Menu
Kaksplus
VAUVAHAAVEET
Hedelmällisyys
Lapsettomuus
Adoptio
Ovulaatiolaskuri
RASKAUS
Raskaus viikko viikolta
Synnytys
Synnytystarinat
Raskauslaskuri
VAUVA
Imetys ja vauvan ruoka
Vauvan kehitys
Vauvan terveys
Nimikone
LAPSI
Lapsen kehitys
Lapsen terveys
Pituuslaskuri
PERHE-ELÄMÄ
Ruoka
Vaatteet ja varusteet
Koti
Vapaa-aika
Parisuhde
Työ ja raha
VANHEMMUUS
Kasvatus
Vanhemman terveys
Minun tarinani
LASKURIT
Ovulaatiolaskuri
Raskauslaskuri
Raskaus viikko viikolta
Kiinalainen syntymäkalenteri
Nimikone
Pituuslaskuri
PODCAST
KILPAILUT
BLOGIT
Menu
ETUSIVU
KESKUSTELUT
Aihe vapaa
Lapsen saaminen
Vauva ja taapero
Lapset ja teinit
Perhe-elämä
Seksi
Seksinovellit ja eroottiset tarinat
KÄYTTÄJÄT
OHJEITA
Kirjaudu
Rekisteröidy
Hae
Hae vain otsikoista
Käyttäjältä:
Hae vain otsikoista
Käyttäjältä:
Kaksplussan Keskustelupalsta
Kirjaudu
Kaksplus
VAUVAHAAVEET
Hedelmällisyys
Lapsettomuus
Adoptio
Ovulaatiolaskuri
RASKAUS
Raskaus viikko viikolta
Synnytys
Synnytystarinat
Raskauslaskuri
VAUVA
Imetys ja vauvan ruoka
Vauvan kehitys
Vauvan terveys
Nimikone
LAPSI
Lapsen kehitys
Lapsen terveys
Pituuslaskuri
PERHE-ELÄMÄ
Ruoka
Vaatteet ja varusteet
Koti
Vapaa-aika
Parisuhde
Työ ja raha
VANHEMMUUS
Kasvatus
Vanhemman terveys
Minun tarinani
LASKURIT
Ovulaatiolaskuri
Raskauslaskuri
Raskaus viikko viikolta
Kiinalainen syntymäkalenteri
Nimikone
Pituuslaskuri
PODCAST
KILPAILUT
BLOGIT
Lapsen saaminen
"Lievästi kuumeilevat" eli hieman yleisempää keskustelua vauvakuumeesta.
JavaScript is disabled. For a better experience, please enable JavaScript in your browser before proceeding.
Vastaa viestiketjuun
Muistiinpanot
<p>[QUOTE="danissa1, post: 30957623, member: 137870"]</p><p>Moikka!</p><p>Täällä olisi vertaistukea samankaltaisille kohtalotovereille mikäli vaan auttaa.</p><p>Kuulostaa todella inhottavalta tilanteesi Ellieamanda ja paljon voimia tulevaan, tiedän tunteen.</p><p>Tulin itsekkin tänne uutena jäsenenä ensimmäistä kertaa 'ongelmieni' vuoksi ja olisi kiva just keskustella samoista murheista kohtalotovereiden kanssa.</p><p>Mulla on vähän samantyylistä tarinaa kerrotavana elämäntilanteestani. Olen pian 30v nuorekas, urheilullinen ja vakityössä oleva peruspositiivinen nainen. Parisuhteeni ovat aijemmin kaatuneet siihen, että olen 2-3v seurustelun jälkeen nostanut lapsiasiat esille, koska mielestäni ne on tärkeitä asioita jos ollaan seurusteltu pitkään.</p><p>Nykytilanteesta senverran et</p><p>2-vuotta sitten löysin aivan ihanan miehen, joka oli tottunut elämään poikamieselämää monta vuotta ja työura ja ystävät oli kaiken elämän keskipiste.</p><p>Meidän seurustelu kehittyi pikkuhiljaa ja mä olin enemmän se puhujatyyppi ja kyselin et missä mennään jne. Noh puolen vuoden tapailun jälkeen hän myönsi seurustelun. Muutettiin yhteen vuosi sitten kesällä ja nyt olemme taas asuneet erillään 3kk yhden ainoan asian vuoksi.</p><p>Mun vauvakuumeen takia! Otin ehkä liian usein esille asian kevään aikana ja toki 30v lähenevällä naisella on mielestäni oikeus pystyä luottamaan ja vähän tietämään missävaiheessa ois vakavasti perheenperustamisen suunnittelun aika.</p><p>Meidän yhdessä asuminen ja itse parisuhde on sujunut erinomaisesti. Nauretaan toistemme jutuille, hyvin vähän riitelyä ja meillä on sellanen tietynlainen vetovoima ollut koko suhteemme ajan. Meillä molemmilla on ihana perhe ja ollaan yleisesti aika samanlaisia ihmisiä.