*Lokakuun `09 Mahapyöriäiset Lokakuussa* *72 nyyttinsä saanutta ja 23 vielä kasvattaa masuaan!* (Vauvautuneet laittakaa tietonne yv:nä!!!)

Jospa minäkin tänne pitkästä aikaa kirjottaisin. Eli meillähän poika joutui olemaan sairaalassa melkein kaksi viikkoa ja torstaina saatiin hänet vihdoin ja viimein kotiin. Hän siis sai likaista lapsivettä keuhkoihinsa ja sitä jouduttiin hoitamaan tehokeinoin Lastenklinikalla ja kun sieltä päästiin niin meidän kaupunkin lastenosastolla jatkettiin tarkkailua viikon verran ja opeteltiin syömään. Poika on tosi jäntevä ja reipas :) Imetys ei meillä oikein suju kun on saanut sairaalassa pullosta eikä nyt malta sitten tissiä ottaa. Mä olen pumpannut maitoja ja aika vähän tarvii korviketta sen päälle antaa. Kokeiltiin sairaalassa rintakumin kanssa imetystä, mutta niiden kanssa ei rinta saa tarpeeksi stimulaatiota jotta poika sais ruokaa tarpeeksi. Menen ens viikolla hakemaan neuvoja imetystukiryhmästä, jos sittenkin saatais imetys vielä käyntiin.

Nämä pari ekaa yötä täällä kotona ovat menneet hyvin. Hän herättää yössä pari kertaa syömään ja sitten nukahtaa uudestaan heti. Näin päiväsaikaan tuntuu ilma kiertävän masussa enemmän ja on vähän levoton. Cuplatonia ollaan nyt annettu ja ehkä se on vähän auttanutkin.

Mä olen toipunut sektiosta tosi hyvin. Pelkästin etukäteen että miten pitkään mahtaa toipuminen tämmöisestä kestää, mutta mulla oli niin suuri huoli pojasta että alun kivut jäivät kyllä noteeraamatta sen kummemmin.

Aurinko paistaa niin nätisti että taidetaan lähteä ekaa kertaa vaunuilemaan!

Flora + poika 2vk1pv
 
Onnea Regent pojasta! :flower:

LinneB ja hemari
Täällä kans yks kohtalotoveri joka kärsii tuosta ihanasta hikoilusta :kieh:
Vaunulenkillekki ku lähtee niin ennen ku ovesta pääsee ulos niin selkä on märkänä :headwall: Ihanaa!

Ristiäisistä ja nimestä...
Me kesällä löydettiin sekä tytölle että pojalle nimet valmiiks.
Vähän on kumminki vielä hakusessa vielä, sitä ku koittaa just silleen kattoo että onko poika "nimensä näkönen" :)

santtu kyseli ristiäisten pitämisen ajankohdasta...
Mun käsittääkseni ne pitää piettää 2kk:n ikään mennessä tai sitten tuohon ikään mennessä pitää ilmottaa päivämäärä jollon ne pidetään jos halutaan vaikka myöhemmin pitää ne...

Meillä ristäiset pietään sitten varmaan joulukuun puoleen väliin mennessä ku tulee sillon se 2kk syntymästä...Mukava ku poika saa sitten jouluksi nimen, näin vähän ajattelin :D

Kummeista
Tuli meijän seurakunnalta kirje kastamisesta yms...
Ja arvatkaa mitä siellä luki... :eek:

"Kummien tulee olla konfirmoituja ja elämässä nuhteettomia evankelisluterilaista uskoa tunnustavan kirkon jäseniä. Ns. avoliitto ei vastaa Raamatun opetusta avioliitosta. Avoliitossa elävät eivät ole soveliaita kummeiksi"

Siis onko teilläki noin?
Sillon ku siskon esikoinen kastettiin niin kyllä mun toinen sisko ja sen avomies sen kummeiks "hyväksyttiin"
Kyseessä on tosin eri paikkakunnan seurakunta...


Mahoton muuten miten tuota pyykkiä tulee ku on vauva :D
Joka päivä saa pestä pyykkiä...

*Talvicci ja PikkuMurikka 2vko* :heart:
 
