Levottomat yöt ja unissa vaikerointi/itkeminen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Äitioppilas
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Meillä aivan samat oireet + pään ja korvien raapimista ja repimistä. Poika nyt 3,5kk ja tätä ollut 2 vko, nyt tosin pari yötä menty normaalilla 2-3 syöntikerralla. Minä annoin huonoina öinä aina tissiä, mutta nälkä ei tosiaankaan ollut, kun puolentunninkin välein heräsi vaikeroimaan. tai ei edes aina herännyt. tissi kuitenkin rauhoitti nukkumaan taas hetkeksi. Pari kolme kertaa yössä meillä kuitenkin syödään ihan oikeasti vielä.
Mietin kuumeisesti mitä olen syönyt erilailla niinä päivinä kun yöt menneet huonosti. Kakkaaminen on ainakin ollut silloin nihkeämää ja nyt kun nukkuu taas paremmin niin kakkaakin tulee useasti päivän aikana. Minä en vielä ole allergioihin päätynyt, mutta katsotaan tuleeko nuo yövaikeroinnit meille takaisin.
Voimia sinne, koska minusta nuo yöt oli todella rankkoja, kun lapsi ei käytännössä nukkunut levollisesti lainkaan.

Enni
 
Tuo turvaistuimessa nukuttaminen helpottaa jollain refluksioireita. Jotkut refluksilapset eivät puolestaan viihdy ollenkaan vauvakaukaloissa, joissa joutuvat olemaan hiukan kippurassa ja vatsaan kohdistuu painetta. Ihan hyvä keino öiden pelastamiseen satunnaisesti, mutta ennemmin keskittysin löytämään refluksin aiheuttajan ja saamaan mahdollisesti lääkityksen ja/tai ruokavalion kohdalleen, jotta kaikki voisivat nukkua sängyssä hyvät yöunet. Kohoasento auttaa usein refluksilasta ja siksi kantoliinat yms. saattavat olla pelastus selvittelyvaiheessa. Minä nukutan lasta edelleen pinnasängyssä, jonka päätyä on kohotettu kirjoilla.

Meillä lapsi on myös eka ja refluksi mallia silent, jonka vuoksi avun saaminen oli "hiukan" vaikeaa. Ahmuttaren kanssa käydään samalla lääkärillä ja ollaan myös tyytyväisiä. Kannattaa varata vaan aika heti huomen aamulla ihan varmuuden vuoksi, on tosi suosittu ja ajat menee yleensä aika pitkälle. Tilanne voi olla tuolloin jo huonompi. Lääkäriä odotellessa kannattaa aloittaa jo imetysdieetti. Minä dieettasin vaikka mitä, mutta ikävä kyllä en saanut lasta oireettomaksi imetyksellä ja siksi päädyttiin imetyksen lopetukseen 4,5 kk iässä. Meillä korvikeena myös Neocate ja lisänä lääkitystä (Losec Mups ja Zyrtec ja lisänä vielä astmalääkeet) . Muksu on edelleen aika laajasti allerginen, mutta nyt oireeton.

Meillä kuolaaminen ja käsien tunkeminen suuhun oli oire refluksista. Neuvolan mukaan hampaat olivat puhkeamassa ja lapsella ikää tuolloin 3 kk. Lopulta ne ekat hampaat puhkesivat vuoden ikäiselle, kuolaaminen ja käsien syöminen loppui jo Neocateen ja Losecin aloitukseen.
 
Toivottavasti Enni teillä yöt ovat pysyneet rauhallisina!

Sitten laitan tänne vähän meidän kuulumisiamme..

Aloitin maidottoman ja munattoman imetysdieetin virallisesti maanantaina (sunnuntaina söin vahingossa munaa). Allergologin (valitsin vain lähimmän lääkäriaseman ja sielä lasten allergologin) vastaanotolle pääsimme jo heti maanantaina, ja lääkäri vaikutti kyllä osaavalta. Altistuskoe varattiin myös samantien heti kahden viikon päähän.

