Liika krääsä

Vaatteita enemmän kuin ehtii käyttää, alesta parilla eurolla ja uutenakin 9,90-29,90. Elektroniikkaa muutamalla kympillä. Aivan turhanpäiväisiä hilavitkuttimia kotiin, keittiöön ja varastontäytteeksi. Onko muita, joita tää oksettaa? Miten tähän on tultu? On aivan älytöntä, että krääsä joka ei kestä on vallannut koko länsimaisen maailman, ja romuna ja lumppuina siirretään sitten vielä kehitysmaihin niin eivät sielläkään pääse kärsimään tavaran puutteesta. Eikä kunnollisia tuotteita meinaa edes saada mistään. Samalla tavalla ne hajoaa ja virttyy ne "merkkituotteetkin" kun samoissa hikipajoissa tehdään, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.

HALUAN KESTÄVÄÄ ja oon valmis maksamaan siitä. Vähemmän on enemmän, eikä oo paha olla ja paikat täynnä roinaa.
 
"Leea"
En tykkää minäkään, mutta onneksi sentään pystyn itse päättämään ja kontrolloimaan mitä roinaa meiile kotiin otetaan. Ja tarpeettomaksi jääneet kiertoon seuraaville käyttäjille, ei roskiin.
 
t akka
[QUOTE="Leea";30191807]En tykkää minäkään, mutta onneksi sentään pystyn itse päättämään ja kontrolloimaan mitä roinaa meiile kotiin otetaan. Ja tarpeettomaksi jääneet kiertoon seuraaville käyttäjille, ei roskiin.[/QUOTE]

Näinpä, mutta joskus sitä sortuu ja tulee hankkineeksi jotain turhaa...:(
Ja joistan turhakkeista ja ylimääräisistä tavaroista/vaatteista ei muka voi luopua, no aikansa asiaa pähkäilee niin voi sen pois lahjoittaa.
"Jos sitä vielä joskus tarvitsee."-tavarat ovat saaneet 1-2v. aikaa ja sitten vaan poistoon, jos ei myymällä pääse eroon niin sitten hyväntekeväisyyteen lahjoitus.

Vähempi parempi. Tähän pyrin, mutta aikansa ottaa...
 
"Kaulin"
Minäkin haluaisin ostaa kestävää, mutta edes rahalla ei sellaista enää saa.

Ostin kalliin 80 euron paidan, joka nyppyyntyi parin käyttökerran jälkeen. Ostin 500 euron tiskikoneen, joka ei kestävyydessään vetänyt vertoja 250 euron koneelle.. Ainahan asioihin voi laittaa rajattomasti rahaa, mutta kuvittelin että välttämällä kaikkein halvimpia saisin edes vähän vastinetta rahoilleni.
 
[QUOTE="Kaulin";30191898]Minäkin haluaisin ostaa kestävää, mutta edes rahalla ei sellaista enää saa.

Ostin kalliin 80 euron paidan, joka nyppyyntyi parin käyttökerran jälkeen. Ostin 500 euron tiskikoneen, joka ei kestävyydessään vetänyt vertoja 250 euron koneelle.. Ainahan asioihin voi laittaa rajattomasti rahaa, mutta kuvittelin että välttämällä kaikkein halvimpia saisin edes vähän vastinetta rahoilleni.[/QUOTE]

Juuri tätä mä tarkoitin! Kaikki tehdään kertakäyttöisiksi. Olen myös koittanut samaa konstia, että jos rahalla sais laatua, mutta kun ei se enää pidä paikkaansa! Ois hyvä, jos jostain saisi listaa OIKEASTI laadukkaista tuotteista. Esim. vaatteista jne. Aion just marssia ostamaan suomalaiset kengät ja toivon, että tässä kotimaisuus toisi laatua. Huonekalut lienee teetettävä puusepällä jos ei tule vastaan käytettynä sopivaa kokopuista.

Eniten ostan kyllä kaikkea juuri käytettynä – paitsi siksi että kierrätys säästää luontoa, myös siksi, että ne tuotteet jotka on kestänyt jo yhden (ainakin) käyttäjän käytössä hyvässä kunnossa, luultavasti voi kestää niin myös meillä. Nyppyyntymistaipumukset ja huonot ompeleet on jo ehtinyt paljastua :)
 

Yhteistyössä