*Lokakuun `09 Mahapyöriäiset Lokakuussa* *72 nyyttinsä saanutta ja 23 vielä kasvattaa masuaan!* (Vauvautuneet laittakaa tietonne yv:nä!!!)

Sivukaupalla tullut juttua sitten eilisen viestini jälkeen eli kyllä aktiivisia jutustelijoita olette =)

Nöppöselle tsempit ja vauvauutisia sieltä innolla odotan sillä taitaa nyytti jo vieressä tuhista =)

Pinkkimielelle haluan vielä sanoa että en tainnut tosiaan olla ainoa joka tuomitsi sun itsekkyyden noissa sokerijutuissa. Mielestäni äitiys ja itsekkyys eivät missään tilanteessa kulje käsikädessä. hienoa kuitenkin jos sun perusruokavalio on kuitenkin normistikkin terveellinen ja saahan sitä yhtenä päivänä viikosta herkutellakkin.

:heart: :heart: :flower: :flower: Vauvaonnittelut Riinuskalle, Mansikkakakulle, Hemarille ja Kaurisäidille :flower: :flower: :heart: :heart:

Ihanaa että Nöpöttimen perhe pääsee kotosalla nauttimaan vauvaelämästä, kiva lukea teidän kuulumisia =)

Riivinrauta, mun käsityksen mukaan lantionpohjalihaksia voi alkaa reenailla ihan piankin synnytyksen jälkeen, eihän siitä mitään haittaakaan ole.

Pääseeköhän Muisku ja Kisumisu seuraavaksi tositoimiin, lupaavalta ainakin kuulostaa ;)

Ehkäisystä oli ollut juttua ja mä en oikein tiedä mitä sitä asialle tekisi, imetys on meillä kyllä toiminut kiitettävästi ehkäisynä lähes ensimmäisen vuoden mutta eihän siihen satavarmasti voi luottaa. Täytyy koittaa keksiä jokin ratkaisu tähänkin asiaan mahdollisimman pian.

Synnytyksen ajankohdan periytyvyyteen en tiedä oikein usko kun näiden asioiden kai pitäisi olla niin yhksilöllisiä vaan mistäs tuota varmaksi tietää :whistle:

Tämän päivän neuvolakeikkakin tuli tehtyä eikä siellä mitään ihmeellistä ilmi tullut. Ensi viikon torstaille vimppa neuvola ja siitä seuraavalle viikolle yliaikaiskontrolli joka täällä on 41+5. Eli vähiin käy aika ennenkuin loppuu :D Valkovuoto on edelleen kovin limaista joten ehkä tuolla alakerrassa jotain tapahtuu vähitellen.

Eilen oli niin ihana ja rentouttava päivä kun olin ystäväni kanssa kirpparilla ja kahvilla, löytyipä vielä lämpöpussikin turvakaukaloon =) Sitten kun lapset olin saanut nukkumaan niin toisen ystävän luona kävin vielä pienen lenkin päätteeksi saunomassa :D

Nyt suihkun kautta hetkeksi sohvalle ja sit nukkumaan että jaksaa taas aamulla lasten kanssa :wave:

äitsy ja Lauri 39+4 :heart:
 
Aku
Iltaa mammat.

Onnea uusille lokamammoille ja pienokaisille.Ainakin Kaurisäiti ja Hemari olivat nyyttinsä lunastaneet sitten víime näkemän. :heart:



Nöpöttimem perheen kuulumisia oli kiva kuulla.Täälläkin on käynyt mielessä että miten teillä voidaan.Kiva kuulla että kaikki hyvin ja jäppinen kasvaa =)

Synnytyksen periytymisestä...Isoveljeni tuli kutakuinkin lasketun ajan tienoilla ja minä puolestani 2 vkoa yli ja kuulemma hitaasti...Kättärin portaat tuli äipälle tutuksi kun yritti saada meikäläistä maailmaan :D Mulla siis esikko tyuli 4 pv etuajassa (eli juuri näillä viikoilla :kieh: ) kakkosesta ei vielä tietoakaan...

Tosiaan omaan napaan ei muutoksia,pientä menkkajomotusta ja järkkyjä liitoskipuja mutta ei mitään synnytykseen viittaavaa :headwall: Enpä viitti nyt marista tuosta enempää tällä kertaa,joutunette vielä lueskelemaan yhden sun toi sen turhautuneen viestin kun LA tulee ja menee... :ashamed: Sori!