Sitten poikaamme: Toissayö oli jo hieman parempi heräämisten ja vaikeroinnin suhteen, mutta viime yö oli sitäkin parempi! Itse en sitten meinannut nukkua kunnolla, kun ihmettelin miksei poika vaikeroi tavanomaiseen tapaansa.. :) Yöllä herättiin kyllä normaalisti nälkään kolmen jälkeen, ja jalat vähän kipristelivät keskiyön jälkeen (annoin tuttia, ettei herännyt pieneen voivotteluun), mutta mitään kovia kipuiluääniä ei ollut lainkaan. Ja aamulla en herännyt suoraan itkuhuutoon, vaan pieneen voivotteluun kun poika itse oli jo hereillä! Eli siis epäilen vahvasti, että dieetilläni on ollut vaikutusta.

Valitettavasti kakkaan on alkanut ilmestyä useammin (olen vain pari kertaa aiemmin havainnut tämän) pieniä verilänttejä. Nämä ovat ihan helakanpunaisia, joten lienevät peräisin jostain suoliston loppupäästä.. En kyllä tiedä mistä nämä voisivat johtua - kenties pienestä haavaumasta jos kakka tulee kovalla paineella? Kyllä poika vieläkin kipristelee mahaansa eikä ole ollut kovin hyvällä tuulella, mutta viime yö ainakin oli jo selkeästi rauhallisempi (koputan puuta).

Muista oireista en vielä osaa sanoa, mutta minusta kuolaaminen on vähentynyt, ainakin sellaisen vaahtomaisen kuolan suhteen. Yleensä poika alkaa kiljumaan kun otan hänet tissiltä pois, mutta uskon sen johtuvan siitä että hän tykkäisi jäädä imemään tissiä huvikseen (tutti auttaisi tähänkin, mutta yleensä kiljuminen loppuu pian). Nälästäkään kiljuminen tuskin johtuu, sillä hän saattaa seuraavan kerran syödä vasta neljän tunnin päästä.. Koitin eilen antaa lisäksi Almiron 2:sta (lääkäri määräsi tav.korvikkeen sijaan hätätapauksessa), mutta ei ollut kuitenkaan nälkä.

Että tämmöistä. :)
 
Ehkä ei nyt aina ensimmäisenä kannata allergiaa epäillä...useimmat vauvathan nukkuu välillä levottomammin ilman mitään sen kummempaa syytä. Meillä on ainakin nyt pojan 3kk kanssa sellanen vaihe,että ihan hampaiden tulo tekee unesta levottomampaa. Kädet viuhtoo pojalla unissaan ympäriinsä. Oon laittanut sukat pojan käteen jos vähän rauhottais ja käärinyt peiton tiukemmin ympärille =)
 
Kiva kuulla, että saat dieetillesi vastetta ja lapsi nukkuu jo paremmin. Hyvä, että olette allergologin hoidossa! Meillä lapsen suolisto meni epäsopivalla imetysdieetillä aika huonoin kuntoon ja kakkaan ilmestyi verta. Se oli juuri ihan helakan punaista ja kakka vihreää velliä. Koska olin sitä ennen jo yrittänyt imettää aika laajasti eri ruoka-aineita dieettaamalla ja vastetta ei tullut ja lopulta alkoi tulla tuota vertakin, niin lääkäri vihelsi pelin imetyksen osalta poikki. Tulimme siihen tulokseen, että lapsi siirretään erityiskorvikkeelle. Verta ei tullut korvikkella enää kertaakaan ja kakka kiinteytyi. Meille ei sopinut Almiron, vaikka sillä kakka oli hyvää ja veri hävisi. Almiron aiheutti refluksia, mutta onneksi Neocate sopi.

Kannattaa seurailla veren tuloa ja kertoa siitä lääkärillenne. Tarvittaessa laajentaisin sinuna dieettiä, jos veren tuleminen jatkuu ja kakka ei kiinteydy. Suoliston rauhoittumiseen saattaa mennä kuitenkin aikaa, joten vielä en vaipuisi epätoivoon, vaan tarkkailisin tilannetta. Selvää parannusta on kuitenkin jo tapahtunut joillain osa-alueilla.
 
NallePuh82: Olen useammissa netissä käydyissä keskusteluissa huomannut kommentteja, että veriviirut olisivat periaatteessa normaaleja löydöksiä, mikäli niitä ei ilmaannu usein (mutta nyt niitä voi vissiin sanoa olevan kakassa usein).. Soitin juuri lääkäriasemallemme, ja sieltä lupasivat ottaa pian yhteyttä lääkärin kanssa keskusteltuaan.

