Lokakuun lapset 2013 <3 *Kesäkuussa*

Hei vaan kaikille taas ja tervetuloa uusille! Isot kiitokset uudesta pinosta myös :)

Viime viikolla oli neuvola ja sain raskaustodistuksen, nyt koitan päästä kärryille noista asioista. HUomaan muuten että ei ole minun vahvuuteni tämä lomakkeiden täyttö... piti ihan varata aika sieltä kelasta että tulee tunne et menee varmasti oikein. Tein muuten päätöksen etten mene sokerirasitukseen ainakaan tällä haavaa. Jos sitten myöhemmin tulee tarve tai olo että haluan mennä niin sitten menen. Koitan nyt vain vähentää sitä herkuttelua. Neuvolassa sydänäänten kuunteleminen oli vähintäänkin haastavaa, kakaralla oli pippalot menossa ja vauhti päällä!

Äitiyspakkausta en ota vaikka esikoinen on tulossa. Suurin ongelmani on pakkauksessa olevat värit, inhoan ruskeaa ja oranssia ja muutenkin koko pakkaus on masentavansävyinen minun silmiini. Olen saanut lähipiiristä paljon vauvanvaatteita ja luotan että niillä pärjätään.

Herkuttelen. Tosin koitan vähentää kuten jo sanoin.

Eilen illalla huomasin peilistä pallomahaa katsellessani, että minulle on tullut linea negra navasta alaspäin. Meillähän sukupuolta ei tiedetä kun kakru ei sitä paljastanut yrityksistä huolimatta, kiinnostaisi miten muiden viivat ja tieto sukupuolesta menevät. Malliltaan mahani on poikamaha.

Järkyttävä ajatella, että vauva on täysiaikainen 14.5 viikon kuluttua, justhan mä vasta plussasin!?

Luna ja mysteeriotus 22+3
 
  • Tykkää
Reactions: kääkkis82
Eikös sen linea negran sanota loppuvan napaan jos odottaa poikaa, ja jatkuvan ylemmäs, jos odottaa tyttöä? Vai muistanko väärin? En jaksais nyt googlettaa. :) Mulla ei muistaakseni ole ollut erityistä viivaa edellisessä odotuksessa koska mulla on haalea viiva alavatsassa aina, olin raskaana tai en. En tiedä mistä johtuu mutta olen kyllä kuullut että muillakin on.

Äitiyspakkauksesta vielä, meillä oli kans 2009 esikoisen aikana karseita värejä pakkauksessa, vielä kauheampia kuin mitä nyt on, nyt oli aika moderneja loppujen lopuksi mutta silloin oli niin ruman oranssia ja pissankeltaista jne.. :D Mutta tuli niitäkin vaan käytettyä kun aina oli vaatteet pyykissä. Meidän esikoinen oli varsinainen puklumasiina joten aina oli vaatteet likaisena eikä meinannut puhtaat riittää millään, joten tarpeeseen tuli ne rumat oranssitkin. :D Joten kaiken otan, mitä ilmaiseksi saan.

Mun vatsa on taas pienentynyt. Tää on niin hassua kun yhtenä päivänä se on niin iso että tuttavatkin kauhistelee ja itsellä on tukala olo ja vaikea hengittää. Toisena päivänä se on sitten melkein litteä, tai sellainen söpö pieni kumpu vain. Turvotustahan se on joka vatsan isoksi palloksi vetää, siksi pitää syömisten kanssa olla tarkkana ettei tule ahdistava ja kiristävä olo. Sokerirasituskin on edessä mutta sitä en hermoile, se menee niinkuin menee ja tulos on mikä on. Pääasia että lapsella on ja tulee olemaan kaikki hyvin. :)

Leijonamama ja Pikku Fisu 21+2
 
Hei vaan kaikille taas kerran ja tervetuloa uusille sekä kiitos uudesta pinosta. :)

Tulin POKSumaan rv 22+0<3 sekä kirjoittelemaan makean himostani. En voi käsittää miten tuo makean syönti on lähtenyt käsistä ja terkkari sanoi viime kerralla neuvolassa, että on hyvä välttää makeaa sekä että joudun menemään tässä jossain vaiheessa sinne sokerirasitustestiin. o_O' Koska painoindeksini on liian suuri. Omasta mielestäni olen oikein sopiva ollut, nyt kun masu on kasvanut, joskus on vaatekriisi vaatekaapilla kun mikään ei sovi tai näytä hyvältä mun päällä. Nooh, onneksi tästä palaudutaan vielä joskus sopusuhtaisiin mittoihin. :D Onneksi minulla on aikalailla ymmärtäväinen mies, joka lohduttaa kun hermot menee ja itku tulee asiassa kuin asiassa. Silloin tällöin on mies kysynyt, että miten voin seota nyt tollaisesta asiasta. :D Myöhemmin kun ajattelen niin nauran yksinäni syille mille olen ragennut ja itkenyt.