</p><p>Vaikka mieheni oli ennen tottunut paljon omaan aikaan ja hyvin vähän antoi itselleen mahdollisuuksia ihastua naisiin, mun kanssa hänellä ei oo koskaan tullu ahdistusta yhdessäolosta tai etten kumppanina jotenkin sopisi hänelle. Kukaan mies ei oo koskaan ollut niin kunnioittava mua kohtaan ja saan olla tässä arjessa täysin oma itseni.</p><p>Hänen kokemus ja suhtautuminen perhe elämään on se, että kaiken on oltava kunnossa ennen sitä. Hyvät työnäkymät(hänellä vakituinen työ, toki aina on mahdollista tulla yt:t tms koska ei vielä ole saanut ylennyksiä) kovasti pohtii Suomen taloustilanteita jne. Täytyy olla säästössä useampi tonni ennen lapsia, jotta mahdollisten yllätysten varalta ei olla koko perhe vararikossa. Hän jotenkin pelkää että ulkopuolelta johtuvista vastoinkäymisissä olis tuplasti henkisesti rankempaa jos olis pieni lapsi vielä vastuulla.</p><p>Itse taas ajattelen kaiken olevan elämää oli lapsia tai ei, mutta aina voi tapahtua inhottavia juttuja kuten työttömyys tms. Elämä on kuitenki aina yhtä kysymysmerkkiä, mutta itselläni on ollut raastava halu saada perhe ja vauvakuume vaivannut jo 3v ainakin. Ennen siis kun tapasin nykyisen mieheni. Perhearvoni tein selväksi jo suhteen alkuaikoina ja mieheni kanta silloinkin oli että kyllä hän lapsia haluaa jokupv sitten kun on tarpeeksi seurustelua takana ja on vahva tunne siitä, että se on hyvä juttu ja hyvä ajankohta.</p><p>Mieheni ystävistä yhdellä ainoalla on perhe eli ei siis vielä monella. Hänellä ei ole kauheena peiliä siitä perhe elämästä muilta. Yhden ystävän perhe-elämä ei hänen mielipiteisiin vaikuta. Vaikka hänen yksi parhaista ystävistä onkin.</p><p>Asumme siis sen vuoksi nyt erillään, jotta tää aihe auttaisi häntä selkiyttämään hänen ajatuksia ja kasvamista siihen ettei meidän tarvitse saman katon alla siitä "tapella" jatkuvasti.</p><p>Pakko myöntää et meillä meni jopa paremmin saman katon alla, koska nyt mulla on hirveä stressi siitä, et millon päästäisiin taas eteenpäin ja muuttamaan yhteen ja jos hän sittenkin muuttaisi mieltään ja tuntisi halua perustaa perhe. Odottaminen on todella tuskaista, koska molemmat halutaan silti nähdä ja viettää paljon aikaa niinkuin yhdessäasuessakin. Tunteita siis on molemmilla aivan jäätävästi, ei sitä pysty edes selittämään.</p><p>Molemmat tiedetään eron olevan typerin vaihtoehto ja tiedämme et tulisimme kaipaamaan toisia niin paljon ettei siitä tulisi mitään, koska ainoa asia ja syy olisi vaan se perhe-elämä. Mieheni on sanonut, että tietää lapsen saannin olevan hienoin kokemus ja rakastais varmasti omaa lastaan, mutta samaan aikaan isoin muutos myös henkisesti elämässä ja hän ei ole siihen vielä valmis. Hän tietää minut olevan paras äiti lapsillemme ja paras vaimo hänelle. Mutta se tunne...fiilis siitä et nyt ois oikea aika laittaa lapsi alulle. Se puuttuu. Hän sanoi ettei pystyis edes laukeamaan mun sisälle vahingossakaan, koska se on niin pelottava asia samaan aikaan ettei halua missään nimessä "vahingossa" isäksi vaan olla 110% onnellinen siitä päätöksestä ennenkuin olisin raskaana.</p><p>Minua huolettaa mun ikä, aika kuluu nopeesti. Olen tehnyt ovulaatiotestejä ja huokaissut niistä plussista mitä kierron puolivälissä on tullut. Olen ehkä sittenkin vielä hedelmällinen. Ovuloin ainakin ja jopa tunnen sen. Eli sen suhteen pitäisi olla kaikki kunnossa. Pakko vaan luottaa siihen et niitä lapsia saa myöhemminkin jos oma aikani ei vaan ole vielä vuoteen ainakaan.