Lastenrattaat tuikattiin tuleen Vallilassa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Lastenrattaat paloivat perjantain ja lauantain välisenä yönä kerrostalossa Helsingin Vallilassa. Poliisi pitää todennäköisenä, että vaunut tuikattiin tuleen tarkoituksella.

- Eiväthän ne itsestään syty palamaan, tapausta tutkiva rikoskomisario Katja Öörni Helsingin poliisista kommentoi.

Pelastuslaitos sai ilmoituksen vaunupalosta hieman ennen aamukolmea. Lastenrattaat kärysivät Hämeentiellä sijaitsevan kerrostalon kellarikäytävällä. Palosta levisi savua talon rappukäytäviin, minkä vuoksi palomiehet joutuivat tuulettamaan rakennusta muutaman tunnin ajan.

Tulipalosta ei aiheutunut henkilövahinkoja.

Lastenvaunuja kärynnyt aiemminkin

Vallilan vaunupalo ei ole ensimmäinen laatuaan Helsingissä, sillä tiettävästi viimeksi lastenrattaat roihusivat kerrostalossa syyskuun lopussa Pasilassa.

- Minulla on mielikuva, että niitä (paloja) on ollut. Ei voi kuitenkaan sanoa, että se olisi mitenkään yleistä, Öörni kertoo.

Öörni ei osaa sanoa, mikä houkuttaa ihmisiä sytyttämään lastenvaunuja tuleen. Vallilan tahallaan sytytetyksi epäillyn palonkin motiivi on hämärän peitossa, sillä poliisi ei ole toistaiseksi saanut tekijää tai tekijöitä kiinni.

- Asiaa selvitetään ja tutkitaan parhaillaan.
 
Ammattilaisten ( pelastusyk. ) mukaan toi lastenrattaiden sytyttäminen on kuulemma suht yleistä ja joillekin pyromaaneille suuri ilo ja ihan etsivät kohteita ( jotka jättävät r-käytävään vaunut ).

Eipä tulisi mieleenkään siis jättää kun tietää että noin voi oikeasti käydä useimmillekin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Monia ärsyttää kun rattaita pidetään siinä käytävillä, jos esim talossa on jokin muu varastopaikka, vaikka pyörävaja tai kelkkavarasto.

Nuo ei ollut käytävällä vaan kellarissa lukitun oven takana.
Vaikka sama se,syttyy ne sielläkin jos joku niin haluaa.

http://kaksplus.fi/keskustelu/t1577897

 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Monia ärsyttää kun rattaita pidetään siinä käytävillä, jos esim talossa on jokin muu varastopaikka, vaikka pyörävaja tai kelkkavarasto.

Nuo ei ollut käytävällä vaan kellarissa lukitun oven takana.
Vaikka sama se,syttyy ne sielläkin jos joku niin haluaa.

http://www.iltasanomat.fi/videot/kotimaa/1777338

Väärä linkkikin tuli ensin.

 

Similar threads

Yhteistyössä