Liki 3 v:n hillittömät raivarit, yleensä tavaroista

Onneks meillä on neljä paistinpannua

 

Tarkkuus rutiinien kanssa, omien tavaroiden vahtiminen ja taipumaton luonne voivat olla asperger-piirteitä.

 

Meillä myös neito nro 2 oli tuollainen -kiukku vain kestää ja kestää.... Saimme tarhassa aikoinaan ainakin yhden "puhuttelun" asian tiimoilta mutta niin vain tyttö nyt käy koulua ja menestyy hyvin, kavereita löytyy ja harrastuksia. Edelleen temperamentti on (ongelma joskus), mutta osaa sitä hallita nyt jo itsekin. Kiukkusi viimeksi tänäiltana kun ei ehtinyt pitkäksi venähtäneestä harrastusmenosta saunavuoroon (olisi ehtinyt mutta 30 min ei riittänyt.... hänelle). Raivosi sitä öbaut 1-2h itkien ja välillä kirkuen. Näissä tapauksissa jätän yleensä huomiotta hetkeksi ja palaan asiaan kun on rauhoittunut ja pystyy juttelemaan. Kun oli pienempi, tyttö itse kipusi eteisen tuolille istumaan ja kirkumaan, sitten syliteltiin ja juteltiin kun tilanne rauhoittui. Joillakuilla se vaan menee tuota kautta. Kovasti tsemppiä!

 

Meille tuli vauva esikoisen ollessa 2,5vuotias ja siitä se elämä muuttui. Kiltistä, hiljaisesta ja ihanasta pojasta tuli villi, äitiä huitova, huutava, kiukutteleva uhmaikäinen. Lapsi sai kohtauksia pitkin päivää ja ne kestivät aina vähintään tunnin. Yleensä mitään syytä ei edes ollut.. Sai näitä aluksi myös yöllä ja huusi juosten pitkin kämppää. Kohtauksen ollessa päällä mikään ei auta, kaikkea on kokeiltu. Nopeiten se menee ohi kun ei reagoi mitenkään, mutta toisaalta ovien paiskomiseen, äidin lyömiseen tms. ei voi olla reagoimattakaan. Välillä tuntui että positiiviset ajatukset omasta lapsesta oli liian vähissä! Pystyn samaistumaan tilanteeaeesi täysin! Nyt reilun puolen vuoden kuluttua on alkanu helpottamaan ja ollaan pikkuhiljaa saatu oma ihana poikamme takaisin. Jaksamista teidän perheelle! Puhukaa asiasta! Ota omaa aikaa! Kyllä se siitä helpottaa!

 

Meillä kaksi nuorinta poikaa kovin temperamenttisia, nuorempi nyt 2v2kk ja päivät täyttyvät kilahduksista ja niistä palautumisessa. 4v on jo rauhoittunut, hänen kohdallaan huomasin selvästi kiukun/huudon lisääntyvän silloin, kun rutiinit syystä tai toisesta rikkoutuivat. Näin saattaa käydä vieläkin, mutta nykyään osaan jo yleensä puhua hänet rauhalliseksi (eikä raivarivaiheeseen tarvitse mennä). Itse vedän rajan siihen, ettei muita saa satuttaa eikä tavaroita rikkoa. Noissa tapauksissa eristän tilanteesta jäähylle, muutoin saavat raivota missä haluavat. Toisinaan laitan itselleni korvalapuista musiikkia hetkeksi, jotta pysysin itse paremmin rauhallisena.

Toistan samaa kuin edellisetkin eli 1) selvät säännöt 2) selvät rutiinit 3) tilanteiden ennakointi ja mahdollisista poikkeustilanteista keskusteleminen etukäteen. Kysy lapselta mitä hän haluaisi tehdä, toteuta yksi toive/leikki päivässä. Tee lapsen kanssa jotain hänelle mieluisaa, jotta näkisit hänessä useammin sen iloisen lapsen ja jaksaisit noita kiukkuja paremmin.

Voimia! Varmasti helpottaa joskus.

 

Eipä meilläkään ongelmia silloin 1-vuotiaana ollut... että tuuppa puhumaan uusiksi vaikka sitten kun lapsesi pääsee uhmaikään, niihin kohtauksiin kun ei välttämättä näillä kaikkein temperamenttisilla minkäänmaailman ennakoinnit ja sopimiset auta (Niinkuin jo mielestäni kerroin).

Lisäksi olen kanssasi eri mieltä siitä että lapselle ei muka saisi lainata mitään muun perheen tavaraa. Ihmeellinen ajatus. Mitenkä sitä sitten ikinä oppii lainaamaan ja palauttamaan tavaroita....

Niinpä.
En tainnut missään sanoa että meillä olisi 1-vuotias?
2,5on nyt meidän, ei selvästi vielä tarpeeksi vanha tähän keskusteluun? Mut kehtaan silti jatkaa.

Jos olet sitä mieltä, että lapsen ajatusmaailma nyt vaan pitää saada muuttumaan niin, että hänen pitää pystyä luopumaan tavaroistaan, nii sit asiaa tarvii treenata.
Sit jo siinä vaiheessa, kun hän ottaa/hänelle annetaan se talon ainut paistinpannu, nii oletko nyt aivan varma, että olet muistanut ennakoida tilanteen? Oletko siinä vaiheessa jo muistanut kertoa lapselle, että tämä on äidin paistinpannu, jota äiti tarvitsee kohta, jos haluat leikkiä sillä, niin voit hetken leikkiä, mutta äiti ottaa sen kohta, mutta jos asiasta tulee pahamieli (eli ei suostu palauttaa), niin sitten et saa ottaa ollenkaan.


Pienet lapset ovat kaikki nii eri luontosia.
Ja ehkä meilläkin sit mennää pahasti mettään, mut jos lapsi on luonteeltaan nii ehdoton ja joustamaton tietyissä asioissa, nii sit meillä ainakaan siihen tavaraan ei vaan kosketa ollenkaan. Kyllä mää tiedän, ett naapurin lapsi aivan kiltisti mukisematta luopuu kaikista leluistaan, lähtee sisälle aina kun pyydetään, jne. Mut koska meillä sellainen ei onnistu, nii siksi meillä leikitään vain lapsen omilla leluilla ja yhdellä ainoolla keittiön kattilalla.

MUN kasvatusperiaate on se, että koittaa luovia pienen lapsen kanssa iloisten ja onnistuvien asioiden kautta, eikä aina aikuisena aiheuttaa lapselle epäonnistumisia tilanteissa joita hän ei vielä handlaa. Asioita voi kyllä harjoitella,mut sit niitä myös tosissaa pitää harjoitella, eikä vaan todeta että äiti ny ottaa tän pannun sulta pois, kyllähän sun kuuluu ymmärtää.