LELUISTA JA LEIKKIMISESTÄ

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja HOI
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

HOI

Vieras
ihan tässä kun noita "minkä ikäiselle sopii.." keskusteluja olen lueskellut niin haluaisin nostaa puheeksi kasvatuksellisen näkökulman.

totuus on että nykylapsilla on liikaa leluja! lapsi ei pysty hallitsemaan sitä tavaramäärää mikä hänellä on omaa tavaraa.

ja miten se näkyy.

jos lapsella on oma huone yms paikka jossa leikkii niin lapsihan usein kaataa kaikki lelut levälleen. katselee tavaroita muttei ala kunnolla leikkimään millään. Jos taas lapselle antaa vaikkapa vain dublot eteen niin lapsi saattaa leikkiä pitkäänkin rauhassa niillä.

eli jos teillä on lapsella paljon leluja niin kannattaa kokeilla että ottaa esiin vain yhden leikin kerrallaan. esim junanradan, legot tai nukkeleikin yms yhtenäisen leikin, ja laittaa muut lelut kokonaan pois näkyvistä ja saatavilta. Lapsi kyllä yleensä osaa sitten pyytää jos tarvii esim junanradan lisäksi jonkin muun lelun joka siihen leikkiin sopisi ja sen voi toki antaa.

ja samalla tavalla sitten vaihdetaan välillä leikkiä. mutta muut lkelut pidetään poissa. lapsi oppii leikkimään pitkiäkin leikkejä käyttäen omaa mielikuvitustaan, kun taas jos kaikki tavarat on lapsen näkyvillä ja saatavilla on siinä hänelle liikaa virikkeitä ja hän ei pysty niihin keskittymään mihinkään kovin pitkäksi aikaa.

TOKI leluja saa olla paljon. ja nykylapsilla niitä on, mutta kannattaa tosiaan hiukan säännöästellä kuinka paljon niistä on lapsen saatavilla, ja leluthan on kuin uusia kun ne on hetken poissa näkösältä.


Toinen asia mihin kannattaa kiinnittää huomiota on lapsen ikä/lelu
eli nykyisin hankitaan usein liian hienoja leluja liian aikaisin, ja sillä hyvin tapetaan lapsen mielikuvitus.

esimerkkinä nukenvaunut. moni ostaa jo hyvin pienelle lapselle nukenvaunut, lapsi ehkä niitä työntelee mutta ei välttämättä kiinnostu kauaa, ja toisaalta lapselta jää pois se ihana hetki kun hän itse hoksaa jotain. eli parempi vaihtoehto olisi esim semmoinen taaperokärry yms perustyöntökärry. kun lapsi oppii kävelemään, se on hyvä kävelytuki, ja hiukan isompana hän joku kerta itse hoksaa että kärryn kyytiin voi laittaa nuken tai nallen. lapsi on itse keksinyt nukenvaunut. joku kerta hän keksii laittaa nukelle tai nallelle peiton ja taas leikki edistyy. ja kaikki lapsi on keksinyt itse. ja vasta sitten olisi parempi hankkia oikeat nukenvaunut kun lapsi on ensin itse ne keksinyt.

nukkeleikeissä on muutenkin menty aika pitkälle. kaikki on valmiina. lapsen ei tarvi enää leikiä itse mitään kun nukke parkuu ja kuorsaa ja pissii itse.

samalla tapaa toimii asiat hyvin monen muun lelun kanssa. lapselle ostetaan isompien leluja ja sitä pidetään vielä hienona kun "meidän 2v leikkii jo pikkulegoilla" yms. kun lapsen kehitykselle olisi parempi että lapsi leikkisi ehkäpä jopa liian lapsellisilla leluilla. perus palikat esim on leluja joilla voisi leikkiä hyvinkin pitkään.ne kehittää monia puolia. motoriikkaa, hahmotuskykyä yms paremmin kuin pikkulegotkaan.