Juuh, sitten on noita liitoskipuja ollut jonkun verran, että en jaksa hulluna hillua ja lähtee joka paikkaan, joten olen pötkötellyt ja lueskellut kun kipuilu iskee. Mietin tuossa sen tukivyön hankkimista, jos se hiukan helpottaisi kävelyä ja kipuja, jotka siitä ajoittain aiheutuu.

Äitiyspakkausta en ole ottamassa vaikka esikoista odotamme, kun saan tätiltäni todennäköisesti kaikki tämän vuoden ä-pakkauksen vaatteet kun ne käyvät serkulleni pieneksi. Ja kaikkea muuta tavaraa varmaan saamme vanhemmiltani ja veikkaan, että anoppi on jotain jo pojalle neulonut ensi talveksi. :>

Hankintoja olemme tehneet jonkin verran. Tai siis minä olen tehnyt suurimman osan. Olen ostanut kirpparilta lähinnä vaatteita ja jonkusen sievän bodyn olen tilannut netistä. Hoitotason ostimme ystävältäni joskus jo maaliskuussa ja vaunut saimme toiselta ystävältäni ilman, kun heille oli jäänyt täysin käyttämättä kyseiset vaunut. Pinnasängyn on meille luvannut antaa ystäväperhe, kun heidän poikansa saa isojen poikien sängyn ensi syksynä. :) Ja tosiaan siltä tätiltäni ja vanhemmiltani saadaan kaikkea käyttötavaraa, mitä nyt tarvitsee ja loput olisi tarkoitus ostaa käytettynä, mutta jos ei löydy käytettynä, niin tilataan jostain suhteellisen halvasta paikasta. Tuo Lekmerin nettisivut vaikutti lupaavilta, että sieltä voi löytyä paljon kaikkea kivaa vauvalle. :> <3

-elwwis&pieni pojan palleroinen 22+0<3!-
 
Mulla oli linea negra kun poikaa odotin, ja se lähti ihan alhaalta ja ylsi tuonna palleaan asti. Tyttöä odottaessa sitä ei ollut, eikä ole nytkään. Vielähän ei siis tiedetä kumpi meille tulee, mutta jotenkin tämäkin asia saa mut tuntemaan enempi että tyttö ois tulossa ;)

Äitiyspakkausta oon miettiny. Mua ei ne värit oikeen kiinnosta, varsinkin jos on tyttö tulossa. Mun mielestä se on jotenkin niin poikavoittonen värimaailmaltaan. Mutta toisaalta sitten taas siinä sais sen oman fiiliksen kun niitä vaatteita hipistelee, ja se laatikko on aivan ylisulonen :heart: Esikoisesta sen pakkauksen otin, mutta toisesta en.
 
Tänään oli rakenneultra ja oikein huolella ultrasikin. Puolisen tuntia siinä taisi mennä, kun kaikki asiat kävi läpi. Kovin oli pikkuinen uneliaalla päällä, eikä juuri liikuskellut. Kaikki oli kuitenkin hyvin ja ultrasta jäi hyvä ja luottavainen fiilis. Lopuksi katsottiin sukupuoli ja poikalupaus saatiin. <3 Esikoinen on myös poika, joten tuntuu helpommalta, kun vaatteet ja kaikki lelut menee sitten uudellekin tulokkaalle. Ja tämän jälkeen meidän lapsiluku on sitten täynnä (ellei yllätyksiä tule :p ).

Äitiyspakkausta oon pähkäillyt, mutta päätynyt siihen, että en taida sitä ottaa tälle toiselle. Ostan sillä satasella just sen näköisiä vaatteita tai muita vauvajuttuja, mitä haluan tai mitä meiltä puuttuu. Uusia hankintoja en oo vielä tehnyt, mutta varmasti tulen joitakin uusia vaatteita tälle pienokaiselle ostamaan. Ne on niin söpöjä ja niitä on ihana ostella ja hypistellä. =)

Marni 20+2 ja boitsu
 
Viimeksi muokattu:
Minulla kävi makeiden suhteen, niin, että aluksi ällötti kaikki makea, sitten kun sairaalareissulla laihduin pari-kollme kiloa, niin sen jälkeen on jäätelö maistunut. Onneksi olen saanut itseäni niskasta kiinni, niin ettei jäätelöä kulu joka päivä. Sain muuten diagnoosinkin, nämä kivut on rotunda kipuja. Helpottaa jo paljon, kun sillä on nimi. =) Rakenneultrassa käytiin etuajassa, se yhdistettiin muuhun lääkärikäyntiin. Me saatiin tyttölupaus, oma olo siis sai varmistusta. (Olen jo vähän salaa ostanut jotain tyttöjen kamaa. ) Mansikat ja kirsikat odottavat ostajaansa, kunto on sen verran parantunut, että meinaan uskaltaa perjantaina torille.
 
  • Tykkää
Reactions: kääkkis82
POKS** 20+0!! Se ois puoliväli sitten, uskomattoman hienoa!

