A
akkkkoo
Vieras
Sain juuri kirjeen jossa oli kaikenmaailman tapaamisaikoja ja kerrottiin kuinka olemme lastensuojelun asiakkaita eksäni ja tietenki lastemme kanssa. Tiesin jo jotain tulevan mutta nyt alkoi pelottaa. En luota niihin tanttoihin yhtään ja heidän arvostelukykyynsä. Yksikin väärin muotoiltu sana pöytäkirjassa pelottaa.
Syy asiakkuuteen on eksän vaikea masennus sekä itsemurha uhkaukset joiden takia olen joutunut poliisit hänen luo soittamaan. Ero on tuore mutta uskon että itsemurhan uhka on todellinen. Eksän asunto oli myös todella sotkuinen kun poliisit kävivät. Osasyy tähän on tosin muutto. Kun toinen muuttaa niin ei niitä muuton jälkiä heti jaksa siivota kun sattuu. Eikä siellä mitään vaaroja ole mutta ymmärrän että poliisit tämän mainitsi. Eksä Ei juuri apua Saa tai Se ei Toimi. :/
Nyt siis itkettää ja pelottaa vaikka periaatteessa tiedän mitä nyt tapahtuu mutta olen kuullut ihan liikaa näistä liioitteluista! Pelottaa että menetän lapset jonkun epäoleellisuuden takia... hyvähän tähän on puuttua mutta olemme mielestämme olleet parhaat mahdolliset vanhemmat mitä tässä tilanteessa voi olla. Emme hauku toisiamme lapsille, perushoito sujuu ja leikimme lastemme kanssa ym olemme läsnä koska olemme molemmat työttömiä. Itse en kauaa. Lapset ovat myäs pphoitajalla ja käyvät isovanhemmilla sillon tällöin joten tasapainoisen aikuisen malli löytyy lisäksi muualtakin.
Ymmärrän senkin että omalle käytökselle voi tulla sokeaksi ja lapset voivat oireilla vain sisäisesti. Nyt kuitenkin mietin miten estää sossuntanttojen ylireagointi tai epäkohtiin takertuminen? Esim. Eksän asuntokin on jo siivottu ikkunoita myöten. Ja apua on kuitenkin hakenut. Lapset ovat vasta taaperoiässä ja pelkään myös kovasti sen iikäisten letkautuksia. Vanhempi on herkkä ja tarkka poika mutta silti lapsi. Hän esim kerran minun häntä jalalla tönäistessä sivummalle rupesi itkemään että äiti älä lyö. Oli ihan väsynyt ja oli muutenkin kiire mutta toki selitin etten lyönyt ja pahoittelin mutta noita meillä on usein. Enkä luota sossujen maalaisjärkeen, kun onhan noihin titietty puututtava.. miten sanoa neutraalisti että poika puhuu höpöjä kun on niin pieni ilman että kuulostaa jotain salaavan? Enkä salaa. Eksästänikin tiedän ettei pelkoa lasten huonosta kohtelusta ole. Hän on uskomaton isä kaikinpuolin ja tiedostaa masennuksensa ja tinkii itsestään, ei lapsistaan. Ei hyvä pidemmän päälle mutta ei se eksäkään nyt rappiolla ole, vaikka kovin pohjalla onkin. Kuinka turha pelkoni on? Minä en kuitenkaan kestä ilman lapsiani. Kuka kestäisi? Apua!
Syy asiakkuuteen on eksän vaikea masennus sekä itsemurha uhkaukset joiden takia olen joutunut poliisit hänen luo soittamaan. Ero on tuore mutta uskon että itsemurhan uhka on todellinen. Eksän asunto oli myös todella sotkuinen kun poliisit kävivät. Osasyy tähän on tosin muutto. Kun toinen muuttaa niin ei niitä muuton jälkiä heti jaksa siivota kun sattuu. Eikä siellä mitään vaaroja ole mutta ymmärrän että poliisit tämän mainitsi. Eksä Ei juuri apua Saa tai Se ei Toimi. :/
Nyt siis itkettää ja pelottaa vaikka periaatteessa tiedän mitä nyt tapahtuu mutta olen kuullut ihan liikaa näistä liioitteluista! Pelottaa että menetän lapset jonkun epäoleellisuuden takia... hyvähän tähän on puuttua mutta olemme mielestämme olleet parhaat mahdolliset vanhemmat mitä tässä tilanteessa voi olla. Emme hauku toisiamme lapsille, perushoito sujuu ja leikimme lastemme kanssa ym olemme läsnä koska olemme molemmat työttömiä. Itse en kauaa. Lapset ovat myäs pphoitajalla ja käyvät isovanhemmilla sillon tällöin joten tasapainoisen aikuisen malli löytyy lisäksi muualtakin.
Ymmärrän senkin että omalle käytökselle voi tulla sokeaksi ja lapset voivat oireilla vain sisäisesti. Nyt kuitenkin mietin miten estää sossuntanttojen ylireagointi tai epäkohtiin takertuminen? Esim. Eksän asuntokin on jo siivottu ikkunoita myöten. Ja apua on kuitenkin hakenut. Lapset ovat vasta taaperoiässä ja pelkään myös kovasti sen iikäisten letkautuksia. Vanhempi on herkkä ja tarkka poika mutta silti lapsi. Hän esim kerran minun häntä jalalla tönäistessä sivummalle rupesi itkemään että äiti älä lyö. Oli ihan väsynyt ja oli muutenkin kiire mutta toki selitin etten lyönyt ja pahoittelin mutta noita meillä on usein. Enkä luota sossujen maalaisjärkeen, kun onhan noihin titietty puututtava.. miten sanoa neutraalisti että poika puhuu höpöjä kun on niin pieni ilman että kuulostaa jotain salaavan? Enkä salaa. Eksästänikin tiedän ettei pelkoa lasten huonosta kohtelusta ole. Hän on uskomaton isä kaikinpuolin ja tiedostaa masennuksensa ja tinkii itsestään, ei lapsistaan. Ei hyvä pidemmän päälle mutta ei se eksäkään nyt rappiolla ole, vaikka kovin pohjalla onkin. Kuinka turha pelkoni on? Minä en kuitenkaan kestä ilman lapsiani. Kuka kestäisi? Apua!