Nyt nukkumaan ja jos yrittäs selvitä ens yönä vaan 3 vessareissulla viime öisen 5 sijaan :kieh: :kieh:

-Aku 39+3
 
Ihan omaan napaan: siis p****le mikä yö suoraan h****tistä |O |O |O |O - n. puoli kolmesta supistanut niin s******sti n. 5-15 min välein, nyt siis melkein 3h. Turhaan valitin, että voi kun ei ole mitään tuntemuksia: en todellakaan olisi halunnut näitä riesakseni aiemmin :ashamed: |O :ashamed: - selkään sattuu jokaisella supistuksella niin, että tuntuu, etten jaksa enää ensimmäistäkään supparia...kestoltaan jokainen rutistus n. 1/2minuutista minuuttiin. Enkä yhtään tiedä edes milloin pitäisi näytille lähteä kun en jotenkin osaa uskoa, että kerta laakista käynnistyisi :ashamed: ...ja muutenkin näiden "teho" tuntuu vaihtelevan...ihan jokainen ei tunnu ihan niin kauhealta... :ashamed: - menis ne vedet niin tietäisi milloin on mentävä...

Mies oli kyllä ihana kun heräsi tähän mun ähellykseen: ensin oli valmiina kuin partiopoika kyselemässä menikö jo vedet- kun totesin, että rauhoittuu ja koettaa nukkua, että näitä öitä saattaa tulla vielä monta lisää, niin samassa hetkessä hän oli jo kaurapussia lämmittämässä ja huuteli keittiöstä haluanko kahvia tai jotakin :LOL: - toinen on niin täpinöissään, että oksat pois! No nyt sain kuitenkin hänet houkuteltua takaisin unille- en kuitenkaan usko, että nyt on vielä tosi kyseessä...mutta ikinä en olisi uskonut, että näin voi sattua ja tämä on vasta alkusoittoa - APUA |O !!!!

Kiitos kun sain hiukan purkaa oloa tänne: nyt voinkin jo alkaa odottelemaan aamun neuvolakäyntiä :D ...

Hugis ja Papu 39+5
 
Onnittelut uusista vauvauutisista :heart:

Me ollaan tästä ihan pian lähdössä kohti NKL:ää, sovittuna että ilmestyn paikalle 7.30. Jännittää kyllä edelleen mutta sain nukuttua, joskin näin painajaista jossa yhdistyi mun entinen työpaikka ja tuosta ajasta myöhästyminen. Uskomatonta, että meidän pikkuinen syntyy ilmeisesti sitten ihan muutaman tunnin kuluttua. Toivottavasti kaikki menee molempien kannalta hyvin.

Kieltämättä vähän oudolta tuntuu lähteä synnyttämään näin, että vetää tukisukat jalkaan ja lähtee ratikalla kohti synnäriä. Kerron muutaman päivän kuluttua sitten, miten meni.

Tsemppiä kaikille muille, vauvaa hakemaan lähteneille ja vielä odotteleville:)
 
Hurjasti tsemppiä Paulah! Ihanaa, pääsette pian tapaamaan pikkuisen. Ja kaikki menee varmasti hyvin. :)

Onko täällä kellään tihkunut lapsivettä vähän kerrassaan? Ja onko synnytys käynnistynyt miten nopeasti sen jälkeen? Eilisiltana lorahti housuun, ei mielestäni ollut valkovuotoa, koska pikkarit kastuivat laajalti ja tuoksu oli oudon makea. Sama homma kun heräsin nyt aamulla. Toki on valkovuotokin ollut viime päivinä runsasta, mutta ei se koskaan ole kirkasta ollut. Yök, näitä eritejuttuja - niistä on tullut ihan peruspuheenaihe. :D
 
Paulah: Tsemppiä! Mukavaa, että saatte pian oman pienokaisen syliin :heart: :heart:

Onnittelut vauvaantuneille! :flower:

Voipi olla, että hugis pääsee pian hakemaan myös omaansa, lupaavalle kuulostaa =)

Eilinen päänsärky sitten loppui, mutta netistä lueskelin, että nuo näköharhat kuuluu raskausmyrkytykseen. Täytyy niistä huomenna sanoa neuvolassa. Ei onneksi tuu kovin kovana se päänsärkt, mutta ne sahalaidat on todella inhottavia, kun tuntuu ettei nää eteensä.
 
