F
Feikki ja falski
Vieras
Näin kerran Airiston töölöläisessä apteekissa ilman meikkiä. Se oli karmea näky.
Airistolla on aina sotamaalaus kasvoillaan. Se on maski, naamio, jonka taakse kätkeytyy pätemisen tarpeeseen kiinni jäänyt onneton ihminen. Airisto on koko elämänsä yrittänyt lunastaa olemassaolonsa jollain täysin merkityksettömällä asialla. On säälittävää, ettei ihminen opi mitään pitkän elämänsä aikana.
Airistolla on ollut koko elämänsä rooli päällä ja se on ollut kokopäivätoimista teeskentelyä vuosikymmenestä toiseen. Sellainen on taatusti raskasta ja se on vastenmielistä katsottavaa.
Airisto ei ole oikeastaan saavuttanut tai tehnyt elämässään mitään arvokasta tai oikeasti merkittävää.
80-luvulla hän vei Suomi-kuvaa maailmalle omassa yrityksessään. Hän kohteli työntekijöitään törkeästi, pahemmin kuin koiria. Hän huusi, raivosi, haukkui ja nimitteli ihmisiä purkaen omaa vihaansa heihin. Tästä voisi joku media tehdä jutun ja etsiä käsiinsä haastateltavaksi näitä ihmisiä.
Airisto alkaa vihdoin tajuta, että ne hänen oikeistolaiset arvonsa, joita hän on ihannoinut koko elämänsä, ovat täyttä paskaa, jotka vain vahingoittavat suurinta osaa ihmisistä.
Se on hirveä tunne, kun tajuaa olleensa väärässä joukkueessa koko elämänsä ja oivaltaa, tietää sitten itse, että on toiminut, tehnyt väärin koko elämänsä ...
Airiston miesmaku on ollut surkea. Kumppaneiksi ovat kelvanneet varastettu raha tai pinnallinen taide miesten muodossa. Hän oli naimisissa suomenruotsalaisen rääpäleen kanssa. Seurusteli myös rahalla pelaavan ja keinottelevan taidetta ymmärtämättömän surkimuksen kanssa. Lähes kaikki hänen miehensä ovat olleet tätä samaa mitätöntä ja selkärangatonta sarjaa. Ei miehiä, joista löytyisi oikeasti jotain arvokasta ja merkityksellistä. Vakka kantensa valitsee.
Airisto on kateellinen Tarja Haloselle, jonka ei tarvitse pelleillä pukeutumisillaan. Halonen ei koreile vaatteilla turhaan. Hän ei ole mikään harakka, kuten Airisto on, etenkin pääkoppaansa myöten, johon on tainneet useammatkin haaskat pesiytyä.
Halonen on sopivan tyylikäs. Hän käyttää kivoja vaatteita, jotka eivät vie huomiota ihmisestä ja asioista.
Halonen on tehnyt lähes koko elämänsä arvokasta ja merkittävää työtä. Hänen miehensä työ on ollut myös merkityksellistä ja arvokasta yhteiskuntaa ajatellen.
Airisto on lisäksi ollut maho, joka on varmaan johtunut lähes 80-vuotta kestäneestä nälkäkuurista.
Lenita Airiston elämä on ollut turhaa ja tyhjänpäiväistä. Lenita Airisto on turha ja tyhjänpäiväinen julkkis, kaiken oikean arvostettavuuden ja arvokkuuden vastakohta.
Ainoa hyvä asia Airistossa on ollut, se että hän on jotenkin ehkä edistänyt naisasiaa. Sille asialle hän voisi omistautua, jos haluaisi vielä yrittää toimia jonkun tärkeän asian puolesta ja vääryyttä vastaan.