Oon ajatellut ottaa äitiyspakkauksen, koska sitä on vaan niin ihana hypistellä. Värit ei kyllä hirveesti nappaa muakaan, mutta se rahallinen vastine on niin vähäinen ja tulee niitä vaatteita kuitenkin käytettyä. Enkä oo hankkinut mitään, koska kaikki löytyy jo tytölle ja pojalle. Jotenkin syntymä tuntuu vielä niin kaukaiselta, varmaan paria viikkoa ennen synnytystä käydään hakee sänky vintiltä.

Tyttö/poikamerkkeistä, mulla on molemmista ja taas tästäkin ns. poikamaha, mutta mun kohdalla ainakin se on ruumiinrakenteesta kiinni. Ja tyttö siis tulossa nyt. Nyt on myös tuo linea negra napaan asti eli poika merkki ja tais olla alhainen sykekin, mutta metsään menee nuo arviot.

Maha on pullahtanut kunnolla esiin, siis todella kunnolla, ihan yhtä äkkiä, järkyttävän iso!! Herkut maistuu ihan liikaa, joka päivä syön, äsken söin just Tuplan ja lakumattoa. Joka päivä herkuttelen että voipi tulla neuvolassa vaa'an lukema silmille heinäkuussa. Ajatelkaa, mulla oli viimeks neuvola maaliskuussa ja nyt seuraava heinäkuussa. Ei hirveen usein :)

Huomenna on rakenneultra aamusta, ihanaa! Vauva liikkuu tosi paljon, muljahtelee ja potkii, ja vaikka on istukka edessä, ihan hyvin liikkeet tuntuu. Kipuja on ollut jonkin verran, liitoskipuja ja sit vaan oo mahaan koskenut, mikä lie.

On ollut ihanan lämmintä, nautin siitä tosi paljon, haluisin vaan olla ulkona!

Viola ja sintti, tasan 20+0
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: kääkkis82
Rakenneultrassa tänään käyty kuulemassa hienoja uutisia: Meille tulee POIKA joten poikalupauksen voi merkitä :heart: Kaikki oli hienosti ja paino nyt 380g. Kovin rauhallinen oli ja tykkäsi vain kökötellä käsi poskella :heart: Istukka oli siirtynyt kohdunsuulta takaseinämään, joten nyt sekään ei enää stressaa :)

linea negra:sta en osaa sanoa, kun esikoisen jälkeen on ollut tuo sektiohaava juuri siinä kohdassa : / Jotenkin on kyllä sellainen muistikuva, että olisi tuosta edellisestä pojasta tullut ihan ylös saakka, vielä ei näy mitään.

kääkkis ja sisu 20+4
 
  • Tykkää
Reactions: Nimia ja Luna85
Kääkkikselle ja Marnille onnea poikalupauksesta! Tiedot päivitetty.

Etusivun listasta kysymys: haluaako joku välttämättä että nuo ultraustiedot on tuolla listassa? Eli noi päivämäärät että kenellä on ultra minäkin päivänä? Mun mielestä se on vähän turha ja lista on jotenkin älyttömän pitkä ja vaikeasti käsiteltävä muutenkin, niin haluaisin karsia noi ultraustiedot pois. Vai kokeeko joku nuo tarpeellisiksi? Kertokaahan näkemyksenne.

Tänne ei kuulu uutta, sairasloma jatkuu vielä huomisen mutta vointi on ihan hyvä.

Lastenvaunuja olen alkanut etsimään, jos jostain löytyisi halvat käytetyt. Vaikeaa tuntuu olevan... Meillä on kyllä vanhat vielä varastossa ja ne olisi muuten täysin priimat, mutta aurinko on polttanut vaunujen ratasosan kankaat pilalle ja ne on oikeasti tosi ruman väriset, niin päätettiin sitten ostaa uudet. Periaatteessa voisi ostaa sen pelkän ratasosan uusiksi mutta oli sen verran kallista, että samalla voisi koittaa löytää sitten toiset käytetyt ja pitää nuo kirjavaksi palaneet vaikka terassivaunuina.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: kääkkis82
Onnea ihanista ultrakuulumisista kaikille! :heart:

Mun mielestä etusivulla ei tarvi olla nuita neuvola ja ultra aikoja :)

Vaunut pitäs meidänkin ostaa, kun myytiin edelliset. Oon vaan niin ronkeli että en halua muita ku valkoset, ja niissä pitäs olla ainaki heittoaisa. Ja vieläpä edulliset kaikenlisäksi.

POKS 20+0 Hurjaa että ollaan jo puolivälissä. Enpä ois uskonu vuoden takasen keskenmenon sekä puolivuotta sitten olleen kohdunulkosen jälkeen pääseväni tänne asti. Vielähän tässä on matkaa jälellä, mutta jospa tämä vauva meille terveenä suotas :)
 
Pakko tulla heti hehkuttamaan, äsken oli ultra ja kaikki oli hyvin ja vauva niin älyttömän ihana!! Tosi pitkät jalat oli neidillä, potki koko ajan, oikein maha heilahti :) Tosi onnellinen olo tuli, kiva kätilö oli ja vauva vaan niin mahdottoman ihana! Jotenkin taas tää raskaus konkretisoitui et kohta meillä on oikeesti pieni vauva. En malttas oottaa (vaikka kesästä nautinkin ja täällä Stadikalla loikoilen).