Peppi: Kyllähän vesi voi lorahdella pikkuhiljaakin. Kannattaa soittaa neuvolaan/polille ja kysyä neuvoa. Polillahan ne tarkistaa mitä se oli, ja jos se on lapsivetttä niin haluavat varmaan jotenkin seurata sitä ettei veden määrä mene liian pieneksi jos synnytys ei ala käynnistymään.
 
Voi luoja mikä yö takana |O
Poika nukkui todella levottomasti, pääsin itse vasta puoli neljä nukkumaan, kun kyllästyin raahaamaan poikaa sänkyyn takaisin niin vedin vaan sen huoneen oven kiinni.. Hetken se siellä huus mutta kyllästyi sit ilmeisesti.. Viideltä soi miehen kello ja kuudelta säpsähdin johonkin mihin lie.. Seitsemältä olikin sitten jo herätys |O Manailinkin täällä jo, että en yhtään ihmettelis vaikka lähtö tulis just nyt kun on huonosti nukuttu yö takana...

Täällä myös sama vaiva kun pinkkimielellä - liitoskivut vaivaa eikä ne jalatkaan meinaa millään nousta sänkyyn :ashamed:
 
Onnea kaurisäidille pojasta!

Monella näyttää olevan lupaavia oireitakin... :wave:



Täällä edelleen :wave: :D

Rv.41+0! Vielä kerran pääsin poksumaan!!! :D :LOL:

Näin yöllä ihan sekopäistä unta! :LOL:

Oltiin muka neuvolassa ja siellä oli joku ihan outo neuvolatäti.
Se vaan sitten sano että sitä mun yliaikaiskontrollia on siirretty ja että se on lokakuun lopulla :whistle:
Että sillon miettivät pitääkö käynnistää synnytys :whistle:

Minä sitten huusin pää punasena että:

"Mitä ******! Miten tämä on mahollista! Ja että mua on kyllä nyt kohdeltu väärin!"

Se neuvolatäti vaan sitten sano että:

"Jos käyt tekemässä sairaalalla (missä olin puol vuotta sillon töissä) kaks yövuoroo yksin niin sitten saat sen ajan aikasemmaks...
Että olivat mun entisen työnantajan kanssa sopinu näin..."

Minä sitten ihmettelin että miten se koko työnantaja tähän liittyy ja että mähän olen äitiyslomalla että ei mun ole mikään pakko mihinkään töihin mennä ja ******* mua ette yritä kiristää..." :kieh:

Oi voi :D :LOL:

Ei oikeen mitään tuntemuksia täällä...
Toivon että huomenna päästäsivät mut vielä kotiin, en mä halua tästä mahasta vielä luopua :D

Vähän meinaa pänniä ku melkein kaikki mulle vähän toitottaa että voi ei toivottavasti et käynnistykseen joudu, ku se on niin kauhee! :headwall:

Siis voi ***** :headwall:
Voihan se joku sen niin kokee, muttei se tarkota että kaikkien käynnistetyt synnytykset olis kauheita...
Yhtä hyvinhän itestään alkanu synnytys voi olla jonku mielestä aivan kauhee ja siltikään kukaan sitä niin kauhistele...
Miks ihmisillä on tommonen asenne käynnistettyyn synnytykseen?

En ees oikeen halua kellekkään sanoa että käynnistykseen voi olla meno jos ei ala ite syntymään... :whistle:

*Talvicci ja Uuno rv.41+0* :heart:
 
Moikka!

Onnea Kaurisäiti pojasta! Ja Emspulle tytöstä!

Neuvolassa käyty aamusta. Ei mitään erityistä. Paino oli laskenut 350g, sitä vähän ihmetteli. Muuten kaikki ihan kunnossa. Seuraava käynti on ensi to, laittaa sitten lähetettä yliaikakäynnille. Täällä sinne ottavat kun on 41+5 ja kun se sattuu sunnuntaiksi niin veikkas että ottavat vasta ma. No, kaipa tämä sitä ennen syntyy.

