Lastensuojelun reilu kerho

[QUOTE="Kifa";27850257]No onhan se huolestuttavaa jos saa paniikkikohtauksen palavereissa. Kun pitäisihän vanhemman pystyä asioimaan päiväkodin, koulun, neuvolan jne. kanssa jotta lasten asiat tulevat asianmukaisesti hoidetuksi. Jos kaikissa sosiaalisissa tilanteissa ahdistuu niin pulassa ollaan kyllä, puhumattakaan siitä että lapsille on järkyttävän ahdistavaa seurata tällaista tilannetta vierestä.[/QUOTE]

Aivan. Jos lasten asiat jää kokonaan hoitamatta äidin "masennuksen" vuoksi, tai lapset joutuvat itse kantamaan vastuuta asioiden hoitumisesta jo kovin pienestä pitäen.. ei ole hyvä homma se.

Kaikki niitä lapsia hankkiikin...

 

[QUOTE="Kifa";27850257]No onhan se huolestuttavaa jos saa paniikkikohtauksen palavereissa. Kun pitäisihän vanhemman pystyä asioimaan päiväkodin, koulun, neuvolan jne. kanssa jotta lasten asiat tulevat asianmukaisesti hoidetuksi. Jos kaikissa sosiaalisissa tilanteissa ahdistuu niin pulassa ollaan kyllä, puhumattakaan siitä että lapsille on järkyttävän ahdistavaa seurata tällaista tilannetta vierestä.[/QUOTE]

Paniikkikohtaus oli ei ole iskenyt milloinkaan muuten kuin lastensuojelun palaverissa, asiat muualla hoituu kyllä. Toisekseen, yksi palaveri pidettiin meillä kotona, ja koska tiesin romahtavani, lapset olivat muualla hoidossa sen ajan, etteivät joutuisi näkemään moista.

 

Aivan. Jos lasten asiat jää kokonaan hoitamatta äidin "masennuksen" vuoksi, tai lapset joutuvat itse kantamaan vastuuta asioiden hoitumisesta jo kovin pienestä pitäen.. ei ole hyvä homma se.

Kaikki niitä lapsia hankkiikin...

Toivottavasti et ikinä sairastu masennuksee tai ahdistukseen. Jos niin käy, muista tehdä itsestäsi saman tien ls-ilmoitus.

 

Aivan. Jos lasten asiat jää kokonaan hoitamatta äidin "masennuksen" vuoksi, tai lapset joutuvat itse kantamaan vastuuta asioiden hoitumisesta jo kovin pienestä pitäen.. ei ole hyvä homma se.

Kaikki niitä lapsia hankkiikin...

Missä vaiheessa lasten asiat jäävät kokonaan hoitamatta, jos en pysty asioimaan lastensuojelun kanssa? Sossumainen näkökulma...

 

Kannattaa lukea netistä noista turhista huostaanottotapauksista.
Aika uskomatonta meininkiä nyky-Suomessa.
Ei todellakaan tarvii jonkun isoveljen kytätä ja valvoo joka asiaa. Ihmisillä pitää olla ihmisoikeudet ja vapaus.

 

Se, ettei kykene asioimaan lastensuojelun kanssa, on vahva viesti siitä että oma itsetunto äitinä on heikko ja lapsen tarpeiden näkeminen ja niiden asettaminen omien edelle vaikeaa. Jos itse saisin ulkopuolisilta viestiä, että lapsistani ollaan huolissaan niin haluaisin ilman muuta tietää miksi ja mitä voisin asialle tehdä. En suinkaan olisi heti piikit pystyssä että meillähän ei mikään ole huonosti ja keneltäkään en neuvoja kuuntele. Vaikka itse en olisi asiasta ihan samaa mieltä niin haluaisin kuitenkin tietää mitkä tekijät ovat niin huolestuttavan kuvan voineet antaa ja olisiko minulta sittenkin jäänyt jotain huomaamatta.

