Löytyykö sellaisia, joiden parisuhteessa mennyt huonosti pikkulapsiaikana JA parantunut myöhemmin?

Mies sanoo että ero ei kannata tässä vaiheessa, asiat muuttuu paremmaksi. Epäilen...

 

Voi hyvin olla perää miehesi ajatuksissa. Antakaa ajan kulua. Se on aina rankkaa aikaa kun hormonit vielä jyllää ja on univelkaa. Samalla valtava elämänmuutos ja sopeutumisen paikka. Kumpikaan, eikä erityisesti nainen, ei ole normaali oma itsensä kun lapsi on pieni. Mun mielestä tilanne normalisoituu kun lapsi on reilusti yli 2v, nainen on lopettanut imettämisen ja perheessä on saatu nukkua kokonaisia yöunia kuukausia. Se palkitsee varmasti koko perheen jos jaksaa odottaa helpompiin aikoihin ja yrittää sitten taas lähentyä puolison kanssa. Sitten voitte huomata, että rankka pikkulapsiaika ja siitä selviäminen jopa lähensi teitä. Toivottavasti näin käy.

 

Kyllä!!!Silti edelleen yhdessä ja lapsia jo neljä =).Paranee se!!

 

meillä kanssa esikoisen aikaan oli vaikeaa ,nyt esikoinen 10V ja keskimmäinen 2.5V ja kuopus 2kk ja aina vaan paranee suhde vuosi vuodelta joten ei kannata menettää uskoaan paremmasta.Meillä tosin oli esikoisen vauva aikana miehellä alholi paljon kuvioissa mutta ei enään ollenkaan ja riidelläkkään emme enään jaksa ,täytyy olla tosi iso asia että siittä aletaan riitelemään.Ja naimisissa oltu pian 12V ja menimme naimisiin 17V puolen vuoden seurustelun jälkeen.

 

Toivotaan että lähentäisi myöhemmin katsottuna, nyt ollaan kyllä aika "erillään". Nukutaan jopa eri huoneissa vuorotellen huonosti nukkuvan 1v kanssa. Imetän myös vielä, ja tosiaan ärsyttää niin paljon välillä että tulee eroa mietittyä monta kertaa viikossa. No, pitää kai antaa ajan kulua.

 

Kerran kuulin jonkun sanovan että alle kaksi vuotiaitten lasten vanhempien ei saisi antaa erota. Ne on just ne rankimmat vuodet ja jos niistä selviää ilman eroa niin parempaan suuntaan ollaan menossa. Tietysti tämä ei koske väkivaltaa ym. syitä erota.

 

Eiköhän tuo ole varsin yleinen elämänkulku. Jossain sanottiin että pariskunnan ei tulisi miettiä eroa lapsen ensimmäisen elinvuoden aikana. Mä komppaan sitä täysin, ja vielä lisäisin että todennäköisesti kannattaa antaa lapsen kasvaa reilu 2v ikään niin asiat alkaa oikeasti jo lutviintua, univelat jo huomattavasti helpottaa ja elämä näyttää valoisammalta.

Meillä oli kriisiä etenkin esikoisen vauva-aikana, ja elämä alkoi kaikin puolin helpottamaan ekan puolentoista vuoden jälkeen. Onneksi ollaan jatkettu eteenpäin ja annettu toisillemme ja tilanteille aikaa. Nyt 2 lasta joista nuorin pian 1v ja tämä toinen kerta vauvavuoden kanssa on mennyt parisuhteenkin kannalta paljon paremmin, kun kummatkin on tiennyt jo hyvin miten paljon pitää joustaa ja ymmärtää.

Tsemppiä!

 

Meillä meni aivan erityisen huonosti esikoisen vauva aikana ja myös toisen synnyttyä.En tiedä miten jaksoin sen ajan.Terapiaakin tarvittiin ja se auttoi,mutta nyt meillä on jo 4lasta ja paremmin menee ku ikinä.Ongelmia toki on aina jotain..ei niistä pääse mihinkään.