Peppi: mulla tuli sillain lorahdellen lapsivettä kuopuksesta, oli kalvot puhki jostain ylempää ja aina välillä tuli vettä ja sitten meni monta tuntia ilman. Soittelehan synnärille ja käyt tarkistaa tilanteen, kovin pitkään ei vettä saisi tulla, se kun on sitten infektioriski.

Peppimamma ja tytsi 40+1
 
Moikka kaikille pitkästä aikaa!

Ensinnäkin onnittelut kaikille vauvautuneille ja tsemppiä kaikille joilla h-hetki lähestyy.
Itsellä ei lähtö ainakaan tunnu olevan lähellä, ihan normaalisti pystyn vielä olemaan ja esim. jumppailemaan. Yöunet ovat tosin pidentyneet.

Eilen oli viimeinen r-diabetes kontrollikäynti NKL:lla, ja vaikkei mitään viitteitä ollutkaan makrosomiaan niin käskivät tulla laskettuna päivänä käynnistykseen, jos ei sitä ennen itsekseen tule. Ymmärrän siis Talvicci hyvin sinua noiden käynnistyskommenttien suhteen. En tietenkään toivo, että joutuisin käynnistykseen, mutta itsestä tuntuu että sitä kohti mennään, koska vauva ei tulostaan ole vielä ilmoitellut. Siksi kauhistuttaa kaikki kertomukset käynnistyksistä, ja NKL:llakin varoittivat että useampi päivä voi mennä prosessiin.

Pinkkimielelle tsemppiä r-diabeteksen suhteen, meillä taisi olla sama LA, joten ei tässä enää kauhean kauan tarvitse "ruokailla kahden edestä". Tämähän on tämä klassinen lause, joka R-diabetikoilla pitää enemmän kuin hyvin paikkansa, ei määrissä mutta laadussa. On se aika stressaavaa, kun joka suupalalla pitäisi miettiä myös vauvan etua, ja syötäväkin kuitenkin olisi. Itse olen huomannut nyt ihan viime viikkona, että vauva "kuluttaa" selvästi enemmän ja yön aikana verensokeri saattaa päästä laskemaan turhankin alas (alle 4:n).

Essen ja Napsu
 
Paulahille Palojon Paljon tsemppiä pienokaisen hakuun!! :flower:

Peppi30 Kannattaa soittaa synnärille ja kysyä neuvoa. Ystävälläni käynnistettiin synnytys kun alkoi lapsivettä lorahtelemaan. Synnytys tulisi käynnistää muistaakseni melko pian (24h)? päästä tai ainakin seurata ettei tule infektiota. Itselläni kävi niin että epäilin lapsiveden lorahtelua ja synnärillä tehtiin kivuton helppo tikkutesti ja todettiin ettei ollut lapsivettä vaan ilmeisesti vain juoksevaa valkovuotoa.

Tänne ei omaan napaan mitään ihmeellistä, taas pitkäastä aikaa hyvin nukuttu yö takana jos ei laske kolmea vessakäyntiä ja kyljen kääntelyitä =)

Santtu 37+5
 
Huomenta äidit ja onnea vauvansa saneille :flower:

Jumankauta, olin kirjottanut hirveen pitkän rimpsun ja sitten hävis koko sivu, aaaarrrggg..
No nyt tulee sitten lyhyt versio.

Hugoliina on varmaan päässyt lähtemään synnärille, tsemppiä!!!

Talvicci:
ei tod kuulosta mukavalta noi käynnistyskommentit, synnytys on joka tapauksessa kaikilla erilainen ja ihan varmasti me selvitään siitä hyvin koko porukka! Kaikki on kumminkin lopputuloksen arvoista, kun nyytin saa syliin unohtuu tämä viime viikkojen kärvistelykin.

Hieno juttu kun, kun moni viittii tulla kirjoittamaan kun lähtö synnärille on käsillä, tulee hyvä fiilis kun jollain homma edistyy!! Oon muuten itse huomannut että sellaisina päivinä kun jaksan touhuta, siivota ym, niin illlalla tulee säännöllisiä kipeitä supistuksia muutama tunti. Ja ilmeisesti niistä on ollut jotain apuakin kun kohdunsuu oli auennut vähän lisää.