</p><p>Se, että ystäväni ympärillä saa lapsia. Tunnen samaan aikaan surua ja vihaa omaa elämääni kohtaan, koska mä olen jo 3v kärvistellyt ja pitänyt äidiksi kaipuun tuskan sisälläni. Tiedän et tätämenoa musta tulee varmaan stressaava äiti, kun aina joutuu vaan odottamaan ja odottamaan. Selviänkö raskaudesta, olenko liian ylihuolehtivainen. Kun on niin vaikeaa saada lapsi, että sen saatuaan pelkäänkö menettäväni hänet kuitenkin.</p><p>Mielessäni on melkein päivittäin ajatukset siitä, miten kauniilta näyttäisin raskaana ollessa, millaisia vauvanvaatteita tilaisin netistä, miltä tuntuis pukata vaunuja oma pieni käärö siellä uinuessa tai miltä imetys tuntuisi. Näen silmissäni miltä mun lapsi näyttäisi ja tuntuu et rakastan sitä ajatusta ja suunnittelua ylitse muiden. Tiedän, että jokupv varmasti nään mun lapsen ensikertaa. Olen valmis menemään vaikka keinohedelmöitykseen ja laittaa kaikki säästämäni rahat siihen, jos mieheni ei vuosien jälkeen haluaiskaan isäksi. Kaikki suunnitelmat siis on varalla, koska lapsen saaminen on mulle tärkein tavote elämässä, jonka haluan kokea. Äidinrakkauden.</p><p>On niin ärsyttävää ja outoa, ettei miehille monesti saa tällaisia voimakkaita tunteita et vois yhdessä fiilistellä. Olisin aivan eri ihminen. Jos mieheni vielä joskus sanoisi, että nyt ois oikea aika tehdä lapsi. Varmaan pyörtyisin, lähtis taju tai mitä vain. En varmaan vois uskoa sitä edes. Ainakaan en moneen päivään pystyis varmaan menemään töihin tms.</p><p>Olisin vaan niin onnesta sekaisin, että tapahtuuko tää mulle. Mun kans halutaan lapsi.</p><p>Monelle ihmisille tää tuntuu olevan niin normaali asia ja helposti saatavilla. Itse olen jo aikaisemmissa suhteessa halunnu äidiksi niin hyvin pitkä ja kivinen tie on ollut. Monta itkua itkenyt ja katsonut vierestä, kun muut saa kokea niitä asioita mistä itse on haaveillut liian kauan.</p><p>Pitkä vuodatus, mutta sitävarten tää keskustelu on.</p><p>Toiveena olisi muuttaa mieheni kanssa takaisin yhteen ja et hänen mieli vielä muuttuis positiiviseksi perheenperustamista ajatellen ja hän sais sen varmuuden siitä tunteesta, eikä tarvitsisi sen suhteen olla suuressa kysymysmerkissä. Sellanen on vaan niin stressaavaa, kun itselleen niin tärkee asia on romukopassa odottelemassa.</p><p></p><p>Ehkä vielä ihmeitä tapahtuu jokupv...</p><p>[/QUOTE]</p>
[QUOTE="danissa1, post: 30957623, member: 137870"] Moikka! Täällä olisi vertaistukea samankaltaisille kohtalotovereille mikäli vaan auttaa. Kuulostaa todella inhottavalta tilanteesi Ellieamanda ja paljon voimia tulevaan, tiedän tunteen. Tulin itsekkin tänne uutena jäsenenä ensimmäistä kertaa 'ongelmieni' vuoksi ja olisi kiva just keskustella samoista murheista kohtalotovereiden kanssa. Mulla on vähän samantyylistä tarinaa kerrotavana elämäntilanteestani. Olen pian 30v nuorekas, urheilullinen ja vakityössä oleva peruspositiivinen nainen. Parisuhteeni ovat aijemmin kaatuneet siihen, että olen 2-3v seurustelun jälkeen nostanut lapsiasiat esille, koska mielestäni ne on tärkeitä asioita jos ollaan seurusteltu pitkään. Nykytilanteesta senverran et 2-vuotta sitten löysin aivan ihanan miehen, joka oli tottunut elämään poikamieselämää monta vuotta ja työura ja ystävät oli kaiken