Kävin viime maanantaina taas lääkärillä, oma ajatukseni oli, että josko lääkärin kanssa katsotaan jotain ehkäisyä, koska käytän laihdutuksen tukena Reductil-lääkitystä, jonka ohjeessa sanotaan että on käytettävä luotettavaa ehkäisyä, ja pelkään, että jos sittenkin tulisin vahingossa laihtumisen myötä raskaaksi niin myrkyttäisin sikiön vahingossa..
Lääkärille olen kuitenkin puhunut aiemmin jo siitä, että vauva olisi kovasti toivottu, ja hän epäili että esteenä on ylipaino, jota olen saanut kuitenkin jo vähennettyä onneksi ihan hyvin. Nyt lääkäri rupesi sitten epäilemään, että josko minulla olisikin lievä endometrioosi, koska kuukautiset ovat todella kivuliaat, ja edellisten menkkojen kanssa oli ongelmaa (olivat myöhässä ja melko niukat, sen jälkeen ollut yhdyntäkipujakin välillä ja vihlonut satunnaisesti alavatsaa) Mutta kun ko. oireita ei ole ollut aiemmin, muita kuin pahat menkkakivut, ja menkatkin ovat melko säännölliset, tulleet laihtumisen myötä hyvinkin säännöllisiksi. (Eilen taas alkoi menkat, nyt normaaliin aikaan ja kivut on sen mukaiset :/ )
Lääkäri laittoi lähetteen keskussairaalaan gynekologin luokse, ja aikoi ehdottaa, että vaihdettaisiin Reductil-lääkitys Diforminiin, koska sillä olisi myönteisiä vaikutuksia painonpudotuksen lisäksi ovulaatioon.
Itselle tuli positiivinen mieliala, olin aiemmin kuvitellut, että minun ei kannata edes yrittää raskaaksi tulemista painon takia, vaikka ei minulla ole verenpainetta ja sokerirasituskin oli normaali jne. Eli ei sinänsä ole muuta ongelmaa kuin nämä hemmetin läskit..
Olisi mukava kuulla, jos jollakin on kokemusta lievästä endometrioosista, tai Diformini (eli metformiinin) käytöstä, että tietäisi vähän mitä odottaa. Miten endometrioosia tutkitaan ja voidaanko sitä hoitaa, ja jos niin miten?