H
Huolestunut äiti
Vieras
Olisi kiva tietää onko olemassa muita näin vähäunisia 1-vuotiaita kuin meillä. Koskaan lapsi ei ole nukkunut päivällä pitkään, heti vastasyntyneestä lähtien 40minuutin pätkissä, korkeintaan 1.5h. Koskaan ei ole nukkunut kahta kolmea tuntia. Nyt 1-vuotiaana unet sen kun vähenee. Yöllä nukutaan n. 11tuntia, nekin pätkissä, mutta kokonaisuudessaan ihan hyvin. Lapsi on ottanut yksiä päiväunia jo 9-kuisesta lähtien, mutta unet vaan lyhenee vaikka luulisi että pitenisi. Meillä on ihan säännöllinen päivärytmi, ollaan paljon ulkona ja tapaillaan tuttuja eli yritän aina parhaani mukaan väsyttää lasta ennen päiväunia. Kuukauden ajan on nukkunut enintään tunnin! Ja siis vain kerran päivässä. Nukahtaa kyllä autoon ja rattaisiin jos kävelylle lähtee, mutta kerralla unet ei kestä kun korkeintaan sen tunnin. Alkaa äitiä vähän väsyttää ja samalla huolettaa, miksi pienokaista ei enää nukuta. Tavoitteena olisi pitää päiväunet ainakin 2.5-vuotiaaksi asti, mutta huonolta näyttää...korvat on tarkistettu, hampaat on tehty ja kaiken muunkin pitäisi olla hyvin. Ei ihmeempiä uusia taitojakaan ole tullut, oppi kävelemään kuukausi sitten. Ei nukahda pullolle tms. vaan itsekseen vaunuihin tai pienen silityksen jälkeen sänkyyn. Ollaan kokeiltu kaikki maailman pimennysverhot ym. mutta millään ei ole vaikutusta. Voiko joku lapsi nukkua oikeasti näin vähän vai onko syytä kääntyä lääkärin puoleen?