L
LTO
Vieras
Täällä nää päiväkotiasiat tuntuu ihmisiä säännöllisin väliajoin, niin saa kysyä, yritän vastailla. Vaitiolovelvollisuuden alaisia tietoja en anna.
Katso alla oleva video nähdäksesi, kuinka asennat sivustomme verkkosovellukseksi kotinäytöllesi.
Huomio: Tämä ominaisuus ei välttämättä ole käytettävissä kaikissa selaimissa.
Miksi pistätte esikoululaiset nukkumaan päiväkodissa? Mitä teette sen kaksi tuntia? Miksi keskustelette pihalla keskenänne, kun teidän pitäisi vahtia lapsia? Miksi kuvittelette olevan jumalasta seuraavia? Miksi tulet vastaamaan ylimielisesti näihin kysymyksiin?
Tosi surullinen tarina.Exä oli LTO. Siellä tarhassa oli pelokkaita sisaruksia, mustelmia iholla mm. Huomasivat ettei kaikki ole kotona ok. Isä oli pelottava bodari, varmasti söi yhtä ja toista, saattoi siis vaikuttaa aggressiivisuuteen ja lyhytpinnaisuuteen.
Muistini mukaan kukaan ei oikein uskaltanut puuttua asiaan, vaikka olisi tietysti pitänyt.
Tapahtui -90 luvun alussa. Tänä päivänä ehkä puututtaisiin hanakammin asiaan, niinkuin pitäisi?
Miten itse toimisit nyt vastaavassa tilanteessa? Varmaan oli pelko päällä, että isä kostaisi lapsille, kun kuvittelisi että ovat kertoneet hänestä jotain.
Muistan että oikeasti kärsin aiheesta lasten puolesta, kun ei kylläkään puututtu![]()
Tässä kyseisessä casessa ei mainittu lasten äitiä ollenkaan, mutta avoin keskusteluyhteys myös hänen kanssaan on tässä tilanteessa myös avainasemassa.
En ole itse ollut koskaan töissä eskariryhmässä, mutta vastaan tähän ekaan mututuntumalta. Hyvä kysymys kyllä! Ekana tulee mieleen sosiaaliset taidot. Ristiriitojen selvittelyn harjoittelu ja kaverisuhteiden luominen ovat aika tärkeässä roolissa ennen koulua. Tunnetaidot ovat myös äärettömän tärkeitä, siis tunteiden nimeäminen, pettymysten käsittely ja sietäminen jne, nämä ovatkin jo paremmin huomioitu uudessa vasussa ja kuuluvat myös eskarin oppisisältöihin. No, konkreettisia juttuja joita voi harjoitella tulevan eskarilaisen kanssa on esimerkiksi oman vuoron odottaminen, vessassa itse pyyhkiminen, ruokailutaidot...Mitkä olisivat mielestäsi viisi tärkeintä taitoa eskariin tulevalle lapselle? Millaisia eroja huomaat perhepäivähoidosta ja päiväkodista eskariin tulevien lasten välillä? Kuinka pian perhepäivähoidosta tulevat omaksuvat päiväkodin tavat toimia. (Esim. ruokailuun ym. liittyvät käytännöt voivat olla huomattavan erilaisia pienessä ryhmässä verrattuna isoon ryhmään kuten jonottaminen, vuoron odotus, meteli jne)
Tähän saat vastauksen kun vastaat seuraaviin kysymyksiin käsi sydämellä:Kuolaavatko isät nuoria LTO tätejä?
Tosi surullinen tarina.lasten fyysinen kuritus oli lailla kiellettyä jo 80-luvulla, mutta pitkälti 2000-luvulle yleisessä asenneilmapiirissä ei tutkimusten mukaan (mm. Lastensuojelun Keskusliitto) tapahtunut merkittäviä muutoksia. Nyt ollaan onneksi jo jonkin verran tiedostavampia. Tuo henkilökunnan pelko ja lamaantuminen ovat tietysti inhimillistä, mutta sekä epäammatillista että laitonta. Lasten kanssa työskentelevällä on virkavelvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus.
Hyviä kysymyksiä!1. Kuinka paljon työsi, palkkasi ja työsuhde-etusia vastaavat niitä kuvitelmia, joita sinulla oli a) ennen opintojesi alkua ja b) opintojesi loppupuolella?
2. Miten näet työsi kehittyvän tulevaisuudessa?
3. Oletko tyytyväinen päiväkotiisi pedagogiikkaan? Miksi päiväkotisi pedagogiikka on parempi kuin esim. Montessori, vai onko se parempi? Onko teillä resursseja pedagogiikkaan vai meneekö kaikki aika lasten perustarpeisiin?
Mitkä olisivat mielestäsi viisi tärkeintä taitoa eskariin tulevalle lapselle? Millaisia eroja huomaat perhepäivähoidosta ja päiväkodista eskariin tulevien lasten välillä? Kuinka pian perhepäivähoidosta tulevat omaksuvat päiväkodin tavat toimia. (Esim. ruokailuun ym. liittyvät käytännöt voivat olla huomattavan erilaisia pienessä ryhmässä verrattuna isoon ryhmään kuten jonottaminen, vuoron odotus, meteli jne)
Ne nuoret LTO tädit kuolaavat isiäTähän saat vastauksen kun vastaat seuraaviin kysymyksiin käsi sydämellä:
Oletko isä? Kuolaatko itse nuoria LTO-tätejä? Jos olisit isä, kuolaisitko?