Tänään on jo rv 29+1<3, elikkäs eilen poksuttiin ja nyt vajaa viikko kolmenkympin rajapyykkiin! Apuva! Aika alkaa kohta loppumaan ja synnytys lähestyy ja saan pienen rakkauden paijattavaksi<3. Seuraavaksi on täysin omaa napaa ja ketutustekstiä, joka ei ole niin hirmuisen kaunista luettavaa.
Pari viikkoa sitten sokerirasituksessa oli kaksi poikkeavaa arvoa ja sen pohjalta diagnosoitiin raskausdiabetes. Tässä olen nyt muutaman viikon ajan mittaillut verensokereita joka toinen päivä ja tasan kaksi arvoa oli liian suuri ja tiedän kyllä miksi (liian suuri aanoskoko tai valkoinen jauho). Noh, tuossa diabeteshoitaja sitten soitti tiistaina ja alkoi puhumaan, että sun pitää pysyä sun dietissä. Olin silleen, että hetkonen "Missä ****n dietissä?!!!" (ARGH). Kun kävin siellä sairaalalla diabeteshoitajalla(nro1), hän ei maininnut mistään dietistä vaan sanoi, että kiinnittää huomiota annoskokoon ja jättää kaikki herkut pois. Sen ymmärsin ja sen tein ja syön nyt joka aterialla jotain salaattia ja marjoja, enkä käytä ollenkaan ruoan valmistamiseen voita ja sokeria. Tietysti olihan tuon kahden viikon aikana muutamia syntymäpäivä juhlia ja otin pienen palan kakkua, mutta lounaan tai päivällisen yhteydessä ja se EI nostanut verensokereita ollenkaan. Joten niin tämä hoitaja nro2 puhelimessa sanoi, että jos näitä rajan ylityksiä tulee enää yhtään joutuu hän miettimään lääkärin kanssa tiukempaa diettiä tai insuliinihoitoa minulle.
' Olin puhelimessa huuli pyöreänä, että "Onko oikeasti muutamasta arvosta kiinni tuollainen ja jos ei hiukan kokeile mikä ruoka se on se joka nostaa sokereita, miten sitä voi ikinä tietää olla välttämättä niitä ruokia?!!" Tuo ihana hoitaja nostatti taas enemmän mun verenpainetta kuin niitä sokereita prkl. Tässä sitten taas mittaillaan pari-kolme viikkoa ja yritetään olla syömättä mitään missä on yhtään sokereita ja hiilareita. Minua stressaa muutenkin joka risaus tässä prkleen elämässä, että ei enää kiinnostaisi kuunnella jonkun hoitajan moralisointia puhelimessa kuinka syödä. Ja ei varmaan hyvä ole vauvallekaan tuottaa tuollaisella ahdistusta. Onneksi mies on valmis tässäkin asiassa minua tukemaan ja aikoi hänkin jättää herkut pois.