Mielettömän hyvä fiilis!!

Viola ja täydellinen sintti 20+1
 
Onnea kaikile hyvistä ultrakuulumisista :)

Ja ItuH, tervetuloa :)
Lapsia tosiaan tullee erilaisiin elämäntilanteisiin ja perheisiin. Ei tämä omakaan tilanne ole mitenkään ihanteellinen, mutta niilä mennään mitä on. Ei siis ole pitkä suhe takana ja toisaalta mies ei ikinä olis lapsia halunnu ees.. Ja minun niitä ei olis pitäny ollenkaan saahakkaan, takana siis 10 vuojen lapsettomuus edellisen miehen kans. Minun ja ukon tilanne on hieman epäselevä, katellaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ollaan nyt kuiten yhesä, mutta jatkosta ei voi tietää. Ei siis asuta yhesä. Pojan elämäsä meinaa kans olla mukana ihan kunnola. Joten ei muuta ku aika näyttää.. (Tuo on yks niistä lauseista, mitä olen alakanu inhoammaan ihan toen teola :kieh: )

Ei minunkaan mielestä ultra/neuvola-aikoja tarvitte olla tuola etusivula. En ole kyllä kertaakaan niitä käyny sieltä kattomasa. Kaikki kuiten kertoo omansa täälä sitten niisä käytyyään jos tahtovat.

Herkuttelusta Niiiiiin syyllinen :ashamed: Melekeinpä joka päivä tullee jottain herkkua syötyä. Ei mitenkään isoja määriä (karkkipussi voi kestää viikon), mutta jottain kuiten. Pelekään sen takia narahtavani sokerirasituksesa.. Ja suurin himo on se, ah niin ihana, mutta kielletty salamiakki. Jospa nuo mansikoitten hinnat tuosta vähän alenis, niin yritän siirtää himoni niihin. On minusta nyt ihan törkiän kalliita!

(.) Tännään käyty neuvolasa. Rauta-arvot edelleen alakanttiin vaikka rautaa koko ajan syöny. Edelliselä kerrala oli 114 ja nyt 118. Tuplataan siis annostus ja katotaan auttaako asiaan. Paino on nyt koko raskauen aikana noussu sen 600g, ja tämä nousu on tapahtunu edellisen nlakäynnin jäläkeen. Sokerirasitukseen on nyt aika varattuna ja se hetki koittaa kahen viikon päästä, huh. En oota sitä toelakkaan.. Muksu oli vilikkaala päälä ja tätilä meinas olla sen takia vähän hankaluuksia saaha syänäänet kunnola kuuluviin. Kuulu vain kovia muksahuksia ku poika monotti menemään. Ja nyt on kans melekoset billeet tuola vattasa :LOL: Nyt sain raskaustodistuksen mukkaani ja paperit palakanlaskentaan ja kelale lähtee. Saas nähä kuin kauan sen äitityspakkauksen saamisseen mennee.
"Hieman" kyllä ärsyttää se, että pojan isän ei saa isyyspäivärahhaa jos piettää isyyslommaa. Siis sen takia ku ei asuta saman katon alla. Hän kuiten meinaa palion viettää aikaa minun tykönä ja osallistua tiiviisti pojan hoitoon, niin olis minun mielestä oikeus ja kohtuus, että hänki sais siihen oman hetkensä keskittyä kunnola. Tuskin kuitenkaan on mahollista / kannattavvaa piettää issyysloma palakattomana..

o873060 ja haba 22+0 POKS; POKS
 
Leijonamama Munkin puolesta sen pitkän listan voi poistaa. Ei ole kyllä koskaan tullut sitä katsottua.

Nyt lähden syömään jäätelöä. Rupesi niin tekemään mieli, kun tuosta herkuttelusta puhuttiin... :LOL:
 
Moikka,

Piti tulla silloin yhtenä iltana kirjoittelemaan enempi..mutta tulikin uni :D. Mulla maanantaina neuvola ja lääkäri..ihan kiva..kun on kuitenkin nyt ollut välillä ihme tuntemuksia..tai varmaankin jonkinlaisia supistuksia kun vähänkin tekee enempi jotain..niin hyvä päästä vähän juttelemaan..muuten kaikki mennyt hyvin.

Leijonamama munkin puolesta sen pitkän listan voi poistaa..täytyy myöntää että en ole sitä itsekkään seuraillut :)

Beibipupu 23+1..oonkohan jo viikoista sekaisin..hetki piti miettiä :D
 
Kiitoso o873060 ja joku muukin, kun rauhotteli tästä tilanteesta. Onhan se niin, että vauvoja saadaan, eikä hankita ja harvoin elämässä menee kaikki ihan suunnitelmien mukaan. Minullakin oli niin entisen miehen kanssa, ettei saatu lapsia vaikka yritettiin ja nyt kun ei yritetty uuden miehen kanssa ja olin luulossa, että lapsia ei minulle kauhean helposti tulisi, niin sitten olenkin raskaana. Mielestäni on tärkeää, että isä pysyy elämässä ja ottaa vastuuta, vaikka parisuhde ei kestäisikään. Eikä sitä tosiaan tiedä miten vauva vaikuttaa suhteeseen, jos ei aikaisempia vielä ole.