 

Toivotaan että lähentäisi myöhemmin katsottuna, nyt ollaan kyllä aika "erillään". Nukutaan jopa eri huoneissa vuorotellen huonosti nukkuvan 1v kanssa. Imetän myös vielä, ja tosiaan ärsyttää niin paljon välillä että tulee eroa mietittyä monta kertaa viikossa. No, pitää kai antaa ajan kulua.

Meillä on nukuttu viimeisen 5v aikana säännöllisesti eri huoneissa...ja välillä taas samassa kun tilanne on sen sallinut. Riippuen siis siitä, kuka menee seuraavana päivänä töihin, kumpi on valvonut enemmän ja tarvitsee sen oman unirauhan ehdottomasti. Tuo on todella yleistä pikkulapsiperheissä, ei mitenkään erityistä!

 

Hmmm.. no paranisiko se elämä sitten yksin pienen kanssa kahden? Mä olen miettiny tätä kun lähipiirissä erotaan aika roisisti juuri "pikkulapsi-aikana"... siis itse ainakin mietin että olisi paljon rankempaa olla vielä yksin lapsen kanssa kuin että pistettäisiin hanskat tiskiin kun arki ei suju ja on rankkaa? Vaikka tietystikään EN tiedä todellisia syitä eri pariskuntien eroihin, kunan omassa pienessä päässäni kummastelen...

 

Mulla on päinvastainen kokemus. Kuopus on 3v nyt ja itse olen taas oma itseni. Tuntuu vain että olen vieraantunut miehestäni vain enemmän tämän viimeisen vuoden aikana. Olen käynyt läpi masennuksen ja henkilökohtaisen kriisin ja alkanut enemmän ja enemmän ajatella, ettei tuo mies ole minulle se oikea. En tiedä voiko tämä tästä enää paremmaksi muuttua...

 

Toivotaan että lähentäisi myöhemmin katsottuna, nyt ollaan kyllä aika "erillään". Nukutaan jopa eri huoneissa vuorotellen huonosti nukkuvan 1v kanssa. Imetän myös vielä, ja tosiaan ärsyttää niin paljon välillä että tulee eroa mietittyä monta kertaa viikossa. No, pitää kai antaa ajan kulua.

täytyy tunnustaa että me nukutaa yhä eri huoneissa myös vaikka esikoisen syntymästä jo 6v. Kuitenkin aina uuden vauvan tultua on se järjestelmä ollut paras koska jos ei saa nukuttua niin ei se suhdekkaan sillon onnistu.Meillä tosin mää nukun AINA lapsen kans ja mies yksin mut jaksaapahan paremmin lähtä töihin ku nukkuu eri huonees ja mää taas saan aamul nukkuu pitempään ku miehen herätyskello ei herätä meitä.Välillä mies tullu takas mun viereeni nukkuun mut yleensä vaan nukahtaa olohuoneeseen television eteen vaik pyydän viereen

 

Täytyy nyt olla aika samaa mieltä kuin edellä jo kommentoineet. Eli kannattaa ainakin yrittää, antaa ajan vähän kulua.

Meilläkin oli esikoisen vauva-aika kaikin puolin hankala. Esikoinen nukku pitkään huonosti niin päivällä kuin yöllä, raha-asiat ei ollu hoitovapaalla kovinkaan hyvällä mallilla, uusi tilanne harrastusten ja muiden menojen karsiutumisen kanssa kiristi minun hermoja, tietty ex tempore elämän tasaantuminen ahdisti kumpaakin ja onhan noita syitä. Niiden kanssa oppi elämään hiljalleen, kipuilujen ja keskustelujen kautta. Ja osa asioista taas helpotti ajan kanssa, kuten tuo nukkumattomuus ja siitä aiheutuva väsymys.