elämän keskipiste. Meidän seurustelu kehittyi pikkuhiljaa ja mä olin enemmän se puhujatyyppi ja kyselin et missä mennään jne. Noh puolen vuoden tapailun jälkeen hän myönsi seurustelun. Muutettiin yhteen vuosi sitten kesällä ja nyt olemme taas asuneet erillään 3kk yhden ainoan asian vuoksi. Mun vauvakuumeen takia! Otin ehkä liian usein esille asian kevään aikana ja toki 30v lähenevällä naisella on mielestäni oikeus pystyä luottamaan ja vähän tietämään missävaiheessa ois vakavasti perheenperustamisen suunnittelun aika. Meidän yhdessä asuminen ja itse parisuhde on sujunut erinomaisesti. Nauretaan toistemme jutuille, hyvin vähän riitelyä ja meillä on sellanen tietynlainen vetovoima ollut koko suhteemme ajan. Meillä molemmilla on ihana perhe ja ollaan yleisesti aika samanlaisia ihmisiä. Vaikka mieheni oli ennen tottunut paljon omaan aikaan ja hyvin vähän antoi itselleen mahdollisuuksia ihastua naisiin, mun kanssa hänellä ei oo koskaan tullu ahdistusta yhdessäolosta tai etten kumppanina jotenkin sopisi hänelle. Kukaan mies ei oo koskaan ollut niin kunnioittava mua kohtaan ja saan olla tässä arjessa täysin oma itseni. Hänen kokemus ja suhtautuminen perhe elämään on se, että kaiken on oltava kunnossa ennen sitä. Hyvät työnäkymät(hänellä vakituinen työ, toki aina on mahdollista tulla yt:t tms koska ei vielä ole saanut ylennyksiä) kovasti pohtii Suomen taloustilanteita jne. Täytyy olla säästössä useampi tonni ennen lapsia, jotta mahdollisten yllätysten varalta ei olla koko perhe vararikossa. Hän jotenkin pelkää että ulkopuolelta johtuvista vastoinkäymisissä olis tuplasti henkisesti rankempaa jos olis pieni lapsi vielä vastuulla. Itse taas ajattelen kaiken olevan elämää oli lapsia tai ei, mutta aina voi tapahtua inhottavia juttuja kuten työttömyys tms. Elämä on kuitenki aina yhtä kysymysmerkkiä, mutta itselläni on ollut raastava halu saada perhe ja vauvakuume vaivannut jo 3v ainakin. Ennen siis kun tapasin nykyisen mieheni. Perhearvoni tein selväksi jo suhteen alkuaikoina ja mieheni kanta silloinkin oli että kyllä hän lapsia haluaa jokupv sitten kun on tarpeeksi seurustelua takana ja on vahva tunne siitä, että se on hyvä juttu ja hyvä ajankohta. Mieheni ystävistä yhdellä ainoalla on perhe eli ei siis vielä monella. Hänellä ei ole kauheena peiliä siitä perhe elämästä muilta. Yhden ystävän perhe-elämä ei hänen mielipiteisiin vaikuta. Vaikka hänen yksi parhaista ystävistä onkin. Asumme siis sen vuoksi nyt erillään, jotta tää aihe auttaisi häntä selkiyttämään hänen ajatuksia ja kasvamista siihen ettei meidän tarvitse saman katon alla siitä "tapella" jatkuvasti. Pakko myöntää et meillä meni jopa paremmin saman katon alla, koska nyt mulla on hirveä stressi siitä, et millon päästäisiin taas eteenpäin ja muuttamaan yhteen ja jos hän sittenkin muuttaisi mieltään ja tuntisi halua perustaa perhe. Odottaminen on todella tuskaista, koska molemmat halutaan silti nähdä ja viettää paljon aikaa niinkuin yhdessäasuessakin. Tunteita siis on molemmilla aivan jäätävästi, ei sitä pysty edes selittämään. Molemmat tiedetään eron olevan typerin vaihtoehto ja tiedämme et tulisimme kaipaamaan toisia niin paljon ettei siitä tulisi mitään, koska ainoa asia ja syy olisi vaan se perhe-elämä. Mieheni on sanonut, että tietää lapsen saannin olevan hienoin kokemus ja rakastais varmasti omaa lastaan, mutta samaan