TÄMÄ ON VAIN kasvatuksellinen näkökulma. eli en kritisoi toisten lelujenm ostoa yms mutta muistuttaisin että kannattaa miettiä

LAPSELLE YKSI HYVÄ LELU ON PAREMPI KUIN 100 SAMANTEKEVÄÄ

nykyleluista monet tappavat lapsen oman mielikuvituksen kokonaan ja monien tutkimusten mukaan nykylapset ei osaa enää kunnolla leikkiä ja siitä voi suurelta osin syyttää liikaa tavaramäärää ja liian hienoja leluja. mihin tarvii mielikuvitusta jos lelut leikkii itsekseen.

hyvä lelu muuntuu moneksi. perustyöntökärry voi olla auto, nukenvaunu, kottikärry tai vaikka nurinkäännettynä tunneli. nukenvaunut on vaan nukenvaunut.

yksi lasten suosikki ja kehittävin lelu kautta aikojen on iso pahvilaatikko! antakaa lapselle hieno paloauto joka piipattaa ja antakaa iso pahvilaatikko. seuratkaa tilannetta pari viikkoa. kummallakohan lapsi lopunperin leikkii akeummin. paloauto kiinnostaa alkuun änen ja hienon ulkonäön vuoksi mutta lopunperin normaalilla lapsella pahvilaatikko vie voiton. sehän voi olla mikä vaan. talo. auto raketti, piilopaikka jnejnejne. paloauto on vaan paloauto.
 
Meillä on neljä ja aina ollut se "käytäntö" että yksi leikki kerrallaan ja kun leikki loppuu se korjataan pois.
Meillä on paljon leluja, mutta mielikuvitusta riittä. Eivät he leluja tarvitse kun juoksee pihalla. Lapsi tarvitsee muitakin virikkeitä kuin lelut. Eikä aina pelkästään legot ole kivoin lelu jolla saa kunnon leikin kasaan, vaan siihen tarvitaan niin monta osaa ja hyvä niin, mielikuvitus kasvaa.
 
Meillä on pitkään ollut periaatteena se, että esillä on vain yksi lelulaatikko kerrallaan ja entiset leikit siivotaan ennenkuin uudet "kaadetaan" lattialle. Meillä on siis lelut lajiteltu sellasiin vetolaatikoihin. Hyvin toimii. Keskittymiskykyyn vaikuttaa kyllä moni muukin seikka kuin vain lelujen määrä.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 09.11.2005 klo 09:54 mamma-72 kirjoitti:
Meillä on pitkään ollut periaatteena se, että esillä on vain yksi lelulaatikko kerrallaan ja entiset leikit siivotaan ennenkuin uudet "kaadetaan" lattialle. Meillä on siis lelut lajiteltu sellasiin vetolaatikoihin. Hyvin toimii. Keskittymiskykyyn vaikuttaa kyllä moni muukin seikka kuin vain lelujen määrä.

Peesaan tätä! Ei se mielikuvitus rakennu pelkästään lelujen määrsät tai puutteesta riippuen. Tärkein asia varmaan on se että annetaan lasten olla lapsia ja annetaan heidän leikki, oli ikä sitten mikä tahansa.
Enkä ole ap:n kanssa täysin samaa mieltä siiitäkään, että esim nuken rattaat ei kiinnosta pitkään jos lapsi ei sitä leikkiä keksi itse. Tai näin se ei ainakaan miellä ole.
Tyttäseni on 4v ja totta kai olen joskus näyttänyt kuinka nukkea puetaan ja laitetaan nukkumaan. Mutta lapselta tuntuu hienolta silloin kun hän itse osaa pukea nuken. Ei hän pety vaikka äiti on sen hänelle näyttänyt.
Vanhemmat voi pilata lapsen vain yhdellä keinolla- ottaa lapsen mukaan aikuisten maailmaan, kertoo vain faktat elämästä ja puhuu kuin toiselle aikuiselle.
 

Tuota minä juuri ajoin takaa että leluja voi olla paljon kunhan ne ei kaikki ole lapsen huoneessa esillä kokoajan vaan kuten monella näkyi olevan niin eri lelut eri laatikoissa jolloin tavallaan yksi leikki kerrallaan. koska totuus on että jos lapsella on levällään lattialla legot junanradat autot nuket palikat yms niin leluja on esillä niin paljon ettei lapsi pysty keskittymään mihinkään. eli ero on siinä onko se rojumäärä kaikki kokoajan lapsen saatavilla ja huoneessa levällään.