Moikka,
tytto vetelee sikeita tossa viekussa akvaariossaan joten pistan naputellen teille synnytyskertomusta, kun ukkelini toi taman lapparini tanne sairaalaan (vahan huono omatunto koneella olemisesta mutta kylla vertaistukiryhmalle pitaa saada kertoa!).
Mulla alkoi ti paivana supistella ja limatulppa irtoilla (vahan tulppaa, paljon menkkamaista tummaa verta). Puolelta oin samana iltana supistusten valit olivat sen 5 minuuuttia mutta ne olivat myoskin aikas ok, eli pystyin niiden kanssa elamaan. Ukkeli hataili siita veresta ja pisti soittamaan kattarille. Sanoivat etta kandee suihkutella ja katsoa josko ne silla laantuisivat. Ei auttanut lammin suihku joten kavin herattamassa ukkelin ja lahettiin kattarille noin 1.00 yolla.
Pisivat mut sitten kayrille ja supistusten vali oli silloin 5-10 minuuuttia. Minkaannakoista avautumista ei ollut tapahtunut. Katilo pisti meidat viela kotiin ja sanoi etta kokeilkaahan nukkua silla tasta tama alkaa.
Mentiin kotiin ja ma pystyinkin yllattaen nukkumaan supistusten valissa, eli aina 5-10 patkissa. Supistusten aikaan nousin kylla olkkarin sohvalta lattialle ramppaamaan. Supistuksilla alkoi jo olla aika ikava voima.
Klo 9 alkoi pelottamaan etta supistukset vaan yltyvat ja automatka kupppaisilla mukulakivilla olisi ehka liikaa. Lahdettiin takas kattarille.
Siella otettiin meitit sisaan ja hoitsut improvisoivat meille huoneen katilojen yopymistilaan - osastolla oli aikamoinen kiirus sina aamuna. Kohdun kaula oli jo kypsynyt jonkin verran mutta avautumista ei ollut tapahtunut yhtaan.
Vahan ajan paasta meidat tultiin paastamaan siihen ihanaan huoneeseen jossa on kylpy, rentoutumista varten himmeat valot ja iso poyta jota voi muunnella eri asentoihin. Tassa huoneessa piti siis olla siihan asti kunnes tytto on ulkona.
Kun kello jo laheni kahta enka ollut auennut viela ollenkaan (ja tassa vaiheessa alkoi kylla uni maittaa ja ma torkahtelin istuessani sen ison pallon paalla nojaten pehmustettuun synnytyspoytaan), tuli taas Nathalie katiloni sanomaan, etta laakari oli sanonut etta pitaisi puhkasta kalvot jotta alkaisi tapahtumaan.
Lapseni paa oli kuitenkin jo niin alhaalla, etta katilo ei ollut ihan varma saiko kalvoja puhkastua koska paa otti heti vastaan. Tasta ei kuitenkaan mitaan seurannut ja ihanan katilon vuoro vaihtui.
Sitten vuoroon tuli Martina (tiukapipo). Kysyin uudelleen jo Nathalien lupaamaa kylpya ja Martina sanoi etta koska en kuulemma ole auki, en paase altaaseen. Hanen asenteensa oli koko ajan se etta tanne on tultu synnyttamaan - nyt pitais jo jotain tapahtua ja ihan turha ruikuttaa, ei se nyt niin paljon voi sattua.
Kello alkoi jo lahentya viitta eika minkaanlaista aukeamista olut tapahtunut jote Martina alkoi puhua tipan laittamisesta. Mua vahan hirvitti, koska supistukset olivat jo tosi kovia, mutta liian etaalla toisistaan (vielakin sen 5-7 min, eika 2-3 niinkuin olisi jo pitanyt olla), etta kuinka ihmeesa jaksan jos tippa aiheuttaa supistuksen voimistumisen entisestaan. Suomenkielinen kiroiluni pisti tiukkapiponkin hymyilemaan - oli toin pakko laskea sekaan myos muutama kansainvalinen F:lla alkavakin, vain hanta arsyttaakseni.
Paatin sitten kuitenkin, etta ei tasta mitaan tule muuten, ja voimat ehtyy, joten tippa laitettiin. Sitten paastiin tyhjentamaan suoli.
Meni tunti ja tippa oli aihettanut niin laheiset supparit niin kovina etten enaa kestanyt - sattui niin STANASTI ja ma olin ihan poikki. Olivat jo luvanneet etta epiduraalin saan heti kun pyydan ja loppujen lopuksi sitten paatin ottaa sen. Eniten mua hirvitti sen laitto ( kuvittelin vain pitkan neulan ja kuinka selkaranka ruksahtelee neulan mennessa sen lapi jne), mutta eihan se ollut ollenkaan kamalaa. En tuntenut mitaan ja ihana anestesialaakari (jota kehuin heti sanakarikseni ja sekos hanta hymyilytti) alkoi kyselemaan raakkasta suomenkielestani ja kotimaastani, joka tietysti rentoutti entisestaan.
Ihana lammon tunne ja rentous alkoi levita jalkoihin ja alle 10 minuutissa en enaa tuntenut kipua supistuksista ollenkaan.
Paatin nukkua vahan aikaa ja vain rentoilla. Mutaman tunnin paasta meidat tultiin siirtamaan pois siita ihanasta huoneesta koska joku muu tarvitsi kylpya. Meidat pantiin ukkelini kanssa pienempaan huoneeseen ja tunnelma oli edelleen hyva ja rento. Sita rentoutti entisestaan tieto siita etta Martinan vuoro oli vahtumassa ?
Sitten tuli taas ihana katilo Mieke vuoroon ja kysyi josko tunsin vielakan mitaan ja josko pitaisi lisata epiduraalia lahestyvaan ponnistusvaiheeseen. Paattettiinetta ei tarvitse ja kun klo 22.15 katsottiin tilanne uudelleen ja paikat olivat taysin auki, paastiin saliin. Tieto saliin siirtymisesta pisti liikkeelle kauhean tarinan - ihan kuin kylman horkassa vapisin: ma tapaan kohta tyttoni ensimmaista kertaa!
Sitten paastiin synnytyssaaliin jossa ihana synnytyslaakari, hollantilainen charmantti mies istuskeli ja vitsaili. Loppujen lopuksi ukkelini paasi myos auttamaan tyton ulos saattamisessa: han paasi tyontamaan pikkuisen pyllya mahani paalta samalla kun ponnistin. Tama siksi etta mukana ollut katilo ei saanut tyontaa koska oli itse raskaana. Nelja tikkia saatiin ja alle 30 minuuutissa tytto oli ulkona.
Nyt istuskelen "hotellihuoneessani", jossa palvelu pelaa. Tytto oli eilen menettanyt jo yli 200g painoaa joka on tietysti normaalia mutta hanen syntymapainonsa kun oli niin alhainen 2870 g, mua alkoi jo pelottamaan etta mitas jos se ei tasta parane eika maitoa tule ajallaan. Viime yona tissit kuitenkin tupsahtivat maitoa tayteen ja tytto sai jo 100g takas tahan aamuun mennessa.
Illalla vieraitten lahdettya mielen taytti kamala kaiho kun ukkelin piti lahtea kotiin koiruliinin luo (joka kuulemma etsii mua kaikkialta eika syo ollenkaan). Voi tata onnea! Tassa on kaikki mista voi vaan unelmoida ja tuntui etta haluisin vaan sulkeutua johonkin tyhjioon ukkelini ja tyttoni kanssa eika millaan muulla olisi enaa valia.
Sitten tata belgialaista puolta: meillapain tulee siis sukulaiset ja kumminkaimat heti sairaalaan kuin vaan mahdolista. Eilen oli ukkelin perheesta isansa ja sisaruksensa kylassa. Se meni kivasti. Sitten tupsahti vierailulle hanen kolleegansa jota hadin tuskin tunnen - olivat samalla kaytavalla kaymassa samana paivana syntyneen kummilapsensa luona ja huomasivat sattumalta nimikylttimme. Olil pakko menna ovelle sanomaan etta hei vaan, tassa vauva, mutta jos mahdolista, ottaisin taman rauhalisesti enka paasta teita huoneeseen istumaan (kahden pienen remuavan poikansa kanssa). Kaytin haikailemattomasti suomalaisuuttani hyvaksi ja sanoin etta suomessa vierailijat jattavat perheen sauhaan ensimmaisiksi paiviksi...ymmarsivat kaiketi kun asian rauhallisesti esitin..
Kuullemma olin jo kuuluisa toisella puolella sairaala - ukkelin veli vaimoineen oli eksynyt vaaralle puolella sairaala ja kysyessaan miten paasee maternity-osastolle, olivat sanoneet, etta se suomalaisnainen on siina kerroksessa, ja siina huoneessa. Olenpas eksoottinen!
Ja sitten tama neitini: pieni ja hiljainen lintunen. Han itkee vain ja ainoastaan sen hetken kun riisutaan aamulla ennen kylvetysta. Nalka on siina vaiheessa jo kova ja aitiinsa tulleena, hermot ei kesta nalkaisena. Muuten vauva seurailee muutaman minuutin paivassa toimintaamme epailevan nakoisena ja tuhisee tyytyvaisena unissaan. Pieni ketunpojan nakoinen prinsessani (koska silmansa ovat silla tavalla killissa ? )
Aikamoisen pitka kirjoitus! Pistan taman samalla printaten ja vauvan albumin valiin jotta hankin tietaa sitten mita kauheuksia on tullut koettua. Ei vaan, synnytyksestajai hyva mieli - varsinkin ponnistuksesta - ja ukkelini lasnaolo ja hata minun voinnistani liikutti myos kovasti.
ON: Suomen-mummi on matkalla lentokentalta tanne - kohta alkaa pillityssirkus. Onneks mummi on taalla apuna, niin paastaan jo huomenna kotin (normaalisti pitaisivat meita taalla maanantaihin).
Kysyttavaa olis taas vaikka kuinka mutta anna tilaa muidenkin kirjoituksille ?
Itun emo ja Unna (kunnioitettavat 2,5 pvaa)