Sitä jäin miettimään, että mikä on normaali kakka? Ymmärtääkseni vauvan kakka on yleensäkin löysää.. ainakin meillä on aina ollut.

Viime yö oli piirun verran rauhattomampi (mutta ei verrattavissa aiempiin öihin), aamulla kipristeltiin kovin hoitopöydällä ja ärsyynnyttiin helposti. Eroa entiseen oli jälleen se, että aamulla en herännyt pojan suoraan unissaan huutamiseen, vaan normaaliin (?) "olen hereillä" -ilmoitteluun. Kakkakaan ei tullut heti jysäytyksellä ulos kun nostin hänet sängystä sitteriin (aiemmin piti nostaa aina sitteriin kakkaamaan, ilmeisesti hyvä asento siihen).

LilliMenninkäinen: Nämä yöhulinat ovat olleet melko pysyvä asia meillä, eivät siis mikään lyhytaikainen juttu. Käsien huitomista on tälläkin ollut; olen käyttänyt pienempänä kapaloa ja sitten unipussia (kapalo aukesi pojan kipristellessä), johon olen laittanut pojan kädet sisään. Viime yönä annoin kädet olla vapaana, mutta eroa ei käsien "sitomiseen" verrattuna ollut havaittavissa.
 
meillä viimeyö taas rauhaton, mutta ilmeisesti meillä johtuu "vaan" vatsasta. aamuyöstä kahdet isot kakat ja taas hymyilytti ja nyt on nukkunut aivan levollisesti 1,5 tuntia päikkäreitä.

Voimia sinne :hug:
 
Eipä kai se vauvan kakka normaalistikaan mikään pökäle ole. Meillä lapsen kakka oli epäsopivalla imetysdieetillä ihan vihreää ja limaista löllöä, joka haisi aivan kamalalle :x . Lisäksi tuli niin paineella, että ei vaipassa pysynyt, vaan kakat oli pitkin selkää. Tätä kakkaa tuli sitten todella monta kertaa päivässä ja yössä. Meillä kakkaa ei voinut erehtyä luulemaan normaaliksi. Meillä tuo veri oli vaan se viimeinen niitti, kun imetysdieettiä oli viilattu jo tosi kauan ja selkeää edistystä ei tullut.

Meillä erityiskorvikkeella kakkaa tuli 1-2 kertaa päivässä ja tulee sama määrä edelleen. Se pysyi ihan hyvin vaipassa ja oli sellaista tahnaa. Ei mitään kiinteää pökälettä, vaan sellaista paksua tahnaa. Imetyksen alussa lapsi kakkasi pari kertaa vuorokaudessa ja kakka oli keltaista ja ryynimäistä ja sekin pysyi vaipassa. Allergioiden puhjetessa ja pahetessa siirryttiin siitä sitten pikku hiljaa tuohon kuvailemaani vihreään ydinjätteeseen. Siinäpä kakka selitystä kerrakseen :laugh:
 
Meillä vähän vaikeuksia seurata tuota kakan koostumusta, kun käytetään sekaisin kesto- (harso- ja taskuvaippoja) ja kertakäyttövaippoja. Väriä voi kyllä seurata, mutta koostumusta ei oikein, kun vaipat imevät eri tavalla.. Mutta paineella kyllä täälläkin yleensä tulee - usein karkaa kestovaipan lahkeesta tai kertakäyttövaipan takaosasta.. :)

Lääkäriasemalta soitettiin ja ollaan nyt illalla menossa näytille sekä Atarax-reseptiä ja poillähetettä hakemaan. Ihan vaan varuiksi, kun pyhätkin tulossa. Veri ei kuulemma oo normaali juttu, vaihtoehtoina joko sopimattoman ruoka-aineen/-aineiden tuottama suolen ärsytys tai pahimmassa tapauksessa joku ihan muu, esim. suolenkiertymä.

Maanantaina luultavasti edessä viljojen poisjättö mun ruokavaliosta.
 