Ja tästä päästään aiheeseen mielialan vaihtelut. Onko muillakin, ongelmana kiihtyä nollasta sataan sekuntin murto-osassa? Minulla nimittäin ainakin on. Tällä hetkellä en tule toimeen jälkeen jääneen pikkusiskoni kanssa ja en millään tasolla ymmärrä äitiäni, joka puolustaa sitä idioottia, joka ei ymmärrä mistään mitään kun ei ole opetettu ottamaan tekemisistään ja sanomisistaan minkäänlaista vastuuta, niinkun ikinä elämänsä aikana (häneltä ei vaadita sitä). Saan ketutushepulin aikaiseksi vaikka siitä kärpäsestä ja huumoria, ei löydy enää juuri ollenkaan minulta. Mikä on sitten taas syy kettuuntua ja olla surullinen jne. Päivittäin ketuttaa se kun ketuttaa. En oikeasti ymmärrä näitä tunteita ollenkaan ja sitten kun kukaan ei tajua, että miksi. Ja voi kiesus mä vihaan tyhmiä ihmisiä nykyään, joille ei riitä se rautalangasta vääntäminen vaan pitää sitä ratakiskoa käydä hakemassa, että ihminen älyää. Aah, niin helpottaa tämä avautuminen tänne ja toivon, että ketään ei haittaa..? Ja jos haittaa, niin saa toki mielipiteensä ilmaista. <3
Välillä tuntuu, että pääkoppa on ihan sekaisin ja ajatukset on sekaisin ja mikään ei ole hyvä mitenkään päin. Onneksi (Luojalle kiitos) minulla on avopuolisoni, joka tukee minua ja lohduttaa minua päivittäin, kun minulla on surkea olo. Ja onneksi minulla on muutama ihana ystävä, jotka eivät arvostele minua vaikka olen tällainen hormoonihirviö sanan kirjaimellisessa merkityksessä. <3 Avokkinikin on alkanut tässä pikku hiljaa kanssani rakentelemaan pesää ja laittelemaan paikkoja kuntoon. Hän kattelee silloin tällöin meille parempaa asuntoa ja etsii kirpparisivuilta halvalla vauvalle tarvikkeita, käy siis välillä kysymässä mitä me tarvitaan. ;3 Hän aloitti lomalla hiomaan siskoni vanhaa pinnasänkyä, jotta voin maalata sen meidän pojalle<3. Omalla tavallaan sitten on joka päivä onnellinen kun ajattelee, että on tuollainen mies ja ystäviä.
Liitos- ja nivuskivut ovat alkaneet vaivaamaan jonkun verran kävellessä ja kun nyt oikein yritän jaksaa RD:n takia päivittäin käydä kävelyllä pikkulenkkiä. Tukivyö on auttanut jonkin verran ja sitä tulee käytettyäkin aina kun lähtee johonkin liikenteeseen. Hirmuisen pitkiä lenkkejä en ole uskaltanut yksin lähteä hippasemaan, sillä silloin tällöin on tullut sen verran kivuliaita harjoitus supistuksia, että on pitänyt hidastaa todelliseen etanavauhtiin. Onneksi harkkasupparit ovat olleet sitten ohimeneviä, ettei ole tarvinnut soitella terkalle tai sairaalaan.
Nukkuminen öisin on ihan vauvasta kiinni. Joinakin iltoina kun tuonne sänkyyn pötkähtää, heti alkaa iltavilli/-jumppa toisella ja nukahtaminen on vaikeaa, mutta sitten kun hetkeksi toinen pieni rauhoittuu nukahdan melkein heti. Iltaisin olen muuten alkanut lukemaan ääneen vauvalle, jonkun sivun jotain kirjaa ja on kiva tietää, että vauva tunnistaa sitten ääneni kun syntyy. Olen myös silloin tällöin laittanut puhelimesta kuulumaan lempimusiikkiani ja laittanut luurin masun päälle. <3 Silloin halutessaan viimeistään saa kunnon potkusarjaa. Joskus jopa tuntuu, että pieni yrittää kaivaa käsillään tietään jo ulos tuolta. Tunne on mitä kutkuttavin ja muutaman kerran olen ääneen nauranut sängyssä kun pieni on hillunut oikein olan takaa. :'D
Joskus tosin on niitäkin hetkiä kun tuntuu, ettei jaksaisi enää olla raskaana. Onko muilla ollut miten paljon vastaavanlaisia tunteita? Varsinkin sen jälkeen tuntuu siltä, kun joku on kommentoinut, että ompas sinulla jo iso maha, kai sinulle on kaksoset ainakin sieltä tulossa. Joo niin ei ole kaksosia tulossa ja kappas niin sinullakin on iso maha (prkl). Mutta niin eihän kukaan kommentoi pahaa ajatellen vaan ihastellen. Serkkuni kyseli kovasti mummomme juhlissa, että millaista raskaana olo on ollut kun hän niin haluaa tietää kun hänelle on lapsikuume. Joo, sanoin suoraan, että valmistaudu kaikkeen muuhun kuin ihanan autuaaseen hekumalliseen tilaan. xD Nooh, on tämä sitten kumminkin aika ajoin ihan ihanaakin, mutta nyt on alkanut tuntumaan ja toivonkin,että aika vierähtäisi nopiaan sitten lokakuulle. <3