aikaan isoin muutos myös henkisesti elämässä ja hän ei ole siihen vielä valmis. Hän tietää minut olevan paras äiti lapsillemme ja paras vaimo hänelle. Mutta se tunne...fiilis siitä et nyt ois oikea aika laittaa lapsi alulle. Se puuttuu. Hän sanoi ettei pystyis edes laukeamaan mun sisälle vahingossakaan, koska se on niin pelottava asia samaan aikaan ettei halua missään nimessä "vahingossa" isäksi vaan olla 110% onnellinen siitä päätöksestä ennenkuin olisin raskaana. Minua huolettaa mun ikä, aika kuluu nopeesti. Olen tehnyt ovulaatiotestejä ja huokaissut niistä plussista mitä kierron puolivälissä on tullut. Olen ehkä sittenkin vielä hedelmällinen. Ovuloin ainakin ja jopa tunnen sen. Eli sen suhteen pitäisi olla kaikki kunnossa. Pakko vaan luottaa siihen et niitä lapsia saa myöhemminkin jos oma aikani ei vaan ole vielä vuoteen ainakaan. Se, että ystäväni ympärillä saa lapsia. Tunnen samaan aikaan surua ja vihaa omaa elämääni kohtaan, koska mä olen jo 3v kärvistellyt ja pitänyt äidiksi kaipuun tuskan sisälläni. Tiedän et tätämenoa musta tulee varmaan stressaava äiti, kun aina joutuu vaan odottamaan ja odottamaan. Selviänkö raskaudesta, olenko liian ylihuolehtivainen. Kun on niin vaikeaa saada lapsi, että sen saatuaan pelkäänkö menettäväni hänet kuitenkin. Mielessäni on melkein päivittäin ajatukset siitä, miten kauniilta näyttäisin raskaana ollessa, millaisia vauvanvaatteita tilaisin netistä, miltä tuntuis pukata vaunuja oma pieni käärö siellä uinuessa tai miltä imetys tuntuisi. Näen silmissäni miltä mun lapsi näyttäisi ja tuntuu et rakastan sitä ajatusta ja suunnittelua ylitse muiden. Tiedän, että jokupv varmasti nään mun lapsen ensikertaa. Olen valmis menemään vaikka keinohedelmöitykseen ja laittaa kaikki säästämäni rahat siihen, jos mieheni ei vuosien jälkeen haluaiskaan isäksi. Kaikki suunnitelmat siis on varalla, koska lapsen saaminen on mulle tärkein tavote elämässä, jonka haluan kokea. Äidinrakkauden. On niin ärsyttävää ja outoa, ettei miehille monesti saa tällaisia voimakkaita tunteita et vois yhdessä fiilistellä. Olisin aivan eri ihminen. Jos mieheni vielä joskus sanoisi, että nyt ois oikea aika tehdä lapsi. Varmaan pyörtyisin, lähtis taju tai mitä vain. En varmaan vois uskoa sitä edes. Ainakaan en moneen päivään pystyis varmaan menemään töihin tms. Olisin vaan niin onnesta sekaisin, että tapahtuuko tää mulle. Mun kans halutaan lapsi. Monelle ihmisille tää tuntuu olevan niin normaali asia ja helposti saatavilla. Itse olen jo aikaisemmissa suhteessa halunnu äidiksi niin hyvin pitkä ja kivinen tie on ollut. Monta itkua itkenyt ja katsonut vierestä, kun muut saa kokea niitä asioita mistä itse on haaveillut liian kauan. Pitkä vuodatus, mutta sitävarten tää keskustelu on. Toiveena olisi muuttaa mieheni kanssa takaisin yhteen ja et hänen mieli vielä muuttuis positiiviseksi perheenperustamista ajatellen ja hän sais sen varmuuden siitä tunteesta, eikä tarvitsisi sen suhteen olla suuressa kysymysmerkissä. Sellanen on vaan niin stressaavaa, kun itselleen niin tärkee asia on romukopassa odottelemassa. Ehkä vielä ihmeitä tapahtuu jokupv... [/QUOTE]
Esikatsele
Nimimerkki
Varmistus
Kuinka monta kirjainta on sanassa KIRAHVI?
Lähetä vastaus
Uusimmat
Luetuimmat
Kuumimmat
Uusimmat
Näytä kaikki
1.
Tyhmä vuokra-aiheinen kysymys!!
26 min sitten
vierailija
1 Viestiä
Aihe vapaa
2.
