lasten pieni ikäero,kokemuksia

Haluisin kuulla kokemuksia teiltä miten olette jaksanut kahden pienen lapsen kanssa.itselläni nyt vauva kuuden kuukauden ikäinen ja haaveissa olis saada toinen.haluisimme lapsille pienen ikä eron, mutta hieman pelottaa.

 

meillä kaksoset, ikäeroa siis 1min. ja hyvin pärjäilty, tytöt nyt 2v ja kolmas tulossa! aiemminkin ois saanut tulla mutta ei vaan tärpänny, la keväällä
:wave:

 

Meillä ikäeroa esikoisella ja seuraavaksi syntyneillä kaksosilla 1v 5kk. Täytyy kyllä myöntää, että välillä on ollut ja on edelleen aika raskasta, vaikka tuplat jo lähestyvät kahden vuoden ikää. Jos olisin saanut valita, niin pidemmän ikäeron olisin kuitenkin halunnut. Esikoinen joutui väkisinkin kasvamaan "isoksi" sisarukseksi liian nopeasti, vaikka todellisuudessa oli vielä tuplien syntyessä ihan pieni, alle puolitoistavuotias.

 

Meilla lapsilla ikaero 1v5kk ja on mennyt paremmin kuin oisin voinu kuvitella.Olin varautunut esikoisen mustasukkasuteen ja taas alkaviin yoherailyihin,mut esikoinen ei kertaakaan osottanu mustasukkasuutta,ainakaan siskoaan kohtaan.Mua vahan aikaa vierasti kun tulin laitokselta,mut siinapa se.Ja neiti oli niin rauhallinen vauva,ettei oisinkaan tarvinnu valvoa.Nyt kuopus on 1v6kk ja esikoinen tayttaa kohta kolme.Parasta on nahda kuinka viihtyvat keskenaan niin hyvin!
Olisin myoskin luullut et oon vasyneempi ku on kaks lasta,mut kumma kylla mulla on nykyaan enemman energiaa.Ehka siksi kun on koko ajan menoa ja touhua eika oikein ehdi tylsistya!
Tietysti lasten persoonissa on eroja,et jotkut reagoivat ihan eri tavalla uuden lapsen syntymaan ym.Mut meilla meni nain ja hyvin menee edelleen!Et onnea vain teille jos ryhdytte yrittamaan!!

 

Meillä pojilla ikäeroa aika tarkkaan 1,5vuotta. Aluksi oli raskasta, vaikka mustasukkaisuutta ei ollut. Isoveli ollut kova "apu" pikkuveljen hoidossa. Nykyisin leikkivät paljon yhdessä ja opettavat toisiaan. Itse halusin myös, että lapsilla olisi pieni ikäero ja ei ole kaduttanut. Meillä oli se muutama kuukausi pikkasen rankempaa alussa, mutta nyt pojat ovat keskenään paljon, ja äidilläkin aikaa surffailla netissä.. =) Suosittelen!

 

Mun vanhimmilla lapsilla on ikäeroa 1v5kk, aivan liian vähän, jo pelkästään raskausaika oli rankkaa, väsymys, pahoinvointi ja oli pakko jaksaa, kun esikoinen vaati, se oli niin pieni vielä että, oli turha yrittää selittää, äiti ei jaksa ja pysty, nauti vauvasta, ehdit vielä tekemään lisää, koska seuraa niistä ei ole toisilleen, meillä on vieläkin hirveitä tappeluja, ja muksut on jo 13 ja12v, sit vielä lisäks löytyy 8 ja 1v, kuopuksella ja näillä 3 muulla on hyvä ikäero.

 

Meillä tyttöjen ikäero on 1 v 7 kk. Alku oli todella helppoa, ei mustasukkaisuutta ja vauvakin rauhallinen ja nukkui hyvin. Hankaluudet alkoivat kun vauva täytti 8 kk ja alkoi olemaan enemmän hereillä ja oppi istumaan. Silloin alkoi töniminen ja muukin mustasukkaisuus ja samaan aikaan alkoi tietysti isosiskon 2-v uhma. Uhma oli tällä isommalla tosi raju ja se verotti minun voimiani, ei vauva tai muuten kahden lapsen kanssa elo. Nyt kuopus on 1 v 1 kk ja vähän helpottaa. Tytöt tykkää touhuilla keskenään paljon ja vaikka muutaman kuukauden tauon jälkeen esikon uhma alkaa taas nousta oikein railakkaaksi 3-v uhmaksi, niin silti päivät menee jotenkin helpommin. Tuon isomman kanssa pystyy jo kommunikoimaan helpommin kun puhe ja muu kehittyy ja hänestä alkaa jo olla ihan todellistakin apua esim tavaroiden etsimisessä ja pikkusiskon vahtimisessa yms.