yana sydämmellisesti tervetuloa minunkin puolestani! Ihana kuulla, että odotat kaksosia. <3
-elwwis&pieni pojan palleroinen rv 29+1<3.-
Pari viikkoa sitten sokerirasituksessa oli kaksi poikkeavaa arvoa ja sen pohjalta diagnosoitiin raskausdiabetes. Tässä olen nyt muutaman viikon ajan mittaillut verensokereita joka toinen päivä ja tasan kaksi arvoa oli liian suuri ja tiedän kyllä miksi (liian suuri aanoskoko tai valkoinen jauho). Noh, tuossa diabeteshoitaja sitten soitti tiistaina ja alkoi puhumaan, että sun pitää pysyä sun dietissä. Olin silleen, että hetkonen "Missä ****n dietissä?!!!" (ARGH). Kun kävin siellä sairaalalla diabeteshoitajalla(nro1), hän ei maininnut mistään dietistä vaan sanoi, että kiinnittää huomiota annoskokoon ja jättää kaikki herkut pois. Sen ymmärsin ja sen tein ja syön nyt joka aterialla jotain salaattia ja marjoja, enkä käytä ollenkaan ruoan valmistamiseen voita ja sokeria. Tietysti olihan tuon kahden viikon aikana muutamia syntymäpäivä juhlia ja otin pienen palan kakkua, mutta lounaan tai päivällisen yhteydessä ja se EI nostanut verensokereita ollenkaan. Joten niin tämä hoitaja nro2 puhelimessa sanoi, että jos näitä rajan ylityksiä tulee enää yhtään joutuu hän miettimään lääkärin kanssa tiukempaa diettiä tai insuliinihoitoa minulle.
' Olin puhelimessa huuli pyöreänä, että "Onko oikeasti muutamasta arvosta kiinni tuollainen ja jos ei hiukan kokeile mikä ruoka se on se joka nostaa sokereita, miten sitä voi ikinä tietää olla välttämättä niitä ruokia?!!" Tuo ihana hoitaja nostatti taas enemmän mun verenpainetta kuin niitä sokereita prkl. Tässä sitten taas mittaillaan pari-kolme viikkoa ja yritetään olla syömättä mitään missä on yhtään sokereita ja hiilareita. Minua stressaa muutenkin joka risaus tässä prkleen elämässä, että ei enää kiinnostaisi kuunnella jonkun hoitajan moralisointia puhelimessa kuinka syödä. Ja ei varmaan hyvä ole vauvallekaan tuottaa tuollaisella ahdistusta. Onneksi mies on valmis tässäkin asiassa minua tukemaan ja aikoi hänkin jättää herkut pois. Ja tästä päästään aiheeseen mielialan vaihtelut. Onko muillakin, ongelmana kiihtyä nollasta sataan sekuntin murto-osassa? Minulla nimittäin ainakin on. Tällä hetkellä en tule toimeen jälkeen jääneen pikkusiskoni kanssa ja en millään tasolla ymmärrä äitiäni, joka puolustaa sitä idioottia, joka ei ymmärrä mistään mitään kun ei ole opetettu ottamaan tekemisistään ja sanomisistaan minkäänlaista vastuuta, niinkun ikinä elämänsä aikana (häneltä ei vaadita sitä). Saan ketutushepulin aikaiseksi vaikka siitä kärpäsestä ja huumoria, ei löydy enää juuri ollenkaan minulta. Mikä on sitten taas syy kettuuntua ja olla surullinen jne. Päivittäin ketuttaa se kun ketuttaa. En oikeasti ymmärrä näitä tunteita ollenkaan ja sitten kun kukaan ei tajua, että miksi. Ja voi kiesus mä vihaan tyhmiä ihmisiä nykyään, joille ei riitä se rautalangasta vääntäminen vaan pitää sitä ratakiskoa käydä hakemassa, että ihminen älyää. Aah, niin helpottaa tämä avautuminen tänne ja toivon, että ketään ei haittaa..? Ja jos haittaa, niin saa toki mielipiteensä ilmaista. <3
Välillä tuntuu, että pääkoppa on ihan sekaisin ja ajatukset on sekaisin ja mikään ei ole hyvä mitenkään päin. Onneksi (Luojalle kiitos) minulla on avopuolisoni, joka tukee minua ja lohduttaa minua päivittäin, kun minulla on surkea olo. Ja onneksi minulla on muutama ihana ystävä, jotka eivät arvostele minua vaikka olen tällainen hormoonihirviö sanan kirjaimellisessa merkityksessä. <3 Avokkinikin on alkanut tässä pikku hiljaa kanssani rakentelemaan pesää ja laittelemaan paikkoja kuntoon.