Me ostettiin tänään lisää vaatteita ja tuntuu niin jännältä ja konkreettiselta järjestellä vauvanvaatteille kaapista tilaa ja miettiä mitä pitää hankkia. Vaikea uskoa, että joskus neljän kuukauden päästä vauva on maailmassa. Siihen on vielä niin pitkä aika, vaikka toisaalta tämä tähän asti kulunut raskaus on mennyt tosi nopeasti ja vieläkin joutuu todistelemaan itselleen, että tosiaan olen raskaana.

Käytettyjä vaunuja on tosiaan vaikea löytää. Minun silmääni ei vielä ole osunut tarpeksi hienoja, halpoja ja hyväkuntoisia, että olisin halunnut ne ostaa. Päätimme muuten ottaa äitiyspakkauksen rahana, en ole vieläkään varma oliko se hyvä päätös, mutta kuitenkin tehty. Koitamme saada sillä 140€ kaikki melkein samat asiat kuin äitiyspakkauksessakin, mutta käytettyinä ja tietysti sitä kautta ekologisempina ja oman maun mukaisina.

Kivoja kesäpäiviä kaikille! Nyt on ihanaa, kun raskaus ei vielä rasita liiaksi, ainakaan minulla, vaikka huomaan kyllä hengästyväni ja hikoilevani helpommin kuin ennen.

Niin ja minustakin ultralistan voi jättää pois, en itse ajatellut aikoja edes ilmoittaa, koska kummatkin ultrat on jo käyty.

-ItuH 22+1
 
Viimeksi muokattu:
Ultra- ja neuvola-ajat voi jättää mun puolesta pois, turhaa kuormittaa päivittäjää niillä kun ei niitä aikoja tule sieltä edes katteltua. Täällähän sitä käydään sitten jännittämässä tulevaa ultraa ja kertomassa kuulumiset =) Ja onnea meille kaikille kun ollaan saatu ilosia uutisia ultrista, toivonmukaan meille kaikille tulee terve vauva ja päästään elämään pikkuvauva-arkea ilman erityisiä huolia pienen terveydestä =)

Herkuttelua oon tosiaan yrittäny välttää jotta vauva ei kasva liikaa ja huomaan että aina kun puntarissa lukemat nousee, aiheuttaa se vähän tympeää oloakin, toki sitä raskausaikana kertyy, mutta olis ihan kiva jos pysyis jotenkin aisoissa. Cittarissa on ollut nyt myynnissä kokonaisia vesimelooneja 1€/kg hinnalla ja niitä on sitten tullut haettua ja syötyä pahempaan makeannälkään. Nyt tosin mies pyysi tuomaan kaupasta uutta Ingmanin Creamy lontoonlakritsi-jätskiä joten sitä pitää sitten tietenkin mennä myös maistamaanä (oli lukenu netistä että pitäis olla tosi hyvää...) :ashamed:
 
Voi Pullero! Täällä peukut ja varpaat pystyssä että olis jotenkin väärää hälytystä! Voi kun pikkuinen olis terve!

Etusivun ultra ja neuvola ajat pois vaan! Oon jo hetken ihmetelly mikä tarkoitus niillä on, kaikkihan me rampataan siellä jatkuvasti...

Pohdin täällä onko mulla samaa kun Lady_Vanillalla. Olin siis maanantain saikulla töistä, kun aamuyöllä alkoi koskemaan mahaan oikealle puolelle niin paljon, etten oikeasti pystynyt liikkumaan ja pari kyyneltäkin siinä taisin tirauttaa. Silloin kipu kesti monta tuntia ja soittelin Jorviinkin. Jorvissa olivat sitä mieltä, että kaikki ihan ok vauvan suhteen ja ohjasivat umpparin poissulkututkimuksiin omalle terkalle. No vihdoin eilen menin työterveyteen eikä mitään umppariin tai virtsikseen liittyvää löytyny. On siis ilmeisesti kysymys samantyylisestä asiasta kun sulla ja googlettamalla jokunen muukin valitellut samaa asiaa... Ilmeisesti joillakin vaan sattuu enemmän.

Mulla on alkanut tuo maha painamaan paljon ja tuntuu että napa räjähtää ihan just, tosi epämukava olo! Ja täähän ei tästä varmaan ainakaan helpota, että hyvää kesää vaan mullekin :D Ihanaa kuitenkin kun vauva pyörii mahassa! Ostettiin pari päivää sitten ensimmäinen virallinen tavara vauvalle, eli tuttipullo! Ärsyttää vaan kun en tiedä sitä sukupuolta niin väri on nyt sitten vaaleansininen: tyttö voi juoda vaaleansinisestä mutta poika ei vaaleanpunaisesta :)

Hyvää alkavaa viikonloppua kaikille!