Joo, ei se veri ole hyvä juttu. Me oltiin melkein viikko osastolla sitä verikakkaa setvimässä ja syyksi paljastui epäsopiva imetysdieetti. Otettiin vaikka mitä kokeita. Mä kyllä sanoin jo heti mennessä, ettei kyse ole mistään rotaviruksesta. Oli sen verran pitkään jatkunut jo se ripuli. Oltiin sit kuitenkin siellä eristyshuoneessa, kunnes saatiin varmuus, ettei allergiaripuli tartu...

Meillä kakka tuli ylös myös kertakäyttövaipan takaosasta ja monesti yöllä vaihdettiin yökkäriä ja parhaimmassa tapauksessa lakanoita. Se rumba onneksi loppui myös sitten korvikkeella. Ei ollut kovin mukavaa herätä ensin imettämään ja sitten pesemään vauvaa ja vaihtamaan petivaatteita. Siinä vaiheessa oli kaikki jo tosiaan hereillä.

Kannattaa minusta jättää ne viljat pois mahdollisimman pian, ettei tilanne mene huonommaksi.
 
Hohhoijaa.. Kolme huonoa yötä takana, viime yö oli erityisen rankka. Viime viikolla tosiaan yöt alkoivat vähitellen rauhoittumaan, mutta nyt on otettu takapakkia. Aloitin viljattoman imetysdieetin jo lauantaina, kun verijäljet vaipassa lisääntyivät. Eilen oli jälkiä enää yhdessä vaipassa, mutta yöt ovat tosiaan kuitenkin pahetuneet jälleen.

Poika ei enää kipristele öisin niin paljon, mutta heräilee jatkuvasti. Syötin hänet viime yönä jo yhdeltä, vaikka tiesin ettei vaikerointi ollut nälkä-ääntelyä. Ja siitähän ne levottomuudet vain jatkuivat.. Annoin millin lääkärin määräämää Ataraxia, mutta se rahoitti vain vähän ja pariksi tunniksi. Poika silti vaikeroi puoliunessa.. :( Samalla testasimme nukuttamista sitterissä, mutta se ei tuntunut parantavan tilannetta. En tiedä josko tämä sitten olisi sitä normaalia vauvojen yöheräilyä. Aamuvaikerointi alkoi kuten ennenkin, eikä hän suostunut enää nukkumaan sängyssään aamusyönnin jälkeen seitsemältä. Hän oli kuitenkin aivan poikki ja ärtynyt - mies ei saanut kuin vaipat vaihdettua, yöpuvun vaihtamisesta puhumattakaan. Piti laittaa sitten ulos päikkäreille, hän nukkuu siellä aina mielellään ja hyvin.

En ymmärrä,;maidoton, munaton, soijaton ja viljaton imetysdieettini ei tunnu tehoavan, sillä kakan koostumus ja pojan ulostamistiheys ei ole muuttunut mitenkään. Edelleen löysää kakkaa -tosin ei ihan hirveän hajuista tai täysin vihreää- tulee päivällä nelisen kertaa ja yöllä ainakin kaksi kertaa. Reladropseja ryhdyin antamaan lauantaina lääkärin suosituksesta, en tiedä josko nämä voisivat olla pojalle sopimattomia..

En sitten tiedä, josko hänellä oli si sitä refluksia. Hän kyllä "kuolaa" tai tuontää suustaan vaahtoa, syö nyrkkiään ja kääntyy hoitopöydällä sivusuunnassa kaarelle, mutta eivätkö vauvoilla yleensäkin ole tällaisia tapoja/oireita? Olen yrittänyt maistaa kuolaa, mutta se ei mielestäni maistu happamalsta (eli ei ilmeisesti ole mahanestettä). Hän on aina pulautellut, mutta nykyään vähemmän, kun ei syö niin usein/paljon kerralla. Nenässä on aina valkoista möhnää, mutta allergolgin mukaan myös terveillä vauvoilla maitoa voi nousta nenään.. Nostin pinnasängyn päätyä koholle (tosin vain sanakirjan verran, muttä tämä ei näytä auttavan. Kuten ei sitterissäkään nukuttaminen (tosin sitterissäkin häneltä tulee päivisin suusta kirkasta nestettä tai vaahtoa).

Nyt on kyllä niin toivoton olo.. Ja väsynyt.. :( Ei vain se, että on itse väsynyt, vaan huolestuttaa kamalasti mikä poloisella on. Ja tietenkin on jo huoli omasta jaksamisesta, sillä väsymys tekee itkuiseksi ja olon kurjaksi muutenkin. Etenkin kun ei enää tiedä miten voisi poikaa enempää auttaa..
 
