Lokakuun lapset 2013 <3 *maaliskuussa*

Itse olen töissä keskikokosessa yrityksessä eikä mua hävetä yhtään hyödyntää työpaikan etuja kuten sairaslomaa raskauden lopussa, 3 kk:n palkka äippäloman alussa ja kertyneet lomapäivät ja lomarahat :D. Yrityksessä liikkuu kuitenkin niin suuria rahoja ettei tää mun surkea palkka paljon siihen talouteen vaikuta. Pitää repiä joka sentti jonka irti saa :LOL:.
 
Millä sitä jaksaa odottaa 3 viikkoa siihen np-ultraan? Aika menee niin hitaasti kun on kotona eikä töissä |O Onneksi on melkein joka päivä jotain ohjelmaa ettei tarvitse kotona olla.

Kerroimme eilen avopuolison isälle ja hän tajusi vasta kolmannella kerralla kun sanoimme että meidän N:stä tulee isosisko. Vastaus oli ekoilla kerroilla vaan joo joo ja kolmannella kerralla meni sitten perille ja saatiin onnittelut :D

Padmerine & Pampula 8+3
 
  • Tykkää
Reactions: kääkkis82
Emskis: ehdottomasti pidät kiinni lakipykälistä ja eduistasi, et tee pätkääkään työtä ilman palkkaa ja unohdat nyt tuon syyllisyydentunteen. Etkä missään nimessä irtisanoudu. Piste.

Olen itse yrittäjä ja epämääräisen pitkällä hoitovapaalla vuodesta 2010. Superpitkien työpäivien ja -viikkojen jälkeen on ollut melkoisen rentoa olla kotona lasten kanssa. Herätään tosin aamulla jo 6-7 maissa, nukutaan päikkäreitä 2-3 tuntia heti lounaan päälle ja lapset menee nukkumaan illalla vaihtelevasti 19:30-21:00 välillä.

Töitä olen tehnyt nimellisesti tänä kolmen vuoden aikana, vanhempainloman aikaan sunnuntaisin, koska laki sallii sunnuntaityöt. Kukaan ei kuitenkaan määrää millaista palkkaa saa nostaa, joten sunnuntaityökään ei alenna äippärahan määrää. Saan yritykseni kautta myös luontoisetuja (auto ja puhelin), joten palkka on nimellisesti aika suuri.

Tässä valossa yksikään yrittäjä ei kyllä ole oikeutettu saarnaamaan yhdenkään äitiyslomalle jäävän naisen vuoksi, sillä yrittäjät saavat kyllä revittyä hyödyt siitä omasta firmasta niin halutessaan. Se työntekijähän sen rahan sinne firmaan yleensä tienaa. Ei se yrittäjäparka jää pelkälle näkkärille ja vedelle lomarahojen vuoksi. Niihin pitää lakisääteisesti varautua, satoi tai paistoi.

Ja sitäpaitsi, ne sun lapsethan on just niitä, jotka maksavat sen sun yrittäjäpomon eläkkeen sitten joskus. Että terveisiä vaan! :wave:

Mut tää onkin vain mun erittäin nöyrä mielipide, jollakin toisella yrittäjällä voi olla toisenlainen kanta asiaan. :LOL: Laki on kuitenkin kaikille sama.
 
joo kyllä sitä itekin miettii noita talous asioita ja miten muutenkin pärjään kun kolmas tulee. Meillä sillälailla suuria muutoksia täytyy tehdä, että auto menee toki uusiksi ja makuuhuoneitakin on tulevaisuutta ajatellen liian vähän, joten jossain kohtaa pitää laajentaa tai sitten muuttaa huonejakoja.. Ja onhan se kolmas sitten tossa mukana joka paikassa.. Nyt kun isompi kävelee ja on reipas niin pärjää ton kuopuksen kanssa, mutta sit kun vauva syntyy nii kuopuskin on vaan sen 1v ja 5kk joten ei voi laittaa kovin haastavia hommia vielä =) Miettiny paljon miten lähtemiset ja kauppareissut jatkossa menee.. No katsotaan mitä tuleman pitää.. Onneks kuopus jo kovasti kävelee puita pitkin, joten toivvottavasti lähtee heti alku kesästä viimeistään jo käveleen niin on jo "haka" sit syksyllä =D

Aamuheräämisistä, niin meillä herätään 6.00-7.15 aamuisin.. aika aikasin kutienkin vaikkei töihin olekaan menoa. Oon kyllä ihan sippi sitten illalla jo seiskan jälkeen.