Siitä piti vielä sanoa kun mun mies oli tosi ihana, eilen kun mulla oli nimpparit (meillä ei oikein juhlita edes aikuisten synttäritä ihmeemmin) tuli aamulla kotiin orkkidean kanssa ja lauloi sitä Pepe Wilbergin "kun silmäni mä auki saa ja sinut siinä nään ihan lähelläin.." Vitsit että oli aika söpöä :) sitten mentiin vielä päivällä intialaiseen syömään. Kyllä piristi, kun nää loppuviikot tuntuu menevän silleen ettei muuta pysty ajattelemaan kuin että koska pääsis synnyttämään.

Piti vielä kiittää kuvia laittaneita, aivan ihania vauvoja :)

TanjaKK 38+1
 
Tsemppiä kaikille teille, jotka vielä odottelette tosi toimiin pääsyä, Hugis varmaan on jo mennyt synnytteleen.

Meidän pikkumimmi täytti viime yönä viikon ja on edelleen onneksi melko tyytyväinen vauva. Öisin nukutaan ihan hyvin, nyt on pari yötä syöty rytmillä 23,03,05,08, siinä ennättää äitikin nukkua ihan hyvin. En kyllä oikein jaksa uskoa, että kaikki sujuu jatkossakin näin hyvin, sillä viimeksikin vtsnväänteet alkoivat parin viikon iässä.

Nyt sitten sitä synnytys tarinaa. Olin siis viikolla 39 yhden yön synnytysosastolla, koska vauvalla todettiin neuvolassa lisälyönti. Tämä oli sinällään harmitonta, mutta samalla reissulla tehtiin painoarvio, joka oli 3800. Tämä arvio oli aika suuri, sillä ensimmäisessä synnytyksessä lapsi oli kooltaan 3260 ja sain silti kunnon repeämät. No sovittiin sitten, että tulen käynnistykseen lapsen koon vuoksi viikolla 41 tasan, jos hän ei synny ennen sitä. Eikä syntynyt. Viikolla 40+6 neuvolassa lapsen pää oli vielätulossa kyljestä läpi, mutta kiinnittyi ihmeesti viimeisenä koti yönä. Aamulla sitten lähdimme käymään sairalassa sillä asenteella, et kotiin tullaan vielä odottelemaan käynnistymistä muutamaksi päiväksi. Synnytysslissa oli kuitenkin juuri sinä tiistai aamuna tyhjää, joten päättivät aloittaa lääkkeellisen kypsyttelyn ja siirryin synnytysosastolle odottelemaan. Omia supisteluita piirtyi käyrälle tasaisesti, mutta sain silti käynnistävää lääkettä klo 13.30, koska ne omat supparit ei olleet saaneet aikaiseksi mitään vaikka olivat jatkuneet jo pari viikkoa.