META terrorisoi ihmisten elämää ympäri maailmaa
37 min sitten
vierailija
2 Viestiä
Aihe vapaa
3.
Iltalehden pääkirjoitus: "SDP:n talouslinja yllättää – Lindtman ajaa nyt kaksilla rattailla"
50 min sitten
vierailija
0 Viestiä
Aihe vapaa
4.
"13-vuotias tyttö järkyttyi: Painostettiin lukemaan kohuttu seksikirja koulussa"
Tänään 20:24
vierailija
1 Viestiä
Aihe vapaa
5.
Kilttimiehen käly lainasi kirjastosta Respektiä-kirjan
Tänään 19:03
vierailija
4 Viestiä
Aihe vapaa
6.
Suomen eduskunnan sosialistit suuttuivat kun heitä kututtiin sosialisteiksi
Tänään 16:48
vierailija
0 Viestiä
Aihe vapaa
7.
Helsingin Sanomat: "SDP ei peruisikaan sosiaalitukien leikkauksia, ja siihen on selvä syy"
Tänään 16:31
vierailija
4 Viestiä
Aihe vapaa
8.
Viime torstai ei ollut hyvä päivä perussuomalaisille
Tänään 16:22
vierailija
2 Viestiä
Aihe vapaa
Luetuimmat
1.
"Helsinkiläinen koulu jakoi äidinkielen tunnilla härskin seksikirjan oppilaille luettavaksi – ”Hinkkausseksiä”, ”Kuinka k****n saa syvälle suuhun”"
Started by vierailija
Maanantai klo 15:28
Luettu: 1K
Aihe vapaa
2.
Suomessako ei korruptiota? Opetushallitus tilaa kieltenopetusta käsittelevän selvityksen RKP-taustaiselta ajatushautomolta, ja yllätys yllätys...
Started by vierailija
Sunnuntai klo 23:37
Luettu: 758
Aihe vapaa
3.
Kauppalehti: Pääkirjoitus - OrpoPurran arvonlisäverojen nosto on osoittautumassa virheeksi
Started by vierailija
Sunnuntai klo 22:58
Luettu: 643
Aihe vapaa
4.
Relaatio 1071
Started by vierailija
Eilen 12:45
Luettu: 551
Aihe vapaa
5.
”Ilkeät kielet kertovat, ettei Sanna Marin muun muassa tervehtinyt loppuaikoinaan kollegoitaan eduskunnassa.” -No nehän on rehellisiä, ei ilkeitä!
Started by vierailija
Maanantai klo 11:57
Luettu: 550
Aihe vapaa
6.
Ärsyttää naapurien välinpitämättömyys
Started by viisikymppinen isoäiti
Maanantai klo 09:55
Luettu: 479
Aihe vapaa
7.
Miksi Euroopan pitäisi rahoittaa Ukrainan sotimista?
Started by vierailija
Sunnuntai klo 10:16
Luettu: 474
Aihe vapaa
8.
Yhteys poliisiin tai lääkärille? Sillä vastuunkantajana on ikävä tehtävä: Tuntemani iäkäs autoilija on vaaraksi liikenteessä itselle ja monille muille
Started by vierailija
Sunnuntai klo 20:25
Luettu: 466
Aihe vapaa
Kuumimmat
Näytä kaikki
1.
Relaatio 123
Latest: vierailija
2 min sitten
Aihe vapaa
2.
K/B-komposti
Latest: vierailija
3 min sitten
Aihe vapaa
3.
Tyhmä vuokra-aiheinen kysymys!!
Latest: vierailija
4 min sitten
Aihe vapaa
4.
"13-vuotias tyttö järkyttyi: Painostettiin lukemaan kohuttu seksikirja koulussa"
Latest: vierailija
21 min sitten
Aihe vapaa
5.
Tyttöjen pää ei kestä opiskelua yliopistossa
Latest: vierailija
21 min sitten
Aihe vapaa
6.
Keski-ikäistyminen on perseestä.
Latest: vierailija
27 min sitten
Aihe vapaa
7.
Relaatio 1068 - Tuisku
Latest: vierailija
29 min sitten
Aihe vapaa
8.
Lähetä terveisesi kaipaamallesi ihmiselle yöketju
Latest: vierailija
30 min sitten
Aihe vapaa
Yhteistyössä
Lapsen saaminen
"Lievästi kuumeilevat" eli hieman yleisempää keskustelua vauvakuumeesta.
Ylös
Bottom
+ Aloita uusi keskustelu