Emskis Kyllä toi ilmanen työnteko mun korvaan kuulostaa suorastaan ihan älyttömälle! Miksi ihmeessä sä niin tekisit? Se että yrittäjä joutuu maksamaan lomarahat on vaan niitä kuluja joihin heidän on täytynyt valmistautua palkatessaan alaisia. Joutuvathan he maksamaan sairaslomat, juhlapyhät ym luvalliset poissaolot, joten minusta ihan syyttä nyt podet huonoa omaatuntoa siitä, että et palaa töihin syyskuussa. Se, että ilmoita asiasta työnantajalle mahdollisimman pian, niin saa jatkettua mahdollisen sijaisen sopimusta ja minusta sinun on ihan reilua mainita, että haluat mahdollisesti vielä lisää lapsia ja kaikki samaan syssyyn. Osaa sitten varautua useamman vuoden poissaoloon. Reiluus ja rehellisyys peliin. Ja sanot myös, ettet ole irtisanoutumassa mihinkään, vaan haluat palata työelämään takaisin lasten jälkeen..

Itse oon töissä pienessä yrityksessä, missä on omistajien lisäksi ainoastaan minä ja vissiin pari minun jälkeen palkattua työntekijää. Esikoista odottaessani kerroin jo viikolla 8 raskaudesta ja ottivat sen tosi hyvin. Pelästyivät aiheutuvia kuluja ensin, mutta selvitettyään asiaa ei sekään enää ollut suuri summa. Kovasti ovat kyselleet takaisin töihin, hommia kuulema olisi. Kuopuksen tullessa kuvioihin, kerroin myös jo alussa ja sanoin etten ole ainakaan kahteen vuoteen tulossa ja nyt meinasin np-ultran jälkeen mennä käymään töissä ja ilmoittamassa kolmannesta ja siitä, että siirtyy jälleen parilla vuodella töihin meno. Oon ajatelu palata töihin elokuussa 2015, jos vaan perbara kestää maksaa asuntolainaa kotihoidontukiajalla, muuten jos ei niin joudun töihin jo 2014 lopussa. Vauva on vasta 1v ja 2kk, mutta ei sillekään mitään voi..
 
Nyt tulee todella paljon omaa napaa:

Keskiviikkona koettiin täälllä hieman pelottavia hetkiä. Neljän jälkeen alkoi verinen vuoto, jota tuli puolen tunnin - tunnin aikana aikas reippaasti, jatkuen sen jälkeen tiputteluna. Soitin äippäpolille, josta sanoivat että jos menee kesken, menee kesken, mitään ei voida tehdä. Ja kehottivat olemana neuvolaan yhteydessä seuraavana päivänä.

Soitin seuraavana päivänä neuvolaan, mutta siellä ei ollu lääkäreitä paikalla (ilmeisesti koko viikkona), eivätkä neuvolan tädin saaneet/osanneet käyttää ultraa. Olisin saanut ajan perjantaille terveyskeskuksen lääkärille (jossa ei ultraa käytetä), joten kävin sitten eilen omalla kustannuksella yksityisellä ultrassa.

Voi sitä riemun määrää, kun heti huomasimme ultraajan kanssa kaverin heittävän kuperkeikkoja ja liikkuvan muutenkin paljon :D Kaikki oli siis hyvin suuresta vuotomäärästä riippumatta, ja vastasi nopeasti katsottuna viikoja edelleen. Ultraaja arveli vuodon johtuvan mahdollisesti istukan kiinnittymispaikasta (takana alhaalla), jolloin kohdun ja istukan kasvaessa olisi tullut "raapaisu" kohdun seinämään, josta verenvuoto olisi johtunut.