Illalla sitten alkoi tapahtua, vaikka lääkäri veikkaili, että voi hyvin olla, ettei pariin päivään tapahdu mitään. Supistukset muuttuivat kipeämmiksi ja 19.30 tulivat jo viiden minsan välein. Sain tässä välissä peräruiskeen, joka oli kyllä ihan mielenkiintoinen kokemus :) Mutta kyllä se varmaan helpotti synnytystä. Kävin siinä illan mittaan sitten osastolla kuumassa suihkussa ja aina välillä käyrällä. Kohdun suulla ei kuitenkaan tuntunut tapahtuvan mitään. Tilanne oli sama kuin jo kaksi viikkoa aiemmin, sormelle auki ja kanavaa pari senttiä jäljellä. klo 23 menin vielä tunniksi kuumaan suihkuun, joka helpotti oloa mukavasti. klo 24 tilanne se, ettei kohdun suulla mitään edistymistä, sydänkäyrällä syke 170, kun normisti aiemmin 130 ja minä jo tosi kipeä. Sain sitten petidiniä lihakseen j sen piti muka auttaa. Oli puhe, että menen sänkyyn köllimään ja yritän saada unta, että lääke auttaa viimeistään 45 minuutissa. Kestin reilut puoli tuntia, kun minusta tuntui, että nyt valuu jotain ja paljon. Yö kätilöt sitten passittivat minut vielä suihkuun, kun se helpotti oloa aikaisemminkin. Olin menossa sinne, kun huomasin, että vuodankin liman sijasta kirkasta verta, jota oli tullut jumbo siteellinen hetkessä. Kätilö sitten kiireellä vilkaisemaan kohdun suuta, joka olikin tunnissa auennut 6 senttiä. Sitten äkkiä soitto miehelle, että nyt, kun hänellä oli ajomatkaa 50 kilsaa ja tiet jäässä. Vähän jännitti, että ehtiikö hän mukaan ollenkaan. Sitten pyörätuolilla kiireesti saliin, ja ilokaasua naamaan. Vedin kaasua kaksin käsin 50, minuuttia, eli ajan jonka odottelin spinaalia. Illan mittaan kaikki synnytyssalit olivatkin täyttyneet ja anestesia lääkärillä oli kiirettä. Kun sain spinaalin olin jo 9 senttiä auki, ja sitten hetken päästä 10. Veristä vettä tuli kuulemma todella paljon, kun kalvot viimein puhkaistiin. Sitten odoteltiin tunti, että vauva laskeutui ja harjoiteltiin samalla ponnistamista. Minut todella yllätti se, että spinaali vei kaikki ponnistusvaiheen kivutkin, eihän se kivalle tullut, muttei sattunutkaan. Ihmettelin vaan, kun kätilö sanoi, että pää syntyi nyt ja nyt koko vauva. Ja yhtään ompeleita vaativaa repeämää ei tullut. Istukkaa odoteltiinkin sitten liki tunti, minkä ajan vauva kölli rinnalla. Sitten äiti suihkuun ja vauva isän kanssa kylpyyn.

Minut järkytti lähinnä se miten nopeasti j helposti synnytys voi sujua ja miten nopeasti toivuin siitä. Edellisen synnytyksen jälkeen pyörryin suihkuun ja menin pyörätuolilla osastolle. Nyt pyörätuolilla saliin ja kävellen takas. Tyty syntyi klo 3.23, sai pisteitä 9/9 ja minä suunnittelin jo aamupalan jälkeen koiran kanssa lenkille menoa :) Kaiken kaikkian siis tosi hyvä reissu, periaatteessa vois mennä synnyttämään uudelleen jo kohta puoliin. Tai ainakin heti, kun nämä vietävän peräpukamat ovat parantuneet. Niitäkään tuskin olis tullu, jos niitä ei ois ollu jo edellisen synnytyksen jäljiltä.

Nyt ruokkiman lapset ja äippämyös!

Riinuska ja mimmi 1vk
 
empsu no näinhän mä vähän päättelinkin kun muutama juttu täsmäs niin hyvin =) kun menin synnytyssaliin oottelee lääkäriä että tulee puhkasee multa kalvot niin kuului vauvan itkua ja kätilö sanoi että klo 10 on siellä syntynyt pikkunen tyttö,eli taisi kuulua teitin prinsessan sulosoinnut sieltä :D ja kun tuotiin osastolle niin
 
Moi moi!

Onnea taas vauvautuneille, mukava on kyllä lukea erilaisia kertomuksia, miten synnytys on sujunut jne..

Pikkis kirjotteli vielä tuosta sikainf.rokotteesta, mullekin tuli ihan yllätyksenä se kysymys, että haluatko ottaa rokotteen, koska olen pyyhkinyt mielestä koko sikalunssan, kun se on niin paljon ollut esillä, et ärsyttää oikeen välillä. Niin ja tuntuu, että siitä on tehty liian iso numerokin jo.. Media tykkää mälläillä sikalunssalla!! aargh..

Niin ja musta tuntui, että eipä tuo neuvolassa sanonut juuta eikä jaata siihen, kannattaako mun ottaa sitä. Enempi tuntui että ajatteli et ei kannata ottaa.

Oon ajatellut etten ota sitä, jos kerkiäisin saada sen.