Ikävä kuulla, että teillä on menty hyvän alun jälkeen uudelleen huonompaan suuntaan, vaikka joitain myönteisiäkin muutoksia on tapahtunut. Relatipat eivät kaikille sovi. Joillakin vauvoilla esim. niiden öljypuoli onkin viime kädessä vaan pahentanut tilannetta :/ Maitohappobakteereja on myös sellaisia, jotka ovat yleensä keskimäärin sopineet paremmin myös mahdollisissa allergiatapauksissa. En muista nyt merkkejä, kun ei olla käytetty niitä itse.

Yksi kysymys imetysdieetistäsi. Oletko korvannut maitotuotteet joillakin muilla tuotteilla, esim. soijapitoisilla tuotteilla? Soija kun on näitä herkästi pikkuvauvoja allergisoivia.

 
Alkuun ostin paljon soijatuotteita, mutta luovuin niistä kokonaan viime viikon loppupuolella. Oma vatsani meni niistä hieman sekaisin (vaikka syönkin silloin tällöin muutenkin tofua), mutta ajattelin tosiaan jos vauvakin siitä voisi oreilla. Nyt olen huomannut vahingossa nauttineeni guarkumia sisältävää mehukeittoa (guarkuni voi aiheuttaa oireita soija-allergiselle) , mutta muuten en soijaa ole nauttinut melkein viikkoon. Pojan D-vitamiininakin on nyt Jekovit.
 
Meille ei ne Relat myöskään sopineet, oireiden paheneminen saattaisi sopia myös niiden aloitukseen noin ajallisesti.

Imetysdieettaaminen on aika haastavaa, jos oireettomuutta ei tuolla perusjuttujen poisjättämisellä tule. Oletko ajatellut kokeilla erityiskorviketta, josko poistaisi oireita? Voisit samalla pumpata omaa maitoa ja näin pitää omaa maidon tuloa yllä. Minulla imetysdieetissä onnistuminen olisi ollut täysi mahdottomuus, sillä lapsi oli niin laajasti allerginen. Kiinteitä on tällä hetkellä 12 ja kaikki muut (kymmeniä kokeiluja) on ollut epäsopivaa. Ei siis ihme, että oireilu jatkui, vaikka minkälaista dieettiä suunnittelin. Meillä oireita tulee esim. mustikasta, perunasta ja monesta harmittomalta vaikuttavasta perusjutusta. Olen huomannut nyt kiinteitä kokeillessa ne ruoka-aineet joita itse söin imetysdieetillä paljon aiheuttavan lapselle aika herkästi oireita. Itse en enää jatkaisi imetystäni ehkä niin pitkään kuin tein, sillä lapsi ehti allergisoitua koko ajan vaan enemmän ja enemmän maitoni kautta eri ruoille ja suoliston tila meni vaan huonommaksi.

Lapsella voi olla aivan hyvin refluksityyppistä oireilua tuon muun allergiaoireilun lisäksi. Monella refluksi helpottaa samalla, kun ruokavalio saadaan kuntoon. Meillä pinnasänky notkuu ainakin viiden sanakirjan päällä ja pienempänä pinot olivat vielä korkeammat!
 
Tuota pelkän korvikkeen antoa olen kyllä harkinnut, mutta en ole uskaltanut koettaa sitä. Minulla on käsipumppu, mutta sillä ei saa mielestäni pumpattua niin paljon kuin vauva imisi - pelkään että maidontuotantoni ehtyisi siten hyvin pian.

Tämä on vaikea tilanne, sillä nyt öiden huononnuttua olen alkanut epäilemään josko pojalla mitään allergiaa onkaan.. Tosin verjäljet kakassa puhuvat mielestäni jo aika hyvin jonkin sopimattoman ruoka-aineen olemassaolosta..
 
Mä kirjotin pitkän vastauksen, joka hävisi :headwall: Lähinnä siinä höpisin omia mietteitä noilta ajoilta ja sitä omaa epäilystä siitä, voiko kukaan lapsi muka olla allerginen kaikelle. Nykyisin otan asiat enemmän asioina eikä niihin liity samanlaisia tunteita kuin ennen. Sitä on jo kai niin tottunut tähän allergiaelämään, että ne vaikuttaa jo ihan normaalilta.