 

Itselläni on vaikea masennus ja psykiatrilla paukutan menemään elämästäni vaikka mitä ja ei meitä ole vielä laitettu mihkään lastensuojelun tarkkailuun. Sanonut kaikista vaikeimmassa vaiheessa jopa inhoavani lapsiani ja miestä. Täällä päin joutuu vasta sitten ottamaan perhetyöntekijän jos on joutunut sairaalajaksolle. Kyllä jossain vaiheessa totakin ehdotettiin meille, mutta minä vain totesin mitä minä sillä teen ja ei edennyt mihkään sitten.

 

[QUOTE="Kifa";27850344]Se, ettei kykene asioimaan lastensuojelun kanssa, on vahva viesti siitä että oma itsetunto äitinä on heikko ja lapsen tarpeiden näkeminen ja niiden asettaminen omien edelle vaikeaa. Jos itse saisin ulkopuolisilta viestiä, että lapsistani ollaan huolissaan niin haluaisin ilman muuta tietää miksi ja mitä voisin asialle tehdä. En suinkaan olisi heti piikit pystyssä että meillähän ei mikään ole huonosti ja keneltäkään en neuvoja kuuntele. Vaikka itse en olisi asiasta ihan samaa mieltä niin haluaisin kuitenkin tietää mitkä tekijät ovat niin huolestuttavan kuvan voineet antaa ja olisiko minulta sittenkin jäänyt jotain huomaamatta.[/QUOTE]

Lapsia on kuskattu arvioitavaksi asiantuntijoille, eikä lapsissa näy merkkejä siitä, että olisin heitä masennuksellani vahingoittanut. Otan siis lapsilleni apua vastaan, haluan tietää olenko "tehnyt tuhojani". Mutta ongelma on siinä, etten ota lastensuojelusta apua vastaan, vaan esim. perheneuvolasta tms, minkä itse koen luotettavana vaihtoehtona. Haluan että lapsiani arvioi ja tutkii joku, joka ei tuijota ainoastaan lastensuojelijan näkökulmasta asiaa. Olen itse opiskellut aikoinaan sosiaalialaa, ja tiedän millainen kaikkivoipaisuus-asenne siellä jo koulussa vallitsee.

Olen mielestäni suht hyvä äiti. En täydellinen. Tiedän puutteeni ja vajavaisuuteni vanhempana, reflektoin omaa käytöstäni ja olemistani suhteessa lapsiin. Olen empaattinen, mietin miltä lapsesta tuntuu, pyrin olemaan aina läsnä, kun lapsella on tarvetta, vastaan tarpeeseen. Kyllä, minäkin hermostun joskus, eikä aina huvita siivota, vaikka sossujen mukaan pidän kodin kunnossa. Keskustelen lasteni asioista myös muiden lähipiiriin/verkostoon kuuluvien ihmisten kanssa, että saisin muitakin näkökulmia, kuin vain omani. Verkostoni on myös tuonut sossulle ilmi, että todellakin olen kykenevä äidiksi, vaikka en lastensuojelun kanssa pystykään asioimaan. Silti se ei riitä.

Minä uskon netin huostaanottokertomuksiin. Ehkä niissä aina jää jokin seikka mainitsematta, mutta pääpiirteittäin turhiakin huostaanottoja on olemassa, ja meillä lienee tulevaisuudessa myös yksi sellainen, sillä luulen että olen jo sossun ärsytyskynnyksen ylittänyt, vaikka avohuollon tukitoimiin nyt suostuinkin.

 

Mahdatko olla tietoinen siitä, että monissa kunnissa kaikki tukitoimet ovat nykyään lastensuojelun takana? Eli jos et kykene heidän kanssaan asioimaan niin silloin käytännössä käännät selkäsi myös kaikille avohuollon tukitoimille. Myös perheneuvola tekee yhteistyötä sosiaalitoimen kanssa joten heidänkin on aika vaikea toimia jos lastensuojelu ei saa olla mukana kuvioissa. Ja jos kerran olet itse alaa opiskellut niin sinun luulisi tajuavan että avoin ja yhteiskykyinen vanhempi herättää aina eniten luottamusta. Jos itse on vastahakoinen, negatiivisesti avuntarjouksiin suhtautuva, lyhytpinnainen ja jopa epäasiallinen niin kyllähän tuosta kenelle tahansa tulee mieleen että ei asiat ihan hyvin ole.