 
Ristiäisistä ja nimestä. Meillä oli nimi jo valmiina esikoiselle, jos olisi ollut tyttö. Meinataan antaa se nimi tytölle mikä silloinkin piti olla. Ristiäiset pidämme vasta ensi vuoden alusta, sillä joulukuussa on niin paljon muuta esimerkiksi esikoisen synttärit niin ei oikein rahkeet riitä. Esikoinenkin kastettiin miltei 3 kk iässä. Taisi poika olla pari viikkoa vajaa 3 kk.

Vauva-arki On lähtenyt hyvin rullaamaan. Neiti herää keskimäärin kerran yössä syömään. Syötetään illalla noin klo 23 ja sitten joskus siinä 4 maissa yöllä kunnon tankkaus. Sitten noustaankin ylös siinä kahdeksan yhdeksän maissa kun esikoinen alkaa heräillä.

Rintamaito on nyt kunnolla noussut ja olen saanut myös pumpattua puolisen desiä "ylimääräistä" kolmisen kertaa päivässä. Hommasimme aventin sähkökäyttöisen rintapumpun kun 3 vuotta vanha manuaalinen oli mennyt jotenkin hajalle vuosien saatossa. On muuten mahtava peli vaikka hintaa olikin. Voi samalla pumpata kun imettää toisesta rinnasta ja maitoakin heruu silloin paremmin.

Painosta. Mulla jäi kymmenisen kiloa synnärille. Viisitoista pitäisi vielä saada pois. Ihan kamala määrä mutta esikoiselta tuli saman verran ja vuodessa olin kaikki karistanut. Nyt on sellainen kutina et vois lähtee nopeamminkin.

Liikunnasta kyselisin. Koska saa alkaa liikkua (meillä on kuntopyörä kotona ja haluaisin jo alkaa sillä treenaa) Nyt on kulunut viikko synnytyksestä mutta mulla ei ole kuin yksi tikki ja olo on tosi hyvä ollut koko ajan.. Meinaan tammikuusta viimeistään aloittaa jonkin liikuntaharrastuksen. Varmaan jonkun ohjatun liikuntamuodon ja myös silloin tällöin käydä uimassa.

Esikoisen reaktio itse vauvaan on ollut positiivinen. Mustasukkaisuus tai tunne reaktio on ilmennyt sitten muulla tavalla kuten että pitää syöttää ja ruokahalu on huonompi ja sitten kiukuttelee enemmän.. mutta ollaan yritetty tehdä esikoisen kanssa kivoja juttuja askarreltu ja muovailtu ja ulkoiltu tosi paljon ja nähty ikäistä seuraa.

Sikainfluenssarokotteesta vielä tärkeä kysymys? Onko kukaan vastasyntynyttä imettävä ottanut rokotetta, miten olette sen jälkeen oireilleet? Millaiset ohjeet olette saaneet neuvolasta ja miten vauva on oireillut. Oletteko imettäneet normaalisti??

Etanainen ja Emilia 6 vrk
 
Onnea vauvan saaneille!

Maidon riittävyydestä ja pumppaamisesta: eli jos imetyksen päälle vielä pumppaa maitoa niin se kyllä lisää maitomäärää. Rinta kun ei tiedä mihin se maito menee vaan "luulee" että vauva tarvitsee enempi maitoa. Eli jos tuntuu että rinnat jäävät täysiksi kannattaa tyhjentää vain sen verran että kovat patit "sulavat", eikä edes yrittää saada rintaa kokonaan tyhjäksi. Ja vauvoilla on tosiaan tiheän imun kausia jolloin imevät useasti rinnalla ja näin "tilaavat" lisää maitoa.

