K
kkkkkkeeee
Vieras
halua leipoa erinäistä erää herkkuja, jotka jäävät sitten suuremmalta osalta syömättä ja toisaalta ei ns. lukupalatkaan ole mikään tavoite eli että vieraat joutuisivat pohtimaan voikohan tuota ottaa minkä verran ja voinkohan vielä tämmöisen maistaa vai jääkö joku ilman?
Kun esim; kevättalvella tuttavani tenavien synttäreillä makeita paloja oli vain 2 täytekakkua, hanna-tädin keksejä tai jotain tuon tyyppisiä isohkoja keksejä, 2 muuta erilaista keksiä ja pieniä mokkapaloja.
Itsellä on siis vain yhtä sorttia tiedossa minkä ainakin laitan tarjolle ja tietysti se perinteinen täytekakku. Ensin mietin myös, että leipoisinko itse keksejä, mutta toisaalta saattavat jäädä kanssa monelta syömättä, niin turhan vaivan on sitten nähnyt ja näpertänyt.
Mietin myös itsekin, että tehdäkö 2 kakkua, vaikka pelkästään yhdellä on synttärit. Ihan vain siksi, kun isompi tenavista siirtyy kesälomalle, niin tavallaan hänelle olisi tuo toinen kakku.