Eli siis, rankkaa on aina välillä kahden pienen kanssa, mutta on niitä hyviäkin puolia. En sitten tiedä kuinka paljon sillä on merkitystä, että lapset on samaa sukupuolta. Ehkäpä yhteisiä leikkejä löytyy helpommin kun ovat samaa sukupuolta. Ja kai näiden molempien lapsien luonnekin vaikuttaa aikas paljon siihen tappelevatko vai leikkivätkö sovussa. Ja meillä tosiaan tuo esikon uhmailu on ollut se kaikkein rankin homma. Oikeastaan, sitä uhmaa kun miettii, niin on vaan hyvä, että kuopus syntyi ennen kuin uhmailu alkoi. Vannotin nimittäin pahimman uhman keskellä, että ikinä en enää yhtään lasta tee, jos tästä hengissä selviä. Meille ei tosiaan ehkä olis ikinä tullu toista lasta, jos ei sitä oltais heti tehty. Nyt se pienempi tuo vähän perspektiiviä tähän meidän vääntämiseen ja tulee sellainen tunne, että ehkäpä me vielä voitais vaikka kolmaskin lapsi tehdä...

 

jep jep!
meillä ikäeroa 1v2kk ja isukki tosi paljon työreissujen takia öitä pois kotoa... alku oli vauvan syntymän jälkeen tosi raskas (yritin pöllö vielä imettää vaikka pikkumies ei millään olisi suostunut muuta ottamaan suuhun kuin pullon) eli sekin lopahti sitten 2kk:den jälkeen vaikka miten olisin halunnut jatkaa. neiti-ihminen teki syömälakon isukin kanssa silläaikaa kun jouduin olemaan sairaalassa vauvantekotalkoissa ja nyttemmin iltaväsymyksen koittaessa edelleenkin äiti on tärkein eli mustasukkaisuutta on ja tosi paljon (vauvan päälle heittelee tavaroita vaikka kuinka olen yrittänyt vihaisestikin sanoa ettei saa)! kaikki luultavasti johtuu siitä kun neito on aina ollut äidin oma pikku tyttö ja isi on ollut hirveän paljon pois kotoa. elämä on välillä kuin yksinhuoltajalla mutta pitää ottaa vain päivä kerrallaan ja kyllä sekin päivä vielä koittaa kun meidänkin lapset leikkivät keskenään...

 

Joku lasten psykiatri on joskus viisaasti verrannut toisen lapsen syntymää, toiseen naiseen. Eli kuinka me vaimot suhtautuisimme, jos miehemme toisi taloon uuden vaimon ja siinä pitäisi sitten elellä sovussa ja ilman mustiksia :/ . En usko sen onnistuvan kovin monelta, eli ymmärtämystä enemmän vanhemmilta esikoisen reaktioihin ja huomiota niin paljon kuin sitä suinkin vain ehtii antaa.

Itselläni lapset on syntyneet 5 voden ikäerolla ja se on mielestäni hyvä, molemmat ovat saaneet rauhallisen vauva ja taapero iän. Ja esikoisella tarpeet olivat jo ihan toisenlaiset kuin vauvalla tai taaperolla.

Sisareni perheessä on kolme lasta syntyneet vuoden ikäeroilla ja kyllä täytyy surullisena myöntää, että ykkönen ja kakkonen ovat joutuneet liian aikaisin "ison" rooliin ja tinkimään syli-ajasta ja muutenkin äidin ajasta. Heidän uhmansa olivat paljon rankempia kuin tämän kolmosen, jonka ei onneksi tarvinnut kilpailla sylistä seuraavaa vauvaa vastaan.

Mielestäni kannattaa kunnolla harkita jaksaako oikeasti pyörittää sitä arkea ja antaa lapsille tasapuolisesti huomiota ja aikaa ennen kuin alkaa väkisin tehdä liian rankkaa monen elämästä, vaikkakin vain pariksi vuodeksi.

 

Meidän lapsilla on ikäeroa 1v3kk, vanhempi on tyttö 2v5kk ja nuorempi poika 1v2kk. Molemmat olleet ns. helppoja vauvoja, nukkuneet yöt hyvin 1-2 syötöllä ja lopettaneet yösyönnit kokonaan n. 5kk ikäisinä. Tytön kanssa ollut välillä ongelmia päivällä nukkumisessa, mutta koska yöt saatiin nukkua ihan hyvin niin toiveissa oli heti toinen. Ja raskaaksi tulinkin siis kun tyttö oli puoli vuotias. Raskausaika oli toisella kerralla rankempi, mutta onneksi mieheni oli kotona joten sain levätä silloin kun tuntui etten jaksa.