Ristiäisistä: me pidetään ristiäiset 28.11. Vauva on silloin hieman päälle kuukauden ikänen. Halutaan pitää ristiäiset pian että päästään käyttämään sitten oikeaa nimeä. Raskausaikana jo jotain nimiä mietittiin, lopullinen päätös on vielä tekemättä.

Talvicci: oon kuullu että joissain seurakunnissa on kieltäydytty ottamasta kummiksi avoliitossa eläviä. Meillä eivät koskaa ole sanoneet että se olisi este. Kuulostaa aika tiukkapipoiselta toiminnalta. Tosin kysyykö ne edes missään papereissa kummien osoitetta, seurakuntaa kyllä, joten ei kai asia tule esiin jos ei sitä itse mainitse.

Flora: hieno juttu että poika pääsi jo kotiin. Toivottavasti saat imetyksen vielä käyntiin.
Peppi: onpas ollut rankka synnytys. Toivottavasti toipuminen on jo hyvällä mallilla eikä mieleen jää ikävää muistoa.

Paulah: kyselit jo muutama päivä sitten kestojen määrää. Meillä on sisätäyttövaippoja 12 kpl, kuoria 6 kpl, taskuvaippoja 6 kpl ja sitten on vielä harsoja. Päivät mennään kestoilla, yöksi oon laittanu kertiksen. Toi määrä on riittäny hyvin, pesen vaipat joka toinen ilta, riittäis varmaan vaikka käyttäisin öisinkin, vielä vaan tuntuu että neiti on sen verran rimpula että en ole ihan varma vaippojen pitävyydestä öisin, siksi kertis.

Anoppi tuli eilen kyläilemään, on sunnuntaihin asti. Vauva nukkui viime yönä ihania 4 tunnin pätkiä, sai itekin vähän enempi levättyä. Maitoa tulee edelleen ihan hirveesti, tissit meinaa räjähtää kun toinen syö 4 tunnin välein ja silloinkin vain toisesta rinnasta. Olenkin sitten pumpannut toisesta aina hieman ( 50 ml) pois, sillä edes hieman pehmiää. Pakkaseen olen maidon laittanut niin on sitten myöhemmin sieltä ottaa ja saa isi sitten syöttää. Vielä ei pulloa ole kokeiltu, haluan että imuote rinnasta kerkiää kunnolla vakiintua ennen pullon kokeilua. Tuttiakaan ei vielä ole neitoselle annettu.

Ulkoilemaan ei vielä olla päästy. Ajattelin että jos alkuviikosta sitten varovasti alottelis. Mies on vielä ensi viikon isyyslomalla joten päästää sitten koko porukka pihalle.

Peppi ja tytsi 1 vko
 
Onnea vauvan saaneille! :heart: :flower:

Flora: Mukava juttu, että poika pääsi jo kotiin. Toivottavasti saat imetyksen vielä käyntiin.

Vauvan ääntelystä. Meillä kans päästää välillä mitä ihmeellisempiä ääniä. Välillä öisinkin herää siihen, että ääntelee unissaan. Voi olla, että vatsaa vääntää tai sit vain muuten ääntelee.

Syöminen onnistuu hyvin. Välillä potkii jaloilla ja kädet käyvät, kun taitaa vatsa vaivata. Röyhtäisee kuitenkin aika hyvin syöttön aikana. Maitoa tulee sen verran, että on pakko röyhtää siinä välissä. Vauva imee aikamoisella voimalla, pitää onneksi välillä taukoa. Päivisin välillä pulauttelee.

Viime yönä nukkui neljän tunnin pätkiä ja nukkui melkein heti uudelleen. Sai itsekin nukuttua paremmin. Jos nyt ottaisi tavaksi, että öisin nukkuisi pidemmän pätkän. Pitää varmaan syöttää illalla vähän myöhemmin mitä nyt.

Ristiäisistä ja nimestä Tarkkaa päivää ei olla vielä päätetty, mut pidetään joko marraskuun lopulla tai joulukuun alkupuolella. Toiset kummit on jo kysytty, vielä pitäisi toisia kysyä, kun tulevat neitiä katsomaan.
Nimeä ei olla vielä varmaksi päätetty. Muutamia vaihtoehtoja on vielä joista sitten valitaan.

Tänään olis tarkoitus mennä ensimmäistä kertaa ulkoilemaan.

Nasuli08+Milla 1 vko 5 päivää
 
Onnea taas vauvan saaneille! :flower:

Meillä huudot jatkuu edelleen, nyt muutamana päivänä on huudettu 21-01 ja sitten päivällä 11.30-14 yhteen putkeen. Yöt siitä yhestä eteenpäin nukkuu onneks hyvin ja päivä ja iltahuudon välissä myös. Esikoisen takia vaan vähän harmittaa kun päivällä ollaan kolmistaan ja eise oikein ymmärrä että äiti kantaa vauvaa edestakas ja illalla kun pitäs mennä nukkumaan niin itku varmaan häiritsee kun toi meiän 48neliön kaksio ei oo kovin äänieristetty vaikka vauva olkkarissa huutaakin.

Tosta talviccin mainitsemasta kummiasiasta: Kyllläpä kuulostaa oudolta! meillä esikoisella taitaa sitten olla oikein laittomat täyshulttio kummit :LOL:

Vauvan oudoista äänistä: Meillä kanssa toi vauva pitää ihme pihinöitä ja muita kummallisuuksia ja esikoisen kanssa oltiin kyllä ihan kauhuissaa niistä. Nyt osaa suhtautua vähän hillitymmin. Mut kyllä niitä toisinaan vielkin säikähtää ja vieressä valvoo.

