Lapsen kanssa oltiin puistossa, leikittiin tai hän leikki ja minä avustin leikkiä.
Autoin, kehuin ja innostin. Hän kiipeili muualla kuin telineissä, tasapainoili kivetyksillä, ihmettelimme hämähäkkiä ja koppakuoriasta ja löysimme vielä leppäkertun.
Puistossa oli monen ikäistä lasta, lapseni reippaasti alle kouluiän. Kohta mukanamme leikki kaikki puiston lapset, olimme salaisia hyönteisten etsijöitä.
Minä leikitin kuutta lasta omani mukaan lisäten. Kiinnostavaa on tässä se, mitä kaikkien muiden lasten vanhemmat tekivät...
Olivat älykkäästi penkeillään puhelimiaan näpräten ja vilkuilivat minua. Sen verran vaivautuivat että katsoivat: Lapsi tallessa kaikki o.k. Tuo mamma hoitakoot minunkin lapseni. Lapset innoissan kertoivat "salapoliisityöstään" ja vanhempien tylsät ilmeet olivat vastakaikuna.
Kun sitten puisto tyhjeni, jäljellä oli muutama lapsi ja teimme lähtöä, yksi iskä avasi suunsa ja halusi jutella..niitä näitä. Lopuksi kysyi että käymmekö täällä usein..
Halusin niin kysyä: ai että siksikö kyselet, jotta voit räplätä puhelinta sillä välin kun minä viihdytän lastasi?
En sitä kuitenkaan kysynyt..
En ole täydellinen äiti, mutta yritän nähdä lapseni, antaa heille minua itseäni. Ajallisesti se ei ole kovin kauaa, ehkä se tunti päivässä. Sitten he ovat tankanneet aikaansa ja voivat olla "irti" äidistä.
Jotenkin murehdin niitä lapsia, jotka olivat pettyneitä omien vanhempien reagointiin.
Lapset hakivat minusta sitä, mitä oma vanhempi ei antanut, kehua ja palautetta: mukavaa kun sinulla on hauskaa..oi mitä olet löytänyt...vau... kiva leikki..
En ole vielä ikinä kuullut, että joku olisi sanonut: mun lapsuuteni oli paska, siksi että minua kehuttiin liikaa, sain liikaa huomiota, sain liikaa rakkautta, minusta oltiin liian kiinnostuneita sain liikaa positiivistä huomiota tai että sain liikaa vanhempien aikaa..
Autoin, kehuin ja innostin. Hän kiipeili muualla kuin telineissä, tasapainoili kivetyksillä, ihmettelimme hämähäkkiä ja koppakuoriasta ja löysimme vielä leppäkertun.
Puistossa oli monen ikäistä lasta, lapseni reippaasti alle kouluiän. Kohta mukanamme leikki kaikki puiston lapset, olimme salaisia hyönteisten etsijöitä.
Minä leikitin kuutta lasta omani mukaan lisäten. Kiinnostavaa on tässä se, mitä kaikkien muiden lasten vanhemmat tekivät...
Olivat älykkäästi penkeillään puhelimiaan näpräten ja vilkuilivat minua. Sen verran vaivautuivat että katsoivat: Lapsi tallessa kaikki o.k. Tuo mamma hoitakoot minunkin lapseni. Lapset innoissan kertoivat "salapoliisityöstään" ja vanhempien tylsät ilmeet olivat vastakaikuna.
Kun sitten puisto tyhjeni, jäljellä oli muutama lapsi ja teimme lähtöä, yksi iskä avasi suunsa ja halusi jutella..niitä näitä. Lopuksi kysyi että käymmekö täällä usein..
Halusin niin kysyä: ai että siksikö kyselet, jotta voit räplätä puhelinta sillä välin kun minä viihdytän lastasi?
En sitä kuitenkaan kysynyt..
En ole täydellinen äiti, mutta yritän nähdä lapseni, antaa heille minua itseäni. Ajallisesti se ei ole kovin kauaa, ehkä se tunti päivässä. Sitten he ovat tankanneet aikaansa ja voivat olla "irti" äidistä.
Jotenkin murehdin niitä lapsia, jotka olivat pettyneitä omien vanhempien reagointiin.
Lapset hakivat minusta sitä, mitä oma vanhempi ei antanut, kehua ja palautetta: mukavaa kun sinulla on hauskaa..oi mitä olet löytänyt...vau... kiva leikki..
En ole vielä ikinä kuullut, että joku olisi sanonut: mun lapsuuteni oli paska, siksi että minua kehuttiin liikaa, sain liikaa huomiota, sain liikaa rakkautta, minusta oltiin liian kiinnostuneita sain liikaa positiivistä huomiota tai että sain liikaa vanhempien aikaa..