Lemmikin lopettaminen / Kokemuksia?

[Nimetön]

Meillä on 13,5-vuotias koira, joka aiheuttaa jo aika paljon päänsärkyä. Pissii matoille ilman että edes pyytää päästä ulos, haukkuu usein öisin ihan vaan huvikseen/turhan takia, kuulo on heikentynyt, hampaat kohta tippuu suusta jne. Ei myöskään oikein innostu enää mistään eikä jaksa lenkillä paljon kävellä. Alkaa tuntua siltä, että koirien taivas olisi jo parempi paikka.

Miten olette käsitelleet asiaa lasten kanssa? Meidän esikoinen on 5-vuotias ja koko ikänsä kasvanut tämän koiran kanssa. Eivät ole mitenkään erityisiä leikkikavereita tai muuta sellaista, kun koiramme on aina mieluummin ollut omissa oloissaan, kuin touhuavien lasten seurassa. Mutta kyllä poika kovasti koirasta tykkää. Muita lemmikkejä meillä ei ole (paitsi akvaario) eikä nyt vähään aikaan aiota uutta lemmikkiä ottaakaan. Tiedän, että itse tulen itkemään paljon koiramme lopettamisen takia, joten lapsen voi olla sitäkin vaikea ymmärtää.

Nyt kaipaisin kokemuksia pitkäaikaisen lemmikin lopettamisesta ja lasten valmistamisesta/suhtautumisesta siihen.

 

[mia]

Hei, meillä lopetettiin maaliskuun 16. myös yli 13-vuotias koira. Jouduimme jo yli vuosi sitten antamaan koira sijaiskotiin pojan allergian takia. Koti löytyikin onneksi samasta talosta, joten luopuminen ei ehkä ollut niin kova paikka ainakaan lapsille koska koira ei meillä enää asunut. Itselleni se oli kova paikka ja on vieläkin.
Meidän koira jouduttiin lopettamaan äkillisen sairatumisen myötä. Itse vein uuden omistajan kanssa koiran lopetettavaksi lopulta, koska halusin itse olla mukana. Koiramme tuhkattiin pieneläintuhkaamossa ja on nyt meillä kirjahyllyssä. Isompi lapsi kohta 6-vuotta tietää että koira on lopetettu ja tuhkattu. Pienempi kohta 3-vuotias ei koiraa niin muistakkaan kuin videoilta ja kuvista ja hänkin tietää ettei koiraa enää ole olemassa.
Itse olen joutunut suremaan koiraa ehkä vähän salassa lapsilta, onneksi päivä päivältä on helpompaa. Saihan meidänkin koira elää pitkän ja hyvän koiranelämän ja hänestä oli iloa meidän perheen lisäksi toisellekkin perheelle.

Oma mielipiteeni koiran lopettamisesta on se että jos lemmikki selvästi kärsii, eikä sen elämä enää ole mielekästä. Pitäisi omistajan tehdä päätös eläimen lopettamisesta mahdollisimman pian.
Lapsille voi etukäteen kertoa että koira on nyt niin sairas ja vanha joten sen pitää päästä koirien taivaaseen nukkumaan.
Koira viedään eläinlääkäriin, niinkuin muulloinkin ja nukutus käy kivuttomasti. Eläinlääkäristä koira haetaan tuhkattavaksi mikäli ei halua/ole mahdollisuutta koiraa haudata.

 

[archie]

Meilläkin varmaan muutaman vuoden ? sisään ajankohtainen asia kun tuo meidän vanhus täyttää heinäkuussa jo 14. Vielä on silleen ihan virkeä et ruoka maistuu ja lasten perässä jaksaa ulkona "vaeltaa" ts. "vahtii" muksuja eli missä muksut siellä koira ja päinvastoin. Kuulo on kyllä jo mennyt ja korvat aina vaivaa ja mahan alla on sellanen patti, mutta kuten sanottua on vielä muuten ihan virkeessä kunnossa niin ei olla vielä pidetty kiirettä ton lopettamisen suhteen. Sorry tää ei kyllä auttanut sua ap. yhtään. :ashamed:

 

[Jonsered]

Jouduttiin jokin aika sitten lopettamaan ihan terve, leikattu kolli, joka oli päättänyt pissiä sisälle sohviin, sänkyihin, vaatteisiin ja minne milloinkin. Sen loprettamisen perustelu lapsille (10,8,6 ja3 v.) ei ollut ihan helppoa. Sairaan ja kärsivän eläimen lopettaminen on helpompi asia.