Nyt toisen lapsen vauva-aika meni jo paljon helpommin, kun osasi vähän odottaa mitä on tulossa. Mekin ollaan miehen kanssa nyt nukuttu taas jo kohta vuosi eri huoneissa ja noin, mutta tällä kertaa en ottanut asiasta mitään stressiä. Tiedän, että parisuhde on muutakin kuin nukkumisjärjestely ja itse asiassa tällä järjestelyllä nimenomaan hoidetaan meidän suhdetta

Kannattaa siis ainakin yrittää, ellei ole jotain painavaa syytä erolle. Tarkoitan tällä puolison huumausaineiden käyttöä, väkivaltaisuutta tai vastaavaa, joka nyt ei kuulu minkäänlaiseen pairsuhteeseen oli pieniä lapsia tai ei.

 

Kyllä. Kannattaa ehdottomasti odottaa, että lapset kasvavat. Pikkulapsivaihe on väistämättä niin rankka, että se vaikuttaa myös parisuhteeseen. Helpottaa kummasti, kun lapset kasvavat.

Kolmatta lasta en enää uskalla tehdäkään sen takia, ettei liittomme varmaan enää kestäisi yhtään vauvavuotta. Takana pitkä rakkaus ja vahva liitto, mutta silti pikkulapsivaihe ravisteli perustuksia kovasti. Nyt ollaan taas voiton puolella ja kaikki on palautumassa hyväksi parisuhteessa.

 

Mua ei erillään nukkuminen haittaa yhtään, vaan miestä. Itse olen herkkäuninen ja hän erittäin hyväuninen. Muistaa vaan sanoa usein että on pettynyt että joudutaan nukkumaan erillään.

 

Mua ei erillään nukkuminen haittaa yhtään, vaan miestä. Itse olen herkkäuninen ja hän erittäin hyväuninen. Muistaa vaan sanoa usein että on pettynyt että joudutaan nukkumaan erillään.

Voisitteko te tämänkaltaisista asioista keskustella ihan avoimesti? Meillä kans tilanne on se, että mies kyllä nukkuu vaikka vauva mitä huutais ja muutenkin pystyis nukkumaan samassa kyllä. Mutta kun hän kuorsaa niin mahdottomasti! Mulle tuo ei ollut suuren suuri ongelma ennenku lapset synty - nyt kun pienet herättää yöllä, niin sitten en saakaan enää uudestaan unta sen kuorsauksen takia tai en saa ollenkaan unta, kun se on muutenkin sellaista koiranunta tuon pienenmmän takia.

Meillä siis minä häädin miehen pois makkarista, että saisin edes sen verran nukkua mitä lapset antaa. Kyllä mies sen ymmärsi hyvin - ja hänkin ehkä oli hieman kyllästynyt siihen kylkeen tökkimiseen. Ja toisekseen, mies herää jo seitsemäksi töihin eli näin meidän aamut on edes vähän pidempiä kun ei kello herätä. Itse kun tosiaan olen TODELLA herkkäuninen ja joudun nukkumaan usein korvatulpat päässä, ettei lastenkin ihan uniset äänet herätä turhaan.

Kyllähän miehelläsi on oikeus olla tuosta pettynyt, mutta jos koettaisitte jutella, että millä tavoin se oikeasti vaikuttaa teidän parisuhteeseen. Voisitteko jotenkin muuten korvata sitä aukkoa hellyydessä tms?

 

Meillä kanssa ei ollut ero kaukana miehen kanssa kun poika syntyi ja elämää elettiin eteenpäin muutamia kuukausia, se oli RANKKAA aikaa meille kaikille kolmelle mutta siitäkin selvittiin. Nykysinkin vielä paljon paljon riitoja miehen kanssa mutta kaikesta ollaan yli päästy ja asiat sovittu. Poika kasvaa ja koko ajan helpottaa. Tuntuu et meillä riidellään lapsen syntymän jälkeen paljon enemmän kun ennen lasta, mutta siitä ei voi tuota poikaa syyttää, päivääkään en kadu kun tuon muksun sain.