Mä jaksoin pumpata jotain vuorokauden. Tarkoitus oli pumpata pidempään, mutta sitten tajusin, miten paljon oireettomampi lapsi on korvikkeella ja lopetin. Eka maito eli Almiron ei sitten paria päivää kauemmin sopinut, kun se aiheutti refluksi oireilua, mutta NC kävi. Mä sain sairaalasta lääkkeet maidon tulon lopettamiseen, kun siellä osastolla jo oltiin sen kakan veren takia. Mulla imetyksen lopetus helpotti henkisesti tosi paljon.

 
Yritin tuossa antaa pojalle Almironia, mutta ei huolinut. Hän oli niin vähän aikaa rinnalla ja masu näytti ulospäin tyhjemmältä kuin yleensä ruoan jälkeen, että ajattelin tarjota korviketta päälle. Mutta ei. :( Yritän uudelleen seuraavan kerran kun hän herää päikkäreiltä.

Poika oli ihan ventti, vaikka nukkui yli 2 tunnin päikkärit! Ei edes hymyä tullut tämän hereilläolojakson aikana ja vaipanvaihdossa tuli hyvin pian itku.. :(

 
No nyt lääkäri määräsi Neocatea ja mut pumppaamaan hukkamaitoa. Vähän jännittää huoliiko poika korviketta, tiedän miten pahan makuista se on..Kuulemma kannattaa sekoittaa vähän hedelmäsokeria joukkoon näin alkuun.. :whistle:
 
NallePuh82: Tiedän ammattini puolesta, että oikastaan mille tahansa voi olla allerginen. Tiedän myös, että pojallamme on iso riski olla allerginen esim. maidolle, sillä hänen isänsä oli lapsena todella monelle ruoka-aineelle (mm. maidolle) allerginen. Ja saimme synnärillä maitopohjaista korviketta, mikä lisää riskiä allergisoitua lehmänmaidolle yhdessä sukurasitteen kanssa. Harmittaa kyllä vietävästi, etten synnärillä asiaan kiinnittänyt huomiota, vaikka olen ollut tietoinen asiasta. Jotenkin ei tullut edes mieleeni allergiamahdollisuus oman lapsen kohdalla, kuinka typerää. Mutta turha sitä kai on enää voivotella, vahinko (altistuminen lehmänmaidolle) on jo tapahtunut. Pääasia, että asia selviää ja pojan vointi paranee. Toivottavasti selviääkin!

Omat allergiaepäilyni epäilyttävät itseäni siksi, että kyseessä on esikoinen ja kokeneemmilta äideiltä tulee juuri sellaisia kommentteja, että "vauvat nyt vain usein pitävät yöllä elämää" tai "vatsaväänteet" ovat ihan normaaleja vauvoilla. Lisäksi mietin, olenko alkanut jo kuvittelemaan olemattomia, esim. juuri noita refluksioireita. Mistä tiedän mikä on normaalia vauvan käytöstä ja mikä oire sairaudesta? Ja mikä sitten lapseni temperamenttia? Kun ei ole mitään todella vanhvaa näyttöä allergiasta (paitsi veritahrat kyllä kielivät ärtyeestä suolesta), kuten NallePuh82:n kuvailema ydinkakka tai selkeät refluksioireet, mietin nytkin onko korvikekokeilu todella tarpeen. Pelkään myös, että maidontuotantoni vähenee vaikka pumppaisinkin maitoa kokeilun ajan..

Huoh, paljon on ajatuksia päässä, mutta ei selkeinä kokonaisuuksina. Kirjoittaminenkin on tämmöistä asioissa hyppelemistä..