Luna ja mysteeriotus 22+5
 
Pullerolle kovasti voimia pitkään ja raskaaseen odotukseen! Toivottavasti kaikki muuttuu vielä hyväksi. Onko kyseessä sellainen ongelma, jonka voi hoitaa esim. leikkauksella ja sitten kaikki on hyvin, vai voiko tuo olla merkki laajemmasta kehitysvammasta?

Omaan napaan ei tänäänkään uutta. Lapsen liikkeet näkyy jo ulospäin satunnaisesti, jos sattuu potkaisemaan sopivaan kohtaan. Ihan hauska kun maha nykii yhtäkkiä. :) Vielä en ole saanut miestä tai esikoista tuntemaan liikkeitä kun eivät malta odottaa tarpeeksi kärsivällisesti. No, ehtiihän sitä vielä, jonkun ajan päästä se vauva myllää siellä mahassa niin että kipeää tekee eikä vatsanahka meinaa riittää sen pönkäykseen. :)
 
Ikävä kuulla Pulleron huonoista uutisista, vaikka vielä ei tiedä millainen ongelma on kyseessä, voihan olla, että sen voi helpolla toimenpiteellä korjata tai sitten on ultrauksessa nähty jotain väärin. Ikävää, etteivät selittäneet tarkemmin, mitä se tarkoittaa. Voimia! Voin kuvitella, että piinaavaa odottaa koko kuukausi, että saa tietää lisää tilanteesta.

Meillä lapsen isä tunsi eilen ekaa kertaa vauvan liikkeet! En ole itsekkään tuntenut liikkeitä kovin pitkään, joten ajattelin, että vielä menisi viikkoja siihen, että muut voisivat tuntea ne. Eilen illalla ne kuitenkin tuntui ja oli kyllä ihmeellistä kun sai jakaa toisen kanssa ne. Mies joutui kyllä hetken odottamaan ja painamaan kädellä, ensin meinasi luovuttaa taas, koska ajatteli myös etteivät ne vieläkään tunnu, mutta sitten huudahti, että nyt tuntuu! Ja monta kertaa vauva potkaisi tai liikahti ja mies tunsi ne. Kannattaa vaan kärsivällisesti odotella ja kokeilla, uskoisin, että muillakin voi tässä vaiheessa tuntua, koska minulla istukkakin edessä, niin sekin varmaan vaientaa liikkeitä.
 
Pullero: :hug: Toivotaan, että on korjaantuva asia ja kaikki on hyvin. Voimia odotteluun :hug:

Mulla näkyi tänään ensimmäistä kertaa liikkeet ulospäin :) Ilmeisesti sisu liu´utti päätään tuossa navan seudulla. Muuten on niin rauhallinen, mutta iltapäivällä sai jotkut ihme hepulit :heart:

kääkkis rv 20+6
 
Terveppä terve kaikille ja uusille tervetuloa! :)


Eihän tässä meinaa millää ehtiä muistaa että tänneki pitäisi kuulumisia käydä kertomassa. Hirveesti mukamas hommaa vaikka oikeesti ei enää oo kun on saatu isoimmat häiden alta pois värkättyy. Tuli mieleeni siis että onko Teillä ajatuksia millaista ohjelmaa tanssin lisäksi voitaisi laittaa häihin? Jotka on siis heinäkuun puoli välissä joten ei mitään esiintyjää luultavasti ehdi saamaan enää, ollaan unohdettu koko asia ja nyt on sitten vähän kiire. :D

Itse asiaan sitten, olot ei ole olleet kummempia, ultrassa käyty 29.5 ja poika olis tulossa siis, taisin tämän mainita jo toukokuun pinossa. :) ensi viikolla oliski sitten neuvolaa, kela asioista ja joistain muista jutuista. Mies on tulossa mukaan, en vaan ymmärrä miksi mutta siinähän tulee :D
Maha se kasvaa vaan, mittailin mittanauhalla yks päivä ja ympärysmitta oli jo 101cm! :O mitat otettiin illalla ennen nukkumaan menoa, ja tänää mittailtiin vielä uudestaan niin nälkäsenä se on 99cm eli 2cm tulee kun syö x) hauskaa seurattavaa kuinka toi kasvaa ja vertaa sitten siihen normaaliin.

Poju potkii ja elämäi, onneks nukkuu yöt edes jotenki et saan iteki nukuttuu vaikka joka aamu arkisin varsinki voisin jäädä sänkyyn makaamaan ja nukkua muutaman tunnin lisää..

linea negra on mullaki, tissien alapuolelta napaan saakka, ei mun mielestä jatku navan alapuolelle enää mutta en sano mitään kun en itse näe eikä meillä ole vielä kunnon peiliä..