ON: ei mitään uutta, paino vielä noussut ärsyttävästi, karkit ja herkut kieltoon, sokerin takia.. :)
Painoarvio oli tänään 3,3 kg.
Nukkunut oon tosi hyvin ja pientä kipuilua ollut, ei pahoja. Kaikin puolin kaikki ollut aika ok :D

Jaksamisia kaikille!

myola+pikkuinen 37+6

 
^ oho,lähti liian aikasin.....eli jatketaan siis vielä empsulle : niin kun tuotiin osastolle niin sanovat että on kanssa tänään synnyttänyt samassa huoneessa.ja vielä kun yhdistin tähän kaikkeen teiän vanhemman sulosen neitosen joka kävi aina kurkkimassa mua verhojen alta niin avot kun rupes tuntumaan siltä että jotain tuttua tässä on :D
siellä vaan oli niin omissa oloissa ettei kauheesti tullut tuttavuutta tehtyä kenenkään kanssa,mutta mukava kuulla että teillä menee hyvin =)
terkkuja vaan unikeko-rinsessalle täältä naapurinpoitsulta :wave: :D

kaurisäiti ja pikku-isäntä 1 vko :heart: :heart:
 
Iltapäivällä olisi sitten yliaikaiskontrolli, pääsin ainakin sinne asti.
Tänään olen pakkaillut loput pojan tavarat hoitokassiin, on hänkin valmis lähtemään mummolaan hoitoon, kunhan lähtö vaan tulisi.

Tänään oma olo on taas vähän parempi. En heräillyt kuin muutaman kerran viime yönä ja sitten tietää, että tänään taas vauvan kuntoa tarkkaillaan. Kovasti epäilys on, että kotiin sieltä vielä tulen ja perjantaina sitten käynnistellään, jos ei muuta tapahdu. Välillä lupaavasti polttelee ja nippailee, mutta varsin pientä vielä.

Talvicci: Mulla tosiaan on edellinenkin käynnistetty yliaikaisena ja se ei kyllä ollut mikään mukava kokemus. Tosin mulla ei ole muusta kokemusta, että yhtä lailla se luomuna alkanut synnytys olisi voinut olla hirvittävä. Hyvin senkin kokemuksen unohti, mutta nyt ikävästi palautuu mieleen, kun on mahdollisesti samanlainen koettelemus edessä. Lievästi hirvittää.
Mutta olen kuullut kokemuksia myös helpoista ja nopeista käynnistyskokemuksista, joten eiköhän nämäkin ole yksilöllisiä, kuten jokaisen synnytys.
Mulla kun on sektio takana, niin olisin toivonut, että tämä käynnistyisi luonnollisesti. (on tullut varmasti mainittua jo miljoona kertaa.)

Mutta onnea lupaavia oireita omaaville vauvan hakuun. Ja mukavaa odotusta muille.

Mirmi rv 41+5 :) :)
 
Käynnistämisestä: Mäkin olen kuullut "kauhukertomuksia", mutta toisaalta taas tarinoita hyvinkin helpoista käynnistyssynnytyksistä. Luulen, että ne kauhukertomukset leviävät kulovalkean lailla, joten siksi ihmisten mielissä on päälimmäisenä se, että käynnistyksen on oltava epämiellyttävä kokemus. Uskon, että yksilöllisyys painaa tässäkin asiassa.

Mahan tyhjentyminen: Voi jessus, olen tämän aamun juossut vessassa. Suoli tuntuu tyhjenevän vauhdilla, pelkkää vesiripulia. Muistanko väärin vai onko tämäkin merkki lähestyvästä synnytyksestä? Ajattelin heti, että onko tässä nyt joku vatsatauti tulossa. Ja luennolle pitäisi lähteä, saas nähdä kuinka onnistuu... :/
 
Peppi
Olen kuullu kans että joillaki vilkas vatsantoiminta on enteilly synnytystä :D

Käynnistyksestä...
Kiitti noista kommenteista...
Jotenki vaan pännii ku jotkut puolitutut tulee just tommosia sanomaan...

Toivon kyllä itekki että huomenna päästäsivät vielä kotiin ja antasivat Uunolle mahollisuuden vielä alkaa syntymään ite :whistle:
 
Huomenta! Täällä takana ensimmäinen yö kotona :) Pelotti aluksi tuo tytön syöminen, kun on ollut vähän ongelmia, kun hän nukahtaa heti rinnalle eikä jaksa imeä. Turhaan huolin, yö meni oikein hyvin. Kyllä ähn niin hiljaa nukkuu että herään siihen kun alitajunta sanoo että pitää tarkistaa onko tyttö hengissä :LOL: Hän ei viihdy oikein omassa sängyssä, siellä päästelee koko ajan jotain pientä ääntä, mutta vieressä nukkuu ihan hiiren hiljaa.