Mulle ihan sama mistä johtui, tärkeintä että osku on kunnossa :)

Tänään sitten soitettiin vielä neuvolasta, että verikokeissa on löytynyt vasta-aineita. Ei tullut yllätyksenä, esikoisestakin oli. Kun olis edes perinteistä rh-tyypin vasta-ainejuttua, mutta on jotain niin omituista, että ei tiedä neuvolantäti tai kätilötkään mistä on kyse, saati sitten neuvolalääkäri puhumattakaan netistä (tää ehkä korpee mua eniten, että Google ei autakaan). Ilmeisesti vain joku veritautien erikoislääkäri tietäis asiasta veripalvelun ihmisten lisäksi. No, uusiin verikokeisiin sitten pääsiäisen jälkeen.
 
  • Tykkää
Reactions: mymmeli87
Voi clearbrook kun teillä on ollut kauhunsekaiset hetket! Onneksi pääsit noin nopeasti ultraan kuitenkin ja että kaikki oli niin kuin pitikin. Oli varmasti kauheaa kokea tuollaista henkistä piinaa!
Toivottavasti vasta-aineetkin ovat ihan vaarattomia. Tuntuu varmasti aika pitkältä kun pitää odottaa pääsiäisen jälkeen, mutta yritä pitää mieli korkealla kuitenkin :hug:.
 
Misu78: Noista vasta-aineista ei pitäisi olla raskauden aikana mitään isompaa haittaa. Suurin haitta taitaa olla se, että joudun luultavasti ravaamaan verikokeissa kuukauden välein, ja multa kun ei meinaa saada verikokeita otettua (aikas pakoilevat ja syvällä olevat suonet). Synnytyksessä ja heti vastasyntyneenä voi tulla jotain, mutta niistä pitäis (kai) selvitä ihan jollain piikillä, kun tiedetään seurata tilannetta...
 
Hei kaikki rakkaat kanssa odottajat. Olempas pitänyt hiljaiseloa pitkään täällä kaksplussan puolella, mutta lueskelen kyllä kuuulumisia kokoajan.

Ensin ISO voimahali menetyksen kohdanneille:hug:
Tässä esikoista odottaessani pikkuhiljaa alan ymmärtää kuinka todella kamalaa oman pikkumatkaajan menetys voi olla.

Ihania hyviä uutisiakin tänne on mahtunut paljon ja tullut uusia odottajia, tervetuloa ja onnea :heart:

Tupakointi: Kuinka moni vielä polttaa, ja monta tupakkaa menee päivässä?
Ne ketkä on lopettaneet raskautumisen takia niin uskotteko että polttaminen jatkuu synnytyksen jälkeen?
Itse lopetin sattumalta jouluna. Ilman raskaussuunnitelmia, ihan muista terveydellisistä syistä, enkä usko että alotan polton synnytyksen jälkeen. Mutta mieli tekee miltei kokoajan, vaikka nikotiinistakin olen vieroittunut jo ajat sitten.

Unet: Onkohan olemassa jotain selitystä näille raskausajan unille? Moni sanoo näkevänsä seksiunia ja kaikenlaisia vauvaunia. Nuo vauvaunet varmaan ihan normaaleja mutta mihin nuo seksiunet perustuu? Lisääntyvään limakalvojen verenkiertoonko?
Itse oon aika usein heränny suoraan sanottuna aika saaneena vaikka sitä en normaalisti oikein tapahdu. Jotenki tulee olo että onkohan sitä paljonki voihkinu unissaan... :x :D
Ja nuo jokaöiset vauvaunet on niiiiiin maailman ihanimpia <3 Paitsi viimeyönä ekaa kertaa olin ihan oikean kakkavaipan kimpussa. :'D

Doppler ja sydänäänet: ÄLKÄÄ HUOLIKO jos niitä sydän ääniä ei kuulu! Minä itse olin tyhmä ja kaksi viikkoa (rv 8-9) niitä tuloksetta etsin ja sitten olin ihan hätää kärsimässä kun ei löytynyt ja soitin neuvolaan että voidaanko kuunnella sydänäänet. No onneksi sieltä sai sellaisen ajan ja itse asiassa just olen neuvolasta tulossa ja oikein vahvan jumputuksen n-täti sieltä löysikin. Eli turhaa hätäilin tuon asian suhteen.