Ristiäisistä: meillä on ens kuun lopussa, mut nimestä ei edelleenkään mitään hajua. Ei ne valmiiks alustavasti mietityt sopinu ollenkaan. Kamalat paineet kun haluais mielestään yhtä ihanan kun esikoisella ja sekin oli lähes mahdoton keksiä!

Empsu

Ps, täällä lunta kivasti maassa :)
 
Ristiäiset ja kummit: meillä on tarkoitus maanantaina soittaa papille ja kysyä sopivia päiviä. Toivottavasti saatais ristiäiset järjestettyä vielä marraskuun aikana. Pojan tulevaa nimeä käytetään ja ollaan se kaikille syntymän jälkeen kerrottukin. Olis hankalaa yrittää sitä salailla enää kun meinas jo raskausaikana useaan otteeseen lipsahtaa :LOL: Kummeja pojalle tulee kaksi ja toista on jo kysytty. Toisen kohdalla odotan vielä sopivaa tilaisuutta kun on ollu vähän tätä hässäkkää tässä...

Ulkoilusta: tänään käytiin ekaa kertaa piipahtamassa vaunulenkillä semmosen 20min ajan. Tuntuu että ei topattu vauvaa ihan hirveesti liikaa. Me asutaan ihan meren tuntumassa ja täällä on toi tuuli aina aika pureva. Pitää olla tarkkana ettei pääse viima yllättämään. Onneksi meidän piha on suojaisa niin voi siinä sitten nukuttaa hyvin päiväunille.

Uniääntelyistä: poika ähisee välillä ja jatkaa sitten uniaan. Alussa sitä pomppas aina pystyyn kattomaan että herääkö se jo. Meillähän oli tuolla sairaalassa aikaa seurata häntä usean päivän ajan ja kun siellä ei ollu muuta tekemistä kuin tuijottaa tätä pientä ihmettä niin tuli tutuksi kaikenlaiset äännähdykset :D

Sikainfluenssarokotteesta: mulle suositteli lastenlääkäri pojan kotiuttamistarkastuksessa että ottaisin sen itelleni. Mitenhän paljon niitä vasta-aineita sitten mahtaa äidinmaidossa siirtyä vauvaan? Onkohan sitä ees tutkittu...Kyllä mä oon sen ottamassa vissiinkin ja maanantaina neuvolassa pitää kysyä asiasta tarkemmin. Ärsyttää koko tuo influenssa kun ois kiva päästä ihmisten ilmoille mutta mihinkään ostoskeskuksiin yms en oo kyllä menossa. Täytyy yrittää keksiä tikusta asiaa ja käydä sitten vaikka vanhempien luona että pääsis välillä pois kotoa. Meidän piti mennä myös vielä joulukuun lopulla Ruotsiin miehen veljen perheen luo laivalla, mutta taitaa olla paras jättää se väliin kun tommosissa paikoissa varmaan tarttuu helposti kaikki pöpöt.

Nojuu, nyt ruoanlaittoon ennen kuin poika herää uniltaan!
 
Toinen päivä kotona. Yritän ehtiä laittamaan synnärikertomusta, luen jutut sitten paremmalla ajalla ja kommentoin sitten.

Eli maanantaina oltiin siellä tarjonnantarkistuksessa jossa todettiin perätila. Saatiin aika tiistai päivälle suunniteltuun sektioon. Ilta meni hyvin laitettiin asuntoa ja sairaalakassia kuntoon. Jätettiin kutenkin osa pakkaamatta ajatuksella että ehtiihän sitä aamulla :) No sitten kahen aikaan kävin vessassa ja oli menkkamaista jomotusta alavatsalla. Soitin parin tunnin päästä synnärille kysyäkseni, kuinka herkästi pitäis lähtee tulemaan. Lääkäri oli edellisenä päivänä kehoittanut soittamaan ajoissa, jotta voitaisiin lääkityksellä sitten supistukset lopettaa, jotta suunniteltu sektio voidaan toteuttaa. Sanoi, vaan että on niin pitkään kun pystyy, kohdun kaulan ja suun kehitykseen menee aikaa.

Lepäilin siinä sitten muutaman tunnin kunnes viiden jälkeen tuli ensimmäinen kivulias supistus, sanoin miehelle, jotta menee suihkuun jos täytyy lähteä. Miehen tullessa suihkusta meni vedet. Sitten soitin äkkiä vanhemmilleni että tulevat huolehtimaan koirat aamulla ja synnärille että tullaan. Sen jälkeen tilasin ambulanssin, perätila vauvalla saattaa napanuora luiskahtaa ulos kun vedet menee ja lääkäri siitä sanoikin, että pitää makuuasennossa mennä.

Muutama kipeä supistus tuli odotellessa ja joka supistuksella lorahti lisää vettä. Synnärillä vietiin suoraan toimenpide huoneeseen ja laittoi käyrille ja tarkisti vielä ultralla että vauva on perätilassa. Sitten tarkisti kohdunsuun tilanteen ja oli 4cm auki. Lääkäri tuli paikalle ja alkoi tapahtumaan, ottivat verinäytteitä ja laittoivat tippaa. Sali vapautui juuri sopivasti ja pääsin sinne puolen tunnin päästä synnärille tulosta. Sitten laittoivat lisää härveleitä mittaamaan ruumiintoimintoja ja puudutteen, joka oli aivan ihana. Kaikki kivut menivät sen siliän tien. Leikkaus meni hyvin, ja tyttö syntyi klo 7.08.

Kolme kertaa sain tytön nähdä ja sitten vevät hänet isän hoiviin. Minut vietiin valvontaosastolle, josta 3 tunnin päästä pääsin osastolle miehen ja vauvan luokse. Neljä päivää oltiin sairaalassa ja eilen siis kotiuduttiin. Kaikki on mennyt ihan ok, pientä huonoäiti oloa iltaisin, jos vauva kitisee eikä rauhotu nukkumaan. Rinnat myös aukesivat jo sairaalassa ja nyt vasta pystyy uudestaan joka syötöllä imettämään. Mies on onneksi aivan ihana, tukee ja pärjää vauvan kanssa yhtä hyvin kuin minäkin. Ilman miestäni en pärjäisi luultavasti ollenkaan.