äitiyspakkauksen meinaan ottaa, siinä vaan ei kuuleman mukaan tänä vuonna oo kovin paljon vastasyntyneelle mitään.. Täytyy siis ostella pikku vaatteita tai ottaa sitten tutuilta jos sattuu joillain vielä olemaan. :)

Kiitos leijonamamma uudesta pinosta!
pullerolle paljon voimia ja halauksia odotukseen, toivottavasti kyse on vain siitä että lääkäri on nähnyt väärin tai on korjaantuva sitten. :)

Addoda & minimies 21+4
 
Uskaltaudun vihoin kirjottamaan tänne. ahkerasti olen lueskellut mutten vielä ole kirjottanut...

21 vuotias nainen jolle tulossa esikoinen. Laskettu aika 16.10, 1. lapsi, hys, tyttölupaus .Olo on jo nyt todella valtava. Kuinkahan isoksi tässä vielä kasvaakaan... Liikkeet tuntunut jo muutaman viikon ja päivä päivältä ne alkaa voimistua ja jopa mieheni on tuntenut ne päältä päin. Myös koirat on muutamaan otteeseen säikähtänyt kun maha on yhtäkkiä potkaissut päähän.

Herkuttelusta oli puhetta, karkki, jätski ja sipsit on vaan niiiiiiin hyviä ettei niitä voi vastustaa. Joka päivä tulee jonkin verran jotain herkuteltua, kuitenkin paino on koko ajan laskussa (lievästi olen ylipainoinen) joten ei ainakaan liikaa ilmeisesti ole tullut syötyä... Sokerit oli ensimmäisessä sokerirasituksessa erinomaiset joten senkään puolesta ei kamalaa stressiä asian suhteen ole...

Äitiyspakkauksen aijon ottaa vaikkei värimaailma mitenkään silmää hivelekkään. Onneksi on ihania mummoja jotka on jo noin jäåtesäkillisen shoppailut pientä ja vähän isompaa. Sukulaiset on säilytellyt pinnasänkyjä ja kaukaloita joten muuta hankittavaa ei jääkkään kun vaunut. Osaako kukaan suositella mitään hyviä ja kukkarolle suotuisia vaunuja ?

Työmotivaatiosta ei ole kyllä tietoakaan.. Olen baaritarjoilija ja ne hommat multa kiellettiin jo viikolla 14. Vähän on kyllä ikävä oman työhön takaisin mutta ei voi mitään. Nyt sitten pääsin tutun kioskille sijaistamaan kesälomaa ja olen täällä syksyyn asti kunnes sitten jään äitiyslomalle. Yhtään ei kyllä huvittais, mielummin tekisin jotain ihan muuta, vaikka shoppailisin vauvalle kaikkea ihanaa <3

Kamalasti olisi kaikkea tekemistä mutta kun ei vaan huvita tehdä yhtään mitään. Ennen syksyä olisi vielä tarkoitus muuttaa mutta saa nähdä löytyykö ennen sitä asuntoa.. Nykyiseen tulossa julkisivuremonttia, putkiremonttia ja muuta sellaista, yritä siinä sitten nukuttaa vauvaa... Nyt täytyis aloittaa tavaroiden inventoiminen ja siivominen etä lähtiessä voi vaan pakata kamat kasseihin ja häipyä... Mutta jos ei yhtään huvita...?
 
Kiitos Leijonamama uudesta pinosta. Juu samaa mieltä, että ultra ja neuvolalista on melkoisen turha, ei ole tosiaan tullut katsottua koskaan...
Pullerolle voimia ja:hug: vaikeaan tilanteeseen. Toivotaan, että on väärä hälytys, tai korjattavissa. Tosi kurjaa :'( Mulla oli yksi tuttu jolla oli eka ultrassa niin paljon turvotusta joka puolella, että oli vaarana, että olis ollut jotakin tosi vakavaa, mutta mitään ei löytynyt. Silloin lueskelin noita RU kiinnijääneitä ja oliko se , että vain 3-5 %:lla seuloissa kiinnijääneistä on jotakin vakavaa. Toviotaan, että teillä ei löydy mitään...
Voimia myös o873060 ja ItuH vauvan odotukseen. Toisaalta tuo kuulostaa hyvälle, että pitkään odottanut vauvaa eikä ole tärpännyt ja nyt sitten. Itse uskon, että kaikella on joku tarkoitus ja mikä sen ihanampaa, pitkällä tähtäimellä, kuin oma lapsi. Mulla oli ekan lapsen kanssa vähän vastaava tilanne ja oli kyllä tosi stressaavaa odotusaika. Sitten olikin kaksi keskenmenoa, kun oikeasti yritettiin ja nyt onnellisesti yli puolen välin raskaana. Elämä on kyllä ihmeellistä... Kaikki ei tosiaankaan mene niin kuin oppikirjoissa.
Herkuttelustaihan hurjasti tulee mulla syötyä, ihan pelottaa ensi viikon neuvola, kuinka paljon painoa tullut, kun en ole itse jaksanut alkaa seurata...
Ensi viikon to tosiaan KELA neuvola ja vieläkin epäselvää otanko äitiyspakkauksen. Toisaalta ompelen itse niin paljon vaatteita, että voi olla turhaa ottaa. Toisaalta on se vaan niin ihana pakkaus :)
Mulla kans maha tuntuu jotenki raskaalta, tuntuu,e ttä on alkanut olla tiellä ja hurjan iso. Minkä kokoinen siitä vielä tuleekaan...
Heinis 21+ 4
 