Ja toki tuo että näytetään kuinka nukke puetaan niin tietystä lapselle tuilee siitä se onnistumisen ilo. en tosiaan tarkoitttanut ettei saa näyttää. hiukan ehkä huonosti ilmaisin asian. Siinä tulee se onnistumisen ilo "äiti mä osasin ite"

lähinnä sitä tarkoitin että nykyisin ostetaan lapsen kehitys aja ajatusmaailman tasoon nähden liian vaativia leluja. Toki nukenvaunuja työntää juuri kävelemään oppinutkin, ja saattaa siellä olla lelu kyydissäkin, mutta lapsi ei vielä osaa vaunuilla leikkiä. saman asian ajaa peruskärry jolla on paljon muitakin käyttömahdollisuuksia jolloin ne mukautuvat lapsen mielikuvitukseen. nukenvaunuissa on aika paha itse istua ja leikiä kuurakettia

ja tiosiaan halusin vaan antaa ajateltavaa asian toiselta laidalta. Työskentelen päiväkodissa lastenhoitajana ja siellä kyllä huomaa kuinka nykyisin tosi moni lapsi ei osaa keskittyä mihinkään lei9kkiin tai edes keksi leikkiä vaan aina pitää antaa kaikki valmiina. ja huomaa senkin kuinka osa vanhemmista (ja tosiaan vaan osa onneksi) yrittää lapselle antaa rakkautta tavaran muodossa. eli leluja ja roinaa riittää ja kokoajan lapsi saa uutta. joillekin ei enää synttärit tai joulu merkitse mitään kun lahjoja ja leluja saa kokoajan uusia ja jo 5v osaa vaatia vaikka mitä kun on tottunut saamaan. kun kuitenkin eniten lapsi kaipaa sitä että vanhemmat viettäisivät aikaa hänen kanssaan.
monella 5v on jo oma telkka huoneessa ja videot yms joita lapsi katsoo omassa huoneessa yksin kun vanhemmat tuilee töistä kotiin ja laittaa ruokaa. on pelit ja vehkeet jotta lapsi viihtyisi yksin, kun kaikkein parasta lapselle olisi se että saisi olla äidin tai isin kianssa sitä ruokaa laittamassa. moni lapsi antaisi likimain kaikki ledlunsa pois jos saisi olla vanhempien kanssa enenmän.
 
Muuten samaa mieltä paitsi noista nukenvaunuista! innoissani osti 1-vuotiaalleni rattaat, koska oli tyttö ja oli pikkuveli syntymässä ja edelleen 3.5-vuotiaana neiti hoitelee nallejaan ja työntelee rattaissa, muita leluja ei tarvitsisikaan :)
 
Ihanan viisaita sanoja mielestäni, ja olen siis ihan samaa mieltä lähes kaikesta. Meillä ostettu leluja vain jouluna ja syntymäpäivänä ja niitäkin alettiin ostamaan vasta kun lapsi osasi pyytää ja vain pari lelulahjaa /joulu.

Yksi kysymys minulla heräsi: Miten voi estää nuoremman lapsen leikkimisen liian kehittävillä leluilla? Meillä lapset samaa sukupuolta, ja pienempi haluaa tehdä kaiken mitä isompikin, vaikka ikäeroa yli 3 vuotta? Sanoo kaiken isomman perässä ja tekee kaiken mitä isompikin. Eli kun esikoinen ei ennen 4-vuotispäiväänsä ollut leikkinyt barbeilla, on pienempi leikkinyt niillä jo 1-vuotiaana. jne. jne. 1-vuotiaana istuu isomman vieressä tietokoneella... Miten tämän voi välttää/estää? Kumpikaan lapsi ei halua leikkiä yksinään vaan viihtyvät toistensa kanssa.
 

Yhteistyössä