Lasten saaminen tekee onnettomaksi

["Minä vain"]

Ylioppilaslehti: Lapsettomat ovat tutkitusti onnellisempia ihmisiä

Juha-Pekka Raeste
Helsingin Sanomat
Sari Gustafsson / Lehtikuva

Tutkimuksen mukaan lasten saaminen ei tee ihmisistä onnellisempia.

Tutkimuksen mukaan lasten saaminen ei tee ihmisistä onnellisempia.

Lapsettomien ja lapsia hankkineiden ihmisten onnellisuutta vertailevissa onnellisuustutkimuksissa on päädytty yllättävään ja poliittisesti epäkorrektiin tulokseen: länsimaissa lapsen saanti tekee ihmisestä onnettoman.

Tähän tulokseen tulee tuore Ylioppilaslehti.

Laaja Ann-Mari Huhtasen ja Maria Petterssonin juttu perustuu pitkälti psykologi Nattavudh Powdthaween viime vuonna Journal of British Psychological Assosiation -lehdessä olleeseen kymmeniä onnellisuustutkimuksia vertailleeseen selvitykseen ja Harvardin yliopiston psykologian professori Daniel Gilbertin kirjaan Stumbling on Happiness.

Professori Gilbertin mukaan kaikki onnellisuustutkimukset kertovat, että pariskunnat ovat onnellisimmillaan ennen lapsia.

"Seuraava onnen hetki koittaa lasten muuttaessa kotoa pois."

Tulokset ovat lapsiperheiden kannalta synkkää luettavaa.

Kymmenien tuhansien brittien onnellisuutta selvittänyt tutkimus päätyi siihen, että lapset eivät tee ihmisistä onnellisimpia.

Onnellisuus alkoi pudota, jos lapsia oli kaksi tai enemmän.

Perheriitatutkimuksesta käy ilmi, että 40 prosenttia tutkittujen perheiden riidoista käsitteli lasten kasvatusta.

Princetonin yliopiston tutkimuksessa 900 teksasilaisnaisen kyselytutkimuksessa lasten kanssa puuhastelu oli heistä vasta 16. mieluisin tapa viettää aikaa.

Puolisoiden kahdestaan vietetty aikakin jää vähiin.

Kalifornialaisessa perheiden elämää nauhoittaneessa tutkimuksessa laskettiin, että keskiluokkaisissa kaksilapsisissa perheissä pariskunnat viettivät kaksistaan alle kymmenen prosenttia siitä ajasta, jonka olivat kotona ja hereillä.

Suomalaisen Osmo Kontulan tutkimuksen mukaan erityisen onnellisia parisuhteessaan ovat lapsettomat alle 35-vuotiaat naiset, Ylioppilaslehti kirjoittaa.

 

[EllaDonna]

Ai että jos lapsettomat on onnellisempia, niin lapselliset on sitten onnettomia? Erikoinen tulkinta

Voihan kaikki olla onnellisia, vaikka kauniit onkin onnellisempia kuin muut

 

["vieras"]

Minusta kamalinta lasten saamisessa on ollut yksinäisyys. En tajunnutkaan ennen lapsia, ettei meillä ole mitään perhettä sanan varsinaisessa muodossa, ei tukiverkostoa, ei mitään. Kuuteen vuoteen mahtuu ehkä kolme muutaman tunnin poissaoloa yhdessä puolison kanssa, ilman lapsia.

En myöskään ymmärtänyt, miten suljettuja perheet nykyään ovat oman lapsuuteni yhteisöllisempään meininkiin nähden. Jokainen on omillaan. Pitää pysyä työelämän kelkassa, mutta samalla myös vanhemmuuden vaatimukset ovat kasvaneet huikeasti.

 

["vieras"]

Neljän pienen lapsen äitinä, mä luulen tietäväni mitä tuossa haetaan. Riitoja tulee toki enemmän parisuhteessa kun rahat on tiukemmalla, toisille ei ole kahden keskistä aikaa(kaikilla ei ole hoitoapua), ainainen väsy ja univelat jne. jne... Mutta toisaalta, on tässä hyviäkin puolia niin paljon, joita en lapsettomuuteen vaihtaisi.