Hei kaikille ja onnittelut poika ja tyttölupauksista:heart: pullerolle voimia odotteluun :hug:

Itse kävin viimeviikolla neuvolassa josta sain raskaustodistuksen ja heti innoissani menin kelan sivuille tekemään kaikki hakemukset.Äitiysavustuksen otimme pakkauksena kun on se muillekkin lapsillle otettu.Ja minusta se on vaan aina niin huippu ihana saada.Pikkiriikkisiä vaatteita en juurikaan aijo ostaa ku meillä ei esim 50senttisillä vaatteilla oo tehnyt mitään ku meidän vauvat ollu kaikki niin pitkiä.Muutamia 56senttisiä aijon hankkia ja sitten enempi 62 jotka menee paljon kauemmin.

Hemoglobiini mulla oli noussut ilman rautaa??? ja olin kyllä ihan ihmeissäni ku yleensä oon joutunut syömään rautaa jo aika alussa ja sitten ei maha ookkaan enään toiminut juurikaan.No oon kyllä onnellinen jos ei rautaa tarvis alottaa ollenkaan.Kai tuo monivitamiini on sitten niin hyvä ku siinä on sitä rautaakin että mulla on se hemoglobiini silläkin pysyny kurissa.

Paino oli noussut jo 5kg mutta kuulemma sais mulla nousta jopa 15kg joten en siis ota stressiä vaan nautin ruuasta ihan rauhassa=) Ruoka onkin kyllä alkanut maistua alun pahonvoinnin jälkeen tosi hyvin.Harmi vaan että ne herkutkin maistuu,mutta en oo niistäkään ottanut paineita ku syön muuten paljon terveellistä ruokaa niin jäätelö hellepäivinä ei varmaan liian paha asia oo:D

Tajusin tuossa että jos se mun edellinen raskaus ei ois päättynyt alkion kuolemaan niin mulla ois ollut ihan vasta laskettu (5.6) ja kävimpä sitten kurkkimassa kesäkuun kullannuppujen juttuja ´ja siellähän oli jo moni saanutkin vauvan ja osa jäniitti synnytyksen lähenemistä.Voi että oli jännä lukea niitä juttuja ja miettiä että pian on syyskuu ja mekin aletaan synnyttää tai odottaa malttamattomana vauvan syntymää.Ja en siis tarkota että syyskuu ois ihan justiin mutta tää aika vaan näyttää menevän niin äkkiä että pian se sekin tulee.

Niin ja vaikka ihan liikuttuneena luin nuita kesäkuun kullannuppujen synnyttäneiden juttuja ja kävi mielessä että meilläkin ois jo vauva tai ois ihan just jos asiat ois mennyt toisin,niin en enään silti sure sitä päättynyttä raskautta.Näin oli vaan tarkotettu ja meille on tarkotettu juuri tämä vauva :heart: En oo ees muistanut enään että kesäkuussa ois pitänyt edellisen raskauden vauvan syntyä.Vaikka sillon tuntu että sydän särkyy niin kyllä tää uusi raskaus on parantanut haavat tai ainakin lieventänyt niitä. Edellisen raskauden päättymiselle en voinut mitään ja vauvahan saatto olla vaikka sairas jonka vuoksi raskaus keskeyty, mutta nyt oon vaan niin onnellinen että kaikki vaikuttas olevan tällä kertaa hyvin.

Huh huh tulipa sitä sekotettua päätä taas nuilla muistoilla,mutta nyt elellään tätä raskautta onnellisena ja nautitaan tämän vauvan mylläyksestä:heart:

Täytyy vissiin lähtä nuita penskoja paimentaan ku pojat meinaa taas olla vähän levottomia.Kohta pitäs nukkumaankin lähteä.Päivällä onkin ollut ohjelmaa kun käytiin uimahallissa ja sen jälkeen mummulassa.Viikon päästä lähetään viikon mökkireissulle ja voi että oon oottanut että pääsen sinne.

Saa nähä kuin siellä sitten tulee koti ikävä ku on järven vieressä ollessa melkonen vahtiminen nuissa neljässä muksussa:D Ja ensi kesänä pitääkin sitten vahtia viittä muksua=) Mietittiin muuten rannalla käydessä että jännä ku ens kesänä meillä on sitten taas pikkunen hiekansyöjä.Muistan muidenkin lappaneen hiekkaa siinä iässä ihan kunnolla suuhun jos on ollut siihen mahollisuus.Tytöt ilmottautu hiekansyöjän vahtijaksi,mutta luulen kyllä että jää meidän vanhempien vahittavaksi:LOL:

Mukavaa kesää kaikille ja koitan käydä kotona ollessa kirjottelemassa ja lukemassa myös muiden kuulumisia.

Rakkaudesta äiti rv.24+1 ja lokakuun prinsessa:heart:
 

Yhteistyössä