää kävely alkaa olla niin vaikeeta.
kävelen lasten kans eskariin ja kouluun aamulla ja vihloo kyllä kovasti. tukiliivi auttanut vähän mutta huh huh :/ Missä on mun juoksu/lenkki ja urheilukunto|O? Joten, ihanaa on aikanaan päästä mahasta eroonkin että pystyy taas toivottavasti kivutta kulkemaan..

Tänään olin kilpirauhaskontrollissa, huomenna saa varmaan tuloksia soitella.

T:Neiti81+Kihuli 31+0 POKS!!!!
 
Kotitöistä teemme sen mukaan kumpi niihin kykenee. Itse teen epäsäännöllistä vuorotyötä ja välillä pitkiäkin vuoroja, mies on niinä päivinä vastuussa ruuanlaitosta, siivouksesta, lasten nukuttamisista ym. Kun itse olen vapaalla niin käytän yleensä aikani kotitöiden tekemiseen, enkä ole siitä mitään numeroa tehnyt koskaan. Se tekee joka ehtii :)
Nyt vatsan kanssa on hankalampaa siivoilla, selkää särkee ja supistelee jos vähänkin rasittaa itseään. Olen siis ottanut nyt rennosti ja teen kotihommat oman jaksamisen mukaan, esim istun sohvalla ja samalla imuroin :LOL:

Supistuksista mulla on ollut niitä jo pidemmän aikaa, välillä ne ovat jopa kivuliaita mutta ei onneksi mitään synnytyksen alkamiseen viittaavia. Mua supistelee useita kertoja päivässä, välillä rasituksen yhteydessä mutta yleensä ihan muuten vain..

Joku harmitteli mahdollista synnytyksen käynnistämistä mulla on aiheesta vain positiivisia kokemuksia. Mulla on käynnistetty kaksi synnytystä, esikoisen ja kuopuksen.
Esikoisen aikana oli tosiaan raskausmyrkytys ja käynnistyspäätös tehtiin sen vuoksi, synnytys kesti vain neljä tuntia. Kuopuksen synnytys taas käynnistettiin tuon aikaisemman syöksysynnytyksen vuoksi, kaikenkaikkiaan synnytys kesti reilu parisen tuntia. Ehdin saada spinaalipuudutuksen joka vei kaikki kivut pois, ponnistusvaihe kesti huikeat minuutin verran. Oli niin positiivinen kokemus tuo viimeinen synnytykseni että toivon tämän menevän saman kaavan mukaan. :)

minimuu ja poikanen 32+6
 
Kiinnostaisiko ketään tapaaminen Sellossa vielä tänään? Jotenkin kauhean synkkä ilma, eikä kuitenkaan jaksaisi kotonakaan olla. Voisi vaikka kahvitella tai käydä kirjaston leikkihuoneessa tms.

Voitaisiin tavata esim. klo 16.30 kirjaston leikkihuoneessa?

Muoks. Me mennään sinne joka tapauksessa, joten liittykää seuraan. Mä olen siellä tuon vuoden ikäisen vauhtihirmun kanssa. Vauhtihirmulla päällä sammarit ja sini-vihreä-valkoraitainen body.
 
Viimeksi muokattu:
Kiinnostaisiko ketään tapaaminen Sellossa vielä tänään? Jotenkin kauhean synkkä ilma, eikä kuitenkaan jaksaisi kotonakaan olla. Voisi vaikka kahvitella tai käydä kirjaston leikkihuoneessa tms.

Voitaisiin tavata esim. klo 16 kirjaston leikkihuoneessa?

Muoks. Me mennään sinne joka tapauksessa, joten liittykää seuraan. Mä olen siellä tuon vuoden ikäisen vauhtihirmun kanssa. Vauhtihirmulla päällä sammarit ja sini-valkoraitainen body.
Mä olen myös menossa tänään selloon asioille, mutta vasta myöhemmin, muuten olisin voinut tulla tervehtimään. :) Kuten jo aikaisemminkin sanoin niin ehdottomasti pitää käydä kahvittelemassa joku päivä, sellossa on parikin hyvää kahvilaa johon mennä lasten kanssa. Mulla lapsoset lähtee huomenna koulutielle joten jään yksin kotiin (saikulla siis olen) ja elämä tuntuu jatkossa varmaan tooosi tylsältä.. :snotty:
Juttu/kahvi/shoppailuseura tekee varmasti hyvää :saint:
 
^ en osaa tarkkaan sanoa, odottelen kun mies pääsee töistä. Mutta jos sulle esim ensviikolla sopii joku päivä niin tuolloin varmasti pääsen. Ja jos muitakin halukkaita on mukaan niin teretulemast! :wave:
 
Kotitöistä mä olen miehelle sanonut, että keittiö + pyykkikone/"pesutupa" on MUN reviiriäni ja sinne ei tungeta kuin äärimmäisessä hädässä. Eli mä laitan ruuan, tiskaan ja hoidan pyykit, mies on sitten autellut muuten siivoamisessa ja tollasissa muissa kotihommissa. (Nythän se ei oo antanut mun suunnilleen edes katsoa imuria, kun oli jostain lukenut et imurointi on pahaks raskaanaoleville. :D) Ja noi pihahommat on hoidettu yhdessä. :)

Seksi meillä on jännä tilanne, että yleensä mies tekee sen aloitteen ja saa mut innostumaan ja sitten alkaakin toppuuttelemaan. :headwall: Sillä on kova pelko, että vauva kärsii siitä jotenkin. No sitten mä rauhottelen sitä ja lopulta se tilanne kääntyykin niin, että mä joudun suostuttelemaan miestäni kun se on saanut mun himot heräämään. :D Sitten on myös niitä kertoja, kun mä alan ehdotella joskus ihan kummalliseen kellonaikaan (aamuyöllä useimiten) kun mies on vielä ihan unenpöpperössä ja kun se ei heti oo vehje tanassa niin mä sitten yleensä hermostun kun ei taaskaan kelpaa ja mä oon tällänen kauhee sotanorsu ja ja ja. Että hyvää huomenta vaan rakas. :headwall: :LOL:

Harsoja meillä on ihan järkyttävä määrä tuolla valmiina. Keväällä kun oli joku tarjous en nyt muista missä ideaparkin lastentarvikeliikkeessä niin tuli sitten sillon hamstrattua "muutama" paketti, kun aattelin että näitä nyt kuitenkin tarvii. :)

Kauheeta miten sitä on alkanut erakoitua tässä loppuraskauden aikana. Jotenkin ei vaan tee yhtään mieli nähdä ketään muita kun omaa miestä, koska kaikki ihmiset on kauheen raivostuttavia nykyään. (Ja itsehän olen täydellinen. :saint: ) Että hiukan on hermot kireellä kokoajan. Ehkä siis parempikin erakoitua, ettei suotta tule sanottua mitään mitä ei tarkota. :)

pipituuna & pikku-ukko 33+4. :heart:
 

Yhteistyössä