Tyttö syö tällä hetkellä pääasiassa korviketta, kun odotellaan maidonnousua, mutta hyvin pärjää ja paino lähti sairaalassa jo ekan laskun jälkeen nousuun, ollen 200g syntymäpainosta lähtöpäivänä. Illat on välillä tosiaan hankalia, varsinkin edellisilta, kun uuteen sänkyyn olisi pitänyt nukahtaa. Yhdeltä päästiin nukkumaan, niin että tyttö nukkui koko yön kainalossa :) Iltapäivällä muutettiin sängyssä peiton asentoa ja tehtiin siitä pesämäinen, niin kuin sairaalassa oli, ja nyt on nukkunut jo melkein 3h putkeen siellä.

Alley ja "ninni" 4vrk
 
Flora-79: Olipa teilläkin rankka alku, kun vauva sairastui. Meillä oli vähän sama juttu, ilmeisesti juuri vihreän lapsiveden takia oltiin sairaalassa lähes viikko suonensisäsillä antibiooteilla. Meille suositeltiin Rela-tippoja (maitohappobakteereja) masuvaivoihin, kun antibiootit on kuitenkin tuhonneet suoliston normaalia bakteerikantaa. Olen niitä antanut, en tiedä onko vielä ollut apua. Meillä myös imetyksen kanssa ollut ongelmia ja imetystukiryhmää olen itsekin ajatellut. Poikaa syötettiin myös pullosta sairaalassa ja tutinkin olivat heti antaneet. Rintakumi on ollut mun pelastus, sen kanssa imetys sujuu. Oletko kokeillut pienintä rintakumia? Meillä imetys ei suju isomman kanssa, mutta pienempi toimii hyvin.

Nukkuminen: Saatteko helposti vauvan nukahtamaan? Meillä tuo on välillä tosi vaikeaa, tänäänkin poika nukkunut vain puoli tuntia vaunulenkillä. Karjuu ja huutaa muuten, sylissä jonkun ajan kuluttua rauhoittuu. Nukahtaa myös syliin, mutta jos siirtää omaan sänkyyn, herää ja alkaa itkemään heti. Öisin etenkin vaikeaa, kun en uskaltaisi pitää pientä vieressä nukkuessani, ollaan molemmat miehen kanssa niin levottomia nukkujia. Vinkkejä otetaan siis vastaan. :)

Kapalointi: Meillä ei poika pysy kapalossa, on niin levoton. Tai ehkä en osaa laittaa kapaloa tarpeeksi tiukaksi. Onko kukaan kokeillut tällaista, mahtaisiko olla toimiva: http://www.vaippatalo.fi/cat/product_details.php?p=118
 
Peppi30: olen joo rintakumilla imettänyt ja siitä syökin ihan hyvin, mutta kun sairaalassa joka imetyksen jälkeen tekivät syöttöpunnituksia niin se määrä mitä vauva kumin kanssa irti sai oli tosi pieni :( Enemmän saan irti pumppaamalla. Ne pari kertaa kun imetys ilman kumia onnistui niin määrät oli semmosia mitä pitikin. Mun rinnat ei siis saa tarpeeksi stimulaatiota rintakumin kanssa...Kunpa vaan imetystukihenkilö osais meitä tässä auttaa. En tykkää yhtään tästä pullojen kanssa pelaamisesta varsinkin kun tiedän että mulla maito vois riittää, taito vaan puuttuu meiltä molemmilta. Olen kuitenkin päättänyt että jos tämä ei onnistu niin en soimaa tästä itseäni enää yhtään enempää. Tuli kurja mieli eilen kun oltiin anoppilassa ja siellä kovasti tuputettiin imettämistä vaikka kuinka koitin selittää että miksi meillä tämä mättää :(

Meidänkin vauva sai kahta eri antibioottia ja sairaalassa antoivatkin Rela-tippoja. Eilen ruvettiin antamaan niitä myös täällä kotona. Tänään on massu ollut paljon parempi :)
 
Tänään olis sit LA muttei Nuppu taida siitä välittää :D

Kävin eilen ottamassa possurokotteen ja reaktio siihen on olkapäästä kyynerpäähän oleva kipu, turvotus pistokohdan ympärillä sekä kipu nostettaessa kättä ylös. Yöllä oli vähän hankala nukkua kun pisti vasempaaan käteen sen piikin ja oon tottunu nukkumaan vasemmalla kyljellä mutta laittavat kuulemma oikea kätisille vasemmalle puolelle (ehkä siksi jos tulee liikkuvuudessa ongelmaa enemän).

[/b] Ristiäisiä ollaan kyllä mietitty vaikkei Nuppu ole syntyny vielä. Kaikki tenavat ollaan kastettu 5 viikon ikäisenä mut nyt osuis joulun lähelle ja meille tulee jouluksi miehen perhe meille ja ei viitsisi ajattaa heitä ympäri Suomea viikon välein kun eivät varmasti viikko tolkulla meillä pysty olemaan :/ Pitää varmaan venyttää ens vuoden alkuun ne.

Nimi tytölle ollaan luultavasti saatu päätettyä ellei mies sit ala enempää arpomaan sitä. Pojalle meillä on ollut nimi valmiina monta vuotta kun olla sitä tarvittu kun yhteiset tenavat ollu tyttöjä tähän mennessä =)

Sade-74 ja Nuppu 40+0
 
Sikainfluenssa rokotteesta ittelle...
Meillä ei neuvolantäti sanonu mitään että olis aiheellista ottaa...
En oo jaksanu oikein edes ajatella koko asiaa vaikka täällä meillä päin se oikein jyllää nyt :|
Mä en olekkaan missään liikkunukkaan...