No olikohan nää nyt tässä, mies heräs yötyöunilta niin meni ajatukset ihan sekaisin. :D

Lisa Maria Olen opiskelija, mutta nyt nautin melkein lomasta eli mulla on koulua 2 päivää viikossa. Joten herääminen menee jonnekin 12 aikaan... :S Jos saan töitä niin kunnon unirytmin opetteleminen tulee olemaan hanurista.

( . ) Mitäköhän mun omaan napaan nyt sit oikein kuuluu. No sydänääniä ja onnellista odotusta. Olen oireeton oikeestaan, ainuut tuntemukset on pissihätä, sekasin oleva maha ja hormonimyrskyt. Ja turvotuksesta johtuen oon siirtyny paksujen sukkahousujen linjalle. Farkut puristaa ikävästi :( Ja ruoka-asiat oon pistäny nyt kuntoon ettei turhia kiloja sit tulis. PUUROA aamuisin. :D omnom. Niin ja tulevan lapsen isä on maailman ihanin tällä hetkellä. Ei ole koskaan ennen ottanu minua ja minun tunteita näin paljon huomioon, jos möksähdän jostain ja usein turhasta niin on hetken päästä halimasssa ja pusuttelemassa huolet pois.

Päivityksiä NT ultra 25.03
Ja poikaolo

:heart: : Kirsikka ja nasukki 11+1

Ja sitten on aivan pakko jo aika vanhaan postaukseen kommentoida. Isän neuvolassa käynnistä. Ei nimittäin TODELLAKAAN ole isyyden mitta. Minulla on yksi hyvä kaveri joka kehuu että on hänen miehensä käynyt joka neuvolassa raskauden ja vauva-ajan. Mutta se onkin siinä miehessä AINUT kehun aihe, kaikki muut päivät juoksee millon metsällä millon ryyppäämässä ja millon töissä. Ei koskaa perheensä kanssa. Ja tämän takia kaverini välillä aika lähellä eroamassa miehestään. Siinä esimerkki. Ja niin, onko ne äidin jotka eivät välitä käydä neuvolassa sitten jotenki vähemmän ansainneet äityitensä. Olen varsin raivona koko tästä asiasta tällä hetkellä, sillä kihlattuni on tosi huono ikinään menemään mihinkään "virallisempaan" paikkaan. Johon hän luokittelee neuvolankin, eikä ole neuvolassakaan käynyt. Mutta entäs sitten, hän panostaa raskauteen uskomalla lujasti että meistä tulee lokakuussa perhe kun minä en siihen aina usko ja tekemällä minun olon maailman ihanimmaksi. Hänestä tulee varmasti parempi isä kuin monesta muusta vaikka ne olisikin käynyt neuvolassa. NIII!
Olen puhunut :)
 
Viimeksi muokattu:
Unet: Onkohan olemassa jotain selitystä näille raskausajan unille? Moni sanoo näkevänsä seksiunia ja kaikenlaisia vauvaunia. Nuo vauvaunet varmaan ihan normaaleja mutta mihin nuo seksiunet perustuu? Lisääntyvään limakalvojen verenkiertoonko?
Itse oon aika usein heränny suoraan sanottuna aika saaneena vaikka sitä en normaalisti oikein tapahdu. Jotenki tulee olo että onkohan sitä paljonki voihkinu unissaan... :x :D

Niin ja tulevan lapsen isä [/COLOR]on maailman ihanin tällä hetkellä. Ei ole koskaan ennen ottanu minua ja minun tunteita näin paljon huomioon, jos möksähdän jostain ja usein turhasta niin on hetken päästä halimasssa ja pusuttelemassa huolet pois.
Minä mietin yks aamu ihan samaa. Ihan hirveästi seksiunia nähty! Nooh, olen muutenkin aika aktiivinen seksin suhteen, ettei sinänsä ihme, mutta se että tosiaan nyt raskaana ollessa näen tooosi paljon panounia! Mies ei ainakaan ole sanonut mitään mahdollisista nautinnon äänistä :D Tosin on aika sikeäuninen kaveri.