Peppi30: Mulla synnytysaamunna maha tyhjeni oikein urakalla, vaikka normaalisti mahan toiminta on aika heikkoa. Oli sitten siisti synnytys kun ei ollut suolessa mitään :)

Tässä kuva meidän pikkuisesta:



hemari ja tytteli 3vrk
 
Onnittelut vauvautuneille ja tsemppiä lupaaville :)

Täällä edelleen yhdessä kasassa, tänä aamuna supisti ehkä kahdesti mutta ei ole sen jälkeen kuulunut...illalla saunaan, jospa se siitä sitten lähtisi. En millään tahtoisi käynnistettyä synnytystä. Jotain enteillee sekin, että v*tuttaa kuin pientä oravaa jolla on käpy jäässä ja hampaat katki... Tuntuu, ettei esikoista kestä yhtään, hermot menee pienimmästäkin...

Eilen kävin neuvolassa, ja meinasin pudota penkiltä kun terkka sanoi, että olen laihtunut neljässä päivässä 2,8kg :eek: Elikä, jos tuo paino nyt pysyy tossa, niin kiloja on raskauden aikana tullut ( paino ennen raskautta-paino eilen ) 1,8kg. Verenpaine oli laskenut normaalitasolle, pissassa proteiinit+/-, mut terkka epäili sen johtuvan vähästä juomisesta. Eli ei sittenkään raskausmyrkytystä. Kätilötuttavani muuten sanoi, että se ei tässä vaiheessa raskautta ole kovinkaan paha tauti.

Flunssakin iski näin hyvässä vaiheessa, tuleepa olemaan mukavaa synnyttää mahdollisesti kipeänä... onneksi ei kuumetta ole, pää täynnä räkää ja raskaushormoneja... Ja perjantaina ya-kontrolli, jos ei siihen mennessä ymmärrä tämä itse tulla ulos. Että tällaista tänne, saa nähdä mitä tapahtuu.
 
Kiitoksia kaikille onnitteluista!!!! Ja onnea kaikille vauvansa saaneille!!! Ja onnea samantien sitten kaikille muillekin, kyllä se sieltä kohta tulee!

Itun emo kyseli sitä kestovaippa-kertisvaippa-asiaa, niin me ollaan ainakin tehty niin että ollaan käytetty kertakäyttövaippoja nämä ekat päivät. Saatiin vastasyntyneen vaippoja paketillinen kaverilta, kun niitä oli jäänyt sillä yli. Sairaalasta sai lisäksi Liberon mainoskassin, missä oli vaippoja. Että ne nyt käytetään ensin pois. Ei ehkä jaksais vielä kestovaippoihin perehtyä kun kaikki on muutenkin ihan uutta. Tämä siis on meidän tuntemus asiasta. Sit aattelin sitäkin että aluksi kun vauvan kakka on sitä pihkakakkaa (nyt alkaa olla jo tavallista) niin mitenhän se irtoaa kestovaipoista? Varmaan kohta kokeillaan kestovaippoja, jo ennen kertavaippojen loppumista, että minkälaista niitä sitten on käyttää. Toivottavasti se sujuis hyvin.

En jaksanut nyt lukea kaikkia kirjoituksia, vaikka kovasti haluaisin. Ei jotenkin ole aikaa mihinkään ylimääräiseen. Joku kerta on edessä kauhea lukumaratoni :D

Hanikka ja tyttövauva
 
Istukkaverenluovutus
Törmäsin tämmöseen aiheeseen tuossa spr:n sivuilla
http://www.veripalvelu.fi/www/31
Onko kenelläkään oma kohtaista kokemusta tai onko kuullu kenenkään luovuttaneen istukkaverta?

"Tällä hetkellä istukkaverta kerätään ainoastaan Naistenklinikalla ja Kätilöopistolla Helsingissä"

Voi pylly, mulla alko tuo kiinnostamaan ku mitä mä sillä ite teen enää synnytyksen jälkeen...
Harmi että tuota ei tehä muualla ku helsingissä :(
 

Yhteistyössä