Liikunnasta synnytyksen jälkeen...

Eikös noille vatsalihaksille saa alkaa tekemään jotain vasta ku se rako on umpeutunu tuosta mahasta?

Muistelisin siskon näin sanoneen joskus...
Mä oon ajatellu että nyt alkuun kävis vaunulenkillä...
Tieten tolle keskivartalolle pitäs kans jotain tehä sitten ku aika koittaa...
Jotain 6-7kg olis vielä tuonne lähtöpainoon matkaa...

Tuosta kummi hommasta...
Joo mulla meinas nauru päästä ku luin tuon seurakunnan lähettämän kirjeen...
Aika tiukkapiposta täällä näköjään tuo touhu :whistle: :LOL:

Me tosin pyydetään varmaan yks tuttu pappi toisesta seurakunnasta kastamaan ettei meijän kaupungin pappeja edes siihen tartteta.
Kummeiks ei tosin yhtään pariskuntaa tule niin sinänsä tuo ei meille ongelma ole

*Talvicci ja PikkuMurikka 2vko* :heart:
 
Hei mammat ja niiden ihanat vauvat (joko maailmassa tai viela masussa) - sori tosta aikasemmasta liian pitkasta kirjotuksesta: se on ihan karmee essee...
Lahti vahan kasista =)

Miten teita on neuvottu imettamaan sitten kun maito on noussut? Mulle sanoi takalainen lasten lekuri etta pitais imettaa enintaan 2 tunnin ja vahintaan 4 tunnin valein. Tanaan saapunut suomen mummi kauhistui - eikos lasta pida imettaa aina kun on nalka?
Mustakin tuntuu etta kun toi neitonen sattuu nukahtamaan melkein aina 10 minuutin imun jalkeen ja aina kerrallaan siis vaan yks rinta saa edes vahan tyhjennysta. Sitten menee 1 tai 1.5 tuntia ja jo taas alkaa vikina ja maiskutus. Sitten kun saa tissin suuhun niin taas menee se 1o min ja tytto on unessa. Eli en ma voi pitaa toista nalassa. Eiks ni?
Vai mita mielta olette ns. saannoista ja niiden seuraamisesta (ukkelini ei raukka tieda mistaan mitaan ja siksi olettaa lakarin sanan olevan laki).

Myoskin sellanen, etta kysyin taalla ulkona nukuttamisesta - ja lasten laakarin milipide oli etta belgiassa on liian paljon saasteita ulkona nukuttamiseen. Mutta eihan se sisailma sen puhtaampaa ole pienhiukkasineen jne..Mistakohan tata vois kysya?
 
Aku
Iltaa lokakuiset =)

Täällä ollaan kotiuduttu mummolasta.Oltiin viime yö vanhuksilla ja mies oli työpaikan pikkujouluissa.Eilis ilta ja yö oli aika hirvee.Esikoinen heräs yöllä itkeskelemään (joka on toooodella harvinasita) pienempi neiti kitisi masuaan taukoomatta 9-24 ja yölläkin heräiltiin taas 1,5-2h välein :/ Täällä onkin otettu käyttöön Relatipat ja Cuplaton.Saas nähdä helpottaako.Tänään ainakin näyttäs toistaseks vähän rauhallisemmalta *koputtelee puuta *

Ristiäisistä oli juttua.Meillä ne on 5.12 ja päätettiinpä yllättää kaikki vieraat ja hoitaa meidän vihkiminen samalla ;) ootan innolla isovanhempien ilmeitä kun tajuuvat jutun juonen.

[/b]Iitun emo kyseli syöttöväleistä.Ainakin täällä pääkaupunkiseudulla on se periaate että lapsentahtisesti mennään.Varsinkin ekat viikot.Tosin itse yritän vähän pitää pidempää väliä kun 1-1,5h ihan noiden masuvaivojen takia.Neuvolantädin kanssa juteltiin jo esikon aikana siiitä että liian tiheet syöttövälit vaan pahentaa asiaa.Eli ihan joka itkuun en ekana tarjoa rintaa =)

Mutta nyt painelen suihkuun ja sit ukkelin kainaloon köllimään.Voikaa hyvin ja toivotaan vauvarikasta yötä vielä odottaville ;)


-Aku ja typy
 
Jee, täällä tapahtuu jotain =) limatulppa irtoillu neljän aikaa ja suppareita tullu ihan tähän asti, jokohan tänä yönä ois mein vuoro =) nyt on niin jännittyneet tunnelmat etten juuri muuta pysty aattelee =) vauvarikasta yötä tänne!

nallemakarooni tytöt ja toukka 40+3
 
Onnea Regent!

Heh, mä en varmaan oppinu tunnistamaan esikoisen erilaisia itkuja kuin vasta joskus vuoden iän jälkeen.

Kauhistuin tota seurakuntakirjettä todella. Onneks me ei miehen kanssa kuuluta mihinkään seurakuntaan. Tuo on niin samaa alkukantaisuutta kuin se isyyden tunnustuskin. Onkohan sitten esim. samaa sukupuolta olevat avioliitossa olevat hyväksyttäviä kummeja, mutta eri sukupuolta olevat avoliitossa ei..

imetän aika lailla 2h-3h välein yötä päivää. Mutta kyllä mä tarjoan tissiä vaikka tunninkin perästä, jos näyttää että jäi nälkä. Meidän tyty on siitä ihana, että ei ota rintaa masukipuihinsa toisin kuin esikoinen halus aina tissitellä jos johonkin sattui. Tolle kelpaa tutti paremmin silloin. Tosin voi olla, etten esikoiselle tajunnu tarjota niinkään tuttia vaan tarjosin usein tissiä...ehkä. Oli miten oli kyllä tän kakkosen kanssa on paaaljon helpompaa kaikki, kun vähän jo tietää mikä on homman nimi milloinkin.