 

Ja ainahan sinulla on oikeus pyytää mukaan palaveriin vaikka päiväkodin henkilökuntaa , opettajaa tai neuvolaterkkaa jos haluat varmistua siitä että sossu on tulkinnut lasten ja perheen tilanteen oikein. Kun tieto kulkee avoimesti tahojen välillä niin kaikki tietävät missä mennään eikä tule sellaista oloa että jotain on jäänyt selvittämättä. Itse olen työskennellyt mm. Neuvolatiimeissä ja kyllä se niin menee että isoin huolenaihe aina ovat ne perheet jotka eivät kenenkään kanssa oikein suostu puhumaan ja kieltävät yhteispalaverit ja tiedonkulun. Siitä kun aina tulee heti sellainen olo että mitähän noilla sitten on tarve pimittää.

 

musta on outoa miten jotkut täällä syyllistävät siitä että kärsii masennuksesta? lapset kärsii ym... ja tottahan se on mutta syynä on sairaus minkä vuoksi, ei kyseinen ihminen. et voi itse valita tietenkään saatko masennuksen ym. mielenterveysongelman vai et. ahdasmielistä ja höpönhöpöä aikuisilta ihmisiltä.

Ja toisaalta luulen että juuri sen takia tk:sta otettiin yhteyttä lastensuojeluun että lapsilla olisi hyvä olla eikä TÄMÄ SAIRAUS vahingoita heitä eikä tietenkään heidän vanhempiaan. vaikeaa on apu ottaa vastaan mutta ei se aina huono asia ole. ja lastensuojelu tekee teistä arvioinnin ja ohjaa teidän jatkotoimenpiteisiin esim. juuri sinne perheneuvolaan ja voit itse myös vaikuttaa tähän tekemällä yhteistyötä ja kertomalla omia ehdotuksia mikä sinun mielestäsi olisi teille parasta. aika usein lastensuojelu puuttuu ns. helposti asioihin, mutta aina se ei auta mistä onkin todisteena perhesurmat. mutta pakko niistä on olla jotain hyötyäkin ja eikö suurimmassa osassa tapauksissa ne tarjoakin apua perheille tai ohjaa ainakin eteenpäin. ja eikö se tee meistä hyvän vanhemman että tunnustamme puutteemme ja alamme korjaamaan sitä? ei masennus tee huonoa äitiä, se tekee sinusta äidin ketä tarvitsee tukea ja teistä perheen joka tarvitsee tukea pärjätäkseen

 

Kiitän onnea, että en ole lueskellut näitä keskustelupalstoja ennen esikoiseni synymää.

Synnytyksen jälkeen minulle puhkesi vaikea masennus, joka vaati jopa laitoshoitoa. Elelin kotona vauvan kanssa 3kk kunnes itku kurkussa ja zombien tavoin raahauduin lääkärille ja paruin että en voi olla äiti, en osaa hoitaa vauvaa, en pysty tarjoamaan hänelle hyvää kotia!!!

Lääkäri passitti minut osatolle, jossa makasin kuukauden. Joka toinen päivä kävin kyllä kotona. Sillä aikaa isä hoiti vauvaamme. Kun pääsin kotiin jatkettiin psykiatrikäyntejä ja sossutäti kävi tsekkaamassa meillä kotona meininkiä kerran viikossa, ehkä neljän viikon ajan. Sitten yhdessä todettiin, että hyvin pyyhkii ja sen jälkeen ei ole käynyt, mutta jätti yhteystiedot, jos haluaisin juttelukaveriia.

Missään vaiheessa ei tehty ls-ilmoitusta, ja koin että sossutäti oli ihan mukava ja sen kanssa juteltiin ihan normaaleja juttuja. En missään vaiheessa kokenut kyläilyjä kyttämisenä, vaan että täti ihan kävi tosiaan katsomassa, että pärjäänkö nyt lapsen kanssa ok.

Nyt kun olen lukenut näitä juttuja eri palstoilta, niin oikein kauhistuttaa.. Mutta oli kai hyvä, että olin niin "sinisilmäinen" ja yhteistyöhaluinen, niin minuun suhtauduttiin todella mikavasti.