 
Monesti se kirjoittaminen jo selkeyttää omia ajatuksia. Toivottavasti se Neocate nyt auttaisi. Ei muuten kannata säikähtää, Neocatella kakka on aivan kamalan näköistä töhnää :x . Pelkällä Neocatella kakka muuttuu yleensä ainakin alussa lähes mustaksi, tumman vihreäksi möhnäksi. NC on myös niin täyttä tavaraa, että siitä ei välttämättä jää kamalasti jätettä kakattavaksi. Siksi voi olla niin, että alkuun voi hiukan ummettaa. Kaikille ei ummetusta alkuun tule ja yleensä suolisto tottuu nopeasti. Sittenhän sen näkee, alkaako yöt paranemaan ja häipyykö veri kuvioista. Toivottavasti pumppailut onnistuu, tympeää touhuahan se on :hug:
 
joo, huomasin jo ekoista neocaten jälkeisistä kakoista tuon sävyeron, heh. harmi että poika vierasti neocaten makua niin, että piti erissä syöttää ja ottaa kunnon huudot vastaan siinä välissä. voi rassua, kun oli ihan ihmeissään miksei päässyt rinnalle vaikka äiti oli siinä.. :( yöstä tulee varmaan ihan tuskainen, koska hän ei suostunut syömään kuin 90 ml kerralla, eli nälkä tulee useammin. mutta eipä voi mitään, alan jo henkisesti valmistautua yöhön..

nyt pumppaillaan samalla kun odotellaan pojan heräävän iltapalalle.. onneks sain lainaksi sähkökäyttöisen vehkeen! sitä mietin, että pojallamme tulee edelleen vaahtoa suuhun - niin sitterissä kuin esim. vaunuissa maatessa. onkohan vaahto yleensäkin normaalia vauvoilla..?

 
Joskus auttaa se, että pulloa tarjoilee joku muu kuin maidon tuoksuinen äiti. Meillä lapsi aika pian alistui kohtaloonsa ja joi oikeastaan ihan hyvin sitten sitä Neocatea. Aika useat refluksivauvat kuolaavat tai vaahtoavat, mutta kaipa se voi normaaliakin olla...? Yleensä menee aikaa ennen kuin refluksi tai allergiaoireilut ylipäätään rauhoittuvat, joten jospa se vaahtoaminenkin vähenisi. Onneksi sulla on sähköpumppu, se nyt vähän helpottaa niin ei tarvitse käsipelillä nitkuttaa.
 
Meillä kyllä vaahdotaan ja kuolataan myös ja ihan normina olen sitä pitänyt, varsinkin kun suussa on lähes kokoajan jotain (sormia, harsoa, leluja). Meillä myös puklataan/oksennetaan melkein joka syötön jälkeen, mutta senkin olen ajatellut johtuvan siitä, että kääntyy mahalleen ja alkaa kyhnyttää itseään eteenpäin (yrittämään) Ja siinähän sitten syödyt maidot toki nousee ylös...

Toi veri kakassa pitää kyllä ottaa tosissaan varmasti ja hyvä, että olette läkärin hoidossa!

Voimia yöhön :hug:
ja toivottavasti yöt ja elämä muutenkin pienen lapsesi kanssa alkaa helpottaa ja pääset huolestasi ja nauttimaan vauva-ajasta täysin siemauksin!!!

Enni
 
Juu. meillä on alusta asti ollut kaikenlaisia pieniä haasteita, jotka ovat vaikuttaneet tästä vauva-ajasta nauttimiseen. Mutta onneksi vain pieniä - tiedän että "huonomminkin" voisi olla. Ja aina ne pienet hyvät hetket (pojan ihana hymy ja juttelu) kuitenkin peittoavat alleen huonommat. :)

Kiitos paljon kannustuksista ja neuvoista, ne ovat todella auttaneet mua tässä sähellyksen keskellä.

Sitten vähän kevyempää tekstiä: oon melko lailla tunnesyöjä, ja on aika riipaisevaa kun imetysdieetti rajaa suuren osan herkuistani pois! Yritä tässä nyt sitten rusinoita popsia Fazerin sinisen tai vadelmarahkan himoon! ;) Toisaalta oon vain tyytyväinen, että ruokahalua edes on - viimeksi kun oli pahin väsymys niin ei edes ruoka maistunut.. se se on mulle kyllä erittäin harvinaista, heh.

Vielä kysyisin NallePuhilta, että kauanko teillä kesti tottua Neocateen? Saa nähdä tapahtuuko se meillä tän kahden päivän suolenrahoittamisjaskon aikana.. Kylläpä tuo poika nukkuu pitkää noita vikoja päikkäreitään. No, hyvä että edes jossain viaheessa päivää saa vähän pidemmän pätkän nukuttua. :)
 

Yhteistyössä