Lisäraudan tarve? Ja vähän vieroituksesta...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja leevi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

leevi

Jäsen
07.02.2005
106
0
16
Annatteko lapsellenne rautavalmisteita? Jostakin luin, että D-vitamiinitippojen lisäksi lapsi tarvitsee rautaa, onko totta?

Olen alkanut vieroittaa poikaa (13 kk) rinnasta. Ensin lopetimme yöimetykset. Nyt päiväimetykset ovat loppu ja muutamana iltana ei myöskään enää ole tarvittu rintaa, vaan isä on saanut pojan nukkumaan ilman vaikeuksia. Varhain aamulla olen vielä saattanut antaa rintaa, jos olen halunnut nukkua pidempään... :snotty:

Mutta näytäisi siis siltä, että vieroittaminen käy aika kivuttomasti Imetystukisivujen pelottelusta huolimatta... poika ei ole kärttyinen, ei itkeskele eikä tunnu paljon edes huomaavan rintoja. Juo korviketta + lehmänmaitoa.

On jotenkin tosi haikea olo. Toisaalta olen ollut myös vähän kyllästynyt imetykseen pojan allergioiden (ja siis minun dieettini) takia ja toisaalta myös siksi, että olen saanut kuulla lopettamisesta vanhemmiltani ja anopilta jo pitkään. En silti ole tehnyt lopettamispäätöstä HEIDÄN takiaan todellakaan. Tuntuu vain siltä, että pojalle aika on hyvä ja minullekin.

Onko muilla ollut ristiriitaisia tunteita imetyksen lopettamisesta?
 
Rautaa on lisätty yleisesti lasten puuroihin yms. Meillä ainakin oli hb tosi hyvä viimeksi ku neuvolassa mitattiin. En muista paljoko, mutta kehu tosi hyväksi. Kyllä teilläkin neuvolassa varmaankin otetaan, käskevät jos on tarvetta. Vauvapuuroja meillä ei enää käytetä, joten saa nähä onko edelleen hyvä, syö kyllä monipuolisesti ja hyvin.

Meiän tyttö on pian yks vee, ja imetellään viä ku tuun töistä ja illalla nukkumaan mennessä. En oo ajatellut lopettamista erikoisemmin, mutta ei oo kukaan uskaltanut tulla kommentoimaan suuntaan tai toiseen, joku on kyselly joskus että vieläkö imetellään. Tuskin aivan pian lopetellaan, ei ole ainakaan mielessä käynyt sitten sen jälkeen kun sai puremisen loppumaan. :kieh:
 
Meitin neitillä(1vee) taasen hemppa liian alhainen ja
jos parin kk päästä uudella nvla käynnillä ed.liian
alhaalla hemppa,niin sitten aloitellaan jonkinmoinen rautalääkitys :/
 

Yhteistyössä