Ja niin, onneksi täälläkin mies on tosi huomaavainen ja halipusut on ihan parasta terapiaa ainakin minun hormoonioikkuihin! Ainakin itselleni on tärkeää, kun mies antaa sitä huomiota :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: kirsikka92
Wimmi kannattaa soittaa neuvolaan ja pyyttää sairaslomaa jotta saat vähän levättyä. Tuo sun itkusuus ja ajatukset voi hyvinkin johtua ihan vaan väsymyksestäkin, sillonhan kaikki tuntuu paljon vaikeemmalta. Mulle tuputettiin taas neuvolassa sairaslomaa väsymyksen vuoksi, ei ole kuulemma hyvä olla väsynyt kun se vaikuttaa mielialaankin. Ensiviikolla ajattelin olla taas sen 3 päivää kotona. Jos vielä kerrot että mieliala on alhaalla ja jatkuvasti itkunen olo minkä vuoksi töissä olo raskasta, uskon että lääkäri kirjottaa sulle pitemmän loman. Kannattaa nyt levätä kunnolla jotta et saa raskausajan masennusta.
Mekin rakennetaan taloa ja tarkotus on myös että ennen vauvan syntymää päästäis muuttamaan! =)
 
:x Voi äiti tätä oloa. Ihan kuin ois jatkuvasti päällä se krapulan keinuttavaosio. Milloin tämä oikein loppuu???: /

Raskaudesta nauttiminen on kyllä kaukana. Esikoista odottaessa olin todella energinen ja hyvävointinen tämä on jotain järkkyä.

Katselin tänään mammavaatteita. Syyhyttäis ostaa jo jotain uutta ja telttoja, että saan pidettyä tämän salassa mahdollisimman pitkään.... ;)
 
Millamagia ihan samat ajatukset täälläkin, millon tää olo hellittää? Mulla onneks pahoinvointi jo aika paljon hellittäny mutta oon ihan hirveen väsyny...parhaiten jaksan aamupäivällä, mutta sitten alkaa tuskanen tie kohti iltaa. Iltasin pystyn oleen jalkeilla ja jotain pientä tekeen siinä 20-22 aikoihin, mutten menee sumussa tämä oleminen |O Aiemmissa raskauksissa pahoinvointi on ollut ohi siinä rv12 tienoilla mutta väsymys on loppunut vasta rv 17 - ja sinne on vielä matkaa...:whistle:

t. dita rv9+0
 
Listaa taas päivitelty.

Mulla alkaa pahoinvointi vähän hellittää jo. Eilen iski kuitenkin migreenin auraoire todella kummallisena: välkkyvä sahalaita tuli ensin normaalisti vaakasuorana, mutta alkoi sitten pyöriä ja jäi lopulta pystyyn näkökenttään. Ehdin laittaa miehelle tekstarin ja lapsille kannullisen mehua, ja sitten lähtikin näkö. Ei kokonaan, mutta se mihin yritti katsoa, hävisi kokonaan. Oli tosi kiva yrittää leikkiä lasten kanssa kun oli vähän rajoittunut olo :D. Onneksi mies ehti kotiin jo tunti tuosta, eikä migreeni sitten kuitenkaan mennyt säryksi asti. Pelkkä auraoire tällä kertaa.

Tänään 9+0.
 
icy
Huh, täällä on olo alkanut hiukan paranemaan, sain neuvolalääkäriltä pahoinvointiin lääkettä ja nyt ei oo jokatunti tarvinnut enää oksentaa joten jaksaa muutakin kuin nukkua. Tai no, onhan sitä pakko ollut jaksaa tuon esikoisen kanssa riehua, mutta on kyllä ollut vähän poissaolevaa touhua äidiltä :/ Sitä lääkettä sai ihan ilman reseptiä, Postafen nimistä, tiedoksi muillekin oksentajille että kannattaa kokeilla! :) meinasi jo laittaa meikäläisen tiputukseen kun oli päässyt kroppa kuivumaan, mutta sanoin sitten kokeilevani tuota ensin kun mieskin oli silloin töissä.