Kerroimme muksuille, että me emme voi asua kissanpissassa ja että meistä tämä ratkaisu on raskas, mutta ei kissaa voi uloskaan heitteille jättää, sillä se kärsisi. Kävimme läpi miten käytännössä eläinlääkärillä toimitaan ja isommat lapset hyvästelivät kissan ennen kouluun lähtöä ja pienemmät tulivat mukaan eläinlääkärille. 6 vuotias ei halunnut katsoa, kun viimeinen myrkky pistettiin, kun kissa nukkui, 6v. paijasi sitä ja hyvästeli ja meni vähän kauemmaksi.
Minä olin tippa linssissä ja kolme vuotias paijasi kissaa ja katsoi, kun se pakattiin pahvilaatikkoon. Lapsi kysyi: onko se kuollut? Eikö siihen satu? Eläinlääkärimme on mukava tyyppi ja vastaili rauhallisesti lapselle ja kertoi, että tekemämme ratkaisu oli ainoa oikea.

Kotona isommat lapset koulun jälkeen halusivat tietää, kuoliko kissa rauhallisesti. Sitten yhdessä surtiin ja muisteltiin kissan meille tuomaa iloa. Aina välillä lapset muistelevat miltä kissamme tuntui ja näytti, haikeaahan se on vieläkin, mutta lapsi ansaitsee totuuden ja tilaa näyttää tunteensa. Pieni ymmärtää sen verran, kuin on valmis, mutta tieto pysyy mielessä, kunnes lapsi on valmis käsittelemään asiaa rationaalisemmin. Eli kaiken maailman "enkelinä pilvenreunalla"-jutut saa jättää väliin. Meillä lapset sanoivat, että kissamme elää heidän muistoissaan ja ajatuksissaan aina.

 

[kyllik]

Heippa!

Meillä asia oli ajankohtainen muutama viikko sitten kun 13-vuotias koiravanhuksemme jouduttiin lopettamaan. :'(

Meidän tyttömme 4 vuotta otti alun itkujen jälkeen asian hyvin mutkattomasti. Olimme jo jonkun aikaa puhuneet, että koiramme on vanha ja sairas ja ettei se elä ikuisuuksia. Sitten kun lopettamispäätös tehtiin, kerroimme tytölle, että koiramme on niin sairas, että se viedään eläinlääkäriin ja se kuolee siellä. Ne pari päivää ennen lopetusta oli kovaa itkua, kuten arvata saattaa. Joidenkin mielestä voi olla parempi kertoa lapselle esim. samana päivänä kun lopetus tapahtuu, mutta me halusimme että tyttö sai "hyvästellä" koiran rauhassa ja touhuta koiran kans niitä tavallisia juttuja. Tyttö piirsi myös paljon koirasta ja itsestään kuvia niinä parina päivänä.

Lopetuspäivän aamuna neiti kysyi että onko tänään eläinlääkäri, kun vastasin että on, niin silloin itkua tuli yhtäkyytiä puoli tuntia ja koko ajan neiti huusi koiran nimeä. Sitten leikimme, syötimme ja silitimme koiraa ja sanoimme heippa. Kun mies tuli kotiin eläinlääkäristä niin tyttö kysyi että onko koiramme kuollut. Siihen mies vastasi että on. Tyttö vaan tokas että joo.

Olemme puhuneet paljon koirien taivaasta, että mitä koirat tekevät siellä ja miten kivaa heillä siellä on. Kirjastossa on myös koirien taivas niminen kirja. Itkeä olemme antaneet tytön aina kun siltä tuntuu. Pahimpia on ollu hetket kun tullaan kotiin ja koira ei oo vastassa. Yhdessä välillä katselemme pilviä ja mietimme minkä reunalla koiramme on ja kerromme kuulumiset taivaaseen.

Koiramme joukkopolttohaudattiin joten emme saaneet tuhkaa itsellemme. Vielä ei oo neiti kysyny, että mihin koira on haudattu, mutta sekin päivä tulee. Siihen vastaamme että mummolaan kissan haudan viereen. Teemme sinne nyt kesällä pienen kiven ja viemme kukkia.

Näin meillä.

 

[kyllik]

Niin sitä vielä, että en salannu omaa itkuani yhtään lapselta. Välillä istuttiin lapsen kans sylikkäin jaitkettiin yhdessä. Itsellä itku pääsi myös silloin kun otettiin koiran iso valokuva esille, mutta tyttö oli hyvin reippaana ja tomerana miettimässä kuvalle paikkaa.

Vielä toinen juttu.. Yksi tytön kaveri kysyi melko heti tapahtuman jälkeen, että missä teidän koira. Silloin tyttömme suuttui kaverille. KYsyin että tuliko paha mieli. Siihen tyttö että joo. Kun sanoin että saat itkeä jos itkettää ja tulla vaikka äitin syliin, niin kiukku ja paha mieli unohtui heti.

Nykyisin tyttö kertoo kaikille hyvin reippaasti, että meilläkin oli koira, mutta se kuoli kun oli niin vanha ja sairas.