Moikka,
tytto vetelee sikeita tossa viekussa akvaariossaan joten pistan naputellen teille synnytyskertomusta, kun ukkelini toi taman lapparini tanne sairaalaan (vahan huono omatunto koneella olemisesta mutta kylla vertaistukiryhmalle pitaa saada kertoa!).
Mulla alkoi ti paivana supistella ja limatulppa irtoilla (vahan tulppaa, paljon menkkamaista tummaa verta). Puolelta oin samana iltana supistusten valit olivat sen 5 minuuuttia mutta ne olivat myoskin aikas ok, eli pystyin niiden kanssa elamaan. Ukkeli hataili siita veresta ja pisti soittamaan kattarille. Sanoivat etta kandee suihkutella ja katsoa josko ne silla laantuisivat. Ei auttanut lammin suihku joten kavin herattamassa ukkelin ja lahettiin kattarille noin 1.00 yolla.
Pisivat mut sitten kayrille ja supistusten vali oli silloin 5-10 minuuuttia. Minkaannakoista avautumista ei ollut tapahtunut. Katilo pisti meidat viela kotiin ja sanoi etta kokeilkaahan nukkua silla tasta tama alkaa.
Mentiin kotiin ja ma pystyinkin yllattaen nukkumaan supistusten valissa, eli aina 5-10 patkissa. Supistusten aikaan nousin kylla olkkarin sohvalta lattialle ramppaamaan. Supistuksilla alkoi jo olla aika ikava voima.
Klo 9 alkoi pelottamaan etta supistukset vaan yltyvat ja automatka kupppaisilla mukulakivilla olisi ehka liikaa. Lahdettiin takas kattarille.
Siella otettiin meitit sisaan ja hoitsut improvisoivat meille huoneen katilojen yopymistilaan - osastolla oli aikamoinen kiirus sina aamuna. Kohdun kaula oli jo kypsynyt jonkin verran mutta avautumista ei ollut tapahtunut yhtaan.
Vahan ajan paasta meidat tultiin paastamaan siihen ihanaan huoneeseen jossa on kylpy, rentoutumista varten himmeat valot ja iso poyta jota voi muunnella eri asentoihin. Tassa huoneessa piti siis olla siihan asti kunnes tytto on ulkona.
Kun kello jo laheni kahta enka ollut auennut viela ollenkaan (ja tassa vaiheessa alkoi kylla uni maittaa ja ma torkahtelin istuessani sen ison pallon paalla nojaten pehmustettuun synnytyspoytaan), tuli taas Nathalie katiloni sanomaan, etta laakari oli sanonut etta pitaisi puhkasta kalvot jotta alkaisi tapahtumaan.
Lapseni paa oli kuitenkin jo niin alhaalla, etta katilo ei ollut ihan varma saiko kalvoja puhkastua koska paa otti heti vastaan. Tasta ei kuitenkaan mitaan seurannut ja ihanan katilon vuoro vaihtui.
Sitten vuoroon tuli Martina (tiukapipo). Kysyin uudelleen jo Nathalien lupaamaa kylpya ja Martina sanoi etta koska en kuulemma ole auki, en paase altaaseen. Hanen asenteensa oli koko ajan se etta tanne on tultu synnyttamaan - nyt pitais jo jotain tapahtua ja ihan turha ruikuttaa, ei se nyt niin paljon voi sattua.
Kello alkoi jo lahentya viitta eika minkaanlaista aukeamista olut tapahtunut jote Martina alkoi puhua tipan laittamisesta. Mua vahan hirvitti, koska supistukset olivat jo tosi kovia, mutta liian etaalla toisistaan (vielakin sen 5-7 min, eika 2-3 niinkuin olisi jo pitanyt olla), etta kuinka ihmeesa jaksan jos tippa aiheuttaa supistuksen voimistumisen entisestaan. Suomenkielinen kiroiluni pisti tiukkapiponkin hymyilemaan - oli toin pakko laskea sekaan myos muutama kansainvalinen F:lla alkavakin, vain hanta arsyttaakseni.
Paatin sitten kuitenkin, etta ei tasta mitaan tule muuten, ja voimat ehtyy, joten tippa laitettiin. Sitten paastiin tyhjentamaan suoli.
Meni tunti ja tippa oli aihettanut niin laheiset supparit niin kovina etten enaa kestanyt - sattui niin STANASTI ja ma olin ihan poikki. Olivat jo luvanneet etta epiduraalin saan heti kun pyydan ja loppujen lopuksi sitten paatin ottaa sen. Eniten mua hirvitti sen laitto ( kuvittelin vain pitkan neulan ja kuinka selkaranka ruksahtelee neulan mennessa sen lapi jne), mutta eihan se ollut ollenkaan kamalaa. En tuntenut mitaan ja ihana anestesialaakari (jota kehuin heti sanakarikseni ja sekos hanta hymyilytti) alkoi kyselemaan raakkasta suomenkielestani ja kotimaastani, joka tietysti rentoutti entisestaan.
Ihana lammon tunne ja rentous alkoi levita jalkoihin ja alle 10 minuutissa en enaa tuntenut kipua supistuksista ollenkaan.
Paatin nukkua vahan aikaa ja vain rentoilla. Mutaman tunnin paasta meidat tultiin siirtamaan pois siita ihanasta huoneesta koska joku muu tarvitsi kylpya. Meidat pantiin ukkelini kanssa pienempaan huoneeseen ja tunnelma oli edelleen hyva ja rento. Sita rentoutti entisestaan tieto siita etta Martinan vuoro oli vahtumassa ?
