Liimattu äitiin

Hei! Meillä on kohta 5-vuotias herkkä ja ujo tyttö, joka takertuu minuun kiinni esim. tarhaan vietäessä. Ei kyllä itke, ja viihtyy muiden lasten kanssa, kutsuisi synttäreillekin koko ryhmän. Ongelma on, että haluaisin tytön jo reipastuvan, mikään kannustus tai rohkaisu tai lahjonta ei tunnu auttavan. Äidin hihassa ollaan kiinni kuin marakatti! Odotan kauhulla 5-vuotis neuvolaa ja puheterapeuttia (r puuttuu), tuskinpa tyttö jää sinne yksin. Itse en jää tilanteeseen kiinni, vaan poistun nopeasti ilman ylimääräistä dramatiikkaa - mutta tuo tarrautuminen alkaa jo ahdistaa. Kertokaa joku, meneekö tämä vaihe ikinä ohi!?

 

Meillä sujuisi kaikki helpoiten, jos elämässä olisi joka päivä samanlainen. Kaikki uusi vaatii sulattelua. Ehtisittekö käydä neuvolassa etukäteen tutustumassa paikkoihin ja terveydenhoitajaan? Neidillä meni 5v tarkastus taitojen mukaisesti, koska terveydenhoitaja oli tuttu pikkusiskon neuvolakäynneiltä.

R-kirjain tupsahti ihan itsestään puheeseen noin 5v9kk iässä.

En tiedä koska takertuminen loppuu. Kai ujous luonteenpiirteenä säilyy ja lapsen kasvaessa hän pärjää paremmin itsekseen. Terveydenhoitaja ainakin vakuuttelee minulle, että koulussa ei sen takia tule ongelmia.

 

Mukava kuulla, että on muitakin! Neuvolassa on tädit vaihtuneet niin kovaan tahtiin, etten itsekään tiedä kuka hoitaa 5-vuotistarkastuksen. Ympäristön paineet olla sulavasanainen ja "aikuismainen" ovat kyllä voimakkaat ja tuntuvat vain kasvavan. Tyttö itse oli kovin hämmästynyt, kun joku piti häntä ujona. Taitaa olla vaan äidillä venymisen paikka, jäitä hattuun. Vaan kun ei aina jaksaisi! Perspektiivihäiriöisenä koen, että KAIKKI muut pikkulapset ovat heti sosiaalisia, suulaita ja avoimia. Tempperamenttierot ovat rikkaus, mutta en jaksa enää hihassa tai sylissä roikkumista, vaikkakin sitä tarvitsee vain alkulämmittelyn ajaksi!! Taitaa olla Pavlovin koira-efektiä koko tytön show. En vaan muista, miten ehdollistuminen puretaan... No, voimia kaikille pikkuprinsessojen äideille.

 

Esikoinen oli ujo ja takertuva, neuvolassa haukuttiin ikäisekseen lapselliseksi (!), kerhossa pohdittiin mahdollisia pelkoja jne. On nyt 15v. salskea nuorukainen, joka saa suunsa auki tarvittaessa eikä enää kyhjää äidin kyljessä... Koulun alku oli vielä hiukan hankalaa, mutta positiivista kehitystä on tapahtunut kaiken aikaa. Toisaalta osaa myös olla hiljaa ja kuunnella muita!