Meidän tytyn "nimiäiset" oli keskiviikkona, sillä pistin nimipaperin postiin :)

Hui, tänään oli Hesarissa että 6kk-35kk ikäisten possuflunssarokotukset aloitetaan Helsingissä 16.11... ei hitsin hitsi kun en tiedä ottaako sen esikoiselle?!? Tuntuu kamalalta ottaa se ekana noin pienelle meidän perheessä... ehkä se kuitenkin on otettava.

Nyt en ehdi kommentoimaan enempää, vaikka tuolla oli vielä jotain mitä piti kommentoida. Palailen taas...

MB ja tyty huomenna 1kk
 
Heips!

Oltiin tänään vierailulla miehen veljen perheen luona. Olipas kivaa kun sai syödä ruuan ihan rauhassa kun aina oli joku toinen kun halusi pidellä vauvelia :)

Painosta: kolme kiloa on jäänyt. Siis 8 kiloa jäi synnärille. Tai itseasiassa kuusi, mut sit sen viikon aikana ku oltiin sairaalassa ni lähti 2. Sain siellä kyllä syödäkseni, mutta stressi kuluttaa paljon... Mies tykkää että en saisi noita kolmea yrittää pudottaa kun tykkää että oon enemmän naisen näkönen nyt :) No, ehkä koitan pudottaa ihan vähän vielä niin tulee kiva olo.

Liikunnasta: Kyllä sitä saa heti lähteä liikkeelle, mutta jostain luin että jos maha alkaa kävellessä sattua niin on liian raju tahti. Vatsalihaksia ei saisi lapsivuodeaikana tehdä, kun niiden pitää palautua normaaliasemaan. Ne kun on vetäytynyt tuonne kyljille. En kyllä tiiä kuinka nopsaan ne palautuu...

Imettämistä kai suositellaan lapsentahtisesti, eli aina vaan kun vauva tahtoo. Mutta mulle on kyllä vähän vielä epäselvää että koska on oikeasti nälkä ja koska vaan muuten kitisee. Kun en oikeen usko että tunnin syömisen jälkeen voi olla enää nälkä. Tyttö kun söisi vaikka koko päivän putkeen...

hemari ja tyttönen 3vk
 
Huomenna mennään tapaamaan pojan kanssa ekaa kertaa minun isoäitiä :) Hän siellä jo on kovasti odottanut tulokkaan tapaamista kun ei sairaalaan päässyt häntä katsomaan.

Painosta: mä olen kilon miinuksella jo lähtöpainosta. Tuntuu että paino vaan tippuu vaikka syön "kaksin käsin". Eipä tuo mua haittaa kun tätä ylimääräistä on ja tosiaan minkäs tälle tekee kun ei voi määräänsä enempää syödä...

Nukkuminen: meillä poika nukahtaa yleensä itekseen syötön jälkeen sänkyynsä. Önisee siellä hetken ja sitten nukahtaa. Nyt illalla tosin on ollu taas vähän levoton kun masussa kiertää ilma niin kovasti ettei ole rauhottunu sänkyyn...
 
Äh meidän tyty sai nyt esikoiselta nuhan. Voi toista pientä. Voikohan nenäfriidaa käyttää noin pienellä? Jos varovasti kokeilee? Se on kyllä niiiiin hyvä keksintö. Taas imettiin esikoiselta aamulla puoli putkea vihreää räkää. Muuten varmaan tulehtuis korvat tai jotain, jos ei tuolla imis pois.

Tänään onkin sit 1kk-syndet ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja MB -:
Äh meidän tyty sai nyt esikoiselta nuhan. Voi toista pientä. Voikohan nenäfriidaa käyttää noin pienellä? Jos varovasti kokeilee? Se on kyllä niiiiin hyvä keksintö. Taas imettiin esikoiselta aamulla puoli putkea vihreää räkää. Muuten varmaan tulehtuis korvat tai jotain, jos ei tuolla imis pois.

Tänään onkin sit 1kk-syndet ;)

Kyllä mun mielestä voi käyttää, varovaisesti vain imee:)
On kyllä ihan mieletön keksintö!:)
 
Huomenta!

Tosiaan, kuulostaa hullulta tuo seurakuntien höpinä avopareista, onneksi täällä itsekään kirkkoon kuulumattomana ei tarvi moisesta välittää. Kelpaako heidän mielestään lapsen vanhemmiksi avopari? Vai tuleeko painostusta että pitäis mennä naimisiin? Huh huh...

Täällä on painoa jäljellä 2-3kg. Mikäli se ei itsestään lähde niin alan kyllä tiputella sitä pois, etenkin jos vaikuttaa siltä että imetyksestä ei tule mitään. Mun yllätykseksi mä ihan kyllä pidän imetyksestä, harmittaa jos se ihan alkuunsa lopahtaa. Tuntuu se jotenkin läheisemmältä kuin pulloruokinta.

Ajattelin alkaa myös vatsalihaksia kuntouttaa kun sektiosta on kulunut 4 viikkoa. Siitä siis sanottiin että oman voinnin mukaan 4-6 viikkoa. Ja ajattelin joulukuun alusta alkaa kerran viikossa käydä spinningissä, siis jossain helpon tason tunnilla aluksi.

Nyyh, mies palaa töihin keskiviikkona, mitenköhän me täällä pärjätään:(
 
Paulah Mä olin tän viikon kahdestaan Saran kanssa, ja kyllä jännitti silloin maanantaina, mutta hyvinhän se meni. Päivät menee muutenkin niin nopeasti. Mutta on se vaan kivempaa, kun mieskin on kotona ja osallistuu vauvan hoitoon. Hyvin te pärjäätte :hug:

Meillä on huomenna neuvola. Kiva kun saa tietää paljon tyty on kasvanut. Täällä siis eka neuvola viikon ikäisenä ja seuraava kolme viikkoisena.
 

Yhteistyössä