Postissakin tuli kutsu nt-ultraan 10.4., hirmu pitkä aika vielä! Onneks tässä on pojan 1-v synttäreiden järkkäämistä kohta luvassa niin josko se aikakin siitä kuluisi nopeasti :)

Tuo kiinalainen kalenteri näytti meille esikoisesta tyttöä ja kaikki muukin yrjöäminen, sormustestit ja olotilat viittasi tyttöön, mutta pieleen meni! Nyt lupailee poikaa että saas nähdä...Loppuun asti jännäillään kuitenkin :) Onko kukaan tehny sitä soodatestiä? En muista meinaan yhtään miten se meni :D
 
Emskis itse en menisi kesällä töihin ilman palkkaa. Silloin kun yrittäjäksi ryhtyy ja osakkaina tai työntekijöinä on nuoria naisihmisiä pitää ottaa huomioon sekin että he luultavasti äitiyslomia ja hoitovapaita pitävät. Sellaistahan se elämä on, sukupuuttoonhan tässä mentäis jos naiset alkaisivat pistämään työnteon lasten saannin edelle. Minusta on typerää jos työtoverisi tästä sinulle suuttuvat. Ilmoitat töihin raskaudestasi ja jos tilanne oikein tulehtuu niin mietit sitten äitiyslomalla mahdollisia uusia työkuvioita jos paluu tuntuu vaikealta. Mutta et kuitenkaan irtisanoudu ja heittäydy aivan tyhjänpäälle. Ei lasten saannista pidä potea huonoa omatuntoa! =)
 
icy: Meillä on np- ultra samana päivänä, jännää :heart: Mä aion tehdä huomen aamulla tuon sooda-testin. Ei se varmaan sen kummoisempi ollut, kuin että soodaa ja pissiä päälle, jos kuohuu: poika, jos ei kuohu/ tulee kuplia: tyttö :D

Mulla ollut myös aivan järkyttävä olo :x Aamupäivät on yleensä ihan ok, mutta puolenpäivän jälkeen se alkaa, pakko olisi laittaa jotain suuhun melkein jatkuvasti ja levätä : /

kääkkis ja sisu 8+5 ( 8+3)
 
Onpas täällä ollut hiljainen viikonloppu kirjoittelun suhteen!

Vauvaan liittyviä asioita tässä ollut, eli kerroin vanhemmilleni raskaudesta ja yhdelle hyvälle ystävälle. Hyvin kaikki suhtautuivat ja vaikka pelkäsin etukäteen että vanhemmilleni kertominen tuntuisi oudolta, niin se olikin yllättävän helppoa!

Eilen kokeilin elämäni ensimmäisiä mammavaatteita ja nyt kun niitä sain kokeiltua niin en otakaan enää pois! Ihanaa kun ei purista eikä kiristä tosta vyötäröstä! Olin siis yhdellä tutulla ja ostin häneltä niitä ja isot läjät vauvavaatteita/tarvikkeita käytettynä. Eilen kun tajusin mitä kaikkea vielä tarvitsen niin alkoi ahdistaa tuo järkyttävä rahanmeno... en aio edes uutena suurinta osaa ostaa mutta silti! Päädyin myös siihen, että en ota äitiyspakkausta. Otan sen rahana ja ostelen sitten sillä loppuja tarvikkeita. Toivon että vanhemmat tukevat hieman esim. vaunujen ostossa.