Pelkäsin myös mustasukkaisuutta. Mutta poika nukkui alusta asti yhdet monen tunnin päiväunet, jolloin kerkesin touhuamaan esikoisen kanssa entiseen malliin. Luulen, että juuri tuo auttoi tyttöä huomaamaan, että äidillä on edelleen myös hänelle aikaa eikä hän ollut juurikaan mustasukkainen. Ainoastaan halusi syliin juuri silloin kun imetin poikaa. Meillä on siis mennyt todella hyvin koko ajan. Tosin vahtimista riittää nyt, kun tytöllä on uhmaikä ja meinaa kiusata pienempää. Poika alkaa myös osoittaa omaa tahtoaan aika voimakkaasti ja näin ollen osaavat jo nahistella keskenään ihan kiitettävästi. Silti olen todella tyytyväinen että lapsilla on noin pieni ikäero, ovat seurana toisilleen niin hyvässä kuin pahassa

En tietenkään kiellä sitä, ettei välillä olisi tullut voimattomuuden tunnetta kun molemmat sairastavat yhtäaikaa, nukkuvat huonosti ja kiukuttelevat. Mutta siitäkin selviää. Tiedän kyllä, että kovasti mietityttää, kuinka jaksaa jos uusi tulokas onkin hankala tapaus. Näitä pähkäilen itsekin kolmatta kuumeillessani...

 

meillä 1v2kk ja täytyy sanoa että vasta nyt kun nuorempi on jo 2v niin vasta nyt jaksaa lapsista nauttia. tähän asti elämä on ollut pelkkää vaipanvaihtoa syöttämistä ja nukutusta. kun toisen on saanut hoidettua niin alkaa sama alusta toisen kanssa. en olisi ikinä jaksanut ellei mummot olisi olleet kovasti apuna. kaverin lapsilla ikäeroa 2v1kk ja heillä jotenkin kadehdittavan helppoa. isompi jo vaipaton ja syö ja pukee ite ja auttaa mielellään pikkuisen hoitamisessa.

 

meillä vanhin on 4v ja poika täytti juuri 2v ja nuorin täyttää parin viikon kuluttua 1v.ikäeroa siis 1v3vk.hienosti on mennyt ottaen huomioon ettei lapset juuri koskaan ole hoidossa ja lisäksi opiskelen ja hoidan nelijalkaisia karvakorviamme kummasti sitä jaksaa ja itse ainakin olen sellainen koko ajan jotain tekevä

 

Meillä lapset päivää vajaan vuoden ikäerolla. Raskaus aika oli jo rankka. Mulla oli kovat liitos kivut ja selkäsäryt kuten esikoisestakin. Koko syksyn sairasteltiin koko perhe vuorotellen flunssaa. Kun tuo nuorempi synty tuossa keväällä, niin esimmäiset kaks kuuakutta isäntä teki remppaa täällä uudessa kodissamme. eli olin siis yksin lasten kanssa lähes koko ajan. Muutenkin mies tekee vuortöitä. Remontin aikana oli siis joko kotona nukkumassa, töissä ja remonttia tekemässä. Ei ollut helppoa, Mutta kyllä se siitä. Iso veli on alsuta asti ollut kiinnostunut vauvasta ja sen hoitamisesta. Alussa kun kuopus tissitteli jatkuvasti oli ongelmia. Esikoinen ei oasannut vielä kävellä ja häntä turhautti se. Samoin äidin syli oli koko ajan varattuna, niin esikko teki koiruuksia saadakseen huomiota. Kesällä esikko oppi kävelee ja hieman helpotti. Ja nyt kun lapset ovat 1v 8kk ja 8kk niin on jo helpompaa kuin esim vuosi sitten. Esikko auttaa jopaäitiä vauvan hoidossa ja kotitöissä. Esikolta jätettiin toiset päikkärit pois ja kuopus kuitenkin nukkuu viel kahdet, joten meillä on esikon kanssa päivässä vähintään yks tunti ihan kahden keskistä aikaa. Samoin aina jos jompikumpi meistä vanhemmsitä lähtee jonnekin niin esikko opääsee lähes poikkeukssetta mukaan. Ne kaupunki kierrokset ovat hänelle tärkeitä. Mahdollisimman paljon olen pyrkinyt esikoisen kanssa touhuamaan. Nyt varsinkin kun kuopus jo konttaa/ryömii niin viihtyy hyvin yksin, joten äiti voi esikonkanssa lukea kirjaa rauhassa. Olen myös kaikkiin mahdollisiin kotihommiin, ruuanlaitto, tiskikoneen tyhjennys, pyykin kuivaus, postinhaku ym niin ottanut esikon mukaan touhuun.

Juu tuli vähä sekava teksti, anteeksi. Mutta kuitenkin rankaa on ollut, mutta mikään ei ole niin ihanaa kun istuu lasten kanssa latialla ja hassuttelee ja kuulee molempien iloiset naurut. Näkee miten nuo kaksi ihanaa lasta touhuu jopa keskenään. Rankaa mutta ihanat pienet hymyt, tahmaiset kädet kasvoillani, pieni kätönen silittämässä päätäni, iloinen nauru onnistumisen ilosta, pirsitää niin paljon päiviäni.