Lemmikki lapselle??

Mitä lemmikkejä teillä on ja minkä ikäiselle lapselle hankittu!
Suosituksia ??

Olemme pidemmän aikaa jo ajatelleet hankkia lemmikin, lukeneet hoito-ohjeita jne.... mutta päätös vielä puuttuu, joten haluaisin nyt kuulla teidän mielipiteitänne, hyvät kanssaihmiset!!
(ajatuksena olisi kani/jyrsijät)

(Lemmikki, vaikka ns. hankitaankin lapselle niin tulee kyllä koko perheen lemmikiksi ja minä itsekin olen sitä todella innolla hankkimassa!)

Kiitos teille kaikille oikein paljon ja aurinkoista kevään odotusta! =)
 
Meillä on lapset vielä niin pieniä, että heillä ei omia lemmikkejä ole, eikä tule vielä moniin vuosiin. Mutta meillä (tai minulla) on koira, kani ja kilpikonna. Näiden lisäks on ollu marsuja joskus. Kyllä kai melkein mikä vaan lemmikki sopii lapsiperheeseenkin, kyse on kai enemmän siitä että minkälaisen lemmikin itse haluatte ja paljonko sille riittää aikaa ja innostusta...tietysti kaikki lemmikit jonkin verran vaatii aikaa, mutta toiset enemmän, toiset vähemmän.
Kania ainakin voin suositella, meillä lapset kovasti tykkää kanista ja kanikin lapsista. Kani on myös kohtuullisen helppo hoitoinen ja kuitenkin aika seurallinen =)
 
Meillä on kilpikonna ja siili.

Kilpikonnan kanssa ei voi juurikaan leikkiä. Konna kyllä juoksee perässä ja kerjää ruokaa. Ja vähän se sottaakin vapaana ollessaan.

Siiliä voi pitää sylissä, mutta aivan pienelle se ei sovi. Siilikin sotkee jos/kun on vapaana. Muuten kyllä tykätään siilistä kovasti.
 
Jyrsijöistä suosittelen ehdottomasti Marsua. Suht helppohoitoinen,rauhallinen,kiltti ja tärkeintä että on päiväeläin. (useat muut jyrsijät esim.hamsterit ovat yöeläimiä joten niistä ei pahemmin ole iloa)
 
Meille tuli juuri tällä viikolla 2 kissaa. :) Lapset ovat 2,5v. ja kohta 5v. Kisut eivät oikeastaan ole lasten, vaan lähinnä minun... ;) Mutta tottakai koko perheen lemmikkejä. Vielä vähän arastelevat muksujen äänekkäitä leikkejä, mutta ovat muuten kotiutuneet tosi hyvin, ja ovat ihania!!
 
lapsella ei ole omaa lemmikkiä (7v) mutta osallistuu hoitoon kyllä minun eläinteni osalta. lupa pitää aina kysyä jos meinaa elänten kanssa jotain touhuta (nykyiset kuin entisetkin eläimet)
nykyään löytyy punakorvakilpikonna rotta pariskunta ja heidän 10 suloista karvatonta pentua. talossa on ollut myös kaksi käärmettä, lisko, useampi rottus ym.

jos lapselle hommaa eläintä niin pitäisi tosiaan olla päiväeläin. muuten menee into eläimen hoitoon täysin.
 
Marsumamma

Meillä on ollut vuosien varrella marsuja, gerbiilejä,hamsteri. Hamsterista ei ollut lapsille oikeastaan seuraa,koska kaveri nukkui päivät ja rapisteli yöt. Gerbiilit olivat ihan hauskoja, mutta ekan marsun jälkeen olimme vakuuttuneita,mikä on lapsille mukavin lemmikki.
Marsu on ystävällinen ja isompi jyrsijä. Ne ei yleensä pure herkästi ihmistä. Kun ne on totutettu ihmisen syliin jo pienestä pitäen, viihtyvät mielellään sylissä pitkiä aikoja hellittävinä.
Lisäksi marsu on erittäin seurallinen ja "keskustelee" paljon päiväsaikaan erilaisilla äänillään. Oppii myös tunnistamaan kaapin oven aukaisun,mistä yleensä ruokansa saa.Siitä nimitt. seuraa vinkunaa:)
 
aikaa
Pohtikaa kaikkein eniten sitä, kuinka paljon teillä on aikaa lemmikillenne! Liian usein otetaan eläin ja pian huomataan että ei se ollutkaan niin helppoa..
Kissa on varmaan "helppohoitoisin" lemmikki jos sitä voi pitää ulkona! Toisaalta kissa elää kauemmin kuin joku pieni jyrsijä!
Katselkaa asiaa joka kantilta, myös sitä kauanko haluatte olla kiinni eläimessä, eli kuinka kauan eläimen voi olettaa elävän!?
 
Kiitos kaikille vastanneille...........

Ollaan jo tosi pitkään luettu lähinnä marsuista ja kaneista tietoa ja pohdittu asiaa kyllä monelta kantilta.

Ja juuri siksi, että todella halutaan valmistautua kunnolla sitten sen uuden perheenjäsenen saapumiseen ja osattaisiin suurinpiirtein varautua siiihenn mitä se tuo tullessaan, jotta kaikilla olisi hyvä olla.

Luulen, että marsut todellakin taitavat olla ne meidän uudet ystävämme, mutta pohditaan vielä ja lisää ajatuksia saa kyllä vielä laittaa.

(Niin ja itsellä on kyllä lapsena ollut myös marsu...)

:flower:
 
Poikamme oli kaksi vuotias kun otimme kanin, poika todella pitää tuosta otuksesta, vaihtaa vedet, antaa ruokaa ja kesällä on mukavaa kun kanin voi laittaa ulos ja seurata sen nuuskuttelua, kaivamista ja ruohon syömistä. Pojan ollessa 2,5v otimme kaloja. Nykyään jokapäiväinen hommamme on ruokkia kalat kaksi kertaa päivässä. Itse siis suoritan purujen ja vesien vaihdot, mutta ruokinnassa poika on todella innolla mukana! Ja joka päivä hän itse muistaa, että eläimet pitää ruokkia (yhdessä tämänkin kuitenkin teemme)!

Nyt meillä on myös koira, poika oli jotain 2v9kk kun tuon hankimme. Ja tässä parissa on menoa ja meininkiä! Poika siis leikkii koiran kanssa todella paljon ja todella lujaa! Minä hoidan syöttämiset ja lenkitykset, mutta esimerkiksi harjaamiseen saa pojan hyvin mukaan. Koira on kuitenkin minun tuleva harrastuskoirani mutta pojan leikkikaveri. Lapseni on edelleen alle kolmevuotias. Olen siis itse melkoisen eläinhullu joten kyllähän nämä eläimet minun taitavat olla...mutta niillä on myös tärkeä osa lapseni elämässä.
 

Yhteistyössä