Tämänhetkisiä raskausoireita on pahoinvointi mikä pahenee iltaa kohden, aamut on parasta aikaa sen kanssa. Nenä on myös koko ajan tukossa ja nenästä tulee verta kun niistää, tätä ollut alusta asti. Nyt varmaan viimeisen viikon aikana on mahassa siinä ehkä munasarjojen kohdilla tuntut välillä pistävää kipua, säikyn sitä ihan todenteolla kun ehdin miettiä et onko keskenmeno! Rinnat ei ihmeellisen arat mut nännit oudon näköiset. Ja maha tietysti pyöreä ja turpoilee omia aikojaa, kävely tuntuu pahentavan turvotusta. Mites muilla? Erityisesti kiinnostaa onko muilla voimakkaita kipuja mahan alueella? Kestää siis hetken ja loppuu sitten kokonaan. Sen lisäksi on selkät kohdun kasvukivut jotka hieman kuukautiskipumaisia tai sellaisia, että tuntuu virtsarakossa sillai hassusti :)

Luna85 ja 9+6! Torstaina se np-ultra mitä odotan kun kuuta nousevaa!!!
 
Nyt tulee ihan pelkkää oma napaa... Eli täällä elellään ihan paniikissa. Perjantaina loppui yhtäkkiä pahoinvointi, lauantain jälkeen ei ole vatsaa nipistellyt ja tänäaamuna rinnat oli jo kosketettavissa, kun aikaisemmin on kaikki nuo oireet olleet todella vahvoja. Pelkään niin kamalasti pahinta... Mietin koko yön pääni puhki mitä voin tehdä, mutta neuvolassa ne tuskin mua ultraan ottaa tuon takia, joten täytyy varmaan huomenna heti aamusta soittaa jonnekin yksityiselle ja yrittää saada ultra-aika heti huomiselle. Mutta kamala olo ja tämä pelko ja paniikki on sietämätöntä!

Marjaana84 / 9+2
 
Viimeksi muokattu:
Marjaana voi hitto mikä tilanne sulla... :hug:

Soita nyt ihmeessä sinne neuvolaan jos suostuis siellä ultraamaan, sit jos ei onnistu niin yksityiselle. Yhdellä tutulla oli näillä viikoilla kans loppunu oireet ku sienään ja se oli hädissään marssinu neuvolaan heti aamusta ja ilmoittanut ettei lähde pois ennen ku joku kattoo ultralla tilanteen. Hänen tapauksessaan oli väärä hälytys, eli kaikki oli masussa ihan hyvin, oireet vaan jostain syystä pitivät muutaman päivän tauon. Mut voi toi ikäväkin tulos olla :( Oon peukut ja varpaat pystyssä et olis väärä hälytys sulla, tää on ihan kamalaa.
 
Marjaana ite olin viimeviikolla muutaman päivän sairaslomalla kun olo oli tosi huono. Sen jälkeen mulla loppu oireet yhtäkkiä lähes kokonaan, ei oksettanut, pysty syömään melkeinpä mitä vain ja väsymys katos. Itekin vähän huolestuin. Muutaman päivän tuota oireettomuutta kesti, mutta kun palasin takasin töihin palasi väsymys toden teolla takasin, pahoinvointiakin tuli taas mutta lievempänä. Neuvolakäynnillä mainitsin asiasta ja terkka oli sitä mieltä että mun sairasloma autto hälventämään oireita. Ens viikolla pidän taas muutamia päiviä sairaslomaa, neuvolasta sitä mulle tuputtivat kun kerroin että väsynyt olen. :)
 
Hei kaikki lokakuisten odottajat!

Haluaisin liittyä teidän joukkoonne. Olen 33-vuotias kolmen pojan äiti ja nyt neljättä lasta ilmeisesti odotellaan. Laskettu aika on omien laskujen mukaan 24.10.2013, neuvola ensi viikolla josko silloin tarkentuisi. Synnyttämään menen Lohjan sairaalaan.

Ihan alkuun oli todella epävarma olo kun oireita ei tuntunut olevan. Nyt on viikon verran päivittäin ollut ällötystä, väsymyksen lisäksi. Turvotusta, ilmavaivoja ja paineen tunnetta on myös, joten onhan noita oireita nyt.

~susanna~
 
Heippa! =)

Ultrasin tänään töissä. Oli pakko ihan vähän vaan kurkistaa, onko siellä elämää, koska pahoinvointi on hävinnyt liki olemattomiin. Siellä pikkuinen teki kuperkeikkoja ja huitoi ja heilutteli ihan innoissaan! :) :heart:Mulla nyt kuitenkin on varattuna varhaisultraan aika tiistaille ihan vaan siksi, että saan tarkennettua laskettua aikaa. Epäilen vähän että saattaisin olla pidemmällä. Tänään omien laskujen mukaan siis 9+0.
 