Sitten tuli taas ihana katilo Mieke vuoroon ja kysyi josko tunsin vielakan mitaan ja josko pitaisi lisata epiduraalia lahestyvaan ponnistusvaiheeseen. Paattettiinetta ei tarvitse ja kun klo 22.15 katsottiin tilanne uudelleen ja paikat olivat taysin auki, paastiin saliin. Tieto saliin siirtymisesta pisti liikkeelle kauhean tarinan - ihan kuin kylman horkassa vapisin: ma tapaan kohta tyttoni ensimmaista kertaa!
Sitten paastiin synnytyssaaliin jossa ihana synnytyslaakari, hollantilainen charmantti mies istuskeli ja vitsaili. Loppujen lopuksi ukkelini paasi myos auttamaan tyton ulos saattamisessa: han paasi tyontamaan pikkuisen pyllya mahani paalta samalla kun ponnistin. Tama siksi etta mukana ollut katilo ei saanut tyontaa koska oli itse raskaana. Nelja tikkia saatiin ja alle 30 minuuutissa tytto oli ulkona.
Nyt istuskelen "hotellihuoneessani", jossa palvelu pelaa. Tytto oli eilen menettanyt jo yli 200g painoaa joka on tietysti normaalia mutta hanen syntymapainonsa kun oli niin alhainen 2870 g, mua alkoi jo pelottamaan etta mitas jos se ei tasta parane eika maitoa tule ajallaan. Viime yona tissit kuitenkin tupsahtivat maitoa tayteen ja tytto sai jo 100g takas tahan aamuun mennessa.
Illalla vieraitten lahdettya mielen taytti kamala kaiho kun ukkelin piti lahtea kotiin koiruliinin luo (joka kuulemma etsii mua kaikkialta eika syo ollenkaan). Voi tata onnea! Tassa on kaikki mista voi vaan unelmoida ja tuntui etta haluisin vaan sulkeutua johonkin tyhjioon ukkelini ja tyttoni kanssa eika millaan muulla olisi enaa valia.
Sitten tata belgialaista puolta: meillapain tulee siis sukulaiset ja kumminkaimat heti sairaalaan kuin vaan mahdolista. Eilen oli ukkelin perheesta isansa ja sisaruksensa kylassa. Se meni kivasti. Sitten tupsahti vierailulle hanen kolleegansa jota hadin tuskin tunnen - olivat samalla kaytavalla kaymassa samana paivana syntyneen kummilapsensa luona ja huomasivat sattumalta nimikylttimme. Olil pakko menna ovelle sanomaan etta hei vaan, tassa vauva, mutta jos mahdolista, ottaisin taman rauhalisesti enka paasta teita huoneeseen istumaan (kahden pienen remuavan poikansa kanssa). Kaytin haikailemattomasti suomalaisuuttani hyvaksi ja sanoin etta suomessa vierailijat jattavat perheen sauhaan ensimmaisiksi paiviksi...ymmarsivat kaiketi kun asian rauhallisesti esitin..
Kuullemma olin jo kuuluisa toisella puolella sairaala - ukkelin veli vaimoineen oli eksynyt vaaralle puolella sairaala ja kysyessaan miten paasee maternity-osastolle, olivat sanoneet, etta se suomalaisnainen on siina kerroksessa, ja siina huoneessa. Olenpas eksoottinen!
Ja sitten tama neitini: pieni ja hiljainen lintunen. Han itkee vain ja ainoastaan sen hetken kun riisutaan aamulla ennen kylvetysta. Nalka on siina vaiheessa jo kova ja aitiinsa tulleena, hermot ei kesta nalkaisena. Muuten vauva seurailee muutaman minuutin paivassa toimintaamme epailevan nakoisena ja tuhisee tyytyvaisena unissaan. Pieni ketunpojan nakoinen prinsessani (koska silmansa ovat silla tavalla killissa ? )
Aikamoisen pitka kirjoitus! Pistan taman samalla printaten ja vauvan albumin valiin jotta hankin tietaa sitten mita kauheuksia on tullut koettua. Ei vaan, synnytyksestajai hyva mieli - varsinkin ponnistuksesta - ja ukkelini lasnaolo ja hata minun voinnistani liikutti myos kovasti.
ON: Suomen-mummi on matkalla lentokentalta tanne - kohta alkaa pillityssirkus. Onneks mummi on taalla apuna, niin paastaan jo huomenna kotin (normaalisti pitaisivat meita taalla maanantaihin).
Kysyttavaa olis taas vaikka kuinka mutta anna tilaa muidenkin kirjoituksille ?
Itun emo ja Unna (kunnioitettavat 2,5 pvaa)
Imetys ei meillä oikein suju kun on saanut sairaalassa pullosta eikä nyt malta sitten tissiä ottaa. Mä olen pumpannut maitoja ja aika vähän tarvii korviketta sen päälle antaa. Kokeiltiin sairaalassa rintakumin kanssa imetystä, mutta niiden kanssa ei rinta saa tarpeeksi stimulaatiota jotta poika sais ruokaa tarpeeksi. Menen ens viikolla hakemaan neuvoja imetystukiryhmästä, jos sittenkin saatais imetys vielä käyntiin.