 

[endie2]

mielenkiintoinen juttu kyllä.
toisaalta tuossahan mainitaan tutkimuksessa, että tällainen lyhyen välin tutkiminen ei kerro välttämättä totuutta - pidemmällä aikavälillä tulos voi olla päinvastainen. lapselliset kokevat olevansa onnellisia vuoden päätyttyä, vaikka ovatkin tutkimukseen kertoneet esim.päivittäin että eivät koe onnea.

 

[tiiru]

Jaahas...no ehkä tarkotuksella lapsettomia sitten, mutta en ikimaailmassa vaihtaisi tahattomaan lapsettomuuteen, mutta sitä tuskin tarkotettiinkaan :O
En kyllä vaihtais kenenkään kanssa, olen onnellisimmillani nyt, eli ehkä ei kannata edes miettiä sitä toista lasta (heh heh)

 

["auts"]

[QUOTE="vieras";22635752]Minusta kamalinta lasten saamisessa on ollut yksinäisyys. En tajunnutkaan ennen lapsia, ettei meillä ole mitään perhettä sanan varsinaisessa muodossa, ei tukiverkostoa, ei mitään. Kuuteen vuoteen mahtuu ehkä kolme muutaman tunnin poissaoloa yhdessä puolison kanssa, ilman lapsia.

En myöskään ymmärtänyt, miten suljettuja perheet nykyään ovat oman lapsuuteni yhteisöllisempään meininkiin nähden. Jokainen on omillaan. Pitää pysyä työelämän kelkassa, mutta samalla myös vanhemmuuden vaatimukset ovat kasvaneet huikeasti.[/QUOTE]

ihan ku mun kynästä... Ja kuitenkin lapsen synnyttyä semmoisetkin ottivat yhteyttä joista ei perheettöminä vuosina ole kuulunu mitään. Mutta miksi se muodollisuus - ajatellaan kyllä toisia, kudotaan sukkiakin ja laitetaan niitä kortteja, mutta ilman mitään henkilökohtaista sisältöä. Ei soiteta että miten nyt menee ja onkos jakseltu, vaikka luulisi olevan helpompaa ja palkitsevampaa kuin kortinmetsästys.

Onko se sitten muka hienompaa, että häivytetään ihmiset suhteista ja korvataan jollain kiiltävällä joka on oikein pitäny ostaa? Ettäkö arvostaisin kaupasta ostettuja fraaseja enempi kuin keskustelua?

Erikoista musta on sekin, miten ihmiset linnoittautuu perheisiinsä. Kuitenkin ne perheet hajoaa useampaankin kertaan, työyhteisöt ja paikkakunnat vaihtuu - mihin sitten enää sitoudutaan ja mistä saadaan kuulumisentunne, kaukosäätimestäkö?

 

[gttu]

Onhan tuo tavallaan totta. En silti lapsiani vaihtaisi pois. Ehkeivät he aina aiheuta niitä onnellisimpia tunteita, mutta he tuovat sävyjä tähän elämään. Saavat elämän tuntumaan elämältä. Latistuuhan se onnikin jos elämä on vain ja ainostaan sitä.

Ja toisaalta, tässä saattaa piillä vanha sanonta aika kultaa muistot. Kun elää ruuhkavuosia pienten lasten kanssa, arjen paineissa, alkaa se mennyt aika ennen lapsia tuntua huokuttelevammalta. Varsinkin ne hetket jotka sai viettää ihan kahden kesken rakkaan puolison kanssa. Kyllä minäkin niitä kaipaan ja joskus käyn miettimään miten ihana on sitten taas olla kaksin kun poikue pesästä lentää. Nyt on vaan tehtävä parhaansa ja varstettava jokainen kahden keskinen hetki mitä mahdollista. Repiä se onni mitä on revittävissä.

Tossa tutkimuksessa oli ollut hyvä olla myös vanhempien ihmisten kanta, niiden joilla "lapsivaihe" elämästä on jo ohi, ja ovat taas keskenään.