Marjaana, toivottavasti kaikki on hyvin! Kyllähän ne oireet jossain vaiheessa monilla vähenee selkeästi ja melko yllättäenkin kai, vaikka raskaus jatkuisi ihan normaalisti. Kun keho tottuu hormoneihin ja ehkä vauvan voimia vievin kehitysvaihe on ohi (vai mikä lie syynä..). Mutta kyllä se aina huolestuttaa. Itselläkin on pari kertaa tullut pieni pelästys, kun on tuntunut, että oireet on hävinneet, mutta kyllä kasvojen näppylät on pysynyt ja väsymys ja öllötys tulleet takaisin, niin en ole sitten ehtinyt pahemmin huolestua. Toivottavasti sinullakaan ei ole kyse mistään ikävästä!!

Luna mulla on erilaisia vatsatuntemuksia, mutta ei ehkä viiltävää pitempää kipua. Aivastaessa esimerkiksi tuntuu usein viiltävä hetki, salilla juoksumatolla ihan kävellessä mahaa painostaa inhottavasti ja joskus jotenkin pinkistää.

Nenä on muuten tukossa täälläkin. Joka aamu hirveän kuivaa kokkaretta nenä täynnä :/ Ja sitten kun niistäminen vielä yököttää, niin hauskaa on ;)

Meillä on np-ultra ensi keskiviikkona, ja on alkanut juuri hiukan jännittää. Voi kun toivon, että saadaan sieltä hyviä uutisia. Täällä otetaan se verikoe vasta ultran kanssa samana päivänä, eli ultrassa kuullaan vain turvotus, seulan tulokset tulee kotiin. Tuskaa kyllä odottaa niitä. :/ Ja kun meinattiin sitten vasta kertoa tutuillekin, niin siksikin ois kyllä kiva jo kuulla, kuinka tuolla kulkee. Vaikka eihän siinä ultrassa nyt kaikkea tietenkään nähdä.

Kirsikka, mahtavaa, että mies huomioi sua noin, kun aluksi tuntui hiukan hankalalta teidän tilanne! Kyllä se sieltä pikkuhiljaa.. :D

Voi Zoelle, toivottavasti sulla nyt pahoinvointi ja migreenit ja muut helpottaisi!!

Mulla muuten on aamut hankalimpia, ja iltapäivällä-illalla maistuu ruoka ja elämä paljon paremmin. Mutta tajuton väsymys iskee sitten ihan yhtäkkiä joskus 22-23 ja sitten ei pysty juuri ruokapöytäänkään käymään, kun on pakko päästä pitkälleen.

Millamagia ja Luna, mäkin rupesin teidän esimerkistä tilaamaan jo mammahousuja, kun housut on ruvenneet kiristämään, vaikka paino on raskauden alusta pudonnut reilut 2kiloa. Ei meinaa mitkään tuntua enää mukavalta.

Nyt tarvii lähteä, ennen kuin se järkky väsymys kaataa taas.. :D

Nimia 11+0, keskiviikon ultraa jännittäen
 
huomenta ja hyvää viikon alotusta!

Tällä viikolla taitaa aika monella jo olla ultra.. jännä viikko tulossa.. =) Täällä joku kyseli noista kivuista, niin kannattaa selata sivuja taakse päin, kun asiasta on keskusteltu jo varmaan kolmeen-neljään otteeseen. Mutta edelleen sanoisin, että kaikki mikä ei ole sietämätöntä kipua tai ei tule puhdasta verta on normaalia raskauteen kuuluvaa kipuilua.

rv 12 alkanu täällä =) Mahtavaa.. 11+1 tänään ja tasan viikko ultraan.. se menee nopeesti! Hyvää viikkoa kaikille..
 
  • Tykkää
Reactions: Kesä81

Yhteistyössä