Hän kattelee silloin tällöin meille parempaa asuntoa ja etsii kirpparisivuilta halvalla vauvalle tarvikkeita, käy siis välillä kysymässä mitä me tarvitaan. ;3 Hän aloitti lomalla hiomaan siskoni vanhaa pinnasänkyä, jotta voin maalata sen meidän pojalle<3. Omalla tavallaan sitten on joka päivä onnellinen kun ajattelee, että on tuollainen mies ja ystäviä.Liitos- ja nivuskivut ovat alkaneet vaivaamaan jonkun verran kävellessä ja kun nyt oikein yritän jaksaa RD:n takia päivittäin käydä kävelyllä pikkulenkkiä. Tukivyö on auttanut jonkin verran ja sitä tulee käytettyäkin aina kun lähtee johonkin liikenteeseen. Hirmuisen pitkiä lenkkejä en ole uskaltanut yksin lähteä hippasemaan, sillä silloin tällöin on tullut sen verran kivuliaita harjoitus supistuksia, että on pitänyt hidastaa todelliseen etanavauhtiin. Onneksi harkkasupparit ovat olleet sitten ohimeneviä, ettei ole tarvinnut soitella terkalle tai sairaalaan.
Nukkuminen öisin on ihan vauvasta kiinni.
Joinakin iltoina kun tuonne sänkyyn pötkähtää, heti alkaa iltavilli/-jumppa toisella ja nukahtaminen on vaikeaa, mutta sitten kun hetkeksi toinen pieni rauhoittuu nukahdan melkein heti. Iltaisin olen muuten alkanut lukemaan ääneen vauvalle, jonkun sivun jotain kirjaa ja on kiva tietää, että vauva tunnistaa sitten ääneni kun syntyy. Olen myös silloin tällöin laittanut puhelimesta kuulumaan lempimusiikkiani ja laittanut luurin masun päälle. <3 Silloin halutessaan viimeistään saa kunnon potkusarjaa. Joskus jopa tuntuu, että pieni yrittää kaivaa käsillään tietään jo ulos tuolta. Tunne on mitä kutkuttavin ja muutaman kerran olen ääneen nauranut sängyssä kun pieni on hillunut oikein olan takaa. :'D Joskus tosin on niitäkin hetkiä kun tuntuu, ettei jaksaisi enää olla raskaana. Onko muilla ollut miten paljon vastaavanlaisia tunteita? Varsinkin sen jälkeen tuntuu siltä, kun joku on kommentoinut, että ompas sinulla jo iso maha, kai sinulle on kaksoset ainakin sieltä tulossa. Joo niin ei ole kaksosia tulossa ja kappas niin sinullakin on iso maha (prkl).
Mutta niin eihän kukaan kommentoi pahaa ajatellen vaan ihastellen. Serkkuni kyseli kovasti mummomme juhlissa, että millaista raskaana olo on ollut kun hän niin haluaa tietää kun hänelle on lapsikuume. Joo, sanoin suoraan, että valmistaudu kaikkeen muuhun kuin ihanan autuaaseen hekumalliseen tilaan. xD Nooh, on tämä sitten kumminkin aika ajoin ihan ihanaakin, mutta nyt on alkanut tuntumaan ja toivonkin,että aika vierähtäisi nopiaan sitten lokakuulle. <3yana sydämmellisesti tervetuloa minunkin puolestani!
Ihana kuulla, että odotat kaksosia. <3 -elwwis&pieni pojan palleroinen rv 29+1<3.-